prepaid

kortteja itämeren alueelta, oletteko saaneet vaivattomasti?
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saa kirjakaupoista.

Äänestä
  • ei mahdu puhelimeen

    Äänestä

prepaid puhelinkortteja? Ainakin Ruotsista saa helposti esim. kioskeista. Mutta mikä on pointti prepaidissä? Sillä on halpa soittaa vain samanmaalaisiin liittymiin. Jo pelkkä kortti maksaa jonkinverran, joten jos hankit kaikkiin maihin muutaman kortin (jotta voitte keskenänne soitella) jää säästö vähäiseksi. Useimmat korti lisäksi kuolettuvat automaattisesti, mikäli niitä ei vuoteen ladata. Niukin naukin ehdit kiertää saman reissun seuraavana vuonna ja hyödyntää hankkimasi kortit uudestaan.

Äänestä
  • Me ollaan ainakin käytetty prepaidia ulkomailla, ei ne kortit kalliita ole ja yllättävän usein tulee tarve soitella paikallisia puheluita, esim. saunan tai ravintolapöydän varaamiseen, taksin tilaamiseen, yhteydenpitoon paikallisten tuttujen kanssa jne. Tulee paljon halvemmaksi kuin suomalaisen liittymän käyttö. Toinen mainio juttu on prepaid kortti mokkulaan, niin voi netittää purjehtiessa pitkin rannikkoa ja omassa veneessä satamissa, joissa ei välttämättä ole kunnon wifi-yhteyttä. Ihan edullista ja huippuyhteydet ainakin Ruotsissa.

    Äänestä

  • hyvin ja helposti kirjoitti:

    Me ollaan ainakin käytetty prepaidia ulkomailla, ei ne kortit kalliita ole ja yllättävän usein tulee tarve soitella paikallisia puheluita, esim. saunan tai ravintolapöydän varaamiseen, taksin tilaamiseen, yhteydenpitoon paikallisten tuttujen kanssa jne. Tulee paljon halvemmaksi kuin suomalaisen liittymän käyttö. Toinen mainio juttu on prepaid kortti mokkulaan, niin voi netittää purjehtiessa pitkin rannikkoa ja omassa veneessä satamissa, joissa ei välttämättä ole kunnon wifi-yhteyttä. Ihan edullista ja huippuyhteydet ainakin Ruotsissa.

    sitä minäkin hain, kiitos asiallisesta vastauksesta.

    Lammikkolauvureille terkkuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harriet, Vaasa kirjoitti:

kortteja itämeren alueelta, oletteko saaneet vaivattomasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu