Hei!
En tiedä kuvittelenko vaan vai ylireakoin! Mutta meidän tyttö tutustui vuosi sitten naapurin tyttöön iältään tytöt 5 vuotta. He ovat kuin paita ja peppu, mutta tämä naapurin tyttö on kova pompottamaan meidän tyttöä. Olen huomannut, että hän haluaa kaiken ja jos ei saa uhkaa, että okei en ole sinun kaverisi jos et anna mulle sitä lelua. Jos tyttöjä on enemmän niin silloin tämä tyttö alkaa määrätä kuka saa tulla leikkiin. Ja silloin aina yksi on ihme liikaa. Hän tekee tätä usein ja minua harmitta kun aina tullaan itkien kotiin, että ne ei leiki mun kanssa tai joku muu saa lähteä itkien kotiin. Olen sanonut omalle tyttärelleni, että ei saa koskaan jättää ketään leikin ulkopuolelle ja hän sen kyllä tiedostaakin. Silloin kun hänet on ajettu pois hän vaan sanoo etten jaksa kinata.
En kehtaa toisaalta pilata hyviä kaveruussuhteita menemällä sanomaan tästä jääräpäästä.
Ihmettelenkin miksi nykyään nuorista tulee tollaisia pomottajia jo pienestä asti kaikki tai ei mitään.
Onko vaan jollakin kokemusta miten pikkupomot saa lopettamaan terrorisointi muita lapsia kohtaan!
En tiedä kuvittelenko vaan vai ylireakoin! Mutta meidän tyttö tutustui vuosi sitten naapurin tyttöön iältään tytöt 5 vuotta. He ovat kuin paita ja peppu, mutta tämä naapurin tyttö on kova pompottamaan meidän tyttöä. Olen huomannut, että hän haluaa kaiken ja jos ei saa uhkaa, että okei en ole sinun kaverisi jos et anna mulle sitä lelua. Jos tyttöjä on enemmän niin silloin tämä tyttö alkaa määrätä kuka saa tulla leikkiin. Ja silloin aina yksi on ihme liikaa. Hän tekee tätä usein ja minua harmitta kun aina tullaan itkien kotiin, että ne ei leiki mun kanssa tai joku muu saa lähteä itkien kotiin. Olen sanonut omalle tyttärelleni, että ei saa koskaan jättää ketään leikin ulkopuolelle ja hän sen kyllä tiedostaakin. Silloin kun hänet on ajettu pois hän vaan sanoo etten jaksa kinata.
En kehtaa toisaalta pilata hyviä kaveruussuhteita menemällä sanomaan tästä jääräpäästä.
Ihmettelenkin miksi nykyään nuorista tulee tollaisia pomottajia jo pienestä asti kaikki tai ei mitään.
Onko vaan jollakin kokemusta miten pikkupomot saa lopettamaan terrorisointi muita lapsia kohtaan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sama juttu oli meidän tytöllä 6-vuotiaana. Yksi naapurin tytöistä oli mukamas hyvä kaveri, mutta tämä pompotti ja määräili jatkuvasti. Usein tuli meidän tyttö itkien kotiin, kun hänet olikin jätetty sivuun leikeistä. Hänelle olin sanonut, ettei ketään saa jättää leikkien ulkopuolelle, mutta näköjään kaikille ei ole tällaisia neuvoja annettu..
Nykyisin tyttärelläni on kyllä koulussa kunnon kavereita, mutta muuten ei. Illat istuu kotona yksin kirjaa lukemassa tai netissä(on nyt 12v). Luulen, että tyttäreni vihaa nykyisin tätä itsekästä entistä kaveriaan. Eikä tämmöisissä tapauksissa varmaan muu auta, kun että "pomon" vanhemmat tajuaisivat puhua lapselleen järkeä.
Tsemppiä teille!
Mä olen nimittäin, ainakin omasta mielestäni, tuollaisen pomottavan tytön äiti!
Kuulen usein, kun hän käskee ja määräilee parasta kaveriaan . Menen usein väliin ja monta kertaa tilanteen jälkeen yritän puhua tyttäreni kanssa. Oma tyttäreni ei tajua/huomaa tehneensä mitenkään väärin. Eli asia ei ole niin yksinkertainen ja helppo! Kumpa olisikin! Olen jutellut tästä asiasta ystävien ja asiantuntijoidenkin kanssa. Oma lapseni on siis ainokainen ja hänellä ei siis ole kotona tasavertaista seuraa, jonka kanssa harjoitella ihmissuhteita. Minä olen rajat pitävä äiti, mutta varmasti sitä ainokaisen kanssa on helpompi lipsua, antaa pomottaa!
Minä ainakin haluaisin kuulla kaverin vanhemmilta kommentteja , kun tällaista tapahtuu ja toivoisin jopa apua ja yhteistyötä, koska asiaa ei muuteta kädenkäänteessä. Siihen voi mennä kuukausia jopa vuosia.
Eli reilusti kerrotte tytön vanhemmille tilanteesta ja toivon mukaan pystytte myös tarjoamaan apua!
mikään "nykyajan lasten" ongelma.
Pomoja on aina ollut riittämiin.
Myös pikkuhitlereitä.
Miksi muuten haluat tämän toisen lopettavan "terrorisoinnin"?
Varmaan siksi että sitten sun kakaras pääsisi päällysmieheksi.
pitäisi saada jätettyä kerran leikkien ulkopuolelle, mutta sehän vaatii taas muiden lasten yhteistoimintaa.Jospa joskus tyttäresi kutsuisi muita kavereita kotiin leikkimään ja jättäisi tämän pikkupomon kutsumatta.
Tällainen henkinen väkivalta täytyisi saada kitkettyä pois, mutta se vaatisi pikkupomon vanhemmilta toimintaa, mutta ikävä kyllä ne vanhemmat eivät näe ise lapsensa käyttäytymistä, ja kenties se on jo kotoa opittua.Vanhemmat näkevät vain sen minkä haluavat.Varmasti nousisi kauhea elämä jos tämä kyseinen pikkupomo menisi kotiin itkien ja valittaisi että hänet jätettiin leikkien ulkopuolelle.Sääli rangaista lasta vanhempien tyhmyydestä.
Minä en ihan helposti sekaantuisi lasten riitoihin; miten lapsi oppii puolustamaan itseään jos äiti tekee sen hänen puolestaan? Nykymaailmassa on pakko osata pitää itse puolensa tai joutuu toisten kynnysmatoksi. Valitettavasti pihallammekin näkee sellaisia lapsia, jotka eivät osaa itse puolustautua lainkaan, vaan ryntäävät heti pienenkin sanaharkan tullen äidin helmoihin pillittämään. Ja sitten äippä tulee pihalle puolustamaan lastaan ja syyttelemään muita, vaikka tosiasiassa hänen lapsensa olisi itse aloittanut koko riidan.
Tietysti asiaa pitää pitää silmällä ja jos tilanne menee liian vakavaksi (esim. väkivaltaa), pitää aikuisten puuttua siihen.
Paras tapa voisi olla antaa kunnon opetus tälle pomottajalle, kuten joku tuolla myöhempänä neuvookin, esim. jättämällä hänet itsensä ulkopuolelle muiden leikeistä(juhlista tms. Ehkä hänelle pitäisi kuitenkin tehdä jossakin vaiheessa selväksi, miksi näin käy/kävi, sillä ei hän välttämättä itse tajua, mistä se johtuu, jolloin ei opetuksestakaan taida olla mitään hyötyä.
Kirjoitin tuossa juuri meidän tapauksesta, otsikolla naapuri kiusaa tytärtäni.
Tottakai siihen kannattaa puuttua,mutta rajansa kaikella. jos luet tekstini näistä 8-vuotiasta niin voi valaista vähän,
Mun tyttöni eivät todellakaan pulmusia ja sillä mulle on ollutkin helppo tulla valittamaan ja olenkin puuttunut monesti tilanteeseen ja puhunut tyttöni kanssa mutta jossa ei olekaan ollut syytä. nyt tätä on jatkunut jo monta vuotta.Kerron tämän siksi ettei käy teille käy niinkuin meille että yksi äiti on pilaamassa kolmen tytöt välit kokonaan.
Kannattaa ottaa puheeksi vanhempien kanssa asia ja sit kukin tenttaa omia lapsiaan ja katsoa sitten auttoiko se.
Ei kuitenkaan niin kuin meillä on käynyt että naapuri otti tyttäreni silmäntikukseen ja haukkuu häntä jatkuvasti. Omasta mielestä lasten täytyy itse ratkaista riitansa ensin ja sitten vasta aikuisten puuttua asiaan. Lastentarhassakin on se käytäntö.
Eli kannatan avointa rauhallista keskustelua KAIKKIEN kaverusten vanhempien kanssa.
Aihe on mielenkiintoinen, mutta koska olin itse henkisen kiusaamisen uhrina noin 10 vuotta sitten ala-asteella, ajattelin tarjota keskusteluun myös toisen näkökulman.
Olin lapsena aina kovin ujo ja hiljainen ja kavereitakin oli aina vain yksi kerrallaan. Kun sitten löysin uuden parhaan ystävän siinä 10 vuotiaana olin tietysti todella iloinen, kun ei tarvinnut olla yksin. Jonkin ajan kuluttua minä kuitenkin vanhempieni mukaan muutuin hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyneeksi, itsetuntoni huononi dramaattisesti ja eikä minulla kuulemma ollut kavereita. He tietysti huolestuivat. Itse en tajunnut lainkaan mitä minulle tapahtui vaan puolustin kaveriani henkeen ja vereen vaikka hän todellisuudessa eristi minut kokonaan muista ja "pompotti" minua. Hän sai minut uskomaan, että minä en ole mitään enkä osaa mitään ja että hän ainakin onnistui opettamaan minulle kuinka kirjoitetaan oikein ja ettei saa valehdella. Todellisuudessa en ollut todellakaan mikään valehtelija ja osasin kirjoittaakin, mutta hän sai minut kuitenkin jopa kopioimaan hänen tapansa kirjoittaa! Minulla oli tuohon aikaan suunnattoman paha olla ja tulin monesti kotiin itkien tai niin vihaisena etten tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Koska tällä parhaalla kaverillani oli paljon ystäviä hän saattoi olla heidän kanssaan koska tahansa, mutta minun kanssani oli vain hän.
En olisi varmaan ikinä tajunnut tilannettani elleivät vanhempani olisi puuttuneet asiaan ja puhuneet kanssani. Vasta he saivat minut tajuamaan, että en voinut "nostaa kaveriani jalustalle" enkä kokoajan mielistellä häntä vaan minun olisi pidettävä puoleni. Vaikka kaveruutemme loppuikin yläasteen alussa, kokemus kuitenkin vaikutti minuun niin etten oikeastaan luottanut kehenkään pitkään aikaan vaan halusin vain olla yksin. Nyt aikuisena asiaa ajatellessani minun olisi varmaan kannattanut jo silloin mennä puhumaan koulukuraattorille tai jollekin, mutta eihän sitä lapsena ymmärrä asioita aikuisten tavoin. Siksi kehotankin vanhempia puuttumaan aktiivisesti tilanteeseen, mikäli näyttää siltä, että oma lapsi on henkisen kiusaamisen kohteena. Hän ei nimittäin välttämättä ymmärrä tilannettaan ellei häntä siinä auteta.