Satakunta supistuu

Mikä satakunnassa mättää? Useimmat satakuntalaiset kunnat haluaisivat liittyä uuteen maakuntaan, itärajalta on jo kymmenkunta kuntaa liittynyt aikojensaatossa pirkanmaahan ja nyt mukaan houkutellaan ainakin Karviaa, Kankaanpäätä, Jämijärveä ja mahdollisesti Honkajokea. Lähitulevaisuudessa Siikainen ja Merikarvia liittynevät Etelä-Pohjanmaahan ja Satakunnan eteläiset kunnat siirtynevät Varsinais-Suomeen. Kohta Pori huomaa olevansa yksin Satakuntalainen kunta muiden hylätessä sen.
4197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kautta aikojen porilaiset ovat olleet luotaantyöntävää kansaa.

Toinen syy on aluepolitiikka (Keijo Korhonen, Kesk.). Kun vuodenvaihteessa lääninhallitukset lopetettiin, siirryttiin entistä varmemmin EU:n aluepolitiikkaa suosivaan "kultaisen kolmion" politiikkaan. "Kultainen kolmio" on Turku-Tampere-Helsinki -linjan välinen alue. Jotta mm. nykyinen Satakunta säilyttäisi esim. asumisolot ja kehitysprojektirahoitukset, sen pitää liittyä joko Varsinais-Suomeen tai Pirkanmaahan vähin erin.

Äänestä

Syy satakunnan satakunnan tuhoon on Porin ahneus ,
Samoin sairaanhoitopiirissä tuhotaan suurin maksaja ( 42% ) Rauma .

Äänestä
  • Hyvä, että päästää yhdestä turhasta maakunnasta ja roskasakista sen hallinnossa. Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen vaan koko poppoo, jaa niin, Rauma työnnetään mereen.

    Äänestä

  • Thalatta kirjoitti:

    Hyvä, että päästää yhdestä turhasta maakunnasta ja roskasakista sen hallinnossa. Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen vaan koko poppoo, jaa niin, Rauma työnnetään mereen.

    No ny näky joku porilainen teiniflikkaki ruvennu kommentoima.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gunnar61 kirjoitti:

Mikä satakunnassa mättää? Useimmat satakuntalaiset kunnat haluaisivat liittyä uuteen maakuntaan, itärajalta on jo kymmenkunta kuntaa liittynyt aikojensaatossa pirkanmaahan ja nyt mukaan houkutellaan ainakin Karviaa, Kankaanpäätä, Jämijärveä ja mahdollisesti Honkajokea. Lähitulevaisuudessa Siikainen ja Merikarvia liittynevät Etelä-Pohjanmaahan ja Satakunnan eteläiset kunnat siirtynevät Varsinais-Suomeen. Kohta Pori huomaa olevansa yksin Satakuntalainen kunta muiden hylätessä sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu