Täällä on niin kovasti keskustelua kissan luovutusiästä, että yritän nyt tuoda omaa perspektiiviäni asiaan.
Ensimmäinen kissani tuli minulle maalta pari päivää vajaa 8-viikkoisena, tästä on jo yksitoista vuotta ja tällöin ainakin ajateltiin sen olevan sopiva ikä. Sukujuuret kisullani oli navettakissa emänä, isästä ei tietoa. Kissasta tuli normaali, mutta äidiltä (ja luultavasti isältäkin) peritty syvä itsenäisyys ja ihmisestä riippumattomuus ovat olleet pienestä saakka esillä. Emo kun oli sisällä ainastaan pentujen varhaisviikkojen ajan, muuten ruokittiin pihalla ja nukkui navetassa. Kissa on hyvin "kiltti", ei koskaan mene esim. sohvalle jonne hän ei saa mennä (kissa asuu nykyisin äitini luona, jäi sinne kahdeksan vuotta sitten, kun muutin astmaatikkopoikaystäväni kanssa yhteen), pyytää ruokaa ja silloin tällöin silityksiä. Ei raavi, ei lutkuta yms.
Eron jälkeen muutin omilleni ja otin kissan. Hän tuli 10-11 viikkoisena ja hieman tuntui liian aikaisin vieroitetulta, mutta nainen, jolta kissan otin, asui rivitalossa ja hänellä jo ennestään neljä kissaa. Tilanahtautta ja hän halusi siis pennuista mahd. pian eroon. Kuitenkin vasta 10-viikkoisena, eli ei mikään ääretön hätä ollut, eikä mielestäni kohdellut pentuja väärin. Tämä tyttökissa nuoli sormia, naamaa, mitä kohtaa vain jossa paljasta ihoa näkyi. Oli lähes pakkomielteinen siinä, esim. tuli perässä jos yritti siirtää sormia tai jalkaa tms. pois ulottuvilta. Kaveriksi otin hänelle vuotta myöhemmin poikakissan, joka tuli mulle 13-viikkoisena. Valloittava tapaus :) Kaikki oli valtakunnassa hyvin niin kauan kun kolli oli pieni/nuori. Mainittakoon myös, että molemmat kissani leikkautin n. puolivuotiaana. Kun nuorempi alkoi tulla aikuiseksi, alkoi alistaminen. Vanhempi tyttö sai jatkuvasti keliä ja muuttui (entistäkin) omalaatuisemmaksi. Syliin tuli edelleen, mutta nuorempi ajoi pois ja kimppuun... Virikkeistä ei luultavasti ollut pulaa, meillä oli kaikenlaisia leluja, iso hieno raapimispuu ym Tyttö alkoi virtsaamaan joka puolelle. Muutaman kuukauden touhuja katselin ja yritin kaikennäköistä (toruin paljon nuorempaa, että antaisi tytön olla ym ja koitin pitää hieman erillään). Mutta eipä auttanut. Samoihin aikoihin ystäväni sanoi, että hänen äitinsä, sinkkunainen, haluaisi ottaa kissan, mielellään aikuisen, jo valmiiksi "koulutetun". Hänellä ei muita lemmikkejä, joten päätimme yrittää, josko tyttö olisi siellä onnellisempi, me emme siihen pystyneet. Tyttö meni sinne "koeajalle", sanoin että otan hänet tietenkin takaisin jos ongelmia ilmenee. Pari viikkoa kului, eikä ilmennyt mitään ongelmia, tyttö oli ensimmäiset pari päivää hieman arka vieraasta paikasta, mutta sitten alkoi kukoistamaan :) hänestä tuli samanlainen kuin aikaisemmin, ennen nuorta kaveriaan. Nuolee edelleen, mutta pissaa laatikkoon ja pihallakin on käynyt. :) Sekä kuulemma "avustaa" kotitöissä. Nauttii elämästään ainoana lemmikkinä :)
jatkan vielä seuraavaan viestiin... liian pitkä muuten :)
Ensimmäinen kissani tuli minulle maalta pari päivää vajaa 8-viikkoisena, tästä on jo yksitoista vuotta ja tällöin ainakin ajateltiin sen olevan sopiva ikä. Sukujuuret kisullani oli navettakissa emänä, isästä ei tietoa. Kissasta tuli normaali, mutta äidiltä (ja luultavasti isältäkin) peritty syvä itsenäisyys ja ihmisestä riippumattomuus ovat olleet pienestä saakka esillä. Emo kun oli sisällä ainastaan pentujen varhaisviikkojen ajan, muuten ruokittiin pihalla ja nukkui navetassa. Kissa on hyvin "kiltti", ei koskaan mene esim. sohvalle jonne hän ei saa mennä (kissa asuu nykyisin äitini luona, jäi sinne kahdeksan vuotta sitten, kun muutin astmaatikkopoikaystäväni kanssa yhteen), pyytää ruokaa ja silloin tällöin silityksiä. Ei raavi, ei lutkuta yms.
Eron jälkeen muutin omilleni ja otin kissan. Hän tuli 10-11 viikkoisena ja hieman tuntui liian aikaisin vieroitetulta, mutta nainen, jolta kissan otin, asui rivitalossa ja hänellä jo ennestään neljä kissaa. Tilanahtautta ja hän halusi siis pennuista mahd. pian eroon. Kuitenkin vasta 10-viikkoisena, eli ei mikään ääretön hätä ollut, eikä mielestäni kohdellut pentuja väärin. Tämä tyttökissa nuoli sormia, naamaa, mitä kohtaa vain jossa paljasta ihoa näkyi. Oli lähes pakkomielteinen siinä, esim. tuli perässä jos yritti siirtää sormia tai jalkaa tms. pois ulottuvilta. Kaveriksi otin hänelle vuotta myöhemmin poikakissan, joka tuli mulle 13-viikkoisena. Valloittava tapaus :) Kaikki oli valtakunnassa hyvin niin kauan kun kolli oli pieni/nuori. Mainittakoon myös, että molemmat kissani leikkautin n. puolivuotiaana. Kun nuorempi alkoi tulla aikuiseksi, alkoi alistaminen. Vanhempi tyttö sai jatkuvasti keliä ja muuttui (entistäkin) omalaatuisemmaksi. Syliin tuli edelleen, mutta nuorempi ajoi pois ja kimppuun... Virikkeistä ei luultavasti ollut pulaa, meillä oli kaikenlaisia leluja, iso hieno raapimispuu ym Tyttö alkoi virtsaamaan joka puolelle. Muutaman kuukauden touhuja katselin ja yritin kaikennäköistä (toruin paljon nuorempaa, että antaisi tytön olla ym ja koitin pitää hieman erillään). Mutta eipä auttanut. Samoihin aikoihin ystäväni sanoi, että hänen äitinsä, sinkkunainen, haluaisi ottaa kissan, mielellään aikuisen, jo valmiiksi "koulutetun". Hänellä ei muita lemmikkejä, joten päätimme yrittää, josko tyttö olisi siellä onnellisempi, me emme siihen pystyneet. Tyttö meni sinne "koeajalle", sanoin että otan hänet tietenkin takaisin jos ongelmia ilmenee. Pari viikkoa kului, eikä ilmennyt mitään ongelmia, tyttö oli ensimmäiset pari päivää hieman arka vieraasta paikasta, mutta sitten alkoi kukoistamaan :) hänestä tuli samanlainen kuin aikaisemmin, ennen nuorta kaveriaan. Nuolee edelleen, mutta pissaa laatikkoon ja pihallakin on käynyt. :) Sekä kuulemma "avustaa" kotitöissä. Nauttii elämästään ainoana lemmikkinä :)
jatkan vielä seuraavaan viestiin... liian pitkä muuten :)
Vastaukset 38
Vanhimmat
Noh, sitten tämä jäljelle jäänyt kissani alkoi "masentumaan" vailla seuraa. Oli kovin apaattinen ja miukui päivät ja yöt läpeensä. Sanottakoon hänestä sen verran, kun 13-viikkoisena tuli, että on kyllä ehdottomasti kilteimpiä kissoja joita tiedän, ei pure eikä raavi. Ärsyyntyessäänkin vain näykkii, ei siis raavi ihoa verille ym. Muutma viikko kului ja kissa edelleen ikävöi seuraa. Molemmat kävimme töissä, minä ja mieheni, joten joutui olemaan päivät yksin. Päätimme ottaa hänelle kollikaverin, funteerattuamme, että ehkäpä kaksi kollia sopisivat paremmin yhteen. Löysin ilmoituksen kisunpennuista Prisman ilmoitustaululta. Otin yhteyttä ja menimme käymään. Näin heti, että pennut ovat hyvin nuoria.... Rouva sanoi, että ne tapetaan, jos kukaan ei ota niitä hyvin pitkälti nyt. Kysyin pentujen ikää ja rouva sanoi niiden olevan 5vkoa 4pvää. Otin pennun ja ajattelen asia näin, että pelastin ainakin yhden. Ostin eläinkaupasta maidonvastiketta sekä penturuokaa. Pikkuinen kasvoi ja tuli hyvin toimeen vanhemman kollin kanssa. Itseasiassa oli aika pikkupomo jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Minkäänlaisia ongelmia ei tämän pennun kanssa ollut. Ei kertaakaan pissannut minnekään. Ei purrut lujaa, ei lutkuttanut, eli ei mitään normaalista kissamaisuudesta poikkeavaa. Hän oli minulle hyvin rakas, kiiltokarva leijona :) Muutimme paritaloon ja aloin pikkuhiljaa viemään kissoja valjaiden kanssa ulos. He tulivat siis hyvin toimeen keskenään, vaikkakin osat taisivat hiukan vaihtua; kiusaajasta tuli kiusattu. Ei kuitenkaan samalla mittakaavalla kuin edellisen partnerinsa kanssa. Puolitopistavuotiaana tämä nuorempi poika jäi auton alle. Hän pääsi luippaamaan ovesta ystäväpariskuntamme lähteissä kahvittelun jälkeen kotiin. Kuinka paskaa tuuria. Emme siis asu edes minkään valtatien varrella. Olin niin murtunut, että otin heti uuden pennun, itkusta kun ei tullut loppua, töihinkään en kyennyt menemään. Tämä katti tuli meille luultavasti 8-viikkoisena, sillä paikassa ei tiedetty ikää, tai oikeammin sitä ei ehkä haluttu kertoa, hyvin poliittisia vastauksia tuli, kuten: "kyllähän ne tais syntyä ennen meidän lapinmatkaa" ja isäntä ehti sanoa siihen että "ei kai ne niin aikaisin", niin emännältä tuli tiukka katse että kyllä syntyivät, tässä tapauksessa ne olisivat emännän mukaan olleet n. 10-viikkoisia. Mielestäni ne olivat nuorempia ja myöhemmin rakkaan ystävämme facebookin kuvista näin, että kuvia näistä pennuista oli laitettu vastasyntyneenä 1.10.-09, otin pennun 25.11... Halusin hänet ottaa mukaan kahdestakin syystä: siksi, että rakas kissani oli juuri kuollut ja ajatukset tarvi saada nopeasti muualle ja toiseksi tämä pentu oli varattu jo ennen meitä ja soittoja tuli meidän jälkeenkin ja pennut annettiin (50€) sille, ketä ne tietenkin nopeiten hakee. Tämä pentu on myös kova nuolemaan, ja puremaan. Erikoista silti oli, että hän ei ainoatakaan miukaisua ikävästä päästänyt, vaan heti tullessaan sisälle asuntoomme alkoi armoton leikkiminen ja riehunta. Tätä jatkuu edelleen :)
Yhteenvetona siis... Oma mielipiteeni asiasta on, että kissan käyttäytyminen on aikas persoonakohtaista. Jotkut tarvitsevat emoaan kauemman kuin toiset... niinhän meillä ihmisilläkin on. Vaikeaa tosin tietää ja erottaa mikä pentu on millainen ja milloin valmis. Sanoisin silti, että 10-viikkoinenkin on jo tarpeeksi kypsä tähän hulluun maailmaan ja monet seikat riippuvat myös uusista omistajista. Mutta sitä mieltä olen, että tappouhkauksen nojalla voi pennun ottaa vaikka vastasynyneenä. Kunhan sille annetaan edes mahdollisuus. Ja tätähän on paljon, kun syntyy näitä ei-toivottuja kissoja omistajien laiminlyönnin seurauksena satoja vuodessa.
Mutta haluan lisätä tähän vielä että hyvin paljon riippuu kissan luonteesta, perimästä ja varsinkin kasvatustavasta ja paikasta, miten kissa kehittyy ja oppii. Jokainen kissa siis on persoona. Sinulla on käynyt hyvä tuuri ja kissasi ovat joko olleet luonteeltaan hyvin sosiaalisia tai sitten niiden kanssa on vietetty aikaa juuri tarpeellisessa iässä joka on tuo alusta asti neljään-viiteen viikkoon, jolloin pentu oppii ymmärtämään asiat :) Kissan käytös on monen tekijän summa, luonne, perimä, kasvatuspaikka ja -tapa. Luovutusiällä ei ole sen asian kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Meillä on kasvatettu niin 6 päivän, neljän viikon, kuuden viikon, 8 viikon sekä parivuotiaana emostaan vieroitettuja. 6 päivän ikäisillä kuoli emo, 4 viikon ikäinen oli alikehittynyt ja vaati lisäruokinta jne.. Kaikki nämä jäivät itselle ja tuli mitä mahtavimpia kisuja..
Minä olen hieman eri mieltä tuosta "tappouhkauden nojalla". Ensinnäkin on julmaa riistää pentu emolta liian aikaisin, joskus se kuolemakin on parempi vaihtoehto. Miksi altistaa pentu ongelmille tietoisesti? Eri asia on tietysti jos emo on kuollut, mutta muussa tapauksessa on vain röyhkeää kuvitella, että ihminen voisi korvata kissaemon.
Toiseksi. En usko, että kovinkaan monella ihmisellä on kanttia tappaa jotain 10 viikkoista kissanpentua. Uhkailla voi vaikka kuinka, mutta teko on jo toinen juttu. Mitä useampi ottaa näitä alaikäisiä pentuja uhkauksien takia sitä vähemmän nämä pennun luovuttajat malttavat jatkossakaan odottaa 12 viikkoa. Luottavat siihen, että aina tulee joku höpsö kaupunkilaisyttö joka pelastaa heidän (holtittomasti lisääntyvät) kissanpentunsa. Pahimmassa tapauksessa alkavat jopa vuosi vuodelta vaatia pentujen luovutusta aikaisemmin ja aikaisemmin, kun viime vuonna meni 10vk niin ehkä tänä vuonna menee 9 viikkosena kun on se Lapin matkakin tulossa...
Mitä enemmän tälläisten ihmisten edessä polvistellaa, itku kurkussa surkutellaan, otetaan alaikäisenä ja vielä maksetaan, sitä vähemmän he tulevat jatkossa tekemään oikein. Heille pitäisi vain pistää kova kovaa vastaan eikä suostua vaatimuksiin. Tappakoon sen pennun jos kerran oikeasti siihen on pokkaa! Tälläsellä nöyrtymisellä ei kotikissojen maine ikinä parane!
Kirjoituksessasi on jo lähtökohta pielessä. Kirjoitat liian aikaisesta luovutuksesta ja kuvittelet automaattisesti 12 viikon luovutusiän oikeaksi. Mehän emme tiedä, mikä se liian aikainen luovutusikä on. 12 viikolle ei ole mitään kestävää tukea pystytty esittämään.
sittenkin?
Näitä tällaisia tarinoitahan voi kuka vaan kirjoittaa ilman että se olisi edes todellista ja tapahtunutta. Mikä siitä tekee todistetusti oikeaa tai mikä siinä todistaa mitään? Sehän on vain jonkun nimettömän henkilön tarinointia jolle ei voi laittaa painoarvoa.
Se, että ihmiset laittavat omilla nimillään kokemuksia, järjestöt (rotukissayhdistykset, kattojärjestöt, eläinsuojeluyhdistykset jne.) ja klinkoiden henkilökunta omaa kokemustaan sekä muiden tunnettujen henkilöiden (asiakkaiden) kokemuksia esille, voi jo pitää paljon varmempana vakuutena. Sitä kautta saatua ja varmaan kokemukseen perustuvaa tietoa voi pitää perusteltuna tukena. Samoin pitkänlinjan kissaihmisten kirjoittamia teoksia (kirjoina, muina julkaisuina tai kotisivuteksteinä) joissa he perustelevat asiat faktoilla, ei oletuksilla.
Niin kauan kun tätä väittelyä tekee henkilö ilman tunnistettavia tietoja, palstalla jossa ei ole rekisteröintipakkoa, sitä voi pitää vain kyseisen henkilön mielipiteenä, ei muuna.
minun MIELIPITEENIHÄN tämä onkin, en kait muuta väittänytkään, ja oma KOKEMUKSENI. Kaikki tämä on siis tietenkin totta. Harvemmin edes täällä palstoilla käyn, mutta nyt vaan taas kerran pisti silmään tuo luovutusikäkeskustelu. Oma kokemukseni on, että kaikki on kissakohtaista. Ja kokemuksieni mukaan en aio edelleenkään noudattaa mitään 12-vkon luovutusikää, kuten kasvattajilla on.
Ja aiemmalle "tappaja"kirjoittelijalle. Minulle ei tulisi mieleenikään antaa kissan kuolla siksi, että muuten tapetaan. Minä_olen_myös_itse_maalta_ja_tiedän_että_kissanpentuja_tapetaan. 5-vuotiaana vierailin kuulkaas sukulaismaatilalla ja kissanpentuja oli syntynyt navetanvintille. Muistan kun niitä kävin siellä katsomassa, tarvi mennä jyvälaarin kautta tikapuita pitkin. Yksi pentu ei ehtinyt piiloon kun isäntä tuli paikalle ja se pikkuinen pistettiin pölkyn päälle ja kirves käteen. Että älkääpäs nyt saatana alkako sanomaan että niitä ei tapeta. Nuoremmat luokkatoverini (n.20v) puhuvat kuinka ampuvat kissoja, kun naapuri niin pyytää kun taas on syntynyt ei-toivottuina.
Katsokaapas joskus Animal Planetia ja esim. Houstonin eläinpoliiseja. En ole nähnyt siellä tapettavan ainuttakaan kissanpentua jotka huostaan on otettu löydettynä, luovutettuina (jota voisi verrata normaaliin tappouhkailuun) tai surkeista/laiminlyödyistä oloista. Hoitona on maidonkorvike, lämpö, rokotukset, mahd.kirppujen hoito, läheisyys joko toisen kissan tai ihmisen kanssa. Miksi minä en siihen pystyisi? Olen terveydenhuoltoalalla, toimin omien kissojeni lisäksi sijaiskotina löytökissoille, ostan maidonkorviketta ja penturuokaa. Jos sillä pystyn pelastamaan kissanpennun hengen niin sen todellakin teen. Ärsyttää tuollaiset "tosi" eläinrakkkaat ihmiset jotka todellisuudessa rakastavat vain kilttejä, terveitä, aikuisia eläimiään.
sijaiskotina toimimisesta. Aloitin sen vasta tämän vuoden alusta, pitkään pyydeltyäni mieheltäni lupaa siihen, hän kun ei ihan ymmärrä tällaista eläinrakkautta. Itse hän on kasvanut maatilalla ja täysin "metsässä", harrastaa metsästystä (josta meillä käydään aikas kiivastakin keskustelua) jne. heilläpäin ammutaan surutta "kissamummojen" villiintyneitä kissoja ym. ja arvostus ja kunnioitus eläimiä kohtaan on vähän eri luokkaa. Hirvikoirat ym. tapetaan, jos ne eivät hauku hirveä tai muuten hoida hommiaan ym. että näin. Luulen siis tietäväni hieman myös asioiden oikeasta laidasta.
sijaiskotina toimit?
tiedolla teet?
ihmiset jotka vänkäävät 12 viikon luovutusikää ja perustelevat asian sillä että itsellä huonoja kokemuksia nuoremmasta iästä.. Tosiasiassa vika on todennäköisesti ihmisessä itsessään, tai sitten on vain huononluonteinen kissa, niitäkin löytyy. Kuitenkaan kokemuksen pohjalta ei voi sanoa että luovutusikä ei tarvitse olla 12 viikkoa.
Mistäpä sitä tietoa muuten löytyy kuin kokemuksen pohjalta, ja varsinkin maalaisoloista löytyvien pentujen kohdalla todellisuuden näkee. Pidä vain pintasi asiassa :) Niin minäkin aion, kokemus puhukoon puolestaan, jos joku ei ota alle 12 viikkoisena minulta pentua, olkoon ottamatta..
uteliaisuuttani kysyin..
että on ihmisiä muitakin mun lisäksi jotka pitää höpö-höpö hommana tuota 12 viikon luovutusikää.
Itse otin kissani 5 viikoisena, sillä pienellä eivät kotiolot ei ollu läheskään sitä luokkaa mitä toivoin sen saavan. Pelastin siis tuon pienen rääpäleen elämälle varmasta kuolemasta. Kissa voi hyvin ja paksusti, on todellinen "herran enkeli" kaikki rakastavat sitä ja se rakastaa kaikkia.
..kotikissan paras luovutusikä on "liian aikaisin". Kotikissoja ei arvosteta ja ne saavat ei toivottuja pentueita, niitä kasvatetaan sopimattomissa oloissa eikä niiden kanssa olla eikä niitä totuteta käsittelyyn, jolloin tärkein sosiaalistamisvaihe menee ohi. Hyvissä oloissa ei ole haittaa vaikka kissa olisi emonsa luona vaikka sitten 18 viikkoa, mutta onko siinäkään järkeä antaa pennun luulla, että nykyinen paikka on se koti ja kun se on täysin tottunut perheen rutiineihin, se viedään täysin vieraiden ihmisten keskelle ennennäkemättömään paikkaan. Kissanpennulle ennenkaikkea tärkeintä on ihmisten kanssa oleminen ja hyvä kohtelu ja kunnon kasvuympäristö jos kissasta meinaa saada todellisen rakastettavan lemmikin ja perheenjäsenen.
Pitäisi muistaa, että kissa on elävä olento, ei yhteen muottiin ahdettava 'esine' joissa kaikki erilaiset ovat jotenkin viallisia. Kissalla on persoonansa, ihan jokaisella kissalla.
Minä olen myös maalta ja meidän ensimmäinen kissa oli 8vk kun meille tuli (silloin emme vielä tienneet luovutusiästä), se lutkutti korvaa eikä koskaan päässyt siitä tavasta eroon. Tämä ensimmäinen kissa sekä sen pentu joka jäi meille teki useita pentueita meille, joskus niitä tapettiin, joskus jätettiin. Mutta koskaan ei kellään ollut kanttia tappaa 10 viikkoista pentua, jos ne tapettiin ne tapettiin heti synnyttyä. Meidän naapureistakaan ei kukaan tappanut isoja pentuja. Meillä myös harrastetaan metsätystä, kalastusta ja muuta, mutta eläimiä ja luontoa on aina kunnioitettu. Olen myös terveydenhuoltoalalle kouluttautunut. (En kyllä ymmärrä mitä ihmeen väliä tällä kaikella on.)
Itse olen myös toiminut sijaiskotina löytökissoille, niin aikuisille, raskaana oleville kun pennuille (ja toiminut muutenkin aktiivisena yhdistyksessä). Minulla on myös tälläkin hetkellä oma löytökissa, lisää varmasti tulee tulevaisuudessa.
Varmasti sinä pystyt huolehtimaan pienestä pennusta, sitä en kieltänyt missään vaiheessa. Minusta ei vain ole järkevää välttämättä "pelastaa" näitä todella pieniä pentuja jos emokin on olemassa. Parempi sen pennun on siellä emon kanssa olla, oppiihan kissaksi. Sinä et ihmisenä koskaan voi korvata emoa, sinä et ole kissa eikä pentu opi sinulta miten ollaan kissa. Eri asia edelleen on jos emo on kuollut eikä varaemoa ole saatavilla. Totuus kuitenkin on, että erottamalla pentu emosta liian aikaisin kasvatat riskiä huonolle käytökselle ja muille ongelmille. Samalla edesautat pentujen luovutusta jatkossakin liian nuorena. Osoitat näille uhkaajille, että aina on joku joka pelastaa pennun, ettei heidän tarvitse huolehtia pennuista tai emosta, koska aina joku pelastaa. Tällä kaikella myös heikennät kotikissojen mainetta. Miksi tahallasi tahdot sellaista tehdä? Onko se eläinrakkautta? Sodassa on vain joskus menetettävä muutama jotta saadaan haluttu lopputulos.
Mitä sinä siis tiedät enemmän kuin minä?
lisää tuon arvostamattomuuden jatkumista maailman tappiin saakka:( Juuri siksi, että kissa on elävä olento, sen alkutaipaleen tulisi olla kunnollinen ja arvostettu. Tällä asenteella siihen ei päästä ainakaan tämän sukupolven aikana.
Mitä enemmän pentuja luovutetaan liian aikaisin ja niille tulee aikuisina käytöshäiriöitä, sitä enemmän niistä halutaan eroon kun ongelmia tulee ja sama piiripienipyörii edelleenkin.
Kissa kasvaa kissaksi, ei kait se ihmiseksikään kasva, siihen ei luovustusikä todellakaan vaikuta. Tämä fakta löytyy biologian oppikirjoista.
että televisiossa näytettäisi jos noita pentuja tapettaisi. Luuletko, että kaikki mikä televisiossa näytetään on totta ja mitään ikävää maailmassa ei tapahdu....kun sitä ei näytetty telkussa. Herää! maailmassa tapetaan ihmisiäkin joka ikinen päivä, osa siitä näytetään jopa telkkarissa ja osaa ei. Maailmassa tapetaan huostaanotettuja kissanpentuja päivittäin vaikket sitä teeveestä näe.
Minua sitten ärsyttää ihmiset joilta on mennyt realiteetit ohi tai niitä ei vielä ole opittu, kun ollaan liian nuoria ja kirkasotsaisia. Elämä opettaa kyllä ajastaan....silmien sulkeminen ei auta yhtään.
asenne tuottaa yhä useammalle kissalle vaikeuden lähteä "kotoa" johon on jo täysin kotiutunut, koska on jo ajat sitten oppinut kissamaiset tapansa ja rutinoituu perheen arkeen monta viikkoa jälkeen.
Kissasta välittämistä ei ole pitää se väkisin toistakymmentäviikkoa emonsa luona "kasvamassa", koska monet pennut ovat valmiita uuteen kotiin jo siinä 8-10 viikon iässä. Monet emot eivät välitä pennuistaan enää 7 viikon jälkeen niinkuin niiden "pitäisi". Jos pentu menee ainoaksi kissaksi, jotenkin ymmärtää että haluaa vauvaiässä antaa olla emon ja sisarusten kanssa vähän pidempään, mutta jos pennulla on kissakaveri toisessa paikassa, auttaa nuorempi ikä sopeutumaan vieraaseen kissaan tai jopa koiraan paremmin.
Ja edelleenkään ei ole luovutusiästä käytöshäiriöisiä kissoja vaan kissan luonteesta ja kasvatuksesta johtuen.
"Ja edelleenkään ei ole luovutusiästä käytöshäiriöisiä kissoja vaan kissan luonteesta ja kasvatuksesta johtuen."
Millä tämän väitteen todistat?
Miksi minun pitäisi todistaa tämä tosielämässä koettu juttu jollain lailla oikeaksi, kun sitä ei ole toisinkaanpäin todistettu?
Meidän perheessämme on ollut kissanpentuja 30 vuoden ajan, aikanaan niitä tuli ja tuli, tähän minulla ei ollut osaa eikä arpaa lapsena, vanhempani eivät olleet nähtävästi kuulleet leikkautuksesta. Mutta jokaiselle pennulle etsittiin koti ja jokainen kasvatettiin hyvin. 30 vuoden aikana on nähnyt kissaa jos jonkinlaista ja nähnyt miten luonne ja tavat periytyvät. Kissoja on mennyt hyvin monia sukulaisille ja tuttaville, työkavereille, opettajille, kavereiden kavereille jne joten näiden kuulumisia on kuullut jälkeenpäin ja mainioita kisuja tuli vaikka joka ikinen lähti 8 viikkoisena. Itseasiassa niin mainioita, että ihmiset jotka ovat kissan ottaneet 10-13 vuotta sitten, palaavat yhä kysymään jos olisi kissanpentuja tarjolla.
Myöhemmin, nyt jo parinkymmenen vuoden ajan on kissoja vaihtunut perheemme sisäpuolella jotta sama suku jatkuu. Nykyään tosin harvemmin, koska kissat ovat suurimmalta osin sisäkissoja eikä leikkaamattomia kollikissoja juurikaan löydy. Kuitenkin perheen sisäpuolella ja edelleen suvulle ja ystäville yms on pentuja mennyt niin yksineläjiksi kuin koirien ja toisten kissojen ja lasten kavereiksi. Kaikki lähtivät 8-9 viikkoisina ja terveitä kisuja kasvoi, eikä minkäännäköisiä "käytöshäiriöitä". Itselläni on 8 viikkoisena tulleita ja 2 vuoden iässä emostaan erotettuja, ja luonteesta johtuen 2 vuoden iässä erotettu on ollut hankalin. Pissaillut aikanaan nurkkiin ja on ollut joskus kiukkuinenkin kissa. 8 viikkoisina tulleet ovat olleet aivan mahtavia aina, vieraita kun tulee ovesta niin 8 viikkoisina tulleet ovat olleet ensimmäisinä vastassa, 2 vuoden ikäisenä tullut ei koskaan vaan piileskelee kunnes vieraat lähtevät.
Kissalaumaan näitä 8 viikkoisia ei ole meinattu hyväksyä kun ovat uuteen kotiin tulleet, joten käytännössä ovat eläneet kolmekin viikkoa "ainoina kissoina" vailla toisen kissan hoitamista tai roolimalleja.
Ainoa ongelmakissa tähän asti on ollut luonteeltaan hankala tyttökissa, joka eli emonsa kanssa koko ikänsä kunnes laitettiin luonteensa vuoksi pois. Toinen pois laitettu oli 12 viikkoisena muuttanut kissa, jolle ei ollut pentuna aikaa kasvatuskodissaan, jolloin siitä tuli arka ja agressiivinen. Yksikään "alaikäisenä" vieroitettu ei ole ollut ongelmallinen koskaan.
Se on minun mielipiteeni, kantani ja kokemukseni eikä se muutu koska se kaikki on itsetodettua. Ja asiassa on niin paljon enemmän kuin on edes mahdollista tänne kirjoittaa - kukaan ei jaksa lukea romaania.
koska tuo on todellakin vain sinun mielipiteesi, eikä edusta mitään muuta. Siis sinulta ne faktat puuttuu jos joltakin;) Mutta senhän me kaikki jo tiedämme.
mitään faktoja ei ole minkään iän puolesta tässä asiassa, on vain ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia ja täysiä harhaluulojakin. Sellaisesta asiasta on turha vääntää suuntaan tai toiseen, jossa kummankaan osapuolen näkemyksestä ei ole minkäänlaista tieteellistä todistetta.
Teillä teineillä ottaa kovin usein koville lukea tekstiviestiä pidempiä kirjoituksia. Se on jo kohdaltasi huomattu,
sieltä viimeinkin...tieteellisesti todistettu ;) Sinäkään et ole olemassa kun sitä ei ole tieteellisesti todistettu, lainatakseni erään lääkärin sanoja.
Kirpun eläinkoti.
ole olemassa jonka kaikki näkevät. Luovutusikäkysymyksessä jokainen näkee omalla tavallaan, siihen ei ole "tieteellistä" syytä miksi pitäisi odottaa 12 viikkoon asti, kun se alun alkaen on ollut 8 viikkoa. Ja kuten joku totesi rotukissoilla 10 viikkoa.
näytetään kun nämä pennut ovat uudessa kodissaan onnellisina, joka sinänsä tekee oletuksesi vääräksi :D hommaappas taivaskanavat ja tutustu todelliseen eläinrakkauteen ja puhu sitten uudelleen :D :D :D
raadollisuus sinullekin aikanaan avautuu kunhan vähän kasvat;)
kun etsit jonkun sopivan?
Tosin et tainnut tietää millaiset sopimukset eri löytöeläinpaikoilla on sijoituskodeille;) Joten kärysit taas kerran....
kovin vaikeaa ymmärtää, mutta joillakin on netin lisäksi muutakin elämää ja siksi emme ehdi netissä roikkumaan koko valveillaoloaikaamme.
...loppui argumentit, aloitettiin nälviminen;)
Tämä "hiekkalaatikko" saa puolestani jäädä tähän, mutta suosittelen ensin hankkimaan kunnon tiedot ja vasta sitten aloittaa keskustelut.
huomio, joka perustuu jatkuvaan roikkumiseesi tällä palstalla.
Tästä luovutusikäasiasta ei ole tietoa olemassakaan. Sehän tässä on koko asian opetus.
mitähän mahdat tarkoittaa?? En ole täällä jatkuvasti (paremminkin harvemmin täällä pyörin), elän elämääni suomi24 lisäksi :D
taidanpa tietää elämän todellisesta raadollisuudesta aikas paljon. Siksi ehkä tämä kova puolustus heikompia vastaan... Toivottavasti itse koet edes 1/4 mitä minä olen kokenut. Keskustelkaamme sitten uudelleen :)
Luulevatko kirjoittajat ihan oikeasti, ettei samoja tyyppejä tunnisteta?
Kirjoitustapa ja tiedonpuute (ei pelkästään kissoista) kertoo hyvin selvästi kirjoittajan iän ja kokemuksen puutteen. Ei nyt ihan vuoden tarkkuudella mutta kuitenkin. Vaikka kuinka yrittäisi väittää olevansa joku muu, vaikka kirjoittaisi omasta mielestään eri tyylillä, vaikka antaisi itsestään "tunnistetietoja", vaikka…. Henkilö paljastuu joka tapauksessa, aina kun kirjoittaa. Sama tapahtuu myös asiansa osaavien kirjoittajien kohdalla, heidätkin tunnistetaan. Siksihän joitakin kirjoittajia oikein odotetaan mukaan väittelyyn. Saattaahan tuossa olla takana sekin, että sitä kautta saadaan itselleen tietoa. Jotkut kun näyttävät sortuvan lainaamaan lähes suoraan toisten tekstejä tai fraaseja sanasta sanaan. Se kertoo siitä, ettei asiaa välttämättä ole sisäistetty vaan toistetaan vaan jonkun toisen sanoja.
On ihan tunnettu fakta, että eletty elämä opettaa ihmiselle tiettyjä asioita – tähänkään ei muuten tarvita tieteellistä tutkimusta. Niitä ei opita alakoulun penkillä vaan osa niistä tulee mm. vasta työelämän kautta tai ammattiin opiskeltaessa. Osa taas on ihmisen omasta aktiivisuudesta ja tiedonhalusta kiinni. Se osa on hyvin usein sellaista tietoa jota lapset ja nuoret eivät koe tarvitsevansa. Sellainen tiedon puute tai vääränlaisen "tiedon" hallinta kertoo kokolailla paljon missä mennään. Se, että lyödään faktat tiskiin, saa aikaan lopulta sitten sen nimittelyn ja haukkumisryöpyn. Aikuinen ei sellaiseen käytökseen sorru. 18 v. ei tosin tee vielä nuoresta aikuismaista vaikka lain mukaan sellainen olisikin. Pienikin arvostelu saa nuoressa aikaan auktoriteettiongelman. Aikuisena sitten oppii mihin kannattaa provosoitua ja mihin ei.
Se, että joku kirjoittaja laittaa omalle osallistumisellensa pisteen ja päättää keskustelun, saa aikaan uuden aloituksen. Näin käy varsinkin jos on tiedossa, ettei kyseinen kirjoittaja enää oikeasti kommentoi johonkin ketjuun. Tällä yritetään saada sama vanha aihe uudestaan esille, joskus onnistuu, joskus ei. Se, että joku kirjoittaja osaa asiansa, saa väittelijät liikkeelle. En tiedä mitä väittelijä näistä itselleen saa, eikä se oikeastaan kiinnostakaan. Mutta en kyllä enää ihmettele, että jotkut kirjoittajat tai lukijat eivät täällä halua käydä. Osa "vanhoista" kirjoittajista on ilmeisesti jättänyt palstan samasta syystä.
Vakioaiheiden jatkuva esille ottaminen kertoo omaa kieltään sekin. Näitä ovat kissapalstalla "luovutusikä, rotu vs. maatiainen vs. sekoitus, pennuttaminen, vapaa ulkoilu ja laadukas ruokinta jne.". Olen sitä mieltä, että rekisteröintipakko siistisi palstaa huomattavasti. Tosin palstan ylläpito ei sitä ehkä hyvänä pidä, se kun aiheuttaisi kirjoittaja- ja lukijakatoa. Sellaisilla palstoilla missä rekisteröintipakko on tai hyvä "seriffi", käyvät ajoittain trollit kokeilemassa mutta ne pian katoaa. Myös ketjut joissa ei trolli mieleisiä riitoja saa aikaan, kuivuvat aika nopsaan. Sellaiset aloitukset joissa pyydetään "asiallisia vastauksia kiitos", ovat jo melko selvä merkki riidanhaastajasta. Se selviää kun vähän aikaa ketjua seuraa. Nimittäin asialliset vastaukset eivät saa edes aloittajan huomiota näissä. Usein vielä aloituksissa jo kokeillaan "kepillä jäätä", jos joku tarttuisi "tärppiin". Jos ei tartu, niin vaihdetaan aihetta. Tyyliin, "olen kuullut, mutten ole lukenut" tai "en ole täällä ennen käynyt, mutta nyt ajattelin kommentoida", aloitetut ketjut tai viestit eivät kyllä ketään harhauta päinvastoin.
Lopputulemana, kannattaa siis opetella ensin trollaamaan tai provoilemaan kunnolla, ennen kuin aloittaa.
Olet hauska tyyppi :) Ehkä meitä vaan on olemassa, jotka ajattelevat kuitenkin olevansa oikeassa ja haluavat valaista muita?
"ajattelevat kuitenkin olevansa oikeassa"
Tuohon kyllä voisi korjata "luulevat kuitenkin olevansa oikeassa"
ei jaksa provosoitua, mielipiteesi on yhtä tärkeä kuin kenen tahansa muun :) sinunlaisia ihmisiä kuitenkin tarvitaan. Oikea ja väärä kohtaavat maailman loppuun asti ;)
Mistä sä tiedät olevasi oikeassa?