Air Baltic aloitti lentämään kotikentälläni viime vuonna. Aluksi vaikutti hyvältä vaihtoehdolta ja mahdollisuudelta päästä Eurooppaan suoraan kotikentältä. Viimeaikoina on vain ilmaantunut sellaista että firma peruu lentojaan aika tavalla. Air Baltic ilmoittaa voivansa perua milloin tahansa lennon, kun varaat sitä.
Paikkakunnan lehdessä joku kirjoitti kokemuksestaan, kun oli varannut pääsiäiseksi lennot ja hotellit ja sitten tämä firma ilmoitti peruneensa lennon täältä Riikaan. Jatkolennolle et pääse ja koko loma meni päin honkia. Nyt sitten varaamaan Hesan kauta korvaavaa lentoa, kun Air Balticia ei nappaa lentää ilmoittamaansa vuoroa.
Ns vanhan koulukunnan lentoyhtiöt käsittävät säännöllisen reittiliikenteen siten että reitit lennetään, jollei kone hajoa. Mutta nämä uudet, halvat firmat lentävät ilmoittamansa vuorot jos huvittaa.
Taannoin paikallislehdessä yhtiön pomo toivoi tälle reitille kaksinkertaista matkustajamäärää, mutta markkinakikkana lentojen peruminen on harvinaisen huono. He ovat käyneet markkinoimassa itseään paikkakunnan ja lähialueen suurille firmoille, että alkaisivat käyttää heitä lentoyhtiönä työmatkoillaan. Miten voit tärkeän työmatkan tämän varaan laskea, kun matkaan pääset, jos Air Balticia huvittaa?
Kun lentoja perutaan jo kuukautta ennen lentoa, syynä ei voi olla konevika tms. Syy on että heillä on kalustolle jotakin parempaa tekemistä juuri silloin ja vähemmän tärkeät hommat jätetään hoitamatta.
Ihan hyvä firma varmaan olisi, jos siihen voisi luottaa...
Air Baltic luotettava?
21
4126
Vastaukset
- 12345fg
airbaltic on tilastollisesti euroopan luotettavin yhtiö. Peruvat vähiten lentoja suhteessa ilmoitettuihin lentoihin ja ovat parhaiten aikataulussa. Itse olen lentänyt yhtiöllä yli vuoden ja kerran on lento jäänyt lentämättä (noin 40 lennosta). Varaa vain yhtiöllä.
- qwer78
airbalticiin voit luottaa.
- Että näin
qwer78 kirjoitti:
airbalticiin voit luottaa.
Kun tuon aloituksen tein aikanaan, niin kimmokkeena sille oli omakohtainen kokemus ja samantyylinen yleisöosastokirjoitus paikkakuntamme lehdessä.
Jonkin aikaa tuon jälkeen lehdessä oli juttu Air Balticista ja sen peruutuksista. Peruutuksia siis oli jokunen määrä ja reittejä jäi lentämättä. Syyksi he kertoivat sen että yhtiön tilaamat Dash 8 Q-400 potkuriturbiinikoneet ovat myöhässä ja yhtiö ei ole saanut niitä tehtaalta luvattuun tahtiin käyttöönsä. Yhtiö oli jo kerennyt buukata uusille koneille lentoja meidän suuntaan ja kun koneita ei ole, jäi lennot niiltä päiviltä lentämättä. Syy on siis ymmärrettävä ja ei sellainen, kuin annoin aloituksessa ymmärtää.
Toivottavasti saavat koneensa ja pääsevät lentämään suunnitellut vuoronsa. Viimeaikoina ei peruutuksia ole ollut ja lennot ovat olleet hyvin aikataulussa. Ainoastaan pari n. maks tunnin myöhästymistä johtuen aiemmista tilanteista asianomaisen koneen Keski-Euroopan lennoilla.
- Turusta Milanoon
Olen lähdössä viikon päästä Turusta Milanoon Riikan kautta. Lentoyhtiönä tuo AirBaltic, joka ainakin itselleni uusi kokemus.
Matkan edullisuus ja pääsy matkaan suoraan Turusta, ettei tarvitse ensin istua kolmatta tuntia lentokenttäbussissa Hki-Vantaalle (ja nousta ylös aamuyöllä) sai varaamaan matkan.
Nyt on kuitenkin tullut jo 3 sähköpostia, jossa Turun lähtöaikaa on muutettu 10-15 minsaa suunnasta toiseen.
Onko jollain ihan viimeaikojen kokemuksia, miten hyvin lennot ovat pysyneet aikataulussa, entä miten ajoissa Turun kentällä pitää olla? Riittääkö tuo 30minsaa ennen, jos jättää ruumaan kassin (joka on mainittu airbalticin sivuilla kassinjätön aikatauluksi). Aamulla kun ei viitsisi turhaan notkua tuntia ennen kentällä.
Entä onko vaihto sujunut ok Riikan päässä ja kassi tullut myös mukaan vaihtolennolle?
Turun kentälle ei näköjään voi tehdä online-checkiniä? Mutta paikat kait ovat numeroimattomia, eli istutaan kun ryanairillakin?- maakuntakentät ok
moi. Nuo 10-15 minuutin aikataulumuutokset johtuvat siitä, että yhtiön uudet koneet on myöhässä tehtaalta. Ovat laittaneet myös Suomeen isompaa suihkukonekalustoa ja siksi minullekin tuli aikataulumuutos 10 minuutista. Se johtui siitä että matka-aika oli nopeamman koneen vuoksi 10 minuuttia nopeampi!
Lennän balticilla usein. Turusta olen lähtenyt kahdesti (asun Tampereella). Suomessa ei voi vielä tehdä lähtöselvitystä netissä, mutta maailmalla se onnistuu ja kannattaa tehdä. Maakuntakentissä (Tampere, Turku) on se etu, että kentällä riittää tulla 30-40minuuttia ennen lentoa. Hesa on minulle historiaa, koska en halua kykkiä lentokentillä tunteja aikaisemmin.
Koneissa on paikkanumerot, jotka voit valita lähtöselvityksessä. Jos matkustat seurueen kanssa, niin kannattaa olla hieman aikaisemmin selvityksessä että saatte yhteiset paikat jos kone täysi. Riiassa minulla ei ole ollut ikinä ongelmia. Lensin talvella kuusi kertaa. Joka kerta kassit vaihtoivat itse konetta ja air baltic oli aikataulussa. - Turusta Milanoon
maakuntakentät ok kirjoitti:
moi. Nuo 10-15 minuutin aikataulumuutokset johtuvat siitä, että yhtiön uudet koneet on myöhässä tehtaalta. Ovat laittaneet myös Suomeen isompaa suihkukonekalustoa ja siksi minullekin tuli aikataulumuutos 10 minuutista. Se johtui siitä että matka-aika oli nopeamman koneen vuoksi 10 minuuttia nopeampi!
Lennän balticilla usein. Turusta olen lähtenyt kahdesti (asun Tampereella). Suomessa ei voi vielä tehdä lähtöselvitystä netissä, mutta maailmalla se onnistuu ja kannattaa tehdä. Maakuntakentissä (Tampere, Turku) on se etu, että kentällä riittää tulla 30-40minuuttia ennen lentoa. Hesa on minulle historiaa, koska en halua kykkiä lentokentillä tunteja aikaisemmin.
Koneissa on paikkanumerot, jotka voit valita lähtöselvityksessä. Jos matkustat seurueen kanssa, niin kannattaa olla hieman aikaisemmin selvityksessä että saatte yhteiset paikat jos kone täysi. Riiassa minulla ei ole ollut ikinä ongelmia. Lensin talvella kuusi kertaa. Joka kerta kassit vaihtoivat itse konetta ja air baltic oli aikataulussa.Kiitos kun joku jaksoi kommentoida asiallisesti.
Parin pvän päästä matkaan ja toivon mukaan kaikki sujunee ajallaan.
Todella ilahduttavaa, että vihdoinkin myös Turusta (ja esim Tampereelta) pääsee suoraan maailmalle. Finnairilla, vähän kuin VR:lläkään kun ei tunnu olevan kotimaan kartassa muita paikkakuntia kun Hki. - AP
Turusta Milanoon kirjoitti:
Kiitos kun joku jaksoi kommentoida asiallisesti.
Parin pvän päästä matkaan ja toivon mukaan kaikki sujunee ajallaan.
Todella ilahduttavaa, että vihdoinkin myös Turusta (ja esim Tampereelta) pääsee suoraan maailmalle. Finnairilla, vähän kuin VR:lläkään kun ei tunnu olevan kotimaan kartassa muita paikkakuntia kun Hki.No nyt kävi niin, että AirBaltic perui 2.12.2010 lennon Riika-Dusseldorf. Ehdottavat siirtoa 3.12.2010 samalle lennolle, mutta ei oikein nappaa. Tulee turha yö Riikassa ja vielä tavarat pitää ottaa ulos kentältä ja kaikkea riesaa. Mokomatkin menivät pettämään.
Täytyy funtsia. - cvölr+6+43
AP kirjoitti:
No nyt kävi niin, että AirBaltic perui 2.12.2010 lennon Riika-Dusseldorf. Ehdottavat siirtoa 3.12.2010 samalle lennolle, mutta ei oikein nappaa. Tulee turha yö Riikassa ja vielä tavarat pitää ottaa ulos kentältä ja kaikkea riesaa. Mokomatkin menivät pettämään.
Täytyy funtsia.tuo kaikista luotettavin lentoyhtiö on nimeltään ryanair.Toki iso osa johtuu siitä et sillä ei voi tehdä samal lipul vaihtoja.Ja se lentää pikku kentiltä,ei matkalaukku ongelmia(hinnoittelu kannustaa kabin size bag)uusin kalusto,lyhyet reitit.Baltic jatkolennon takaavista yhtiöistä ainaskin lähes luotettavin.Tuo jolle baltic tarjos eri päivälle,kuin aluks lennon,kysy kustantaako ne sulle hotellin ja täyshoidon.Ne teki niin meille kun nuo dash ongelmat vaivas.
- balttilintu
cvölr+6+43 kirjoitti:
tuo kaikista luotettavin lentoyhtiö on nimeltään ryanair.Toki iso osa johtuu siitä et sillä ei voi tehdä samal lipul vaihtoja.Ja se lentää pikku kentiltä,ei matkalaukku ongelmia(hinnoittelu kannustaa kabin size bag)uusin kalusto,lyhyet reitit.Baltic jatkolennon takaavista yhtiöistä ainaskin lähes luotettavin.Tuo jolle baltic tarjos eri päivälle,kuin aluks lennon,kysy kustantaako ne sulle hotellin ja täyshoidon.Ne teki niin meille kun nuo dash ongelmat vaivas.
Näin paljon etukäteen lentoyhtiö voi ihan vapaasti siirrellä tai perua lentoja, eikä ole velvollinen kuin antamaan rahat takaisin jos ei kelpaa. Eli hotellihuonetta tuskin irtoaa niiden piikkiin. Jos peruutus olisi tapahtunut alle kaksi viikkoa ennen lentoa, niin olisi eri asia. Ja yleensäkin airBaltic on harrastanut aika paljon tuota lentojen arpomista, muulloinkin kuin "dash ongelmien" aikaan. Huonosti myyviä vuoroja peruutetaan aika surutta juuri ennen kahden viikon deadlinea.
- kohtalotoveri
AP kirjoitti:
No nyt kävi niin, että AirBaltic perui 2.12.2010 lennon Riika-Dusseldorf. Ehdottavat siirtoa 3.12.2010 samalle lennolle, mutta ei oikein nappaa. Tulee turha yö Riikassa ja vielä tavarat pitää ottaa ulos kentältä ja kaikkea riesaa. Mokomatkin menivät pettämään.
Täytyy funtsia.Välin Riika-Bryssel keskipäivän lento ilmeisesti peruttu kokonaan, nyt odottelemme Riikassa iltaan että pääsemme Brysseliin, ja vastaavasti Riikassa monta tuntia pääsyä takaisin Tampereelle.
Ryanair olis ollut hyvä vaihtoehto, harmi vaan että marraskuulla ei enää yhteyttä Riika-Tampere.
Pitää vielä kytätä, että jos ko. päivälento ilmestyy uudelleen, säilytän sen vuoksi alkuperäisen s-postin varauksesta, voin palata siihen, jos yrittävät ensiksi täyttää iltakonetta. - jokky89
AP kirjoitti:
No nyt kävi niin, että AirBaltic perui 2.12.2010 lennon Riika-Dusseldorf. Ehdottavat siirtoa 3.12.2010 samalle lennolle, mutta ei oikein nappaa. Tulee turha yö Riikassa ja vielä tavarat pitää ottaa ulos kentältä ja kaikkea riesaa. Mokomatkin menivät pettämään.
Täytyy funtsia.Itsellä on käynyt vastaava muiden yhtiöiden kanssa. Tein niin, että otin käsimatkatavaraan yötarpeet ja vietin väliyön vaihtokentällä (Frankfurt) ja pidin laukun tsekattuna. Onnistuu varmasti Balticilla. Luulisi, että lentoyhtiö voi myös vaihtaa sen sinun lennon Riikaan ettei tarvitse odottaa vuorokautta siellä ellet halua.
- jiis
Itse en enää koskaan tule lentämään Finnairilla, jos Airbaltic pysyy markkinoilla. Olen iloinen tästä vapaudesta valita pk-seudun ulkopuolinen lentoyhtiö.
- pipsa_83
Ensimmäinen ärsytys tuli lentoja varattaessa. Lentojen hinta meno-paluu alle 110e, verojen ja polttoainemaksujen kanssa lähes 250e. Esim. easy-jetin ilmoittama hinta on juuri se mikä sivuilla lukee lentoja valitessa, eikä siihen tule mitään maksuja päälle (paitsi tietysti mahdolliset matkatavarat ruoka, yms). Air Balticilla ilmoitettu 19 euron lento maksaa kuitenkin lähes sata euroa... (omat lentoni olivat vähän kalliimmat, koska varasin ne vain muutama päivä ennen lähtöä)
Heinäkuussa hommasin AirBalicin kautta lennot Berliiniin. Lento Helsingistä Riikaan lähti jotakuinkin ajallaan.
Riikassa rynnistimme kovaa vauhtia portille, kun Berliinin lento oli lähdössä hyvin lyhyen ajan päästä. Seisoimme jonossa lähes siihen kellonaikaan asti, jolloin Berliinin lennon olisi kuulunut lähteä. Siinä vaiheessa kuulutettiin että Berliinin kone on myöhässä teknisen vian takia, kohta saamme lisää tietoa.
Noin puolen tunnin odottelun jälkeen ilmoitettiin, että lisää tietoa tulee kahden tunnin kuluttua. (Olimme startanneet Helsingistä viiden jälkeen aamulla, eli väsymys oli kova jo tässä vaiheessa). Reilun puolentoista tunnin päästä kuulimme sivusta kun joku mies meni tiskiltä kyselemään lennosta ja henkilökunta totesi vain että koko lento on peruttu, menkää selvittämään asia AirBalticin toimistoon ja hakekaa matkalaukkunne hihnalta ennen sitä (niiden piti siis mennä suoraan Berliiniin). Tätä ei siis kuulutettu, vaan kuulimme sen sattumalta kun olimme tiskin läheisyydessä.
Onneksemme ehdimme tiskille ensimmäisten joukossa, jonon viimeiset jonottivat reilusti yli tunnin saadakseen lentonsa siirrettyä.
Mahduimme seuraavalle lennolle, joka lähti kuutisen tuntia alkuperäisen lennon jälkeen. AirBalticin toimistosta annettiin jokaiselle lipuke, jolla sai "kahvin ja snacksin" yläkerran ravintolasta maksamalla "ONLY 1,50" latia.
Ravintolassa KUKAAN henkilökunnasta ei puhunut sanaakaan englantia, vain venäjää ja latviaa. Kukaan ei myöskään tiennyt kupongista mitään, kohauteltiin vain harteita ja osoiteltiin tiskiä, jolla oli kahvipannut ja paahtoleipiä, joiden päälle itse laitettiin täytteet. Loppujen lopuksi myyjä vähensi loppusummasta tuon 1,50 latia...
Noh, paluumatkalle en ollut tehnyt lähtöselvitystä netissä, koska minulla ei ollut mahdollisuutta käyttää nettiä muutaman päivän matkani aikana. Lähtöselvitystiskillä hoidettiin vain Pariisiin lähtevää air francen lennon lähtöselvitystä pitkälti yli lentolipussani ilmoitetun lähtöselvityksen alkamisajan. Lopulta pääsin tiskille ja virkailija löi käteeni lapun ja ilmoitti että minun pitää maksaa 5 euroa lähtöselvitysmaksua. Kiukkuisena löin viiden euron setelin tiskiin, johon virkailija ilmoitti että eikun sinun pitää mennä maksamaan se AirBalticin toimistoon lentokentän toiseen päähän. Keräsin kamani ja lampsin maksamaan summaa. Virkailijan neuvomasta paikasta ei löytynyt mitään "AirBalticin" toimistoa, vaan ainoastaan lentokentän oma infopiste, johon summa kuuluikin maksaa. Perässäni olevat suomalaisnaiset yrittivät maksaa heillekin yllätyksenä tullutta summaa kortilla, mikä ei onnistunut, vaan he joutuivat ravaamaan taas aivan toiseen päähän kenttää nostamaan rahaa automaatista, sitten takaisin maksamaan summan ja sitten taas takaisin toiseen päähän lähtöselvitykseen.
Lähtöselvityksen jälkeen istuin portin läheisyyteen odottamaan lennon lähtöä, kun kännykkääni tuli tekstiviesti että lento on myöhässä 45min. Kukaan ympärilläni olevista ihmisistä (jotka siis kaikki olivat tulossa kanssani samalle lennolle) ei saanut viestiä ainakaan samoihin aikoihin minun kanssani. Lisäksi portilla olevassa taulussa luki alkiperäinen lähtöaika vielä siinä vaiheessa, kun kyseinen kellonaika oli ylittynyt tuolla 45 minuutilla. Ihmiset parveilivat portin läheisyydessä epätietoisina, eikä paikalla ollut ketään virkailijaa saati että asiaa olisi kuulutettu tms.
Kaiken kaikkiaan ei hyvä kokemus, en aio enää käyttää AirBalticin lentoja, ellei ole jostain syystä pakko. - hannunen5
pipsa_83 kirjoitti:

Kaiken kaikkiaan ei hyvä kokemus, en aio enää käyttää AirBalticin lentoja, ellei ole jostain syystä pakko.minulla on taas mennyt kaikki airbalticin kanssa hyvin, mutta finskin kanssa ollut vastaavia haasteita pitkin vuotta. Taitaa olla samanlaisia yhtiöitä kaikki, mutta ainakin airbaltic on halvempi.
- Ei_AirBalticia
Meiltäkin AirBaltic perui lennon ja ilmoitti vain että "näitä nyt uudelleenjärjestellään aina joskus". Eli kannattaa valita AirBaltic vain jos ei ole kovin suurta väliä että minä päivänä pääsee lennolle. AirBaltic:in aikatauluun ei näköjään voi luottaa, vaan lentoja uudelleenjärjestellään jos siltä tuntuu. Muutenkin asiakaspalvelu oli tylyä. En voi suositella. - -
- Pois tynnyristä
Voevoe. Kerropa lentoyhtiö joka ei peruuta tai "uudelleenjärjestele" lentojaan.
- tammitynnyrissä
No minulla on useita kymmeniä lentoja takana eri yhtiöillä, ja vain airBaltic on tehnyt minulle sitä, että pari-kolme viikkoa ennen matkaa uudelleenjärjestelee lennot täysin uusiin aikatauluihin. Ja sen ne ovat tehneet minulle kolme kertaa. Muut yhtiöt ovat pari kertaa reitittäneet kentällä uudelleen kun ehjää konetta ei ole löytynytkään tai muuten vain on niin pahasti myöhässä että jatkoyhteys ei onnistu, mutta aikataulujen uudelleenjärjestelyjä ei ole kohdalle osunut. Tiedän toki että aina välillä sitä tapahtuu kaikilla yhtiöillä, mutta ainakin perintesillä verkostoyhtiöillä se on harvinaista.
Omien kokemusten ja muiltakin kuullun perusteella airBalticin aikatauluja tulee todellakin käsitellä vain viitteellisenä, kunnes kahden viikon korvausdeadline on mennyt. Omalla kohdalla aikataulujen muutokset ovat onneksi olleet vain tunteja, mutta niistäkin on tullut viime hetken pikkuharmia. Perille ne ovat toki aina vieneet, mutta nykyisellään saa säästö olla huomattava, että viitsin balttisiivin lennellä.
- Petet
Air Baltic peruutti lentomme: vaihtoehtoina oli joko rahat takaisin tai siirtää meno- ja paluu seuraavalle päivälle. Jatkolennot ja hotellit oli varattu, joten peruimme. Samaan hengenvetoon Baltic tarjoaa "peruutusturvamaksua": tämä kertoo yhtiön markkinointikeinoista.
- kommentz
KAIKKI ON KERROTTU AIR BALTICIN SIVUILLA...Lukekaa
- Kysyn kun en tiedä
Minulla ei ole kokemusta kyseisestä lentoyhtiöstä. Mikähän on yhtiön lentotilanne Suomesta tänä päivänä? Mistä lennot lähtevät?
- ertgbvcdert
Lentää Helsingistä ja Turusta. Yhtiöllä menee tällä hetkellä ihan hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po784129Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242674Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251686
- 1521490
- 1251471
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1001396Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811385Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329