Pentin toinen ongelma

Friedrich Viiksi

On monenlaisia aamuja, toiset harmaita, toiset kirkkaita, mutta sumeita ovat ennen kaikkea krapula-aamut. Pentti herää levottomista unista, havahtuu olemassaolonsa kylmään tosiasiaan. Epäselvät kuvat halkovat hänen yön kuivattamia aivojaan. Kuin partaterän viilto on jokainen ajatus, joka eilisen juhlahumusta kantautuu Pentin värjöttävään tajuntaan. Kyllä, kyllä, hän muistaa heittäneensä ripulit ravintolan lattialle kesken kaiken ilonpidon, mutta jotenkin tapahtunut ei nyt tunnu kovin merkitykselliseltä. Toki Pentti raahattiin ravintolasta väkivalloin ulos, heitettiin housut nilkkoissa ja ripulin jämät pakaroilla lumihankeen, mutta jollain tapaa tuo kaikki tuntuu nyt etäiseltä. Sitä paitsi tilanne ei ollut Pentin hallinnassa. Peräsuoli oli alkanut toimia varoittamatta ja yllättäen. Mitään ei ollut tehtävissä. Sellainen on inhimillistä, Pentti tuumii ja miettii vanhan latinan opettajansa niin usein toistamia sanoja: errare humanum est.

Puhelin soi. Pentti vastaa. Luurin toisesta päästä kuuluu vihainen ääni: "Kiitos eilisestä! Vastalahja tulee postissa!" Tuntematon mies päättää puhelun lyhyeen. Kohta Pentti säikähtääkin eteisestä kuuluvaan postiluukun kolinaan. Lattialle on ilmestynyt epäilyttävän muotoinen paketti. Mitä kummaa, Pentti miettii ääneen, mitä eilen oikein tapahtui? Vapisevin käsin Pentti nostaa paketin kasvojensa tasalla. Iljettävä haju tunkeutuu Pentin sieraimiin. Ei voi olla totta, Pentti huudahtaa, minulle on lähetetty paketillinen paskaa! Inhosta väristen Pentti heittää paketin rappukäytävään naapureiden huolenaiheeksi.

1

717

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niko_Petteri

      En haluaisi olla Pentin housuissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2794
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      142
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    15. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    16. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      37
      637
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe