tahtoisin saada neuvoja kinkkiseen asiaa. minulla on 7v poika jolta puuttuu tyystin kaikki ystävät. mitä nyt esikoulussa pääsee oman ikäistensä kanssa leikkimään, mutta toista onkin sitten kotona. pihapiirissämme asustaa kyllä lapsia, mutta jostakin kumman syystä he eivät halua leikkiä poikani kanssa. tekee niin pahaa katsoa kun omaa lastaan ei hyväksytä joukkoon. olisiko kenelläkään ideoita mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä? mistä niitä ystäviä voisi oikein löytää?
-huolestunut äiti-
mistä pojalle kaveri?
7v pojan äiti
55
7060
Vastaukset
- täällä...
Täällä sama. Lapsella ei kavereita. Päiväkoti oli niin kaukana ja ne kaverit jäivät. Ei tosin tavannut päiväkotikavereita vapaa-ajalla kuitenkaan. Nyt eskari lähempänä ja siellä pari kaveria mutta eivät ole kyläilleet toistensa luona enkä tunne lasten äitejä. Pihalla kesällä leikki parin lapsen kanssa mutta talven tultua ei pihoilla ole näkynyt lapsia. En minäkään tiedä miten hänelle kavereita haalisin. Olen tosi arka kutsumaan ketään kylään kun itselläni ei ole hääppöistä itsetuntoa enkä uskalla lähestyä muiden lasten äitejä. Häpeän myös kotiani kun en ehdi siivota riittävästi kahden lapsen yksinhuoltajana (toinen aivan pieni lapsi), vaikka parhaani teenkin.
- tsemppiäsul
on muidenkin kodeissa sotkuista. Sä oot hyvä tyyppi, tee hyviä asioita ja kasvata itsetuntoasi (uskon, että itsetuntosi vaikuttaa myös poikasi itsetuntoon!).
Yritä nyt tsempata edes poikasi takia. Siirrät pahimmassa tapauksessa oman huonon itsetuntosi pojallesi.
- Neuvo
Sinun täytyy hoitaa omat ongelmasi nyt pikapuoliin kuntoon, vaikka sitten ammattiauttajan avulla, jos ei muuten. Lapsi huomaa ja ottaa mallia toimintatavoistasi ja käyttäytymisestäsi, vaikka mitä tekisit. Tämä voi olla osasyynä siihen, että lapsellasi on vaikeuksia ystävystyä muiden kanssa.
- jääkiekkomamma
Kannattaa jutella toisten pihapiirin lasten vanhempien kanssa. Ehkä he voivat vähän keskustella jälkikasvunsa kanssa, että olisi kohtuullista ainakin joskus ottaa yksinäinen mukaan leikkeihin.
Eskarista kannattaa kutsua lapsia teille leikkimään, ehkä joskus pyytää siitä pihapiiristäkin.
Myöskin joku joukkuelaji voisi olla hyvä, usein sieltä löytyy hyviä kavereita.
Päiväkodissa kannattaa jutella asiasta myös. Heiltä voi löytyä hyviä ideoita.
Viisautta ja onnea ystävyyssuhteiden etsintään.- fdsgfv
Jotenkin kuulostaa, että tuo ei toimi...
- The_Evil_Of_Silence
Voihan esim. leikkiä Ystäväni tuttavani- sekä Taputan ja tömistän-loruleikeissä. Itse olen leikkinyt päiväkodin aikana kyseisiä leikkejä. Hyppynarut loruilun mukaan on perinteinen ja hyvin suosittu leikki kuten esim. Aakkoset. ;D
- Ei noin
En kyllä lähtisi ottamaan vanhempia mukaan. Myös lapsilla on oikeus valita kaverinsa eli kaveerata tai olla kaveeraamatta jonkun kanssa.
Eskari ja joukkuelaji ovat ok ideoita. - Anonyymi
Ei noin kirjoitti:
En kyllä lähtisi ottamaan vanhempia mukaan. Myös lapsilla on oikeus valita kaverinsa eli kaveerata tai olla kaveeraamatta jonkun kanssa.
Eskari ja joukkuelaji ovat ok ideoita.Voidaanko me mennään joskus naimisiin
- Kurjaa voi höh
Ei mullakaan pienenä ollut kavereita kylällä kun asuttiin niin umpimaalla mutta kävin pikkulapsesta asti mm. kuorossa laulamassa kaupungissa ja siellä oli kavereita. Emmä niitä juurikaan vapaa-ajalla erikseen nähnyt muuten mutten myöskään kokenut olevani yksinäinen. Mulla kyllä vanhemmat on sen ammatin harjoittajia että oon lapsuuteni pyörinyt jaloissa siellä maatilan eri hommissa. Ja mulla oli koira..oli siitäki seuraa.
Emmä nyt sano että vie kuoroon mutta esim. sählyharkkoihin jos löytyy tms urheilulajia? Jalkapalloa tms.. edes kerran viikossa kaveriseuraa voi olla tosi jees ja saattaa sieltä löytyä kamuja jotka haluaakin tulla kylään ja kutsua poikaasi kylään. Mahtollisesti näin. Ja esim synttärivieraiksi voi kysellä..
Jos kokisin että pihapiirin lapset syrjii niin saattaisin pihalle mennä itsekin ja napata jonkun vanhempaa hihasta ja hieman jutella voisko hänen lapset edes vähän huomioida. Tai jopa niille lapsille vihjata nätisti että saisko tää Vili-Petteri tulla mukaan. En mitenkään tyrkyttää kyllä lasten pitää tutustua ihan omin neuvoin mutta vähän vois ohjata.. - wwwwwwwwwwwww
Mä vein lapseni,jolla ei ollut kavereita eikä kutsuttu synttäreille,harrastuksiin. Kerroin ryhmän vetäjälle ongelmastani ja nyt 8kk ollessa ryhmässä mukana alkaa tulla kavereita. Poikani on 10v.
Ryhmän ohjaajat huomioivat poikani kaikessa,että hän tuntisi olon hyväksytyksi ja poikani rakastaa harrastustaan. Nykyään hänellä on kavereita,mutta hän ei itse sinänsä piittaa kavereista,on sosiaalinen ja pelaa joukkuepeliä,mutta nauttii kotona yksinolostaan. Hän saa tarpeeksi sosiaalista puolta sieltä harrastuksesta.Joten älä huolestu,voihan olla ettei poika itse kärsi,ellei itse erikseen mainitse siitä. Eikä kannata mennä toisaalta kyselemään,jos ei pojan ongelma,jottei siitä tule ongelmaa.
Kyllä se siitä. - koulnsa käynyt
Ehkäpä pojalle riittää se muiden lasten seura, mitä hän saa kuitenkin päivisin eskarissa.
Tuntuu ihmeelliseltä, että pitäis olla koko ajan kavereiden kanssa. Ei oma tyttönikään viihtynyt tuon ikäisenä kavereilla, nyt kuitenkin montakin hyvää kaveria ja heidän kanssa viettää aikaa koulussa ja ehkä kerran viikossa koulun jälkeen. Tyttö on nyt 12 vuotias.
Jokainen lapsi on yksilö, se kannattaa muistaa. - keinoja on
voidaan olla eri mieltä mutta eräs perhe hoiti tuon ongelman siten, että järjesti kutsut johon kutsuivat lapsensa koulutoverit( pojat) ja sen alkoi olla kavereita. Perhe muutti ja kaverit jäivät toiseen kaupunginosaan ja sen jälkeen meni pitkä aika, eikä kavereita tullut. Poika oli aika yksinäinen alkoi jo kärsimään eristäytymään. Kutsut vois järjestää jollain teemalla tai muuten vaan. Tietysti jos sattuu olemaan nimi-tai syntymäpäivä niin kutsut hoituvat ilman teeman miettimistä. Tietysti lapsen mielipidettä pitää kysyä mitä hän haluaa ja miten haluaa toimia, haluaako kutsut.
- monoku
Moni onkin harrastuksista vastannut. Ne ovat hyviä mahdollisuuksia löytää ystäviä, varsinkin jos vastuussa olevat ohjaajat ovat tietoisia lähtötilanteesta. Harrastusmahdollisuuksia on runsaasti mm. kaupunkien, seurakuntien, järjestöjen, seurojen yms. porukoissa.
Yksi konsti on koiran hankinta, jos on mahdollista allergioiden tai muiden puitteissa. Koiran ulkoiluttaja ei juuri koskaan ole yksin -koirat pitävät siitä huolen. Itse en ole koiraihminen, mutta tämän havainnon olen tehnyt koiraihmisiä kuunnellessani.
Hyvä on myös muistaa, että ihmisten luontainen tutustumis-/ystävystymisvauhti on yksilöllinen. Osa toimii turbomoottorin tavoin ja osa vanhalla dieselillä. - ykitty
ei minullakaan kavereita ja olen jo vanha ja raihnainen.
elämä vain karsii heikommat tavalla tai toisella
ei sitä niin vaan voida mennä muuttelemaan, ihmisestä joko pidetään tai ei.
tuon ikäiset tietty ovat nykyään vähän liiankin nirsoja että ovat tarkkoja mikä kelpaa, mutta sellaista elämä on nykyään ja elämä on epäreilua.- kysymys.
Onko lapsesi jotenkin erilainen tai outo,kun ei osaa luoda sosiaalisiasuhteita ikäisiinsä?
- kaikkialla
kysymys. kirjoitti:
Onko lapsesi jotenkin erilainen tai outo,kun ei osaa luoda sosiaalisiasuhteita ikäisiinsä?
ajaa tätä ryhmästä syrjimistä ja jos ei lapselle sitä ole kotona opetettu niin kyllä eskari ja hoitopaikat sen lapsille päähän iskostaa että kolme ei sovi yhteen. Oletetaan että kaikilla on jo se vanha tuttu kaveri aina käsipuolessa ja sellaiset leimataan oudoiksi ja keskittymiskyvyttömiksi jotka tykkää leikkiä vähän kaikkien kanssa yhdessä ja erikseen. Sitten mukamas toitotetaan suvaitsevuutta ja muuta paskaa joita ei oikeassa elämässä toteuteta kuin puheissa.
- sisäpiirin sandra
kaikkialla kirjoitti:
ajaa tätä ryhmästä syrjimistä ja jos ei lapselle sitä ole kotona opetettu niin kyllä eskari ja hoitopaikat sen lapsille päähän iskostaa että kolme ei sovi yhteen. Oletetaan että kaikilla on jo se vanha tuttu kaveri aina käsipuolessa ja sellaiset leimataan oudoiksi ja keskittymiskyvyttömiksi jotka tykkää leikkiä vähän kaikkien kanssa yhdessä ja erikseen. Sitten mukamas toitotetaan suvaitsevuutta ja muuta paskaa joita ei oikeassa elämässä toteuteta kuin puheissa.
Totta puhut! Tympii viedä lapsia puistoihin leikkimään, kun kaverit pitäisi olla valmiina ennestään..uusiin ihmisiin ei voi tutustua. Vanhemmat opettaa esimerkillä, vaikka puhuisivat muuta "kaikki mukaan"höpinää..
- Kahden pojan isä
Meillä vanhempi poika on kovin sosiaalinen mutta harrastukset/kiinnostuksen kohteet ovat muiden samanikäisten kanssa niin eri planeetalta, että kavereita ei tahtonut ensimmäisten kahden lukuvuoden aikana löytyä.
Ihan ensimmäiseksi lapsen kanssa kannattaa keskustella avoimesti ja kysellä kokeeko lapsi itse olonsa yksinäiseksi. Kiusaamisesta johtuva eristäytyminen on kokonaan toisen asia eikä sitä tarvinne tässä puida.
Vaikka olemme suhteellisen nuoria vanhempia ja ns. ajan hermolla naamakirjojen, mesetyksen ja muiden sosiaalisten medioiden suhteen; tuli itsellemme yllätyksenä, että juuri nämä verkon tai matkapuhelimen kautta tapahtuvat sosiaaliset suhteet auttoivat lasta luomaan turvallisen ja itselleen luontaisen tavan lähestyä muita saman ikäisiään.
Toisin kuin meillä aikuisilla - lapsille nämä sosiaaliset kanavat ovat vain lisäkanavia kommunikointiin. Tuossa ikävaiheessa asiasisältö ei lapselle ole niin tärkeää kuin se, miten kommunikoidaan ja missä kommunikoidaan.
Omalla esimerkillä tarkoitan oman sosiaalisuuden korostamista tilanteissa joissa lapset ovat läsnä. Vaikka vanhempana olisit arka, ujo tmv. ovat tilanteet joissa lapsi ottaa käytösmallia sen verran harvassa (kaupassa, sukulaisissa, lasten synttäreillä) että jokaisesta meistä tulee löytyä sen verran rohkeutta, että tuo omaa sosiaalisuuttaan esille - ainakin lapsen vuoksi.
Tärkeimpänä kuitenkin: anna lapselle aikaa. Eri yksilöt kehittävät erilaisia kielellisiä, motorisia, sosiaalisia ja tunne-elämän taitoja kovinkin eri tahtiin. Jonain päivänä stressaat sitä, kun lapsi leikkii haalarin lahkeet märkänä mielikuvituskaverin kanssa ulkona, seuraavassa hetkessä stressaan kun lasta pitäisi yhden päivän aikana käyttää kahdessa eri harrastuksessa ja kolmen kaverin luona :)
Ei tehdä vanhemmuudesta vaikempaa kuin se on :D - lohtuja
poikasi viihtyy yksin.Oma poikani on samanlainen.Laumoissa hän ei viihdy,mutta yksin kylläkin.Tai korkeintaan yhden kaverin,jolla samankaltainen luonne,kerrallaan.Eikä se ole välttämättä paha asia laisinkaan.Voipi jäädä monet kotkotukset kotkottamatta:D Itse olen sosiaalinen ja seurallinen ja en alkuun oikein ymmärtänyt poikaani ja olin huolissani,kunnes tajusin...poikani viinhtyy yksin omissa oloissaan.Ei mikään seuramies:D
- Ei hätää!!
Kyllä kait tuota asiaa voi kysyä lapselta? Että haluaisiko olla muiden pihan lapsien mukana? Voihan tosiaan olla, että lapsesi on huomannut, että ei viihdy näiden toisten lapsien kanssa. Kun ei kaikki ihmiset sovi samoihin leikkeihin. Tai on muuten vaan mieluummin yksin.
Itse olin juuri tuollainen hieman enemmän yksin viihtyvä lapsi ja kavereita ei ollut joka hetki ympärillä, mutta en siitä kyllä mitenkään kokenut kärsiväni.
Harrastuksista sitten sai kyllä niitä kavereita tarpeeksi. Jos poikaa kiinnostaa esim pallopelit, niin niissä menee aika ja ylimääräinen energia mukavasti ja oppii sosiaalisuutta jne. - yksinäisen pojan äit
Hei ap!
Meillä on samaa ongelmaa. Lapsi on esikoulussa, ja on siellä päässyt ryhmään mukaan ihan kivasti, mutta kotona/ kotipihalla hänellä ei ole kavereita. Piha-alueella ei edes ole saman ikäisiä lapsia, ja ne vähäiset joita on, niiden kanssa ei vain "natsaa".
Meillä on kyllä muutakin sosiaalista elämää; ystäväpiiriin kuuluu saman ikäisiä kavereita, mutta he asuvat kaukana, emme tapaa edes joka viikko. Pojalla on myös harrastuksia, joissa viihtyy, mutta sellaisia kontakteja, jotka kantaisi kotiin asti, ei ole syntynyt.
Ja EI ! lapseni EI HALUA OLLA YKSIN - hän on aivan normaali ikäisensä poika, vaikka onkin rauhallisepi kuin pojat yleensä, ja vaikka viihtyykin itsekseen - tottakai viihtyy, tottakai osaa olla itsekseen, kun on pakko osata ja oppia olemaan !! - mutta aivan kuten sosiaalisemmat, avoimemmat ja rohkeammatkin poikalapset, myös minun poikani kaipaa ikäistään kaveriseuraa. Äidin ja 2 vuotiaan pikkusiskon kanssa oleminen toisinaan kyllästyttää.
Meillä on nyt se etu, että asumme isossa kaupungissa. Voimme lähteä leikkipuistoihin ja retkelle ym kauemmaksikin. Kun aiemmin asuimme pienessä kaupungissa omakotitalossa, oli tilanne pahempi: naapurissa asui kaksi perhettä, joiden samanikäiset pojat olivat keskenään kavereita, mutta eivät huolineet omaa poikaamme mukaan joukkoon lainkaan. Kun oma poika "ylitti itsensä" ja vain meni mukaan, sekaan, porukkaan, naapurin lapset lähtivät vähin äänin toisen luo sisälle, jolloin meidän poika jäi yksin... tilanne on lapsen kannalta todella ikävä, se kolhii jo itsetuntoa: mikä minussa on vikana, kun minua ei huolita joukkoon, miksi minusta ei pidetä.
Äitinä voin tehdä vaikka mitä, mutta en voi muuttua ikätoveriksi. Ja tuollaiselle 5-6-7-vuotiaalle se olisi tärkeää.
Minun 6 vuotiaani on jo rakentanut suojamuurin ympärilleen. Hän ei edes suostu olemaan "kaikkien kaveri" ja torjuu jo valmiiksi, ettei tule itse torjutuksi, ettei pety.
Te vanhammt, jotka olette sitä mieltä että pääasia on että omalla lapsella on kavereita, eikä kaikkien kanssa tarvitse olla, ei tarvitse huolia joukkoon ja yhden lapsen saa jättää yksin , ulkopuolelle, kadun varteen seisomaan, se ei liikuta tietä eikä teidän lapsianne - te, jotka kiellätte lastanne leikkimästä jonkun tietyn lapsen kanssa siksi, ettette pidä hänen vanhemmistaan tms. - ette edes tajua miten ison ikävän aiheutatte lapselle!
AP: arvaan jo kysymättäkin, että emme asu edes samassa kaupungissa, samasta kaupunginosasta puhumattakaan!? Jos, niin olisi kiva tutustuttaa pojat toisiinsa, luultavasti ovat samanluontoisia "epätyypillisiä " kilttejä ja rauhallisia poikia !? - ed.uusioperheen ex
yksinäisen pojan äit kirjoitti:
Hei ap!
Meillä on samaa ongelmaa. Lapsi on esikoulussa, ja on siellä päässyt ryhmään mukaan ihan kivasti, mutta kotona/ kotipihalla hänellä ei ole kavereita. Piha-alueella ei edes ole saman ikäisiä lapsia, ja ne vähäiset joita on, niiden kanssa ei vain "natsaa".
Meillä on kyllä muutakin sosiaalista elämää; ystäväpiiriin kuuluu saman ikäisiä kavereita, mutta he asuvat kaukana, emme tapaa edes joka viikko. Pojalla on myös harrastuksia, joissa viihtyy, mutta sellaisia kontakteja, jotka kantaisi kotiin asti, ei ole syntynyt.
Ja EI ! lapseni EI HALUA OLLA YKSIN - hän on aivan normaali ikäisensä poika, vaikka onkin rauhallisepi kuin pojat yleensä, ja vaikka viihtyykin itsekseen - tottakai viihtyy, tottakai osaa olla itsekseen, kun on pakko osata ja oppia olemaan !! - mutta aivan kuten sosiaalisemmat, avoimemmat ja rohkeammatkin poikalapset, myös minun poikani kaipaa ikäistään kaveriseuraa. Äidin ja 2 vuotiaan pikkusiskon kanssa oleminen toisinaan kyllästyttää.
Meillä on nyt se etu, että asumme isossa kaupungissa. Voimme lähteä leikkipuistoihin ja retkelle ym kauemmaksikin. Kun aiemmin asuimme pienessä kaupungissa omakotitalossa, oli tilanne pahempi: naapurissa asui kaksi perhettä, joiden samanikäiset pojat olivat keskenään kavereita, mutta eivät huolineet omaa poikaamme mukaan joukkoon lainkaan. Kun oma poika "ylitti itsensä" ja vain meni mukaan, sekaan, porukkaan, naapurin lapset lähtivät vähin äänin toisen luo sisälle, jolloin meidän poika jäi yksin... tilanne on lapsen kannalta todella ikävä, se kolhii jo itsetuntoa: mikä minussa on vikana, kun minua ei huolita joukkoon, miksi minusta ei pidetä.
Äitinä voin tehdä vaikka mitä, mutta en voi muuttua ikätoveriksi. Ja tuollaiselle 5-6-7-vuotiaalle se olisi tärkeää.
Minun 6 vuotiaani on jo rakentanut suojamuurin ympärilleen. Hän ei edes suostu olemaan "kaikkien kaveri" ja torjuu jo valmiiksi, ettei tule itse torjutuksi, ettei pety.
Te vanhammt, jotka olette sitä mieltä että pääasia on että omalla lapsella on kavereita, eikä kaikkien kanssa tarvitse olla, ei tarvitse huolia joukkoon ja yhden lapsen saa jättää yksin , ulkopuolelle, kadun varteen seisomaan, se ei liikuta tietä eikä teidän lapsianne - te, jotka kiellätte lastanne leikkimästä jonkun tietyn lapsen kanssa siksi, ettette pidä hänen vanhemmistaan tms. - ette edes tajua miten ison ikävän aiheutatte lapselle!
AP: arvaan jo kysymättäkin, että emme asu edes samassa kaupungissa, samasta kaupunginosasta puhumattakaan!? Jos, niin olisi kiva tutustuttaa pojat toisiinsa, luultavasti ovat samanluontoisia "epätyypillisiä " kilttejä ja rauhallisia poikia !?Meilläkin oli ongelma, jossa 5v
lapsella oli päiväkodissa muutama kaveri, mutta kotinurkilla olikin vain jo leikkikaverin löytäneet parit (ei samasta ryhmästä),poika ei päässyt mukaan porukkaan kolmanneksi.
Poika oli sosiaalinen ja yritti kontaktia, mutta toiset torjuivat,yrityksiä paljon aina sama tulos.
Äitinä teki pahaa, miksi lasten kotona ei puhuta että kolmaskin pitäisi ottaa leikkiin mukaan??
Kertoa lapsille miltä hänestä tuntuu, joka jää ulkopuolelle.Seuraavaksi se voi olla juuri oma lapsesi.
Meillä ratkaisun toi avoero,poika vaihtoi asuinympäristöä ja heti sai kaverin.
Ilon määrä oli suuri ja jätti vanhan kodin mielellään koska siellä ei ollut kavereita.
Eron myötä tuli uusi uusioperhe mukaan ja sieltä kaksi vähän vanhempaa poikaa isän luo jolloin sielläkin alkoi olla kivaa.Että näin meillä. - :(
yksinäisen pojan äit kirjoitti:
Hei ap!
Meillä on samaa ongelmaa. Lapsi on esikoulussa, ja on siellä päässyt ryhmään mukaan ihan kivasti, mutta kotona/ kotipihalla hänellä ei ole kavereita. Piha-alueella ei edes ole saman ikäisiä lapsia, ja ne vähäiset joita on, niiden kanssa ei vain "natsaa".
Meillä on kyllä muutakin sosiaalista elämää; ystäväpiiriin kuuluu saman ikäisiä kavereita, mutta he asuvat kaukana, emme tapaa edes joka viikko. Pojalla on myös harrastuksia, joissa viihtyy, mutta sellaisia kontakteja, jotka kantaisi kotiin asti, ei ole syntynyt.
Ja EI ! lapseni EI HALUA OLLA YKSIN - hän on aivan normaali ikäisensä poika, vaikka onkin rauhallisepi kuin pojat yleensä, ja vaikka viihtyykin itsekseen - tottakai viihtyy, tottakai osaa olla itsekseen, kun on pakko osata ja oppia olemaan !! - mutta aivan kuten sosiaalisemmat, avoimemmat ja rohkeammatkin poikalapset, myös minun poikani kaipaa ikäistään kaveriseuraa. Äidin ja 2 vuotiaan pikkusiskon kanssa oleminen toisinaan kyllästyttää.
Meillä on nyt se etu, että asumme isossa kaupungissa. Voimme lähteä leikkipuistoihin ja retkelle ym kauemmaksikin. Kun aiemmin asuimme pienessä kaupungissa omakotitalossa, oli tilanne pahempi: naapurissa asui kaksi perhettä, joiden samanikäiset pojat olivat keskenään kavereita, mutta eivät huolineet omaa poikaamme mukaan joukkoon lainkaan. Kun oma poika "ylitti itsensä" ja vain meni mukaan, sekaan, porukkaan, naapurin lapset lähtivät vähin äänin toisen luo sisälle, jolloin meidän poika jäi yksin... tilanne on lapsen kannalta todella ikävä, se kolhii jo itsetuntoa: mikä minussa on vikana, kun minua ei huolita joukkoon, miksi minusta ei pidetä.
Äitinä voin tehdä vaikka mitä, mutta en voi muuttua ikätoveriksi. Ja tuollaiselle 5-6-7-vuotiaalle se olisi tärkeää.
Minun 6 vuotiaani on jo rakentanut suojamuurin ympärilleen. Hän ei edes suostu olemaan "kaikkien kaveri" ja torjuu jo valmiiksi, ettei tule itse torjutuksi, ettei pety.
Te vanhammt, jotka olette sitä mieltä että pääasia on että omalla lapsella on kavereita, eikä kaikkien kanssa tarvitse olla, ei tarvitse huolia joukkoon ja yhden lapsen saa jättää yksin , ulkopuolelle, kadun varteen seisomaan, se ei liikuta tietä eikä teidän lapsianne - te, jotka kiellätte lastanne leikkimästä jonkun tietyn lapsen kanssa siksi, ettette pidä hänen vanhemmistaan tms. - ette edes tajua miten ison ikävän aiheutatte lapselle!
AP: arvaan jo kysymättäkin, että emme asu edes samassa kaupungissa, samasta kaupunginosasta puhumattakaan!? Jos, niin olisi kiva tutustuttaa pojat toisiinsa, luultavasti ovat samanluontoisia "epätyypillisiä " kilttejä ja rauhallisia poikia !?En ikinä antaisi oman lapseni tehdä sitä että toinen jätettäisiin ilman kaveria. Lapsella on oikeus saada tasapainoinen lapsuus.. Ihan paha mieli tulee kun lukee et jollekin pienelle tai vähän vaikka isommallekin lapselle tehdään noin :(
- tytteli : )
Itse olen myös lapsena ollut välillä ilman kavereita ja kurjaa oli. Voisiko joku harrastus esim. kiinnostaa? Itse olen kaverini löytänyt seurakunnasta, mutta se ei tietenkään välttämättä kaikkia ihmisiä kiinosta? :) Mutta seurakunnan leirit ja yms. on tuonut kyllä ihania pitkäaikaisimpia ystävyys/kaverisuhteita. Luulisin että joukkueurheilu voisi olla hyvä, vaikkakin poikien osalta ehkä aika kova maailma? Tai löytyykö pojalta esim. kiinnostusta musiikkiin? Toivottavasti poikasi löytää kavereita!
- 27
hävyttömästi Sinulta sanottu ei kukaan lapsi tänne syntyessään voi itse päättää ulkokuortaan ,ei ihminen ole sen luonnevikaisempi kuin ne "kauniit lapset"kaikille pitää antaa mahdollisuus
- kukkonen # 5
kuten sinä
- Penipetteri
Tehkää lisää lapsia! Maailman paras lapsilisä ja huoltosuhde heikkenee. Lisää lapsia maailmaan, niin Petterillekin alkaa kavereita siunaantumaan!
Niin ja kultainen noutaja perheeseen. - Lumilinnake
...menisit tällaisena lumitalvena sinne ulos poikasi kanssa heti ensi viikonloppuna ja rakentaisitte lumilinnakkeen. SItten menisitte sinne eväitten kanssa ja ottaisitte kaikki mukaan haluavat lapset sinne kekkereille. Ehkäpä muut haluaisivat mukaan jo rakennusvaiheessa. Siitä voisi alkaa uusi luku koko porukan elämässä.
- Muuta heti
Äitinä olen kokenut tuon saman. Olen myös vierestä nähnyt, miten eloisasta, vilkkaasta ja seurallisesta, itsevarmasta 5-vuotiaasta on jatkuvan torjunnan seurauksena tullut pikku hiljaa arka, masentunut ja vetäytyvä, ujo ja epävarma eskarilainen ja koululainen. Rakensimme omakotitalon ja muutimme eskarivaiheessa uudelle asuinpaikalle ja kaveripiiri suhtautui alusta lähtien lapseen epäluuloisesti. Porukan "pikkupomo" koki ilmeisesti asemansa uhatuksi, koska lapsi oli lahjakas ja fiksu.
Eskarissa yritettiin luoda yhteisiä ryhmiä ja leikkejä. Koulussa opettaja yritti järjestää niin, että välitunneilla leikittiin kaikkien kanssa. Yritin äitinä järjestää synttäreitä ja kurtsuja, joille alkuun tulikin luokkakavereita. Vuosi vuodelta vieraita tuli vähemmän ja vähemmän, vaikka samat aina kutsuttiin. Luokkatoverit eivät halunneet tulla, jotta eivät olisi itse joutuneet kutsumaan lastani; jotkut taas eivät tulleet, koska eivät olleet kavereita. Oli tuskallista joutua seuraamaan miten tuo loukattu ja vetäytyvä lapsi kasvatti ympärilleen suojamuurin, joka esti häntä solmimasta uusia kontakteja, ja miten sosiaaliset taidot pikku hiljaa jäivät ikätovereista jälkeen yhä enemmän ja enmmän, jolloin yläaste oli jo aivan todella vaikeaa. Syrjintä muuttui asteittain kiusaamiseksi ja lapsi masentui. Pahimmat kiusaamistapaukset heijastuivat myös koulumenestykseen, mutta muuten todistukset olivat aina hyviä.
Lopulta möimme itse rakentaman talomme, vaihdoimme asuinaluetta ja kas: uudelta alueelta löytyikin uusia kavereita. Koko perheemme oli kuin toinen, oli kuin vuosien myötä kivireeksi paisunut taakka olisi otettu pois harteilta. Nyt tuosta vanhasta on jäljellä muisto vain, mutta arvet ovat ikuiset. Ainoa asia mikä kaduttaa, on ettemme aiemmin tajunneet muuttaa pois. Kannattaa muuttaa pois, jos syrjitään, ja kannattaa muuttaa heti. Ja vielä kannattaa muuttaa niin kauas, että uudella alueella kukaan ei tunne eikä tiedä, että tuon kanssa ei kuulu leikkiä.- fdzfs
Juuri noin. Jos asiat on jo menneet metsään parasta on irrottaa itsensä typerysten joukosta. Voimia kaikillw.
Jospa täältä löytyisi kaveriperheitä
- 2 aikuisen lapsen äi
minulla tulee aina kyyneleet silmiin kun luen tällaista asetun aina lapsen tasolle,toivon että asiat kääntyy parempaan suuntaan ,kaikkea hyvää Sinulle ja pojallesi.
- Pyllykkä
Tuo on aika ikävää kun joutuu nk,ulkopuoliseksi,kyllä se lapsen itsetuntoa syö kun tulee torjutuksi.Yritä äitinä olla poikasi tukena nyt kun poika joutuu olemaan yksin ilman kavereita,itsellänikään ei ollut samanikäisenä kavereita.Minun onneni oli että minulla oli sisko,hänen kanssaan tuli likipitäen aina leikittyä.
On todella surullista että poikaasi ei hyväksytä leikkeihin mukaan,tuollainen jättää lapseen jälkensä jos tilanne ei parane.Nyt jos koskaan hän tarvitsee sinua tuekseen.Samaa olen kokenut kahden lapseni kanssa. Muuttoja on ollut kaksi, mutta ei sen takia, etteikö lasteni kanssa leikittäisi. Tuota en suosittele ihan ensimmäiseksi keinoksi saada lapselle leikkiseuraa, jos hän sitä haluaa.
Harrastukset OK, mutta haluaako lapsi harrastaa ja jos haluaa, seuran vai itse harrastuksen vuoksi?
Jos kysymys on siitä, ettei "uutta lasta" esim. pihapiirissä oteta mukaan leikkeihin ja se ei ajan myötä (viikkoja) miksikään muutu, voi käyttää härskisti hyväksi lahjomista. Siten useimmat kaverisuhteet alkavat, lapsi tarjoaa toiselle karkkia tms. Aikuisen rooli on tärkeä; minusta siksi, että vanhempi voi olla tilanteessa mukana ja siten rohkaista ehkä arkaa ja jo vetäytynyttä lastaan tutustumaan uusiin ihmisiin. Kun aikuinen sanoo, että "tarjoa toisillekin", niin sillä on varmasti toistenkin lasten mielestä arvoa. Vanhempi on kiva vanhempi ja hänellä on kiva lapsi.
Viimeisimmän muuttomme (ensimmäinen vain lasten kanssa) jälkeen nuorimmaisellani ei ollut yhtään kaveria pihapiirissä. Meni pari kuukautta, jotka olivat tuskallisen PITKIÄ ennenkuin nuorimmaiseni otettiin vastaan ja hän itse meni mukaan leikkeihin. Yleensä aika tekee tehtävänsä. Ymmärrän todella hyvin sen tuskan, jota vanhempi tuntee lapsestaan ja tunne voi toki tarttua aikuiseenkin. Mutta oma "spiritti" täytyy säilyttää, eikä ainakaan lapselle näyttää, kuinka pahalta itsestä tuntuu (lapsen puolesta).
Jos jollakulla on aikaa ja halua, niin varmasti eri puolilla maata voisi esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta kysellä, voisiko heidän kauttaan järjestää kerhoja tms. "yksinäisille lapsille". Kunnan puoleenkin voi kääntyä, kysyvä ei tieltä eksy. Tsemppiä kaikille ja uskoa parempaan!
Muistathan sen, ettet jää liian kauaksi aikaa seuraamaan vierestä, jos lapsesi yksinäisyytensä takia alkaa vetäytymään itseensä. Jos huomaat masennuksen merkkejä, eikä tietoakaan ole ratkaisusta, on parempi ottaa yhteyttä neuvolaan/terveysasemalle ennenkuin on liian myöhäistä. Ja tänä päivänä Suomessa on parempi olla näissä asioissa yhteydessä (jonossa) terveydenhuoltoon n. vuosi ennen syntymää, koska jonot ovat pitkät. Itse jonotin toisen lapseni pääsyä perheneuvolaan vuoden ( edellisen asuinkunnan kesken jäänyt jonotus 6 kk).
Jos tarvitset (vain) juttuseuraa tämän asian suhteen, voit jättää yhteystietosi.- Elämä on julmaa
sshssh kirjoitti:
Samaa olen kokenut kahden lapseni kanssa. Muuttoja on ollut kaksi, mutta ei sen takia, etteikö lasteni kanssa leikittäisi. Tuota en suosittele ihan ensimmäiseksi keinoksi saada lapselle leikkiseuraa, jos hän sitä haluaa.
Harrastukset OK, mutta haluaako lapsi harrastaa ja jos haluaa, seuran vai itse harrastuksen vuoksi?
Jos kysymys on siitä, ettei "uutta lasta" esim. pihapiirissä oteta mukaan leikkeihin ja se ei ajan myötä (viikkoja) miksikään muutu, voi käyttää härskisti hyväksi lahjomista. Siten useimmat kaverisuhteet alkavat, lapsi tarjoaa toiselle karkkia tms. Aikuisen rooli on tärkeä; minusta siksi, että vanhempi voi olla tilanteessa mukana ja siten rohkaista ehkä arkaa ja jo vetäytynyttä lastaan tutustumaan uusiin ihmisiin. Kun aikuinen sanoo, että "tarjoa toisillekin", niin sillä on varmasti toistenkin lasten mielestä arvoa. Vanhempi on kiva vanhempi ja hänellä on kiva lapsi.
Viimeisimmän muuttomme (ensimmäinen vain lasten kanssa) jälkeen nuorimmaisellani ei ollut yhtään kaveria pihapiirissä. Meni pari kuukautta, jotka olivat tuskallisen PITKIÄ ennenkuin nuorimmaiseni otettiin vastaan ja hän itse meni mukaan leikkeihin. Yleensä aika tekee tehtävänsä. Ymmärrän todella hyvin sen tuskan, jota vanhempi tuntee lapsestaan ja tunne voi toki tarttua aikuiseenkin. Mutta oma "spiritti" täytyy säilyttää, eikä ainakaan lapselle näyttää, kuinka pahalta itsestä tuntuu (lapsen puolesta).
Jos jollakulla on aikaa ja halua, niin varmasti eri puolilla maata voisi esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta kysellä, voisiko heidän kauttaan järjestää kerhoja tms. "yksinäisille lapsille". Kunnan puoleenkin voi kääntyä, kysyvä ei tieltä eksy. Tsemppiä kaikille ja uskoa parempaan!
Muistathan sen, ettet jää liian kauaksi aikaa seuraamaan vierestä, jos lapsesi yksinäisyytensä takia alkaa vetäytymään itseensä. Jos huomaat masennuksen merkkejä, eikä tietoakaan ole ratkaisusta, on parempi ottaa yhteyttä neuvolaan/terveysasemalle ennenkuin on liian myöhäistä. Ja tänä päivänä Suomessa on parempi olla näissä asioissa yhteydessä (jonossa) terveydenhuoltoon n. vuosi ennen syntymää, koska jonot ovat pitkät. Itse jonotin toisen lapseni pääsyä perheneuvolaan vuoden ( edellisen asuinkunnan kesken jäänyt jonotus 6 kk).
Jos tarvitset (vain) juttuseuraa tämän asian suhteen, voit jättää yhteystietosi.Jos viet lapsesi neuvolaan siksi, että uusi ympäristö ei häntä hyväksy ja hän sen vuoksi oireilee, niin neuvola tai mielenterveystoimisto eivät pysty poistamaan pahan olon syytä. Sieltä saa vain psyykenlääkkeitä ja terapiaa, mutta sen jälkeen itse ongelma pahenee kun juttu leviää ja lapsi leimataan ongelmaiseksi. Sen jälkeen enää kukaan ei leiki.
Muuta uusiin maisemiin. Se on ainoa mikä auttaa, jos ensimmäisen vuoden jälkeen ei ole kavereita löytynyt. Minustakin pari kuukautta voi tuntua pitkiltä, mutta tosiaan jos lahjonta, kutsut, tarjoilut, ja ystävälliyys eivät tuota vuodessa tulosta, niin tilanne ei korjaannu. Taustalla on porukan yhteinen päätös, että "tuo on tyhmä ja sen kanssa ei leikitä". Erityisen paha tilanne on jos porukan johtohahmo on kokenut tulokkaan vuoksi awemansa uhatuksi ja kääntänyt muun porukan tulokasta vastaan. Et voi käytännössä tehdä mitään. - bortbort
Elämä on julmaa kirjoitti:
Jos viet lapsesi neuvolaan siksi, että uusi ympäristö ei häntä hyväksy ja hän sen vuoksi oireilee, niin neuvola tai mielenterveystoimisto eivät pysty poistamaan pahan olon syytä. Sieltä saa vain psyykenlääkkeitä ja terapiaa, mutta sen jälkeen itse ongelma pahenee kun juttu leviää ja lapsi leimataan ongelmaiseksi. Sen jälkeen enää kukaan ei leiki.
Muuta uusiin maisemiin. Se on ainoa mikä auttaa, jos ensimmäisen vuoden jälkeen ei ole kavereita löytynyt. Minustakin pari kuukautta voi tuntua pitkiltä, mutta tosiaan jos lahjonta, kutsut, tarjoilut, ja ystävälliyys eivät tuota vuodessa tulosta, niin tilanne ei korjaannu. Taustalla on porukan yhteinen päätös, että "tuo on tyhmä ja sen kanssa ei leikitä". Erityisen paha tilanne on jos porukan johtohahmo on kokenut tulokkaan vuoksi awemansa uhatuksi ja kääntänyt muun porukan tulokasta vastaan. Et voi käytännössä tehdä mitään.Näinpä, älä missään nimessä vie neuvolaan, ettei tule leimaa otsaan. Anna vihan ja tuskan kasvaa lapsen sisällä, kunnes hän menee muuttonne jälkeen lähimpään kouluun ampumaan nykyiset sekä tulevat koulukaverit ja opettajat ja lopuksi itsensä. Voithan sitten itse saada vaikka Seiskalta kipurahat, jos myyt heille tarinasi yksinoikeudella.
- NykyAika_inen
Olet saanut paljon hyviä vastauksia! Toivottavasti jokin niistä auttaa. Itselläni ei oikeastaan ole sen parempia ehdotuksia, mutta sanonpa sanasen tästä meidän ajastamme. Olen ollut huomaavinani, että nykyisin (ainakin täällä l-rannikolla) aikuiset EIVÄTKÄ lapset enää ole samalla tavalla "ystäviä" kuin esim. omassa nuoruudessani oltiin. Nykyisin monella on todella paljon harrastuksia, niissä juostaan, ei syviä ystävyyssuhteita pääse kehittymään pikku hetkissä. Pihoilla ei enää ole lapsia, kaikki ovat joko jossain päikkärissä, muskarissa tai harrastuksessa.
Jostain syystä myös kotiin kutsuminen on vähentynyt rajusti. Lasten syntymäpäiväjuhlatkin "ulkoistetaan" monta kertaa. Edes aikuiset eivät halua kutsua toisia aikuisia kylään. Minun lapsuudessani tuntui, kuin meillä olisi aina ollut joko minun tai siskoni kavereita. He eivät haitanneet normaalia elämänmenoa. Nyt moni aikuinen sanoo (olen itse kuullut) "en tahdo lasten ystäviä kotiini, en voi rentoutua jos meillä on vieraita". Miksi aikuiset jännittävät lapsia??? Eräs sukulaislapseni ei ole koskaan saanut kutsua kaveriaan kesämökille: perheen aikuiset eivät tahdo "vaivaa" vieraasta lapsesta.
Kyllä meidän aikuisten asenteet vaikuttavat! Linnottaudumme vain koteihimme, jonne emme sitten päästä ketään, kun ei MUKA ole riittävän hienoa sisustusta/astiastoja/krääsää.
Rento yhdessäolo on vähentynyt, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. - Matkailija-67
Aloita poikasi kanssa joku joukkuepeliharrastus, jalkapallo, salibandy,käsipallo, sieltä yleensä ajan kanssa
saa hyviäkin kavereita jos pihamaalta ei löydy. Partiokin on tuon ikäiselle varmasti kiva paikka jossa tehdään yhdessä kaikenlaista sosiaalista tekemistä.Kyllä niitä ystäviä saa muualtakin kuin pihamaalta. - lkjlkj
hankit Wii:n tai jonki playstationin ja sanot että sitä saa pelata vain kavereiden kanssa.
- Pojastaan Ylpeä
Pojalamme oli samanlaisia ongelmia.mutta ei ainoastaan lasten kanssa vaan myös heidän vanhempansa eivät hyväksyneet vilkasta poikaamme. Oli päiväkoti kiusaamista ja jos minkälaista. Tunsin kyllä, ettei kaikki ole kohdallaan. Ennen kouluun menoa, perheneuvolan neuvosta menimme lääkäriin ja sieltä saimme lähetteen tutkimuksiin. Siellä diagnosoittin adhd. Koulussa opettajat olivat tosi ihania ja ymmärsivä tilanteen ja poikamme sai heiltä tukea. Kavereita ei ollut paljon, mutta yksikin riittää, joka on hirveän tärkeää. Olemme kuitenkin rakastaneet poikaamme ja keskustelleet paljon tuneista ja erilaisuudesta. josta on seurannut se,että hän hyväksyy kaikenlaiset ihmiset ja on erittäin kohtelias ja nyttemmin suosittu 20 vuotias kaveri.
Kannattaa olla itse aktiivinen. Käydä kylässä paikoissa joissa on saman ikäisiä lapsia. Jos sellaisia ei ole niin yritä erilaisia kerhoja. Uimakoulu on halpa. Tai joku joukkue peli. Mutta muista mennä juttelee muille vanhemmille. Olet esimerkkinä lapsellesi. Harrastuksiin kannattaa yrittää kimppakyytejä.
juttelua- YH-ISUKKI
Mulla 7 v poika ylivilkas niin osa vanhemmista ei anna lasten leikkiä mun pojan kanssa,vain eskarissa leikkivät.Siskon lapset ainoat jotka saa leikkiä poikani kanssa.Nykyiselläni tyttöystävällä poika 6 v ja hhän ei esim.tuo koskaan poikaansa poikani kanssa leikkiin.Vaan vie kyllä muille lapsille leikkimään poikaansa.Poika kysyykin aina että miksei ole leikkikavereita.
- Mother too
Järjestä jotkut lasten kutsut. Siinä tutustuu vanhemmat toisiinsa ja lapset saavat uudenlaisen näkökulman kaveruuteen. Keksit pienen verukkeen minkä varjolla pidät kutsut. Tietysti kannattaa kutsua kaikki eskari ryhmästä ettei toisille tule paha mieli. Uskoisin et tälläinen vois toimia.
Uskon että vanhemmalle ja ehdottomasti myös lapselle on tosi kova paikka tuollainen. Itse tässä odotan aikaa jolloin omat lapset täyttävät iän jossa kavereiden merkitys korostuu...
Toivottavasti löytätte keinon.- Skata.
Tässä oli pitkä rivi itkuntihruisia kirjoituksia.Onko kellään teistä vollottajista tullut mieleen että vika voikin olla omassa poikaressussanne,jonka tapoja muut lapset eivät siedä.Pojanpojan luokalla on parasta aikaa oppilas jota muut ei siedä.Tämä ihmelapsi on muista jäljessä ja purkaa kiukkuaan parempiin oppilaihin ja latelee törkeyksiä muille päin naamaa.Kerran tuli jo päin turpaa ja muut joutui puhutteluun.Koko porukka kertoi saman,vaikka homma hoidettiin yllättäen.Ihmelapsen vanhemmat syyttää opettajia,ketäs sitten.Psykiatri on suositellut erityisluokkaa jota vanmemmat eivät hyväksy.
- Voi lapsi parkaa
Skata. kirjoitti:
Tässä oli pitkä rivi itkuntihruisia kirjoituksia.Onko kellään teistä vollottajista tullut mieleen että vika voikin olla omassa poikaressussanne,jonka tapoja muut lapset eivät siedä.Pojanpojan luokalla on parasta aikaa oppilas jota muut ei siedä.Tämä ihmelapsi on muista jäljessä ja purkaa kiukkuaan parempiin oppilaihin ja latelee törkeyksiä muille päin naamaa.Kerran tuli jo päin turpaa ja muut joutui puhutteluun.Koko porukka kertoi saman,vaikka homma hoidettiin yllättäen.Ihmelapsen vanhemmat syyttää opettajia,ketäs sitten.Psykiatri on suositellut erityisluokkaa jota vanmemmat eivät hyväksy.
Tottahan lapsi voi oirehtia elinympäristön muutosten lisäksi esim. vanhempien eroa tai uuden perheenjäsenen tuloa, tässähän takana muutto, kyseessä oli yh ja pienempi sisarus kotona. Mutta eivät tuollaiset asiat ole lapsen vika.
Kun elinolosuhteet vakiintuvat, oireilu pitäisi lopua. Jos ei lopu niin pitää selvittää, missä vika. Voihan se olla adhd tai jotain muuta. Lukihäiriökin aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja turhautunutta kiukkua kun ei opi vaikka yrittää parhaansa ja tekee kaikkensa. Mutta sekään ei ole lapen vika. On opettajan ja aikuisten vika, jos he eivät saa lapsen oudon käytöksen syytä selvitetyksi.
Tässä teidän tapauksessa varmaan syy on selvilä, koska on psykiatrikin jo suositellut jotain. Erityisluokka voisi olla lapsen etu, jos hän sielä voisi kokea onnistuvansa ja saisi enemmän huomiota pienessä ryhmässä. Harmi että vanhemmat eivät suostu. Ei varmaan ole vanhemmille helppoa hyväksyä oman lapsen vammaa tai sairautta. Jättämällä lapsen tavalliselle luokalle he toivovat ehkä että lapsi muuttuisi terveeksi ja ongelma poistuisi ajan myötä. - Skata.
Voi lapsi parkaa kirjoitti:
Tottahan lapsi voi oirehtia elinympäristön muutosten lisäksi esim. vanhempien eroa tai uuden perheenjäsenen tuloa, tässähän takana muutto, kyseessä oli yh ja pienempi sisarus kotona. Mutta eivät tuollaiset asiat ole lapsen vika.
Kun elinolosuhteet vakiintuvat, oireilu pitäisi lopua. Jos ei lopu niin pitää selvittää, missä vika. Voihan se olla adhd tai jotain muuta. Lukihäiriökin aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja turhautunutta kiukkua kun ei opi vaikka yrittää parhaansa ja tekee kaikkensa. Mutta sekään ei ole lapen vika. On opettajan ja aikuisten vika, jos he eivät saa lapsen oudon käytöksen syytä selvitetyksi.
Tässä teidän tapauksessa varmaan syy on selvilä, koska on psykiatrikin jo suositellut jotain. Erityisluokka voisi olla lapsen etu, jos hän sielä voisi kokea onnistuvansa ja saisi enemmän huomiota pienessä ryhmässä. Harmi että vanhemmat eivät suostu. Ei varmaan ole vanhemmille helppoa hyväksyä oman lapsen vammaa tai sairautta. Jättämällä lapsen tavalliselle luokalle he toivovat ehkä että lapsi muuttuisi terveeksi ja ongelma poistuisi ajan myötä.Taas se on opettajien ja aikuisten vika.Entäs jos se lapsi on syntyjään paskiainen,se on ainakin oma vika,mutta vaikea myöntää.Eläin ei ole hyvä tai paha,ihminen voi olla,lue venäläinen kertomus ukko Goriotista.Samaa tapahtuu joka päivä ja ei sille mitään .
- hoviväki
Skata. kirjoitti:
Taas se on opettajien ja aikuisten vika.Entäs jos se lapsi on syntyjään paskiainen,se on ainakin oma vika,mutta vaikea myöntää.Eläin ei ole hyvä tai paha,ihminen voi olla,lue venäläinen kertomus ukko Goriotista.Samaa tapahtuu joka päivä ja ei sille mitään .
Pahalla yleensä on ympärilään hovi, jonka kanssa voi kiusata heikompia. Se on harvoin paha, joka jätetään yksin. Kannattaa kuunnella tietysti, mitä nämä pihapiirin muut lapset sanovat syyksi, miksi eivät halua leikkiä, mutta ei syy yleensä löydy syrjitystä vaan niistä jotka syrjivät.
- kavereita?
Mulla on kans saman ikäinen poika. Saisi kyllä muutaman kaverin meidän pihalta, mutta ei pidä heistä koska ovat aivan liian agressiivisia. Ei tykkää mistään tappeluleikeistä, mitä nämä pojat harrastavat.
Koululääkäri on jo kaksi kertaa pitänyt minulle tiukkasävyisen puhuttelun asiasta, mutta sanoin niinkuin asia on; poikani ei tykkää näistä tarjolla olevista kavereista. Koulussa kyllä on sosiaalinen ja tulee kaikkien kanssa toimeen. En voi ymmärtää, että miksi AINA ON OLTAVA KAVEREITA!?
Kyllähän niitä kavereita tulee sitten jossakin vaiheessa elämää, kun tapaa oikeanlaisia (samanlaisia) ihmisiä! - Jumpo
No vejä sitä mullkua turpaan
- jääkiekkomamma
Mitä teillekuuluu nyt? Onko tilanne parantunut? Toivottavasti ei ainakaan pahentunut.
- meillä näin
pihan lapsille vaikka hiihtokilpailut tai lumilinnantekotalkoot ja tarjoile pullia ja mustikkasoppaa ihan siellä pihalla.
Näin meillä tehtiin. Samoin vappuaattona tarjottiin munkkeja yms. Kavereita piisasi, kunhan alkuun päästiin.- Ei lahjomista
up up
Eipä tuo pihapiirin lasten kestitys ole paras neuvo yh-äidille, jolla rahat voivat olla hyvinkin tiukassa. Lapsistani 9-vuotiaalla on ollut aina ollut riittävästi kavereita, joita olemme syöttäneet ja kestittäneet rahoja laskematta. "Koskaan" ei poika kuitenkaan kavereiden kotona saa syödäkseen. Olen huomannut, että meille jotkut eivät edes tule pojan takia, vaan siksi, että tietävät saavansa välipalaa/lettuja....
Nyt kun nuorempi lapsista kärsii samasta kuin ap:n lapsi, niin eipä mieleeni totisesti enää tulisi kestitä ketään millään tavalla. Ja noin kymmenet hienot kaverisynttäritkin järjestäneenä sanoisin, että siitäkään ei ole apua. Esittämäni toiveet jatkossakin leikkimisestä/vierailuista vanhemmat kuittaavat hymyllä ja kiirehtivät pois. Jäljelle jää vain iso lovi kukkaroon (en ole yh edes) runsaiden tarjoilujen ja kaverilahjojen jäljiltä. Ja lapsi on vähintään yhtä yksinäinen kuin ennenkin
- muudan äiti
Harrastuksista?
Lapsille voi kehittää harrastuksia, jolloin on edes jotakin tekemistä eikä tarvitse joka ilta koulun jälkeen olla kotona äidin kanssa.
Paniikkia on turha synnyttää kaverittomuudesta vaan voi olla tyytyväinen, että tietää, missä oma lapsi on. Huonoilla kavereilla ei tee mitään. - sossukamu
Joo mutta siis tiedän kokemuksesta, että lapset eivät ota opikseen vaikka kuinka joku jäkättäisi että kaikki pitää ottaa leikkiin mukaan tai miltä itsestä tuntuu. Ei semmoinen mitään auta.
Mutta miksei eskarikavereita voi oma lapsi pyytää luoksensa? Mikä siinä muka on ongelma? Ja ihan vinkkinä, jos haluaa kavereita lapselleen, pitää kysyä, haluaako tämä vaikka jonkin luo ja jos on halukkuutta, viedä se. Ensin pitää tietenkin selvittää osoite jollakin konstilla. - Anonyymi
Ootkosä jo rakastunut minuun yhteyttä Mennään kö joskus naimisiin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1394279- 892069
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap152041Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi641745Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541492Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1391475VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu1021362- 741266
- 981201
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1181090