Selitys??

Näin viime viikolla outoahkoa unta. En aivan tarkasti muista miten se meni, mutta pääpiirteittäin näin:

Olin ulkona ison kaveriporukan kanssa. Olimme jossakin luontopaikassa, koska siellä oli riippusilta ja jonkinlaiset portaat pienehkölle hiekkasaarelle. Koko ajan mietin, mitäköhän yksi henkilö (joka oli myös siinä unessa) minusta ajattelee.
Taustatietoa henkilöstä: Meillä oli syksyllä säätöä, meillä oli helliä hetkiä joulukuussa (hänen aloituksestaan). Ja sitten hän rupesi kohtelemaan minua kuin ilmaa. Ja minua ahdistaa
Toistin yhdelle yhteiselle kaverillemme koko ajan kysymystä: pitäisikö minun mennä juttelemaan hänelle?
Sitten menin, sanoin hänen nimensä ja kysyin, että emmekö me voisi olla väleissä. Hän vastasi hymyillen, että hänkään ei jaksa enää tätä. Katsoin häntä silmiin ja hän kosketti minua. Sitten kävelin portaat ylös sillalle ja katsoin alas. Näin hänet selkä minuun päin.

Osaako joku kertoa mitä tuo tarkoittaa? Emme siis ole tällä hetkellä väleissä
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unesta sai vaikutelman, että mies haluaa kääntää selän ja sinä olet pääsemmässä hänestä irti.(portaat yms.)
Varmaankin jonkinlainen alitajunnan viesti, ettei toinen ole loppujenlopuksi sen arvoinen.
Joskus ihmisten teot ovat käsittämättömiä ja kun koittaa ymmärtää niitä, niin tulee ahdistus. Oikeasti kaikkea ei voi ymmärtää, vaikka kuinka haluaisi ja useimmiten eniten itseään syyttää se osapuoli, jolla ei ole oikeastaan mitään syytä tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä.
Aurinkoa! =:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Solara kirjoitti:

Näin viime viikolla outoahkoa unta. En aivan tarkasti muista miten se meni, mutta pääpiirteittäin näin:

Olin ulkona ison kaveriporukan kanssa. Olimme jossakin luontopaikassa, koska siellä oli riippusilta ja jonkinlaiset portaat pienehkölle hiekkasaarelle. Koko ajan mietin, mitäköhän yksi henkilö (joka oli myös siinä unessa) minusta ajattelee.
Taustatietoa henkilöstä: Meillä oli syksyllä säätöä, meillä oli helliä hetkiä joulukuussa (hänen aloituksestaan). Ja sitten hän rupesi kohtelemaan minua kuin ilmaa. Ja minua ahdistaa
Toistin yhdelle yhteiselle kaverillemme koko ajan kysymystä: pitäisikö minun mennä juttelemaan hänelle?
Sitten menin, sanoin hänen nimensä ja kysyin, että emmekö me voisi olla väleissä. Hän vastasi hymyillen, että hänkään ei jaksa enää tätä. Katsoin häntä silmiin ja hän kosketti minua. Sitten kävelin portaat ylös sillalle ja katsoin alas. Näin hänet selkä minuun päin.

Osaako joku kertoa mitä tuo tarkoittaa? Emme siis ole tällä hetkellä väleissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu