Tamponin käyttö!?

katijau`

Olen 13v. tyttö, jolla on nyt toiset kuukautiset menossa. Olen noita tamponeja kokeillut tässä parina vikana päivänä ja tänään sitten onnistuin saamaan sen kunnolla emättimeen. Tai no onnistuin ja onnistuin, en uskaltanut työntää sitä ihan syvälle ja kun kokeilin kävellä se tuntui. Olen lukenut, että jos tamponi on asetettu oikein niin sen ei pitäisi tuntua juuri lainkaan. Kun sain sitten työnnettyä tamponia vielä hitusen syvemmälle, niin se sattui vähäsen. Mikä meni vikaan? En kuitenkaan uskaltanut heti vetää tamponia pois, kivun pelossa. Kun kävin vessassa tamponi valahti hitusen alaspäin ja kirveli. Voiko vessassa käydä vaikka tamponi onkin?

Toivoisin pikaisia vastauksia sillä tämä ongelma painaa mieltäni ja minun pitäisi lähteä perheeni kanssa kylpylään parin päivän sisällä(reissu varattu, kaikki suunniteltu lukkoon), joten loma menisi pipariksi jos en noita tamponeja oppisi käyttämään.

28

9004

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsrippaa

      Kannattaisi äidin kanssa näistä asioista jutella, hän sinun siteesi ja tampoonisi kai maksaakin.

      Mutta siis, ei pitäisi tamponin tuntua. Niitä on eri kokoisia, etkai heti käyttänyt isointa? Ostappa ihan pieniä, ne ehkä helpompi laittaa. Ja tamponin voi työntää niin syvälle kuin "pystyy" ei se sinne katoa. :) Ja kyllä tamponin kanssa voi käydä vessassa.

      Ja jos kylpylässä ei enää ns. vuoda paljoa tuskin on tamponille edes tarvetta. :) Ellei uimapuku satu olemaan ihan valkoinen.

      Joissain on mukana myös asetin, joten laitto on helpompaa. Itse en kyllä asetin tamponeista oikein pidä.

      • Asd

        Haittaako jos käytän ekaa kertaa o.b.® ProComfort™ Super ? :o


    • okjbhgv

      Laitoit ensin tampoonin väärin, kun et laittanut sitä tarpeeksi syvälle. Sen jälkeen kun se oli jo tarrautunut limakalvoille ja alkoi imeä itseensä nesteitä, olet yrittänyt työntää sitä syvemmälle. Se on vähän sama kuin juustoraastimella yrittäisi tasoittaa seinän pintaa. Siinä se meni vikaan. Kuivana tampoonia on ikävä liikutella yhtään mihinkään suuntaan, joten nuo kokeilutkin kannattaisi ajoittaa siihen, kun vuoto on runsaimmillaan.

      Tampoonin naru voi vähän imaista pissaa itseensä, mutta muuten tampooni ei haittaa mitenkään vessassa käymistä. Riippuen vessakäyntien määrästä, on tietysti usein helpointa vaan vaihtaa aina vessassakäynnin yhteydessä tampooni uuteen.

    • ainoooooni

      uimaan mennessä vaihda pukkareilla/suihkujen vessassa uusi tamponi ja heti uimisen jälkeen taas uusi (se saattaa imaista vähän vettä alapäästä (narun avulla) ja se ei ainakaan hyvää tee että bakteerista vettä pääsee sisälle).

      Hauskaa lomaa!

    • 9769

      Ihan liian usein ei ole suositeltavaa mennä kuukautisten aikana uimaan (kylpylöihin ja halleihin). Varsinkaan jos on runsaat kuukautiset. Tamponin käyttö uidessa voi olla haitallista mm, tamponi imee itseensä kylpylävettä ja kaikenlaisia bakteereja joten siinä on tulehdusriski. Viimeisinä vuotopäivinä ei toki aina edes tarvitse tamponia.

    • -.-

      Eipä sekään kivaa ole, että menee vuotavana (enempi tai vähempi) sinne kylpylään.. Kiva muiden uiskennella samassa vedessä missä on sinun eritteesi..

    • ljkj

      Mikään ei välttämättä mennyt sen enempää vikaan, mutta jos satut olemaan neitsyt, niin saatat olla pikkuisen ahdas.

    • Mr Frasier

      Jos työnsit tamponin virtsa-aukkoon niin sanoisin että jokin meni pieleen.

    • menkkaliisa

      kannattaa ostaa sellasia tamponeja missä on asetin nii ne on helppo laittaa paikalleen.

    • opåkk

      mä oon kokeillut IHAN KAIKKEA MAHDOLLISTA! Mut en onnistu koskaan tamponejen käytössä! Olen kokeillut normaaleita tamponeja, isoja ja pieniä, mutta ne tulee heti ulos, ja mun on vaikea saada sitä sinne! Ja se sattuu kun kävelee jne. Sitten oon kokeillut asetintamponeja. Niistä ei ollut mitään hyötyä! Ei auttanut ollenkaan. sitten olen kokeillut sellaisia tamponejas, missä on sellanen silkkinen ja liukas pinta, mutta ei se oikein toiminut sekään!! Mikä on mennyt mönkään? :

    • Naasenloch

      Vaikuittaa siltä, ettet tampono-ongelmainen ole saanut työnnetyksi sitä tarpeeksi syvälle sisääsi. Kyseessä voi olla immenkalvon ahtaus tai arkuus mennä pohjaan saakka.

    • 11+11

      Joko olet onnistunut saamaan sen tarpeeksi syvälle ja kävelemään myös?

    • aloitusta

      Mil ihmeellä mä saan sen tamppoonin tarpeeksi syvälle, ku se tuntuu kävellessä ja istuessaki? Joku sentin verran tarttis saaha pitemmäle.

    • Lantapallo

      Mul ois kanssa yks probleema. Ollaan menossa huomenna uimaan kylpylään ja mulla on menkat. Ne kyl ihan loppumassa ja vähän vaa tiputtelee eli tampoonia en kauheesti kehtais käyttää ku saattas tuntua vähän inhalta kun ei saa imettyä sitä verta niin paljoo ja muutenkin vasta toiset menkat enkä oo tampooneja ennen ees käyttäny...Nii pitäsköhän vaa mennä sitte ilman?toisaaltaseki vähä epähygieenistä muita ajatellen
      Mitäköhän tekisin?

    • Caithe

      Katijau -kuulostaa siltä, että emättimesi oli kuiva kun yritit asettaa tamponia paikalleen. Kipu ja kirvely johtuivat luultavasti siitä, että tamponi kuivatti emättimen limakalvoja entisestään ja sen takia, kun poistit tamponin, se ikäänkuin repi emättimen seinämiä.
      Eli joko kuukautisesi olivat niin vähäiset, että veri ei toiminut liukasteena tai että käytit liian isoa tamponia. Tamponin ei todellakaan pitäisi tuntua lainkaan, kun se on asetettu paikoilleen.

      Lantapallo -mietipä hetki itsekin. Haluaisitko mennä veteen, jossa lilluu muiden eritteitä ja kuukautisverta? Et varmaan? Eli jätä uimahallireissut kuukautisten ajaksi.

    • pari kysymyst

      peOon 12v ja tokat menkat just oli... nyt pari kysymyst mutt kuinka usein tamponi pitää vaihtaa? Ja joson tosi runsasta nii voiks yöllä käyttää tamppoonii ..? Ja viel et onks outoo jos käy ite ostaa kaupast tamponeit ku mutsin ei suostu ostaa ja sen verra runsast toi vuoto on et pelkät siteet ei riitä..... Kukaa ei vrm saa mitää selkoo tost :D

    • hyötyä?

      ^^ Itse käytän tamponeja kans, joten toivon mukaan osaan vastata :) No siis pakkauksessahan lukee että pitäisi vaihtaa vähintään 8 tunnin välein, mutta itse en tuosta ole välittänyt, vaihdan kun tulee läpi, ja tottakai vähintään päivittäin vaihdan jos on niin pientä vuotoa että kestää sen päivän. Yöllä todellakin suosittelen käyttämään tampoonia sidettä, jos et halua aamulla herätä märkään sänkyyn. Mulla oli sama ongelma et tyyliin toisen menkat niin runsaat ettei siteet riittäny alkuunkaan, sänkyki lainehti (muistan vieläki ton päivän, todistusten jako päivä, ja kauheet kivut), ja sitten rohkaistuin ja pyysin äitiä ostamaan tampooneja, ja kiltistihän tuo kävi ne. Ei musta ainakaan oo noloo käydä niitä itse ostamassa, ihmettelen vain miksei äitisi voi niitä käydä :o mut tyttöjähän tässä ollaan, kyllä kaikki ymmärtää.

    • kysymysmerkkinä

      Onko tamponit sillei helppoja käyttää vai suosittelisitteko enemmi siteitä? Äidilläni oli joskus vaikeuksia laittaa niitä niin se ei halua mun edes yrittävän laittaa niitä..

    • moromorsot

      Aika hölmöö jos ei anna sun ees kokeilla, eihän se sun vika oo jos se ei osaa ite niitä käyttää -.- On ne helppoja, siteet on ällöjä, ja jos olo on ku pissapoika-patsaalla nii eihän siteet mihinkään riitä.

    • kivakiva4

      Siteet on alussa paljon helpompia kun tamponit, mutta itse kodin siteet epämukavaksi kun rapisee eikä pysy kunnolla paikoillaan. Itse siis nykyään käytän tamponia. Tamponi kannattaa työntää niin syvälle kuin vaan saa ja aloittaa pienimmästä koosta mikä löytyy. Jos kuukautiset on runsaat niin tamponi kannattaa vaihtaa 4 tunnin välein, viimeistään tuon kahdeksan tunnin välein. Yöllä itse käytän pitkää yösidettä ja vaikka pyjaman housut päälle niin ei tarvitse kaikkia lakanoita pestä. Ja tamponeja voi kuka tahansa ostaa. Mitä sillä on väliä mitä muut ajattelee. Ja puhukaa ihmeessä äidillenne. Hän ei ole selvännäkijä, hän ei välttämättä tiedä että kuukautisenne ovat jo alkaneet. Hänkin on tämän joskus nuorempana kokenut ja tietää mistä puhutte.

    • jultsu123

      Voiko tampooniin laittaa liukastetta ja sitten vasta laittaa sisään?

      • tyttö

        Mulla kolmannet kuukautiset menossa ja oon käyttäny tamponeja parien viimesimpien menkkojen aikana. Kun kerroin äidilleni että haluasin käyttää tamponeja, nii se vähä ihmetteli että eikö ne oo epämukavat. Musta ne on paljon parempia ja helppokäyttöisempiä. Eikä edes tunnu. En kyllä ite haluais mennä uimaan menkkojen aikana, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tamponit ei vaan jotenki ole niin ällöttäviä kuin siteet vaikka ne sisään tungetaankin:D paljon kivempi urheillakkin. Mulla ne menee ihan helposti ja nyt kun on pari kertaa laittanu niin on helpompi laittaa se syvemmällekkin. Ei siihen mitään liukuvoiteita tarvita. Kunhan ei vaan sillon laita ku on niukimmillaan vuoto. Yksi kysymys olisi mulla kuitenkin; voiko tamponia käyttää yöllä. Mielestäni oon lukenu jostain et voisi mut äiti sano ettei voi/kannata??


      • Hjelper
        tyttö kirjoitti:

        Mulla kolmannet kuukautiset menossa ja oon käyttäny tamponeja parien viimesimpien menkkojen aikana. Kun kerroin äidilleni että haluasin käyttää tamponeja, nii se vähä ihmetteli että eikö ne oo epämukavat. Musta ne on paljon parempia ja helppokäyttöisempiä. Eikä edes tunnu. En kyllä ite haluais mennä uimaan menkkojen aikana, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tamponit ei vaan jotenki ole niin ällöttäviä kuin siteet vaikka ne sisään tungetaankin:D paljon kivempi urheillakkin. Mulla ne menee ihan helposti ja nyt kun on pari kertaa laittanu niin on helpompi laittaa se syvemmällekkin. Ei siihen mitään liukuvoiteita tarvita. Kunhan ei vaan sillon laita ku on niukimmillaan vuoto. Yksi kysymys olisi mulla kuitenkin; voiko tamponia käyttää yöllä. Mielestäni oon lukenu jostain et voisi mut äiti sano ettei voi/kannata??

        Ite olen käyttänyt, mutta lienee parempi jos ei käytä öisin. Mulla ainakin yöaikaan vuoto on lähes olematonta, joten yöllä tamponi imee kosteutta emättimen limakalvolta ja siten kuivattaa paikkoja, joiden todellakin kuuluisi olla kosteita. Siitä voi tulla ongelmia, eikä kuivan tamponin poistaminen muuten tunnu kovin mukavalta. Öitä varten suosittelen pitkiä siteitä ja aamulla voi pesasta paikat vessan käsisuihkulla jos veriklimpit häiritsee.

        Juu tamponia varten ei tosiaankaan tarvitse liukastaa, niitähän käytetään vain menkkojen aikaan ja veri on äärimmäisen hyvä liukaste tamponissa on kiiltävä pahvi päällä ja se on niin ikään liukkaampi kuin se harso, jota tamponi itse on.


      • fgh99
        tyttö kirjoitti:

        Mulla kolmannet kuukautiset menossa ja oon käyttäny tamponeja parien viimesimpien menkkojen aikana. Kun kerroin äidilleni että haluasin käyttää tamponeja, nii se vähä ihmetteli että eikö ne oo epämukavat. Musta ne on paljon parempia ja helppokäyttöisempiä. Eikä edes tunnu. En kyllä ite haluais mennä uimaan menkkojen aikana, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tamponit ei vaan jotenki ole niin ällöttäviä kuin siteet vaikka ne sisään tungetaankin:D paljon kivempi urheillakkin. Mulla ne menee ihan helposti ja nyt kun on pari kertaa laittanu niin on helpompi laittaa se syvemmällekkin. Ei siihen mitään liukuvoiteita tarvita. Kunhan ei vaan sillon laita ku on niukimmillaan vuoto. Yksi kysymys olisi mulla kuitenkin; voiko tamponia käyttää yöllä. Mielestäni oon lukenu jostain et voisi mut äiti sano ettei voi/kannata??

        Tamponia voi käyttää yöllä ihan siinä, missä päivälläkin. Vaihtoväleistä pitää kuitenkin huolehtia myös yöllä. Jos nukkuu yli 8h, pitää nousta välillä vaihtamaan tamponi uuteen.

        Tamponi valitaan yöllekin vuodon mukaan. Jos vuoto on öisin niukkaa, riitää pienempi tamponikin.


    • Jaskajokunenmuutti

      Tamponi:
      Epähygieninen
      Saattaa kastua uimahallissa
      Ja KAIKKI aiemmat mainitut miinukset

      Kannattaa käyttää kuukuppia (kuukautiskuppia). Kaikki nuo ongelmat ratkeaa. Kannattaa googlettaa. Maksaa pian itsensä takaisin.

    • vaseliiniavaan

      Aika monessa vietissä tuli esille kysymyksiä tai voivottelua kun tampooni ei mene sisään tai tarpeeksi syvälle. Niinkuin tuolla jo mainittiin, kannattaa kokeilla eri kokoisia. Jos sekään ei auta, tampooniin voi laittaa "liukasteeksi" vaseliinia, toimii!

      • Anonyymi

        Aika erikoisia on vastaukset,ei voisi muka uida...no ei ainakaan koulussa ole mitään vapautuksia jos on menkat,samalla tavalla pitää osallistua uimiseen jollei ole lääkäriltä lappua että on joku ongelma. on siellä altaassa kaikkea muutakin eritettä aivan mielin määrin
        Ja aika erikoinen rinnastus että jos ei ole ollu yhdynnässä niin ei voi käyttää,no joku 12-13v tyttö tuskin ON ollu niin saattaapi olla vaivalloista saada sisälle mitään.
        Nuorityttö on aivan erilainen alapäästään kuin vanhempi nainen sekin tulee muistaa


    • Anonyymi

      Sulla kannattaa kysyä isoveljeltä apua, korjaavat monesti mopoa ja ovat tottuneet tunkemaan osia ahtaisiin paikkoihin. Jos ei ole isoveljeeä niin kyllä serkkupoikakin auttaa, kun käy kylässä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe