Diane Nova

Olen käyttänyt ko. pillereitä vähän yli vuoden, pääsääntöisesti ihan omaan tarkoitukseensa mutta myös lievän aknen hoitoon.
Nyt haluaisinkin tietää, miten Diane Novat ovat muilla käyttäjillä auttaneet finneihin? ovatko tehonneet tai onko tullut muutosta ja jos on niin millaista? itse uskallan syödä peräti jo suklaatakin :) kasvojen rasvaisuus on vähentynyt huomattavasti eikä uusia näppyjä enää tule, ne "vanhat ihonalaiset" eivät vain oikein ota lähteäkseen...
2010729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Huomattava parannus tapahtui kun siirryin taas Diane Noviin. Roan aikana ja jälkeen popsin Yasmineja jotka auttoivat vain mielialoihin, joihin ne kyllä määrättiinkin. Kun näppyä alkoi taas pukata tuossa syksyllä, lampsin lääkäriin ja vaadin Diane Novat. Aika pian vaikutus näkyikin ja nassun tasoittuessa myös itsekritiikki laski.

Minulla vaikuttaa se mitä suuhunsa laittaa. Esimerkiksi suklaata en juurikan syö, vain kerran kuussa =) ja silloinkin vain pienen patukan, jos sitäkään. Jyvät jouduin jättämään vähemmälle koska ne alkoivat vaikuttaa näppyjä tuottavasti. Harmi vain kun auringonkukan ja pellavan siemenet ovat niin hyviä, ja terveellisiä. =)

Diane Novista on siis ollut apua.

Äänestä

Mä olen syönyt 7kk diane novia ja iho alkaa olla ihan edustuskunnossa :) Uusia näppyjä ei juurikaan tule (tai tosi pieniä) ja vanhat ovat vaalenneet pois. Lievää aknea oli mullakin. Minäkin uskallan syödä pieniä määriä suklaata koska huomasin ettei se vaikuta enää! Aiemmin suklaa oli tosi paha iholleni. Eli on totta että suklaassa jokin ainesosa pahentaa tilannetta jos iho on tulehtunut (näinhän sanotaan), mutta ei ihan yksinään aiheuta näppyjä.

Äänestä
  • Olen kuin vuoristorata luonteeltani ja painoa on tullut vähän liiankin nopeasti? Tosi ehkäisevä on kyseinen pilleri koska himot ei hyrrää pätkääkään enään ja miehen vehkeet kohta varmaan poksahtaa tätä menoa? Viimeisen levyn vein loppuun enkä uutta aloita.
    Hienoa jos teille sopii kyseinen eikä tule noita ikäviä haittavaikutuksia eli lihomista,mielialan vaihteluja ja haluttomuutta.
    Lämmintä kevään jatkoa.

    Äänestä

  • 6 kk:n kokeilu kirjoitti:

    Olen kuin vuoristorata luonteeltani ja painoa on tullut vähän liiankin nopeasti? Tosi ehkäisevä on kyseinen pilleri koska himot ei hyrrää pätkääkään enään ja miehen vehkeet kohta varmaan poksahtaa tätä menoa? Viimeisen levyn vein loppuun enkä uutta aloita.
    Hienoa jos teille sopii kyseinen eikä tule noita ikäviä haittavaikutuksia eli lihomista,mielialan vaihteluja ja haluttomuutta.
    Lämmintä kevään jatkoa.

    Itse asiassa tuo haluttomus on aika tuttu aihe. Mutta eipähän ole enää jätkäkaveriakaan kinuamassa niin ei sekään haittaa pahemmin, parempi vaan kun ei himota niin ei tule tehtyä tyhmyyksiä hormonihurmiossa. =) Painoakin on viimeaikoina hieman tullut lisää. Syöminen vain on niin hauska laji... Mutta kun vastaavasti liikkuu enemmän niin pysyy painokin hallinnassa.

    Äänestä

  • maisu kirjoitti:

    Itse asiassa tuo haluttomus on aika tuttu aihe. Mutta eipähän ole enää jätkäkaveriakaan kinuamassa niin ei sekään haittaa pahemmin, parempi vaan kun ei himota niin ei tule tehtyä tyhmyyksiä hormonihurmiossa. =) Painoakin on viimeaikoina hieman tullut lisää. Syöminen vain on niin hauska laji... Mutta kun vastaavasti liikkuu enemmän niin pysyy painokin hallinnassa.

    on siis tullut mullekin Diane Novien aloittamisen jälkeeen monta kiloa, joita juuri parhaillaan yritän saada pois :)
    öy nöy.

    Äänestä

  • Mulle ei ole vielä tullut mitään ikäviä sivuoireita diane novista. Rinnat kasvoi aavistuksen verran mutta sitä en pidä pahana :)

    Äänestä

oon syönyt diane novia nyt yli vuoden. iho on parantunut, tosin aknea mulla ei koskaan ollutkaan. finnejä ei tuu enää ollenkaan ja iho on muutenkin hyvässä kunnossa. rinnat on kasvanu ainakin yhdellä kuppikoolla ja kiloja on tullut muutama.. joten ou nou täälläkin!:)

Äänestä

Olen napsinut Novaa kohta 5 kk ja viimein alkaa vaikutus näkyä. Mulla kävi oikeastaan just niinku ohjeessa sanotaan, että 3-4 kuukautta sai ootella ennen kuin finnit alkoi vähenemään huomattavasti (ja nyt jo vois melkein sanoa, että kaikkoamaan kokonaan), mutta muuten ihan rasvasuus väheni aika piankin. Jipii!

Äänestä

... sen verran, että jos raaskit, niin kannattaa kokeilla sellaista kosmetologin ihonpuhdistusta kuin Elsa Hjeronymos (tai jotain tonnepäin), siinä puhdistetaan ihan oikeasti ihon alta eli vois auttaa noihin mainitsemiis vanhoihin finneihin, on kivuton eikä aiheuta (ei ainakaan mulle) punottavaa nassua toimenpiteen jälkeen. Maksaa n. 50 eukkaa.

Äänestä

Apua!! Sanokaa vaan hysteeriseksi mut harkitkaa ny hyvänen aika muuta ehkäsyä ku pillerit! Mä sain niitten takia aivoveritulpan ja meinas sitten ääni lähtee... Mulla on kaks lasta 4 ja 2 vuotiaat ja kiitän joka helevetin päivästä ku saan olla täällä niitten kans! Meinaan vaan että enemmin akne ku hautajaiset. Painon nousu sinänsä on ittestänsä kii, mä pudotin painoo 36kg, vaikka söin pillereitä!

Äänestä
  • Kaikkien pillereiden hakijoiden veri tulisi tarkistuttaa APC-resistenssin varalta, joka yhdessä e-pillereiden kanssa voi hyvinkin heräksti aiheuttaa tromboosin (veritulpan). Käsittääkseni tätä ei mitenkään automaattisesti tehdä, eikä sitä ymmärtääkseni edes tutkita normaali laboratorioissa vaan otetut näytteet lähetetään SPR:lle tutkittavaksi. Varsinkin jos suvussa on ollut tapauksia, on todella tärkeää pyytää tätä tarkistusta ennen pillereiden syömisen aloitusta.

    APC-resistenssi on veren geenimutaatio, joka tekee verestä paksumpaa kuin mitä sen kuuluisi olla. Ei siis sinänsä tauti, mutta sen kanssa elävien tulee osata tiettyjen lääkkeiden ja elämäntilanteiden (mm. raskaus) aikana toimia oikealla tavalla. Estrogeenit (joita useimmissa pillereissä on) tekevät saman, siis paksuntavat verta, jolloin jos henkilöllä on jo valmiiksi (liian)paksu veri ja estrogeenit paksuntavat sitä entisestään, ei ole ihmekään jos on tromboosi päällä. Tupakointi yhdessä e-pillereiden kanssa on vähän sama juttu.

    Että eipä se pelkästään sen pillerin vika ole.

    Äänestä

Kun hait lääkäriltä reseptin ensimmäiseen Diane Nova- kuuriin, tehtiinkö sen yhteydessä gynekologinen tutkimus?

Äänestä
  • kyllä vaan, se tehdään aina. kuuluu ihan rutiiniin

    Äänestä

  • Mulle puolestaan ei tehty sisätutkimusta, kun sain ekan DN-kuurini. Tosin hankin pillerit nimenomaan aknen, en ehkäisyn takia.
    Mutta munkin pitää mennä sisätutkimukseen, kun kuuria on syöty 6 kk.

    Äänestä

  • Diane Novat eivät ole mikaan kuuri niin kuin antibioootit tai Roaccutan!!! Ne eivät poista finnien aiheuttajaa vaan vain hillitsevät ihon talin eritystä ja näin helpottavat acnea. Siis kun pillerit aloittaa niitä on syötävä niin kauan kuin finnikautta kestää ellei keksi muuta ratkaisua ongelmaansa. Eli ei ole mikätahansa kuuri joka vain alotetaan ja lopetetaan vaan ehkäisypilleri.

    Mutta ei minullekaan mitään sisätutkimusta tehty kun Dine Novat sain, ne määräsi ihotautilääkäri. Sen jälkeen olen käynyt puolitoistavuosittain papa-kokeessa ja gyniksellä tutkittavana. Kuuluu rutiiniin noiden valmisteiden kanssa.

    Äänestä

Olen saanut viimeinkin ihoni melko hyvään kuntoo. Tarvitsisin Diane Novan lähinnä ehkäisemään aknen palaamista ja säännöllistämään kuukautiskierron. Olen kuullut, että joillakin hormonitasapaino on kuitenkin mennyt aivan sekaisin noitten pillereitten vuoksi...Kannattaako ottaa riski ja aloittaa kuuri?

Äänestä

Tosi hyvin toimi Diane Nova munkin kohdalla niin pitkään kuin sitä käytti. Iho oli parempi ja itsetunto palasi. Ongelmana on vain se, että näppyily alkaa taas pian sen jälkeen, kun lopettaa pillereiden käyttämisen. Hain ekan reseptini kymmenisen vuotta sitten, taukoja olen pitänyt pari ja sama juttu molemmilla kerroilla. Nyt olen kolmikymppinen ja lopetin pillereiden käytön viime syksynä, alkoi pelottaa niiden jatkuva popsiminen. Pian sen jälkeen aknejutut palasivat ja vieläpä voimakkaampina kuin koskaan aiemmin. Iho rasvoittuu todella nopeasti ja joka aamu on pakko pestä hiukset (en koskaan aiemmin ole niin tiuhaan joutunut pesemään, vaikka hiukseni ovatkin pitkät). Outoa ja ärsyttävää on se, että finnit ilmestyivät nyt yläselkään, niskaan ja jopa hiuspohjaan. Kauhulla ajattelen tulevaa kesää ja toivon ihmettä tapahtuvaksi... Lopettamisesta on pian 8 kk.

Äänestä
  • mä oon syöny nyt marraskuusta asti diane novaa ja tekee mieli lopettaa ku oon lihonu viis kiloa ja mielialat vaihdellu aivan älyttömästi ja oon ollu koko alkuvuoden masiksessa. nyt pelottaa lopettaa ku finnit tulee kumminki takasi ja mä en kestä niitä!!!

    Äänestä

  • missun. kirjoitti:

    mä oon syöny nyt marraskuusta asti diane novaa ja tekee mieli lopettaa ku oon lihonu viis kiloa ja mielialat vaihdellu aivan älyttömästi ja oon ollu koko alkuvuoden masiksessa. nyt pelottaa lopettaa ku finnit tulee kumminki takasi ja mä en kestä niitä!!!

    haluaisin minäkin vaihtaa pillerimerkkiä, sillä taitaa minullakin olla diane novien myötä aikamoisia mielialanvaihteluita, olen enemmän ärtyisämpi...ja yksi sivu-/haittavaikutus on myös haluttomuus joka ei ole yhtään kivaa! mutta en halua huonoa ihoa takaisin....vaikka onpahan se vieläkin mutta paaaljon parempi eikä tule enää uusia finnejäkään!

    Äänestä

  • karoliina kirjoitti:

    haluaisin minäkin vaihtaa pillerimerkkiä, sillä taitaa minullakin olla diane novien myötä aikamoisia mielialanvaihteluita, olen enemmän ärtyisämpi...ja yksi sivu-/haittavaikutus on myös haluttomuus joka ei ole yhtään kivaa! mutta en halua huonoa ihoa takaisin....vaikka onpahan se vieläkin mutta paaaljon parempi eikä tule enää uusia finnejäkään!

    oon syöny yhet antibiootit ja ne auttoi hetkeks, lääkäri suositteli dianee, mut kauanko kestää ennenku tuloksia alkaa tulla??? ja kuinka hyvin ne tehoaa???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karoliina kirjoitti:

Olen käyttänyt ko. pillereitä vähän yli vuoden, pääsääntöisesti ihan omaan tarkoitukseensa mutta myös lievän aknen hoitoon.
Nyt haluaisinkin tietää, miten Diane Novat ovat muilla käyttäjillä auttaneet finneihin? ovatko tehonneet tai onko tullut muutosta ja jos on niin millaista? itse uskallan syödä peräti jo suklaatakin :) kasvojen rasvaisuus on vähentynyt huomattavasti eikä uusia näppyjä enää tule, ne "vanhat ihonalaiset" eivät vain oikein ota lähteäkseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu