Ottaa nyt niin tiukasti hermoon, en tiedä onko sitä muuten vaan niin herkkis vai onko oikeesti syytä mut en kertakaikkiaan nyt jaksa tota ukkoani ymmärtää. Oon toista viikkoa äitiyslomalla eli LA 4 vkon päästä. Supistelee ja vauva painaa jo kipeästi, mm. kävely on ihan tuskaa välillä. Oon laittanut, TÄYSIN YKSIN, kaikki vauvalle jo valmiiksi kun tiedän ettei olo tästä enää ainakaan helpota. Miestä ei valmistautuminen ole liiemmin kiinnostanut, kommentit on luokkaa; eihän tänne mahdu enää mitään kun kaikki paikat on täynnä vauvaa vaan! Eikä mitään ylimääräistä oikeasti ole, tilaa vaan on niin vähän! Tuntuu tuo vauvaa ihan odottavan, mutta jotenkin ei vaan sillä tunnu olevan mitään haluja nähdä mitään vaivaa sen lapsen eteen, se vaan "tulee"! Itse olen ostanut kaikki vauvan tavaratkin.
Olen useasti jo monta viikkoa pyytänyt siivousapua, jota en tähän päivään mennessä ole saanut enkä varmaan saakaan. Tänään viimeksi pyysin kun en jaksa yläkertaan imuria nostaa että jos hän viitsis. Mutta ei. Kysymys vaan sivuutetaan. Koko muun talon olin ite siivonnut. Olen sanonut että koirien lenkitys on raskasta kun kävely on vaikeaa niin joka kerran sanoo että kyllä hän vie, mut arvatkaa vaan viekö!!! Ehkä 3 krt/vko sillon kun itselle sopii. Nyt tuli lunta kuin sanonko mistä, arvatkaa kuka teki lumityöt kun ei näkynyt muita tekijöitä löytyvän? Ja kommentti siitäkin oli; ethän sä sais tehdä lumitöitä! Mut silti jättää mut vaan tekemään! Eikö se vittu yhtään välitä?!?
Ei kysy kukaan täällä et miten sä voit, tulee töistä kuin kuraan kuollu kuttu, tänään viimeks kiukutteli siitä et hänen on niin vaikee aikatauluttaa töitään ristiäisiä varten, et koskas AIOIT järjestää? Siis minä, ei näköjään ME! Kaikesta muusta se puhuu ja järjestää, mut tästä lapsesta ja synnytyksestä sun muusta ei puhuta kuin silloin kun minä otan puheeksi ja lyhyeksi jää. Mua jännittää synnytyskin ihan hirveästi, mut en saa tolta mitään tukea! Pelottaa että jään vauvankin kanssa ihan yksin!!!! Siis kerta kaikkiaan on alkanut pelottaa mitä tästä tulee kun tuo tuntuu olevan niin täysin väliinpitämätön! Luulin et ollaan tässä yhdessä, mut oonkin ihan yksin...
En ikinä arvannut että tämä tallaista on, mies tuntui niin paljon lasta haluavan... Onko mulla ketään kohtalotoveria tai oonko mä ite jotenkin pimee?
Olen useasti jo monta viikkoa pyytänyt siivousapua, jota en tähän päivään mennessä ole saanut enkä varmaan saakaan. Tänään viimeksi pyysin kun en jaksa yläkertaan imuria nostaa että jos hän viitsis. Mutta ei. Kysymys vaan sivuutetaan. Koko muun talon olin ite siivonnut. Olen sanonut että koirien lenkitys on raskasta kun kävely on vaikeaa niin joka kerran sanoo että kyllä hän vie, mut arvatkaa vaan viekö!!! Ehkä 3 krt/vko sillon kun itselle sopii. Nyt tuli lunta kuin sanonko mistä, arvatkaa kuka teki lumityöt kun ei näkynyt muita tekijöitä löytyvän? Ja kommentti siitäkin oli; ethän sä sais tehdä lumitöitä! Mut silti jättää mut vaan tekemään! Eikö se vittu yhtään välitä?!?
Ei kysy kukaan täällä et miten sä voit, tulee töistä kuin kuraan kuollu kuttu, tänään viimeks kiukutteli siitä et hänen on niin vaikee aikatauluttaa töitään ristiäisiä varten, et koskas AIOIT järjestää? Siis minä, ei näköjään ME! Kaikesta muusta se puhuu ja järjestää, mut tästä lapsesta ja synnytyksestä sun muusta ei puhuta kuin silloin kun minä otan puheeksi ja lyhyeksi jää. Mua jännittää synnytyskin ihan hirveästi, mut en saa tolta mitään tukea! Pelottaa että jään vauvankin kanssa ihan yksin!!!! Siis kerta kaikkiaan on alkanut pelottaa mitä tästä tulee kun tuo tuntuu olevan niin täysin väliinpitämätön! Luulin et ollaan tässä yhdessä, mut oonkin ihan yksin...
En ikinä arvannut että tämä tallaista on, mies tuntui niin paljon lasta haluavan... Onko mulla ketään kohtalotoveria tai oonko mä ite jotenkin pimee?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voi sinua..
Et yksinkertaisesti vaan tee enää yhtään mitään raskaitahommia, etkä myöskään tee mitään palveluksia miehellesi? Siis tarkoitan että et esim. pese sen pyykkejä, laita ruokaa.. jne. mikäli siis normaalisti niitä hoidat? Jospa se tajuais. Tai sitten vaan sanot yksinkertaisesti ihan suoraan että mikä vittu sitä oikien vaivaa ja vaikka että se on tyyliin sen vika jos lapsi syntyy ennenaikaisena koska se ei voi jotain imuria kantaa..
raskaita kotitöitä. kyllä tekemättömät lumityöt häiritsee miestäsikin ja luulisi sitten jotain tapahtuvan. Ilmeisesti hän olisi ne kuitenkin tehnyt viimeksi, koska ihmetteli miksi sinä ne teit.
Taidatte toimia eri tahdissa, sinä haluaisit asioiden tapahtuvan nopeammin, hän on viime tingan miehiä?
Tuskailen osittain samojen juttujen kanssa, parempina päivinä muistutan itseäni ettei lapsen saaminen ole miehelle niin konkreettista kuin naiselle. Huonompina päivinä maalailen kauhukuvia kuinka kaikki jää minun harteille. Onneksi saatiin eräänä hyvänä päivänä hieman keskusteltua aiheesta, mies sanoi että häntä pelottaa ihan kamalasti kuinka synnytys sujuu ja miten elämä lapsen myötä järjestyy. Muutama lause ja tunsin taas että samassa veneessä ollaan, hyvässä mielessä.
Olen kullä yrittänyt nätisti sanoa ja puhua, nytkin odotin yläkerran siivousapua 2 viikkoa, äsken menin ja siivosin sen itse. Ja kieltämättä itketti koko tilanne ja se, ettei tuo taida edes huomata että sekin homma on tehty taas ilman että hänen on tarvinnut vaivautua... Lumityöt tekis kyllä varmaan ite sit kun ei enää ovesta pääsisi ulos, pitäis nyt varmaan vaan oikeesti ajatella vaan itseään ja jättää tekemättä. Kun en haluaisi nalkuttaa ja käskeä, mutta ei tuo pyytäminen näytä auttavan. Kun olen asiaa nätisti yrittänyt ottaa puheeksi, esim. "en jaksaisi enää yksin siivota, tarvitsisin sun apua kun kyykistely ja nostelu tuntuu pahalta", niin sit alkaa sellanen show, että mies hokee että "jaahas, mä olen siis huono mies! Missään en auta enkä mitään tee, huonon miehen otit!" Tota se sit hokee koko loppupäivän, mut silti ei auta eikä tee. En ymmärrä miten sen kanssa pitäis toimia... Sit kun se sen kerran vie koirat ulos niin siitäkin tehdään ISO JUTTU. kuinka hän nyt vei koiratkin kun minä en jaksa. Ja sit on taas pari kolme päivää viemättä. Ja olen kyllä yrittänyt kiittää ja antaa huomiota jos sitä apua saan, ettei sillekään tulis kiittämätön olo, mut ei auta ei.
Nyt on vaan sellainen olo, että en jaksais mitään. Eilen mies kyllä huomasi taas et jotain on vialla kun oon hiljainen ja totinen, sanoin vaan että olen väsynyt kun on ollu rankka päivä. Ja mitäs tästä sit seurasikaan - mies suuttui minulle, kun olin taas "tollanen", "mikä ihme sua taas vaivaa". Ja vaikka yritän sanoa et olen siivoomisesta ym. väsynyt niin ei oikein selitys kelpaa. Mieli teki kyllä poksahtaa ja antaa tulla kaikki mitä sisällä on, mutta itketti ja väsytti ja mieheni tuntien siitä ei seuraisi mitään hyvää. Kamala riita vaan.
Joku täällä neuvoi että pyydä ystäviä ja sukulaisia apuun, niin pitäisikin varmasti nyt tehdä. Oon vaan sellainen luonne etten oikein kehtaa apua pyytää, sukulaisilta uskaltaisin kyllä mut ne asuu kaikki kaukana muulla paikkakunnalla. Mut nyt varmaan vaan pitää. Mut pitää sekin tehdä salaa, sillä jos mies saa tietää niin sit alkaa tää: "ihme juttu kun niitä kavereita tänne pitää apuun pyytää, mun apu ei kelpaa!" Siis mikä ihmeen apu ?!? Ja sit se suuttuu. Kai sitä sit hävettää et jos JA KUN mun kaverit sit miettii et miks sen mies ei voi auttaa... Näin kävi nimittäin tossa puolivälissä raskautta kun en kertakaikkiaan voinut kipeiden supistusten takia siivota ja pyysin kaverin apuun. Silloinkin kaveri tuli mielellään, pitäis vaan taas uskaltaa pyytää... Kun en haluais kotia päästää ihan hirveeseen kuntoonkaan, kun en sit itse viihdy täällä ollenkaan.
Kiitos kaikille arvokkaasta tuesta täällä, on ihanaa kun saa johonkin mieltään purkaa. Kun meillä on niin paljon yhteisiä ystäviä niin en niille haluais "mustamaalata" miestäni, enkä myöskään sukulaisille kertoa etteivät käänny miestäni vastaan tai ala kohtelemaan sitä kuin jotain outoa tyyppiä. Kun vielä löytyis joku joka itse elää tällaisen persoonan kanssa ja osais neuvoa miten siihen sais järkevän puheyhteyden. Kun kyllä se mua rakastaa ja huolta pitää muuten, mut jotenkin se on joistain asioista niin väliinpitämätön. Käyttäytyy niin et väkisinkin tuntuu että esim. työ on tätä lasta tärkeämpää ja kaikki muut asiat se kyllä järjestää viimesen päälle mut ei mitään lapseen liittyvää. Tai se, et tää mun jaksaminen ja hyvinvointi nyt ei tunnu yhtään kiinnostavan, miten ihmeessä mä ikinä voin sen ymmärtää?
teillä se joka pääasiassa vastaa siivouksesta ym. kotitöistä? Tapojen ja rutiinien muuttaminen voi olla miehelle siksikin vaikeaa, vaikka hän tajuaisikin ettet tuossa tilassa pysty samaan kuin ennen.
Puheyhteyden saaminen on tunnetusti vaikeaa jos/kun tilanne on tulehtunut, kaikki kääntyy "nalkuttamiseksi". Omassa kuviossa on auttanut toisen tunteminen, asiat on menneet jakeluun silloin kun miehellä on jotenkin parempi hetki, vaikea kuvailla mitä se on...mutta sellainen vastaanottavaisempi. Jos mies on väsynyt, kiihtynyt ja stressaantunut jostain, tilanteet menee nopeasti siihen "kyllä täällä muillakin on vaikeaa". Siivousjuttuja olen vaan jättänyt tekemättä. Kyllä mies lopulta on kaivanut imurin esiin, se vaan tapahtuu huomattavasti myöhemmin kun itse tekisin.
Pyydä apua, vaikka miehesi sanoisi mitä. Tai kysy (mahd. rauhallisesti ja asiallisesti) että auttaako hän sinua jossain asiassa vai pyydätkö kaverin apuun, tämä juttu täytyy nyt tehdä. Hänellä on halutessaan mahdollisuus auttaa sinua eli vaikuttaa asioihin, ei tartte sitten ihmetellä "kun hänen apu ei kelpaa". Niin ja joku deadline homman tekemiseen. Tietty asiallinen tylytys voi olla hyvä keino, jos pystyy olemaan rauhallinen ja määrätietoinen, koirista voi esim. todeta että olet harkinnut koirille hoitopaikan hankkimista, koska et kertakaikkiaan jaksa ulkoiluttaa niitä ja hänen tarjoama apu 3 kertaa viikossa ei riitä. Tuskin jaksat heti synnytyksen jälkeenkään paahtaa koirien kanssa pihalla... Naisille tämmöinen asenne on usein kai miehiä vaikeampaa, mutta jos fakta on se ettet pysty, sitten et pysty ja on mietittävä vaihtoehtoja.
Nyt sitte sen virheen tein että asian puheeksi otin. Ihan asiallisesti sanoin että oikeesti tarvitsisin nyt apua. Ja mitä seurasikaan - kahden tunnin ilmiriita... Ja juuri sillä kaavalla mitä aiemmin kuvasin; "jaahas, en siis tee tarpeeksi! Mikään ei riitä! Minä en kelpaa sinulle, olen mielestäsi laiska ja saamaton. Luulin että nykyinen apuni riittää (siis mikä?!?) ja nyt ei sitten riitäkään! Laita nyt sitten paperille mitä mun pitää kaikkea tehdä että oot tyytyväinen!"
koko ajan yritin selittää että en pidä laiskana en, nyt en vaan pysty sitä OMAA osuuttani hoitamaan. Ei auta, sama räksytys jatkuu vaan...
Tää on jo liian raskasta...
Halauksia sinulle tulee täältä päin, ei kenenkään ihmisen pitäisi noin koville joutua:(
Minulla on mennyt koko raskaus vähän samoissa merkeissä ja nyt on enää kolme viikkoa laskettuun aikaan, enkä usko että tämä tästä ehtii miksikään muuttua. Minun mieheni on aina "väsynyt", eikä jaksa tehdä mitään. Hän syö masennuslääkkeitä, mutta eivät ne tunnu oleellisesti auttavan. Ihan hyvällä tuulella tuo silloin vaikuttaa olevan, kun katselee telkkaria tai istuu tietokoneensa ääressä, mutta mitään hyödyllistä häntä ei voi vaatia tekemään, kun on liian väsynyt. Aikaisemmin hän on hoitanut n. puolet kotitöistä, mutta se loppui viime syksynä. Minä siivoan, vien roskat, tiskaan yms. vaikka kaikki hommat ovat raskauden takia tavallista raskaampia. Minä olen myös ulkoiluttanut miehen koirat koko syksyn, vaikka ulkona on ollut liukasta ja kävellessä tahtoo tulla supistuksia. Muutimme kun minulla oli raskauden toinen kolmannes alussa ja minä olen yksin koittanut remontoida tätä asuntoamme sen minkä ennenaikaiset supistukset ovat antaneet myöden. Nyt on viimeiset seinien maalaukset menossa ja toivon että saisin sitten oikeasti ottaa rauhallisesti ja levätä, niin kuin lääkäri suositellut pitkin raskautta kun on ollut kipuja ja supistuksia (en ole kehdannut kertoa mitä kaikkea olen tehnyt raskauden aikana). Miestä ei tunnu vaivaavan pätkääkään, että minä keikun telineillä mahani kanssa ja samanaikaisesti hän rentoutuu sohvalla tai koneen ääressä. Jotain sahaushommia olen pakottanut hänet tekemään, mutta jokaista asiaa pitää ruinata ja odottaa useampi viikko. Jos meidän asuntomme kunto olisi pelkästään miehestä kiinni, täällä roikkuisi vieläkin tapetinriekaleita seinillä ja olisi aivan kamalan näköistä. Ne jotka sanovat "jätä itsekin tekemättä!", eivät tiedä mistä puhuvat. Jos minä puhun miehelle roskien viemisestä ja hän lupaa seuraavan kerran viedä ne, meillä on kohta kolme roskapussia eteisessä, kun mies ei ole "ehtinyt" viedä pussia ja uutta pukkaa jo kehiin. Sama tiskien tai minkä tahansa kanssa. Sitä on kyllä kokeiltu... Jos en vie koiria ulos, ne saavat odotella aivan tuskissaan ja miehellä on hyvä selitys, miten oli ehtinyt jo mennä suihkuun tms. eikä voi märän tukan kanssa lähteä tms.
Rakastan miestäni, hän on mukavaa seuraa ja on onneksi kiinnostunut silloin kun puhun vauvasta, mutta minun on tosi vaikea tajuta miten tämä tilanne ei tunnu vaivaavan häntä yhtään:o Onko hän kerta kaikkiaan vaan niin laiska, että kun on huomannut minun kuitenkin tekevän kaiken, hän käyttää törkeästi tilaisuutta hyväkseen? Miehelläni on selvästi vaikeuksia jaksaa töissä, vaikka työ on vaan normaalia 8-16 hommaa, mutta miten hän ei saa vietyä sitä roskapussia edes viikonloppuisin, kun vaikuttaa ihan levänneeltä ja hyväntuuliselta?
Se on surullista, että ainutlaatuinen raskausaika menee osin katkerissa ja surullisissa tunnelmissa, toivottavasti tästä ei synny peruuttamatonta vahinkoa parisuhteelle:( Jos se yhtään lohduttaa, me kaksi emme varmastikaan ole ainoita, joilla on tällainen mies. Yhden ystäväni mies ei ollut edes synnytyksessä mukana vaan nukkui kotona ("mitä apua minusta olisi siellä ollut?") ja pitää vauvaa vain silloin tällöin kun tämä sattuu olemaan hyvällä tuulella, muuten kiukuttelee jos äiti ei saa pidettyä lasta hiljaisena. Pahin kauhuskenaario ei minusta ole se, ettei mies osallistu lapsenhoitoon vaan se, että hän vaikeuttaa sitä ja tekee äidin elämän entistä raskaammaksi...
Meilläkään puheet eivät auta mitään, joten ei auta kuin odotella parempia aikoja ja koittaa keksiä jotain pieniä mielenvirkistyksiä ja hemmotteluja itselleen. Vaikka on ollut raskasta ja surullistakin monesti, odotan hyvillä mielin ja malttamattomasti sitä, että pääsen hoitamaan kohta syntyvää pikkuista:)
"Karseeta" olisi kiva kirjoitella sinun kanssasi enemmänkin...
Teet sille sen listan ja sanot että herra on hyvä vaan ja käy hommiin! Tai sitten voit vaikka pyytää häntä itseään kirjottamaan sulle listan mitä se on viime aikoina teidän yhteisiä hommia tehnyt.. ei taida tulla kovin pitkä..
Minä ajattelisin, että mies ahdistuu ja hermostuu sellaisesta, että sanotaan ettet ole auttanut niin paljon kuin olisin odottanut ja sitten hänelle tulee sellainen "olen ihan paska"-fiilis (minkä hän kyllä on ansainnutkin;) ja semmoinen, että eivätkö nuo vaatimukset koskaan lopu. Parempi olisi varmaankin kertoa ihan yksityiskohtaisesti, missä asioissa ja milloin tarvitsee apua. Se vaan kun sekään ei aina auta, mutta olen itse yrittänyt tarjota miehelleni yhden homman kerrallaan, mihin hän on aina sanonut, että joo kunhan ehtii/jaksaa. Ap:lla mies ei auttanut yläkerran siivouksessa monen viikon odottelun jälkeenkään, mutta ehkä hänellä olisi nyt tilaisuus yrittää tehdä hommat uudelleen selviksi, että missä yksittäisissä asioissa vielä tarvitsee apua. Siivous on minusta muutenkin sellainen vähän hankala asia, kun puolisoilla voi olla niin erilaiset käsitykset siitä, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa siivoamista. Joku tiskaaminen ja eläimet on pakko hoitaa, mutta meillä suhtaudutaan rennosti tuohon siivouspuoleen, jos ei jakseta pitää lattioita aina pölyttöminä, niin ei se niin vakavaa ole.
Minun mieheni alkoi puhua juuri ennen äitiyslomaa siitä, miten minun kelpaa, kun saan lomailla ainakin seuraavan vuoden. Mies ei varmaan pysty yhtään eläytymään siihen, kuinka tukala ja kivulias olo odottavalla voi olla loppuvaiheessa ja kuinka paljon vauvan hoito vie aikaa:o
Jotkut miehet on vaan oikeesti niin yksinkertaisia ettei ne voi edes ymmärtää naisia täysin koko elämänsä aikana joten niille pitää vääntää rautakiskon kautta kaikki asiat yksinkertaisesti selville että ne voi tajuta et missä on vikaa.Etkä todellakaan ole ainut nainen varmastikkaan kellä on tollainen mies mut onneks omalla kohdallani ei ole kaikki asiat noin joten saan apua tarvittaessa ja vähän liiankin usein kuten ostosten kantamisessa ilman pyytämistä mutta ehkä sun mies tajuaa sit asioita viiimestään vähän enemmän kun se vauva on syntynyt siihen.
"Susamur" - on lohdullista, joskin ei silti yhtään mukavaa, kuulla että minulla on näitä kohtalotovereita, sinulla taitaa vaan olla asiat vielä huonommin kuin minulla... Kyllä mies täällä sentään roskat ulos saa ja omat jälkensä siivoaa, hakee puut ym. Pedinkin petaa aamulla ja yleistä järjestystä pitää yllä. Siis todellakin sen apu riittää mulle ihan hyvin "normaalitilanteessa", mutta nyt en pysty näitä ns. minun hommia hoitamaan, kun esim. siivous kokonaisuudessaan on aina kuulunut minulle yksin. Sitä se ei tunnu tajuavan millään - mieli tekis laittaa sille 10kg reppu pariks päivää mahan päälle roikkumaan ja tunkee joku keppi perseeseen painamaan ja sattumaan, iskee imurit ja lumikolat ja koirat käteen ja sanoo että annappas poika palaa!!!! Ehkä se sillä ymmärtäis mistä on oikeesti kyse. Sanoin sille kyllä eilen taas että jos sun suhtautuminen on tollaista aina kun kehtaan apua pyytää, niin en sitten kyllä enää uskalla. kuitenkin se avun pyytäminenkin on tavallaan jo nöyrtymistä kun pitää myöntää ettei yksinkertaisiinkaan asioihin enää kroppansa kanssa kykene, tulee hirveän laiska ja huono olo. Sit toinen vielä siitä kurmuuttaa niin ei se ainakaan oloa paranna... Ja kysyin että enkö sit saisi pyytää siltä oikeesti apua - "no tietenkin saat," oli vastaus. No miten ihmeessä sitten pyydät, kun näköjään siitä aina sitten suututaan - "no häntä nyt vituttaa kun hän ei tienny et tarviin apua." ??!!?? Kuinkahan monta kertaa oon asiasta sanonut - ehkä 20. No, miten sitten ikinä sen voisin herran tietoisuuteen saattaa muuta kuin kertomalla että tarviin apua - "no, tietysti vaan kertomalla." No niin joo, niinhän mä juuri tein, mut miks siitä sit pitää suuttua - "nokun sä puhut siihen tyyliin, et mä oon laiska." En missään vaiheessa ole miestä laiskaksi sanonut, sanoin jo aiemmin et ihan tarpeeksi tekee muuten, mutta nyt tarviin normaalia enemmän apua kun en näitä omia hommia pysty hoitamaan - "silti sä pidät mua laiskana, mä en näköjään ikinä riitä sulle, aina on jostain jotain sanomista". Ja sit vaan jatkuu tollanen marttyyrimainen kiekuminen monta tuntia. Puhu tollasen kanssa sitten. Varmaan en toista kertaa apua pyydä, pyydän heti jonkun kaverin, suuttukoon sitte siitä. Ja katotaan vaan, niin nyt menee taas ehkä viikon hyvin, sit rupee lipsuun ja taas huomaan tekeväni kaiken ite. Kun nyt herra isoherra uhkas sit alkaa tekeen täällä kaiken! "Arvon rouvan" ei tarvitse edes pyykkejä tästälähtien pestä. Hienoo kun oma mies asennoituu noin kun itsellä on vaikee ja hankala olo - ymmärrys tästä raskaudesta on täysi nolla!!!! Onkohan siitä mulle mitään tukea synnytyksessä?
"Susamur"- jaksamisia sulle kovasti, jos miehesi on yhtään vastaanottavaisempi kuin vastaava täällä, yritä puhua sille. Et sä jaksa kaikkea loppuelämääs yksin. Eikä toinen oikeesti voi vaan elää kuin hotellissa ja kuvitella että kaikki tulee valmiina, oli vaimo sitten raskaana tai ei. Jos ei jaksa mitään niin sit pitää nukkua - ei hengailla koneella tai tv:n ääressä koko ajan. Ja jos ei jaksa töissä niin sit pitää jäädä hetkeksi hermolomalle, ihan vaikka vaan vauvan takia, et jaksaa sit sitä hoitaa.
Voi vitsi että nauroin makeasti tolle "10 kilon reppu ja keppi perseeseen" jutulle =D Mulla kans sama tilanne et tarvisin enemmän apua kotitöissä mut mies ei sitä aina oikein ymmärrä =/ Tuntuu et käsken vaan koko ajan ja nalkutan! Mut mulla ei tää onneks enää kauaa kestä ku laskettu aikaki on jo ohitettu!
Mut jaksamisia ja koitetaan kaikesta huolimatta vähän levätä ja olla stressaamatta =)
Sä olet tosi kiltti ja ymmärtäväinen ja ennen kaikkea pitkäpinnainen. Itse olen sellainen kuumakalle, etten tuollaista kauaa kestäisi katsella. En normaalissa elämässä ole mitenkään kuumakalle, mutta parisuhteen suhteen tahdon olla. =)
Itsellä, kun oli alkuraskaudessa rankkaa tosi tosi pahan pahoinvoinnin takia ja mies ei oikein sopimuksista huolimatta pitänyt omaa osuuttaan, niin ilmoitin hänelle, että "lähden nyt vähäksi aikaa vanhempieni luokse, sillä sinun kanssasi minun on tällä hetkellä tosi vaikea elää ja jutellaan myöhemmin lisää". Olimme ongelmista useita kertoja keskustelleet ja useita kertoja sopineet työnjakoa ja toimintatapoja ja hän oli monesti luvannut parantaa tapansa ja toimia kuten ollaan sovittu. Joskus keskustelujen aikana hänkin ryhtyi leikkimään marttyyriä sen suhteen, että vaadin häneltä ihan liikaa. Pari vuorokautta itsekseen riitti hänelle ja hän ehti siinä ajassa itse "tajuta" tilannetta ja pyysi minua takaisin kotiin.
Itse rakastan kovasti miestäni, mutta olen pidän myös aika tiukasti kiinni omista oikeuksistani. Ei minua haittaa, jos joskus teen enemmän kotitöitä, mutta en todellakaan jaksa leikkiä äitiä 30-vuotiaalle miehelle... Uskon, että siinä vauvassa on ihan riittävästi tekemistä. Eli ihan jatkoakin ajatellen koin, että oli "pakko" saada työnjako toimimaan. Vauvan tultua maailmaan sen työnjaon jakaminen olisi kuitenkin entistä hankalampaa.
Mulla on myös sillä tapaa kiva tilanne, että oma äitini on mulle tosi läheinen ja voin mennä milloin tahansa vanhempieni luokse. Lisäksi anoppini on aivan ihana. Hän tuki minua tämän episodin aikana kovasti ja oli minun puolellani. Miehelleni on aiemminkin tehnyt jotkut aikuistumiseen liittyvät asiat tiukkaa ja hän on "taistellut" niitä vastaan. Yhdessä anopin kanssa olemme saaneet taettua mieheeni järkeä. Hän kyllä oppii, mutta joskus hitaanlaisesti. =)
kanssa toi 10 kiloa...imurit ja koirat käteen jne. :D
Onpas miehesi herkillä tuon palautteen suhteen, jotenkin hän aina päätyy kuulemaan asian niin että moitit laiskaksi. Syyllinen olo kun tiedostaa ettei tee riittävästi? Vai mistä tuollainen tulkinta tulee...
Olisin kyllä tiukkana ja jättäisin vaan tekemättä, vaikka joku kommentoikin ettei se auta. Meillä auttanut, mutta on varmaan niitäkin jotka ei tokene edes tästä.
Sitten kannattaa varmaan jokaisen miettiä omalla kohdalla kuinka pitkälle jaksaa hoitaa "kaiken". Kun lapsia tulee mukaan kuvaan, työmäärä ja vastuunkanto lisääntyy tietenkin huimasti. Jos mies on vaan yksi lapsi lisää joukon hännillä, ei äidille voi povata kovin mukavaa tulevaisuutta. Kamala lukea sinunkin tarinaa, nim. Susamur! Remonttia, muuttoa, kotitöitä, koiria ja supistuksia ym. raskausvaivoja. En tiedä pystyisinkö oikeasti elämään tuollaisen miehen kanssa räjähtämättä. Tai tekisin niin kuin joku täällä ehdotti, ottaisin mietintäpaussin jossain sukulaisen luona.