Koiranpennun koulutusta ruokailuun

Hei
Olen tässä pohtinut kuinka kouluttaisin koiranpennultani pois haukkumisen ennen ruokailua.Elikäs kun alan laittamaan ruokaa kuppiin ja antamaan sitä niin koiranpentuni pyörii jaloissa, hyppii vasten ja haukkuu.
Olen kokeillut tehdä aloituksen niin, että laitan murot kippoon turpoamaan tavallaan "salassa" ja sitten kun ne ovat valmiita olen kutsunut koiran syömään. Annan pennun hyppiä ja haukkua kaikessa rauhassa ja aannan kupit vasta sitten kun se on hiljaa ja istuu rauhallisesti paikallaan.Silti koiran tekee tätä joka ikinen kerta, eikä tajua että jos istuisi heti ja olisi hiljaa tulisi ruokakin heti.Teenkö jotain väärin vai olisiko joku toinen tapa kouluttaa se hiljaiseksi parempi?
Asiaa ei yhtään helpota se että vastapäinen naapurini ei kestä yhtään, jos koira edes vinisee tai haukahtaa ulos pääsemisen merkiksi!Valituslappui satelee, mut mä en suostu siihen että mä antaisin skoiralle kaiken heti kun se haukkuu yhdestikään, jotta naapurisopu säilyisi.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moikkis!

Meidänkin hauvavauva tekee joskus tuota, mutta usein se on eri huoneessa sen aikaa, että ruoka on valmista ojennettavaksi. Pidän kippoa pään yläpuolella ja käsken istua, antaa tassu, maahan tms. ja annan kupin vasta kun on tehnyt mitä käsken ja rauhoittunut. Koita samaa ja voi olla, että koira istuu sitten jatkossa jo valmiiksi ja odottaa kiltisti.

Äänestä
  • niin, että muka laitat ruokaa keittiön pöydän ääressä ja koira tulee haukkumaan, niin pysäytät kaiken tekemisen, jhmetyt ihan liikkumattomaksi, et edes katso koiraan, et sano mitään, koira hämmentyy lopulta ja kun taas rauhassa, niin jatkat muka ruokakupin laittoa ja lopulta annat namin. Näin voitte harjoitella miljoona kertaa, ei tarvi aina syödä. Näin meillä tehtiin, joka kerta kun ruokalaitettiin ja sitten näitä harjoituksilla pelkillä nameilla. Kyllä se siitä, pennut on tuollaisia. Naapuri on elämäänsä kyllästynyt, älä siitä välitä, niitä riittää. Jatkakaa vain harjoituksia, pitää olla johdonmukainen. Hyvää tekisi, jos vaatisit koiraltasi aina katsekontaktin tuossa tilanteessa, se on koiralle eräällä tavalla tekemistä, jolloin muu toiminta yleensä pysähtyy ja katsekontaktista on monessa muussakin tilanteessa hyötyä, kun koira kasvaa.

    Äänestä

  • kkkkkkkk kirjoitti:

    niin, että muka laitat ruokaa keittiön pöydän ääressä ja koira tulee haukkumaan, niin pysäytät kaiken tekemisen, jhmetyt ihan liikkumattomaksi, et edes katso koiraan, et sano mitään, koira hämmentyy lopulta ja kun taas rauhassa, niin jatkat muka ruokakupin laittoa ja lopulta annat namin. Näin voitte harjoitella miljoona kertaa, ei tarvi aina syödä. Näin meillä tehtiin, joka kerta kun ruokalaitettiin ja sitten näitä harjoituksilla pelkillä nameilla. Kyllä se siitä, pennut on tuollaisia. Naapuri on elämäänsä kyllästynyt, älä siitä välitä, niitä riittää. Jatkakaa vain harjoituksia, pitää olla johdonmukainen. Hyvää tekisi, jos vaatisit koiraltasi aina katsekontaktin tuossa tilanteessa, se on koiralle eräällä tavalla tekemistä, jolloin muu toiminta yleensä pysähtyy ja katsekontaktista on monessa muussakin tilanteessa hyötyä, kun koira kasvaa.

    Kun olet keittiössä laittamassa ruokaa, koiralla ei ole sinne mitään asiaa. Ennen kokkaamista käsket koiran keittiöstä pois, kehonkieli kertoo koiralle paljon. Kävelet koiraa kohti käske poistumaan, kyllä se tajuaa poistua. Ota joku raja jota se ei saa ylittää. Jos ylittää rajan, menet ja käsket koiran poistua. Jatka kunnes viesti menee perille. Kun se on keittiön ulkopuolella, saat kokkata rauhassa. Keittiöön on lupa tulla vasta, kun olet antanut luvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranpentui kirjoitti:

Hei
Olen tässä pohtinut kuinka kouluttaisin koiranpennultani pois haukkumisen ennen ruokailua.Elikäs kun alan laittamaan ruokaa kuppiin ja antamaan sitä niin koiranpentuni pyörii jaloissa, hyppii vasten ja haukkuu.
Olen kokeillut tehdä aloituksen niin, että laitan murot kippoon turpoamaan tavallaan "salassa" ja sitten kun ne ovat valmiita olen kutsunut koiran syömään. Annan pennun hyppiä ja haukkua kaikessa rauhassa ja aannan kupit vasta sitten kun se on hiljaa ja istuu rauhallisesti paikallaan.Silti koiran tekee tätä joka ikinen kerta, eikä tajua että jos istuisi heti ja olisi hiljaa tulisi ruokakin heti.Teenkö jotain väärin vai olisiko joku toinen tapa kouluttaa se hiljaiseksi parempi?
Asiaa ei yhtään helpota se että vastapäinen naapurini ei kestä yhtään, jos koira edes vinisee tai haukahtaa ulos pääsemisen merkiksi!Valituslappui satelee, mut mä en suostu siihen että mä antaisin skoiralle kaiken heti kun se haukkuu yhdestikään, jotta naapurisopu säilyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu