Ufo uni

Näin viimeyönä omituisen unen. Olin siinä paikkakunnalla jossa vietin suurimman osan lapsuudestani sekä nuoruuteni aina lukion loppuun saakka, nyt olen jo 35 mies ja asunut 15 vuotta muualla. Unessa asuin kuitenkin vielä vanhempieni asunnossa ja kävin koulua paikkakunnalla, joko yläastetta tai lukiota. Unessa olin tulossa koulusta pihalle kun taivaalla allkoi näkyä tähti muodostelmia jotka liikkuivat, äkkiä tajusin että ne olivat varmaankin jotain ufoja. Äkkiä koulun urheilukentälle laskeutuikin lentäviä lautasia, meniin katsomaan niitä. Jostain syystä en uskaltanutkaan mennä ihan lähelle vaan lähdin pois kentältä, mutta kentän laidalla törmäsin yhteen humanoidiin joka esti minun poistumisen, osittain fyysisesti ja osittain telepaattisesti. Päädyin tämän ufon kanssa lopulta kotiini harrastamaan seksiä, en ollut ihan varma että kumpaako sukupuolta se oli. Seksiä harrastaessamme humanoidi taas hallitsi minua telepaattisesti etten sattuttaisi häntä koska hänellä oli aika pienet paikat. Myöhemmin unessa olin kotona perheeni kanssa ja kuulin että kotini lähellä oli tapahtunut joku onnettomuus jossa oli osallisena tämä humanoidi ja joku vanhempi mies. Juoksi paikalle ja löysin humanoidin makaamasta ruusuaidasta, josta kannoin hänet kotiini. Pelkäsin että jos ambulanssi miehet tai poliisi saavat hänet, he leikkelevät tätä humanoidia jotenkin, olin siis selvästi kiintynyt tähän uuteen tuttavuuteeni. Kotona tain jotain hämäriä asioita kutsuakseni humanoidin kaverit hakemaan tätä, mutta en muista niitä tarkasti, jotain valokuvioiden sytyttämistä tietyllä taajuudella niihin liittyi. Ehkä valo tuli tapetista tai jostain pahvista, en muista enää. Uni taisi päättyä siihen.
41568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainiin. Unesta jäi jotenkin selittämätön ahdistava olo. Asia vaivaa osittain vieläkin vaikka kello on jo kaksi.

Äänestä
  • Mitä siellä koulun urheilukentällä oikeasti yläaste- ja lukioikäisenä tapahtui?

    Ihan kuin uni olisi peitetarina jollekin traumaattiselle/epämiellyttävälle kokemukselle.
    Sillä hetkellä olet kokenut itsesi muista poikkeavaksi muukalaiseksi, tai olet toivonut, että
    olisit mieluummin jossain muulla planeetalla.

    Haluat suojella ja pelastaa jonkun itseäsi heikomman, joka on myöskin muista poikkeava ns. "muukalainen".

    Onhan tässä aineksia es. ruusuaita, voi viitata haavoittavaan rakkauteen, josta jäi
    pelkät piikit käteen. Mielestäni tässä unessa on piilotettuna kahden ihmisen rakkaustarina, joka meni jollain lailla häpeällisesti pieleen.

    Äänestä

  • jotain tätä kirjoitti:

    Mitä siellä koulun urheilukentällä oikeasti yläaste- ja lukioikäisenä tapahtui?

    Ihan kuin uni olisi peitetarina jollekin traumaattiselle/epämiellyttävälle kokemukselle.
    Sillä hetkellä olet kokenut itsesi muista poikkeavaksi muukalaiseksi, tai olet toivonut, että
    olisit mieluummin jossain muulla planeetalla.

    Haluat suojella ja pelastaa jonkun itseäsi heikomman, joka on myöskin muista poikkeava ns. "muukalainen".

    Onhan tässä aineksia es. ruusuaita, voi viitata haavoittavaan rakkauteen, josta jäi
    pelkät piikit käteen. Mielestäni tässä unessa on piilotettuna kahden ihmisen rakkaustarina, joka meni jollain lailla häpeällisesti pieleen.

    Minulla ei ollut kauheasti mitään säätöä lukio tai yläasteaikoina ja jos olikin niin ei ollut oman paikkakuntalaisten kanssa, eli kouluun ei liity tuollaisia muistoja. Mitään kauhean romanttista suhdetta minulla ei tuolla iällä ollut yleensäkkään.
    Liikuntakentälle ehkä liittyy joitain huonoja muistoja siinä mielessä että en koskaan pitänyt palloilulajeista ja ainakin jalkapalloa tuolla olisi pitänyt pelata. Emme koskaan osallistuneet erään kaverini kanssa tosissamme peliin ja olimme aina vähän ulkopuolisia.
    Joskus tuolla kentällä suoritettiin ns. mopokasteitakin kuralammikossa, olin ainoa jolle niitä ei saatu suoritettua koska vuotta vanhemmat olivat noin kaksi kertaa minua pienempiä, eivät saaneet kaadettua nurin vaikka oli about viisi tyyppiä yrittämässä kerralla. En ollut tuosta niinkään kauhuissani, kunhan ihan huvikseni laitoin kampoihin, liittyisikö sitten tuohon kun nuo silloiset kasiluokkalaiset oli muistaakseni aika pikkumiehiä. En kyllä muista että olisin niistä ollut seksuaalisesti kiinnostunut (enkä kyllä miehistä yleensä muutenkaan). Toisaalta tuohon liittyy vähän samoja piirteitä kuin ufouneenkin, unessa olin humanoidia fyysisesti vahvempi, mutta se onnistui hallitsemaan minua henkisesti.

    Äänestä

  • UfoUneksija kirjoitti:

    Jos ufoaihe kiinnostaa, niin suositeltavaa luettavaa on
    John E. Mack: Ufosieppaukset, Ihmiset ja avaruusoliot kohtaavat.

    Luin sen jo kauan sitten ja muistaakseni kirjan pointtina olisi ollut, että ufosieppaukset olisivat peitemuistoja. No mutta aika jännää, kun luin äsken netistä, että John on kuollut yliajon uhrina.
    Salaliittoteoreetikot saavat pähkäillä asiaa, oliko se sattuma vai ei?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OutoUfo kirjoitti:

Näin viimeyönä omituisen unen. Olin siinä paikkakunnalla jossa vietin suurimman osan lapsuudestani sekä nuoruuteni aina lukion loppuun saakka, nyt olen jo 35 mies ja asunut 15 vuotta muualla. Unessa asuin kuitenkin vielä vanhempieni asunnossa ja kävin koulua paikkakunnalla, joko yläastetta tai lukiota. Unessa olin tulossa koulusta pihalle kun taivaalla allkoi näkyä tähti muodostelmia jotka liikkuivat, äkkiä tajusin että ne olivat varmaankin jotain ufoja. Äkkiä koulun urheilukentälle laskeutuikin lentäviä lautasia, meniin katsomaan niitä. Jostain syystä en uskaltanutkaan mennä ihan lähelle vaan lähdin pois kentältä, mutta kentän laidalla törmäsin yhteen humanoidiin joka esti minun poistumisen, osittain fyysisesti ja osittain telepaattisesti. Päädyin tämän ufon kanssa lopulta kotiini harrastamaan seksiä, en ollut ihan varma että kumpaako sukupuolta se oli. Seksiä harrastaessamme humanoidi taas hallitsi minua telepaattisesti etten sattuttaisi häntä koska hänellä oli aika pienet paikat. Myöhemmin unessa olin kotona perheeni kanssa ja kuulin että kotini lähellä oli tapahtunut joku onnettomuus jossa oli osallisena tämä humanoidi ja joku vanhempi mies. Juoksi paikalle ja löysin humanoidin makaamasta ruusuaidasta, josta kannoin hänet kotiini. Pelkäsin että jos ambulanssi miehet tai poliisi saavat hänet, he leikkelevät tätä humanoidia jotenkin, olin siis selvästi kiintynyt tähän uuteen tuttavuuteeni. Kotona tain jotain hämäriä asioita kutsuakseni humanoidin kaverit hakemaan tätä, mutta en muista niitä tarkasti, jotain valokuvioiden sytyttämistä tietyllä taajuudella niihin liittyi. Ehkä valo tuli tapetista tai jostain pahvista, en muista enää. Uni taisi päättyä siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu