Pienet ja isot koirat aitauksessa

Onko järkeä antaa pienen koiran mennä leikkimään aitaukseen reilusti isompien koirien kanssa? esim. chihuahua tanskandoggi? Itselläni on dalmiksen pentu joka rakastaa muita koiria yli kaiken ja leikkii mielellään, mutta ei käsitä, että pieniä koiria sattuu jos leikkii liian rajusti. Itse en vie sitä aitaukseen välttämättä jos siellä pieniä pentuja, koska leikit voi mennä niin rajuksi. Mutta sitten jos on isompia koiria niin niiden kanssa tulee toimeen kun kokoeroa ei ole valtavasti. Tai siis eihän minun koira ole aggressiivinen muita koiria kohtaan, se haluaa vain leikkiä! Rajulla leikillä en tarkoita nyt sellaista, että veri lentää ja hampaat käy niin että muita sattuu. Sellaisesta leikistä ei ole kyse.

Mutta sitten nämä pikkupuudelien omistajat tuo vaan ne koiransa sinne vaikka näkee, että aitaus on täynnä isoja koiria jotka juoksee keskenään niin, että lumi lentää. Sitten ne alkaa huutamaan isompien koirien omistajille, että kouluttaisitte noita koiria kun on ovat niin villiä ja pienet jää jalkoihin. Eikö isomilla koirilla ole oikeus myös leikkiä aitauksessa ja purkaa energiaansa keskenään? Sehän se koko aitaushomman idea on eikä se, että tullaan esittelemään hienoja koiria ja kehuskelemaan miten ihania pienet koirat on verrattuna isompiin "räyhääjiin" jotka ei ole niin ihania kuin heidän puudelit. Isommat koirat on heti kuullemma pahoja kun ne juoksee niin paljon ja meinaa jäädä itsekin jalkoihin. Väistäminen on tietenkin sallittua, mutta miten pitäisi selittää koiralle, että aitauksessa ei saa juosta?

Aitauksia on pienemmille koirille erikseen, mutta tätä aitausta ei ole luokiteltu erikseen vaan sinne saa tuoda minkä kokoisia tahansa. Riitoja siis syntyy väkisin, mutta mielestäni tulisi siis käyttää järkeä, että jos aitauksessa on isompia tai pienempiä koiria kuin oma koira niin ei välttämättä sinne kannata viedä. Minun olisi kuullemma pitänyt rajummin kurittaa pentua siitä hyvästä, että se ei osaa leikkiä "kunnolla", vetää niskavilloista ja huutaa sille koko ajan. Tietenkin minä kiellän ja komennan, mutta tuskinpa alan aitauksessa menettämään hermojani ja raivostumaan koiralle. Huomasin kyllä miten herkkähermoisia niiden pienten koirien omistajat oli ja yksi taisi läppäistä koiraani kun se meni haistelemaan pienempää kaveria. Karjuivat ja kiljuivat. En kyllä ollenkaan ihmettele jos koira oli pieni tai suuri, menee tuollaisella "vedä niskavilloista ja karju" toiminnalla araksi.

Eikö pentu saa olla pentu ja leikkiä? Totta kai se voi pienempien koirien omistajien silmissä näyttää rajulta kun isommat koirat leikkii, mutta eikö se kuitenkin ole normaalia koirien välistä sosiaalista toimintaa? Vai miten minä kerron/opetan pennulle, että ei saa leikkiä pienempien koirien kanssa jos niitä sinne aitaukseen tulee vaan isompien kanssa leikitään? Pystyykö pentu sen käsittämään, että omat voimat on suuremmat kuin toisen joten ei kannata leikkiä aloittaa rajumpaa leikkiä? Voiko koiraa opettaa leikkimään rauhallisemmin? Minulle sanottiin, että en saa tuoda koiraani sinne jos se ei osaa leikkiä rauhallisemmin. Mistä se sitten saa muita sosiaalisia kontakteja koirien kanssa? Miten koira voi oppia olemaan muiden kanssa jos sitä ei voi muiden koirien luo viedä?
5954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ison rodun vielä villiä pentua ei pidä päästää pienten koirien kimppuun riehumaan. On varrottava, että koira ohittaa murrosikänsä ja oppii ymmärtämään ja varomaan leikeissään pienempiä koiria. Jos meinaa hankkia kaksi aiven eri kokoista koiraa, niin on järkevää hankkia ensin isompi ja sitten pienempi, mikäli ne meinataan pentuina hommata.

Pentu on pentu niin kuin lapsi on lapsi: tyhmä ja hullu: tietämätön. Mutta aikuistuessa järki alkaa loistaa.

Äänestä
  • Siis en ole hankkimassa toista koiraa ja jos hankkisin niin varmaan samanlaisen. Ajattelin vaan, että koira tottuu muiden kanssa leikkimään nuorena kuin, että vien sen vasta yli vuoden iässä leikkimään toisten kanssa. En kyllä koskaan ole vienytkään aitaukseen jos siellä on pieniä koiria ellen tiedä varmaksi, että ne tulee toimeen jos on vaikka tuttuja. Mutta ongelmana on se, että omistajat pienine koirineen tulee sinne silloin kun on isoja aitauksessa. Tarkoitus ei ole vallata tietenkään aitausta, mutta emme olleet siellä kuin hetken ja sitten nämä pienet tuli. Voisihan sitä toki järkevänä sitten itse lähteä pois ettei riitaa synny.

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    Siis en ole hankkimassa toista koiraa ja jos hankkisin niin varmaan samanlaisen. Ajattelin vaan, että koira tottuu muiden kanssa leikkimään nuorena kuin, että vien sen vasta yli vuoden iässä leikkimään toisten kanssa. En kyllä koskaan ole vienytkään aitaukseen jos siellä on pieniä koiria ellen tiedä varmaksi, että ne tulee toimeen jos on vaikka tuttuja. Mutta ongelmana on se, että omistajat pienine koirineen tulee sinne silloin kun on isoja aitauksessa. Tarkoitus ei ole vallata tietenkään aitausta, mutta emme olleet siellä kuin hetken ja sitten nämä pienet tuli. Voisihan sitä toki järkevänä sitten itse lähteä pois ettei riitaa synny.

    Sopu ennenkaikkea, eli kannattaa poistua takavasemmalle vapaaehtoisesti, jos näyttää siltä että oman koiran leikit menee liian rajuiksi. Ja erityisesti jos näyttää siltä että jotkut omistajat tykkää kyttyrää...

    Menee sitten vaan toisella kertaa...

    Äänestä

itselläni on 7-8kiloinen terrieri ja olen aina suojellut koiraani isoilta siinä mielessä etten anna muiden pomppia koirani päälle jottei se loukkaannu fyysisesti..koirapuisto missä käyn ei ole jaettu ja siksi isoijen koirien omistajien on huolehdittava myös muiden pienempien koirien turvallisuudesta ja katsoa ettei heidän koiransa hypi päälle. Toisessa koirapuistossa jossa käyn myös on jaettu ja pidän aina koirani pienten puolella. Turvallisuus ennen kaikkea. Ja omani viihtyy puistossa hyvin johtuen pitkälti tuosta. :)

Joskus olen törmännyt käsitykseen että terrierit kestää isonkin koiran jyryyttämistä joka ei pidä paikkansa..koirasta tulee varautunut ja näyttää pärjäävän vaikka vain pitää itsestään paljon tarkemmin huolta ärisemällä..ihmetyttää myös ettei omistajat huomaa ja ymmärrä että pärjääkö heidän koiransa vai
ei. ja mikä on koiran normaalia komentamista ja mikä ei. Luulenpa että usein pienten koirien äriseminen johtuu omistajien osaamattomuudesta ja turhan rajuista leikeistä.

yleensä aikuiset isot osaavat olla pienten kanssa mutta yksilökysymys..itse komennan koirani tarvittaessa ja sitä toivoisin myös muille. Chihuahuakin voi olla liian pieni terrierini rajulle leikille..koiramaailmassa on huikeat kokoerot ja kannattaa miettiä itse haluaako tulla sumopainijan linttamaksi. eli samaa mieltä pitkälti aloittajan kanssa paitsi että kaikesta huolimatta opettaisin pennulle sääntöjä miten leikitään ja jos toinen ei halua leikkiä niin sen annetaan olla rauhassa. pentu erotetaan pienenä emosta ja sosiaalistaminen jää omistajan kontoille koska ei ole vanhempaa koiraa opettamassa milloin toinen jätetään rauhaan eli koiramaailmassa aikuiset koirat komentavat pentujaan liian rajusta leikistä murahtamalla aivan kuten ihmisetkin komentavat lapsiaan ..aina ei sovi leikkiä.

Äänestä
  • Täytyy kyllä tähän sanoa, että olen ihan eri mieltä siitä voiko pienet ja isot koirat leikkiä keskenään. (Nyt en puhu aggressiivisistä koirista)

    Meillä on tapana tokon jälkeen päästää koirat riehumaan keskenään kentälle ja kyllä siinä menee samassa kasassa suursnautseri, sakemanni, pari kääpiösnautseria, chihuahuan ja perhoskoiran sekotus, sekä muutama muu koira, niin uroksia kuin narttuja ja ikinä ei ole ongelmia ollut.

    En tarkoita tätä suoraan sinulle, vaan yleisesti, että olen huomannut, miten usein juuri pienten tai jopa keskikokoisten koirien omistajat eivät anna koiriensa leikkiä isompien koirien kanssa ettei koiriin satu. Aikuiset koirat kuitenkin osaavat myös itse hieman varoa ja väistää. Pentuja en nyt tällä kommentilla tarkoita ja niiden kanssa saakin hieman varoa, mutta nyt kyse siis aikuisista koirista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poisajettu.. kirjoitti:

Onko järkeä antaa pienen koiran mennä leikkimään aitaukseen reilusti isompien koirien kanssa? esim. chihuahua tanskandoggi? Itselläni on dalmiksen pentu joka rakastaa muita koiria yli kaiken ja leikkii mielellään, mutta ei käsitä, että pieniä koiria sattuu jos leikkii liian rajusti. Itse en vie sitä aitaukseen välttämättä jos siellä pieniä pentuja, koska leikit voi mennä niin rajuksi. Mutta sitten jos on isompia koiria niin niiden kanssa tulee toimeen kun kokoeroa ei ole valtavasti. Tai siis eihän minun koira ole aggressiivinen muita koiria kohtaan, se haluaa vain leikkiä! Rajulla leikillä en tarkoita nyt sellaista, että veri lentää ja hampaat käy niin että muita sattuu. Sellaisesta leikistä ei ole kyse.

Mutta sitten nämä pikkupuudelien omistajat tuo vaan ne koiransa sinne vaikka näkee, että aitaus on täynnä isoja koiria jotka juoksee keskenään niin, että lumi lentää. Sitten ne alkaa huutamaan isompien koirien omistajille, että kouluttaisitte noita koiria kun on ovat niin villiä ja pienet jää jalkoihin. Eikö isomilla koirilla ole oikeus myös leikkiä aitauksessa ja purkaa energiaansa keskenään? Sehän se koko aitaushomman idea on eikä se, että tullaan esittelemään hienoja koiria ja kehuskelemaan miten ihania pienet koirat on verrattuna isompiin "räyhääjiin" jotka ei ole niin ihania kuin heidän puudelit. Isommat koirat on heti kuullemma pahoja kun ne juoksee niin paljon ja meinaa jäädä itsekin jalkoihin. Väistäminen on tietenkin sallittua, mutta miten pitäisi selittää koiralle, että aitauksessa ei saa juosta?

Aitauksia on pienemmille koirille erikseen, mutta tätä aitausta ei ole luokiteltu erikseen vaan sinne saa tuoda minkä kokoisia tahansa. Riitoja siis syntyy väkisin, mutta mielestäni tulisi siis käyttää järkeä, että jos aitauksessa on isompia tai pienempiä koiria kuin oma koira niin ei välttämättä sinne kannata viedä. Minun olisi kuullemma pitänyt rajummin kurittaa pentua siitä hyvästä, että se ei osaa leikkiä "kunnolla", vetää niskavilloista ja huutaa sille koko ajan. Tietenkin minä kiellän ja komennan, mutta tuskinpa alan aitauksessa menettämään hermojani ja raivostumaan koiralle. Huomasin kyllä miten herkkähermoisia niiden pienten koirien omistajat oli ja yksi taisi läppäistä koiraani kun se meni haistelemaan pienempää kaveria. Karjuivat ja kiljuivat. En kyllä ollenkaan ihmettele jos koira oli pieni tai suuri, menee tuollaisella "vedä niskavilloista ja karju" toiminnalla araksi.

Eikö pentu saa olla pentu ja leikkiä? Totta kai se voi pienempien koirien omistajien silmissä näyttää rajulta kun isommat koirat leikkii, mutta eikö se kuitenkin ole normaalia koirien välistä sosiaalista toimintaa? Vai miten minä kerron/opetan pennulle, että ei saa leikkiä pienempien koirien kanssa jos niitä sinne aitaukseen tulee vaan isompien kanssa leikitään? Pystyykö pentu sen käsittämään, että omat voimat on suuremmat kuin toisen joten ei kannata leikkiä aloittaa rajumpaa leikkiä? Voiko koiraa opettaa leikkimään rauhallisemmin? Minulle sanottiin, että en saa tuoda koiraani sinne jos se ei osaa leikkiä rauhallisemmin. Mistä se sitten saa muita sosiaalisia kontakteja koirien kanssa? Miten koira voi oppia olemaan muiden kanssa jos sitä ei voi muiden koirien luo viedä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu