Uupumusta?

Onko teillä tälläistä. Olen hoitoalalla ja kiire aikataulu koko ajan ja yksintyöskentelyä pääasiassa, paitsi asiakkaita ja työkaverit. Tuntuu, että muistamista paljon ja välillä sanat ihan hukassa ja itsekin. Palautetta minun on huono ottaa vastaan, varsinkaan negatiivista ja se pelottaa jos asiakkaat kirjoittavat palautelappuja niin ajattelen että haukkuvat minua. Olen entinen koulukiusattu, kiusaaminen henkistä väheksyntää ja halventamista yhdeltä pojalta ja muiltakin pojilta jotka menivät mukaan siihen.
Kävin koulut ja kärsin taas ammattikorkeassa oli vinoilua jne.. tyttöjen taholta.
Olen suorittaja ja kiltti tyttö, minulla 2 pientä lasta ja mies josta välillä tuntuu että väärin perustein mentiin yhteen ja en tiedä rakastanko, koska en tiedä mitä on rakkaus. Kerroin kiusaamisesta vasta vähän aikaa sitten eli olen salannut sen.
Nyt olen käynyt itse terapeutilla 2kk ja hän suositteli ryhmäterapiaa joka vasta 1kk päästä.
Olen kerran ed. työpaikassa saanut burnoutin ja olin kk sairaslomalla ja kilttinä menin taas takaisin enkä malttanut olla kauemmin poissa. Sen jälkeen koko ajan taas uupunut. Koin ed. työpaikassa sopeutumisvaikeuksia ja tunsin kiusaamista. Koska helposti otan sanoja ilmasta vaikka ne ei minulle olisikaan. tai sitten on ja en tajua sitä. Itse diagnoosi on epävakaa. Kaiken pitää olla kotonakin töydellistä ja pitää suorittaa koko ajan. rasittavaa. Tällä hetkellä ei lääkitystä muuta kuin bvälillä opamox, masennuslääkkeet lihottaa ja en sitä haluaisi.
5488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

omasta hyvin voinnista, sun kannattaisi lukea ajatuksella tuo mitä olet kirjoittanut, ja katsoa siitä syitä ja seurauksia. Jos ja kun sä noin hyvin tunnistat herkkyytesi vs. nykyinen työ, suosittelisin tekemään sille yhtälölle jotain. Puhun ihan kokemuksesta. Mua alkoi aivan käsittämättömän paljon ahdistaa hoitoala, ja koska mulla ei ole voimaa muuttaa hoitamisen tyyliä, tai omaa reagointiani, mä päätin sanoa lopulliset hyvästit hoitamiselle. Aloituin vuosi sitten yksilöterapian, josta on ollut todellista hyötyä. Omalla kohdallani en usko, että ryhmäterapiasta yksin olisi ollut apua, koska olen tarvinnut viikottaisen oman ajan, jolloin voin rauhassa ja turvassa pengata omia lähtökohtiani, joita en toisaalta ole halunnut jakaa kenenkään muun kanssa.

Alan vaihtoa mietin pitkään, olinhan ottanut kyseiseen ammattiin opiskellakseni opintolainoja, ja pitänyt ammattiani parhaana mahdollisena. Terapiassa pohdiskeltuani olen löytänyt ammatinvalintaankin erilaisia näkökulmia, ja huomannut, ettei vaikuttimeni kovin pitäviä ole, vaikka näin monta vuotta uskottelinkin.

Lähdin hoitotyöstä ja sen ympäristöistä jo joitain vuosia sitten. Aloitin toiseen ammattiin opiskelun, ja nyt elämä tuntuu hyvältä: ei tarvitse enää pelatä että kukaan usuttaa minut jollekin osastolle, kun olen päättänyt olla menemättä. Oli todella vaikeaa, kun olin jo aiemmin päättänyt, että nyt riisuin työvaatteen viimeisen kerran, pukea sitä takaisin päälle, kun en osannut sanoa tarpeeksi painokkaasti ei. Tai, oikeastaan, kun ei ollut "muuta" hyvää syytä kieltäytyä, kuin se, että mielenterveys ei kestä.
Mulle on nyt väläytelty entisen ja tulevan ammatin yhdistämistä, mutta olen siitä kieltäytynyt napakasti. En halua enää mennä rikkomaan ja repimään itseäni, kun ei ole pakko. Olisin voinut tehdä lopullisen päätökseni jo aiemmin, säästänyt omia vähäisiä voimiani, aikaakin.
Suosittelen alan vaihtoa.Mielenterveys on yksittäisen ihmisen suurimpia voimavaroja, mutta kukaan muu siitä ei huolehdi kuin yksilö itse. Aivan turha odottaa sitä osastonhoitajaa, joka sanoisi, että ei hei kuule sun tarvi. Ne repii jokaisesta kaiken minkä saavat irti, kyselemättä yhtään miltä sinusta tuntuu.

Äänestä
  • Niin, jos olisin kuunnellut sisintäni, niin olisin mennyt johonkin taidealalle. Luultavasti sisustussuunnittelu, mutta siellä kilpailu kovaa ja työpaikat vähissä. Miten siellä sopeutuu jos ei olekaan tarpeeksi hyvä? Lisäksi meillä juuri valmistunut talo ja asuntolaina, minullahan on koko elämä solmussa ja kaikki liittyy nuorena ulkopuolisuuden tunteeseen kiusaamiseen ja silloin en voinut olla enään oma itseni vaan rupesin miellyttämään. Miksi hajottaa kaikkea, tuoko sekään onnea? Mitä jos huomaa että sekin masentaa, muutos!
    koska en halua kaupallista alaa,enkä mitään stressaavaa jossa asiakkaita koko ajan. Enkä halua alaa jossa koko ajan laskemista esim.kirjanpito. Tuntuu että luovalle alalle en ole tarpeeksi hyvä, esim.piirustustaito on surkea.

    Äänestä

  • bird2 kirjoitti:

    Niin, jos olisin kuunnellut sisintäni, niin olisin mennyt johonkin taidealalle. Luultavasti sisustussuunnittelu, mutta siellä kilpailu kovaa ja työpaikat vähissä. Miten siellä sopeutuu jos ei olekaan tarpeeksi hyvä? Lisäksi meillä juuri valmistunut talo ja asuntolaina, minullahan on koko elämä solmussa ja kaikki liittyy nuorena ulkopuolisuuden tunteeseen kiusaamiseen ja silloin en voinut olla enään oma itseni vaan rupesin miellyttämään. Miksi hajottaa kaikkea, tuoko sekään onnea? Mitä jos huomaa että sekin masentaa, muutos!
    koska en halua kaupallista alaa,enkä mitään stressaavaa jossa asiakkaita koko ajan. Enkä halua alaa jossa koko ajan laskemista esim.kirjanpito. Tuntuu että luovalle alalle en ole tarpeeksi hyvä, esim.piirustustaito on surkea.

    Hienoa,että joku uskaltaa täällä "julkisesti" myöntää,että hoitoala ahdistaa ja uuvuttaa. Itselläni alkaa oleman nyt sama tilanne.Olen tehnyt hoitotyötä 15 vuotta ja jatkokouluttautunut. Nyt kun olen "unelmieni" työpaikassa, huomaan, että ala alkaa ahdistaa aina vain enemmän ja enemmän.
    Sanovat, että olen hyvä työssäni. Sanovat,että tulen toimeen ihmisten kanssa. Mutta sisimmässäni tunnen ihan jotain muuta.
    Potilaiden valitus ahdistaa: mitä ajattelee esim. 50-vuotias omatoiminen ja suhteellisen hyväkuntoinen potilas soittaessaan hoitajakutsua 15 minuutin välein ja vaatiessaan milloin limonadia,milloin tuoreempaa leipää, milloin uhkaa tehdä valituksen läänihallitukselle ja ties minne haukkuen ja sättien hoitajia henkilökohtaisella tasolla? En voi käsittää.
    En voi käsittää myöskään sitä,miksi täysijärkiset kanssaihmiset tulevat vastaanotolle käyttääkseen hoitajaa nyrkkeilysäkkinä. En omasta mielestäni ole kouluttautunut nyrkkeilyalalle. Tällaisesta väkivallasta saattaa jäädä pysyviä vammoja ja arpia kiitokseksi siitä,että yrität antaa sitä hoitoa,jota nyrkkeilijä luulee tarvitsevansa. Siinä ei paljoa lohduta se, että olet "sisar hento valkoinen kutsumusalalla".
    Olen alkanut päivittäin haaveilemaan alan vaihdosta. Kiinostaisi työ,jossa saisi olla itsenäinen eikä tarvisi miellyttää väkisin ketään. Hoitakoon itse itsensä kaikki valittajat,väkivaltaiset ja haistattelevat potilaat.Ei sota yhtä miestä kaipaa.

    Äänestä

  • Minä myös jätin hoito-alan noin kolme vuotta sitten, kun en jaksanut sitä enää. Sairasloman kautta irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan ihan muuta alaa. Jotenkin kummallisesti olen osannut vetää itteni piippuun uusissa opinnoissani. Olen tehnyt noin viiden vuoden opinnot 2,5:ssä vuodessa ja kuukausi sitten tuli toppi. Meni unet ja en jaksa tehdä mitään muuta, kun käydä vessassa ja syödä. Sain masennuslääkkeet, mutta eipä ole juurikaan muutosta tullut. Kuinkakohan kauan menee, että saan taas voimani takaisin. Hoitotyöstä lähdettyäni toipuminen tapahtui nopeasti.

    Äänestä

  • sythis kirjoitti:

    Minä myös jätin hoito-alan noin kolme vuotta sitten, kun en jaksanut sitä enää. Sairasloman kautta irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan ihan muuta alaa. Jotenkin kummallisesti olen osannut vetää itteni piippuun uusissa opinnoissani. Olen tehnyt noin viiden vuoden opinnot 2,5:ssä vuodessa ja kuukausi sitten tuli toppi. Meni unet ja en jaksa tehdä mitään muuta, kun käydä vessassa ja syödä. Sain masennuslääkkeet, mutta eipä ole juurikaan muutosta tullut. Kuinkakohan kauan menee, että saan taas voimani takaisin. Hoitotyöstä lähdettyäni toipuminen tapahtui nopeasti.

    Aloittajalle: tuli mieleen voisitko päästä joko nykyisellä tai lisäkoulutuksella lastenhoitohommiin, nehän ovat sikäli kivoja asiakkaita että eivät jätä kriittisiä palautelappuja tai puhu selän takana. Päivähoitohommia, olisiko perhepäivähoito mahdollista sulle? Ainoa vika että huonosti palkattua, mutta olisi vapaata ja itsenäistä tähän verrattuna. Saa vapaasti torpedoida idean, tuli vaan mieleen?
    Luulen, että ollaan ennenkin vaihdettu mielipiteitä. Jos oikein arvaan, että kirjoittaja on tuttu, niin käy varmuuden vuoksi joskus neurologilla, minusta tuntuu että tämän alituisen uupumisen takia sinun olisi hyvä pyytää tutkimus ADHD:n, ADD:n ja aspergerin varalta. Ehkä se "vika" ei ole epävakaa kuitenkaan, en tiedä. Siis lievä neurologinen/autismintyyppinen tila voisi selittää paremmin? Toivotan aurinkoisempaa kevättä kuitenkin sinulle/teille!
    Niin, itse olen itsediagnosoitu lievä As ja joskus olen ajatellut, että ison sairaalan henkilökunnassa burnout tulisi meikälikalle ennätysajassa, liikaa ihmisiä, sosiaalisia suhteita, kiirettä, muistettavaa jne..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bird2 kirjoitti:

Onko teillä tälläistä. Olen hoitoalalla ja kiire aikataulu koko ajan ja yksintyöskentelyä pääasiassa, paitsi asiakkaita ja työkaverit. Tuntuu, että muistamista paljon ja välillä sanat ihan hukassa ja itsekin. Palautetta minun on huono ottaa vastaan, varsinkaan negatiivista ja se pelottaa jos asiakkaat kirjoittavat palautelappuja niin ajattelen että haukkuvat minua. Olen entinen koulukiusattu, kiusaaminen henkistä väheksyntää ja halventamista yhdeltä pojalta ja muiltakin pojilta jotka menivät mukaan siihen.
Kävin koulut ja kärsin taas ammattikorkeassa oli vinoilua jne.. tyttöjen taholta.
Olen suorittaja ja kiltti tyttö, minulla 2 pientä lasta ja mies josta välillä tuntuu että väärin perustein mentiin yhteen ja en tiedä rakastanko, koska en tiedä mitä on rakkaus. Kerroin kiusaamisesta vasta vähän aikaa sitten eli olen salannut sen.
Nyt olen käynyt itse terapeutilla 2kk ja hän suositteli ryhmäterapiaa joka vasta 1kk päästä.
Olen kerran ed. työpaikassa saanut burnoutin ja olin kk sairaslomalla ja kilttinä menin taas takaisin enkä malttanut olla kauemmin poissa. Sen jälkeen koko ajan taas uupunut. Koin ed. työpaikassa sopeutumisvaikeuksia ja tunsin kiusaamista. Koska helposti otan sanoja ilmasta vaikka ne ei minulle olisikaan. tai sitten on ja en tajua sitä. Itse diagnoosi on epävakaa. Kaiken pitää olla kotonakin töydellistä ja pitää suorittaa koko ajan. rasittavaa. Tällä hetkellä ei lääkitystä muuta kuin bvälillä opamox, masennuslääkkeet lihottaa ja en sitä haluaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu