Tein abortin v2008. Lapseni olisi syntynyt maaliskuussa 2009, eli täyttäisi kohta vuoden.
Pidin vastasyntynyttä veljenpoikaani sylissä pari päivää ennen aborttia, kyllä silloin mietin tarkkaan mitä olin tekemässä.
Olin siis koko ajan täysin tietoinen, en yrittänyt "huijata" itseäni ajattelemalla että vatsassani on vain solumöykky jne.
Abortti oli vaikeimpia asioita elämässäni, päätös ei ollut helppo, ja muistan varmaan ikuiusesti miten istuin sairaalassa ensimmäiset pillerit kädessä ja vain tuijotin niitä. Otanko, enkö ota, otanko.. Lopulta otin.
Vaikka vielä ajattelenkin aborttiani, ja mietin olisikohan minunkin lapseni ollut yhtä suloinen kuin veljenpoikani, en silti kadu. Minulla ei olisi ollut mitään tarjottavaa lapselleni, ei edes isää.
Vaikka aborttini ei ollut minulle helppoa, voin silti sanoa että ajatus adoptiosta koski vielä enemmän. Tieto että jossain asuu minun lapseni, josta en voinut pitää huoltaa, jota en olisi saanut rakastaa, pitää sylissä, kasvattaa... Vaikka abortti oli vaikea, adoptio olisi ollut vaikeampaa.
Nyt voin jossitella, kun abortin tein. Jos olisin päätynyt adoptioon tietäisin että jossain minun lapseni täyttää kohta vuoden, enkä edes tietäisi miltä hän näyttää.
Täydellisessä maailmassa olisin synnyttänyt lapsen itselleni, mutta tässä vähemmän täydellisessä olin kaikesta huolimatta iloinen siitä että minulla oli mahdollisuus aborttiin.
Pidin vastasyntynyttä veljenpoikaani sylissä pari päivää ennen aborttia, kyllä silloin mietin tarkkaan mitä olin tekemässä.
Olin siis koko ajan täysin tietoinen, en yrittänyt "huijata" itseäni ajattelemalla että vatsassani on vain solumöykky jne.
Abortti oli vaikeimpia asioita elämässäni, päätös ei ollut helppo, ja muistan varmaan ikuiusesti miten istuin sairaalassa ensimmäiset pillerit kädessä ja vain tuijotin niitä. Otanko, enkö ota, otanko.. Lopulta otin.
Vaikka vielä ajattelenkin aborttiani, ja mietin olisikohan minunkin lapseni ollut yhtä suloinen kuin veljenpoikani, en silti kadu. Minulla ei olisi ollut mitään tarjottavaa lapselleni, ei edes isää.
Vaikka aborttini ei ollut minulle helppoa, voin silti sanoa että ajatus adoptiosta koski vielä enemmän. Tieto että jossain asuu minun lapseni, josta en voinut pitää huoltaa, jota en olisi saanut rakastaa, pitää sylissä, kasvattaa... Vaikka abortti oli vaikea, adoptio olisi ollut vaikeampaa.
Nyt voin jossitella, kun abortin tein. Jos olisin päätynyt adoptioon tietäisin että jossain minun lapseni täyttää kohta vuoden, enkä edes tietäisi miltä hän näyttää.
Täydellisessä maailmassa olisin synnyttänyt lapsen itselleni, mutta tässä vähemmän täydellisessä olin kaikesta huolimatta iloinen siitä että minulla oli mahdollisuus aborttiin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..ja niin on varmasti tavoitekin, eli nainen tietää mitä tekee.
Varmasti vaikea joidenkin ymmärtää, että abortin voi tehdä myös täysin tietoisena siitä mitä on tekemässä. Minun veljeni vaimo kävi hedelmällisyys hoidoissa kun itse tein abortin. Elämä on kornia ja se on useinmiten epäreilua...
Silloin ei olut tarjota lapselle sitä elämää mitä itse täysin tietoisesti tahtoo lapselleen tarjota, siksi lasta ei tee. Lapsen hankkii (tekee itse tai hankkii jonkun ulkopuolisen) sitten myöhemmin, kun on tarjota sellainen elämä jonka lapselleen tahtoo tarjota, jos on hankkiakseen tai jos koskaan saavuttaa sitä elämää.
Puhuivat mitä tahansa, on vain ja ainoastaan tulevien lastesi etu, että sinä olet asettanut riman korkealle lapsien hankkimisen suhteen, etkä huoli mitä tahansa sääli(tyyli)pisteitä, muista se aina.
On kuitenkin luonnollista myös se, että abortti ei ole vaihtoehto niille jotka pitävät jo alkiota tai sikiötä täysvaltaisena lapsena. Mutta ihmetellä voi, että mitä niiden mielipiteiden pitäisi liikuttaa ihmisiä, jotka eivät alkiota tai sikiötä niin koe?
Aina tämä sama: Minulla ei olisi ollut mitään tarjottavaa lapselleni, ei edes isää. Isäkö siitä elämästä niin auvoista tekee? Ja kun joskus synnytät lapsen niin miten voit taata hänelle isän vaikka vielä syntymähetkellä läsnä olisi? Minun isoisä kuoli sodassa. Isättöminä ovat monet aikojen saatossa eläneet. Ennen muinoin vielä enemmän kun isät sotivat, kuolivat tauteihin, sairastuivat. Sinun ajattelulla ihmissukua ei olisi. Minun mielestä yksi typerimmistä argumenteista abortin puolesta ovat nämä isäjutut.
"Aina tämä sama: Minulla ei olisi ollut mitään tarjottavaa lapselleni, ei edes isää. Isäkö siitä elämästä niin auvoista tekee?"
Et taida ihan ymmärtää lukemaasi, muuten et urputtaisi tuosta ja kyselisi perään.
Itsellänikään ollut mitään tarjottavaa tulevalle lapselleni, enkä jostain syystä enää äidiksi halunnutkaan.
Abortti ei kohdallani kuitenkaan enää ollut mahdollinen ja sovimme silloisen mieheni kanssa että hän ottaa täyden vastuun lapsesta sen synnyttyä.
Itse pakenin ulkomaille töihin ja miettimään mitä elämältä oikeastaan haluan kun kaikki se mistä ennen haaveilen ja osittain sain muuttuikin painajaiseksi jota en sitten tahtonutkaan.
Minusta ei ollut äidiksi lapselle, mutta hänellä oli/on kuitenkin isä joka pitää hänestä huolen.
Tajuatko nyt miksi tuohon isään niin vedotaan?