KAipuu vaihtui krooniseksi

Itselläni on yhdeksän vuotta siitä kun nuoruuden rakkaan kanssa vuosien suhde kariutui. Rakastan nykyistä naistani ja olen onnellinen hänen kanssaan, kuitenki välillä mieleen hiipii kaipaus. Tuntuu kuin jokin katkaisin olisi jäänyt on-asentoon, kuten ap kirjoittaa.

Näen hetkittäin unia, joissa ensirakkauteni on mukana, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet tai olleet yhteyksissä. Eron jälkeen olemme sattumalta tavanneet muutaman kerran, ja joka kerta sisälläni on tuntunut siltä, kuin sinä ensimmäisenä päivänä jolloin emme menneet kouluun.

Olin se jätetty osapuoli, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Tiettyjä asioita jäi käsittelemättä, joista en kuitenkaan ole katkera. Olen onnellinen hänen puolestaan, koskan tiedän hänen saavuttaneen tiettyjä unelmiaan.

Aikaa on kulunut ja moni asia muuttunut. Yhteyttä en ota, koska tiedän että kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteiselosta ei pitkässä juoksussa tulisi mitään, joten siihen on turha uhrata energiaa. Ne ovat ne kullan makuiset muistot, jotka pitävät kaipuun hengissä, enkä usko että kaipuuni tulee koskaan hiipumaan.

K kirjoitti:

Itselläni on yhdeksän vuotta siitä kun nuoruuden rakkaan kanssa vuosien suhde kariutui. Rakastan nykyistä naistani ja olen onnellinen hänen kanssaan, kuitenki välillä mieleen hiipii kaipaus. Tuntuu kuin jokin katkaisin olisi jäänyt on-asentoon, kuten ap kirjoittaa.

Näen hetkittäin unia, joissa ensirakkauteni on mukana, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet tai olleet yhteyksissä. Eron jälkeen olemme sattumalta tavanneet muutaman kerran, ja joka kerta sisälläni on tuntunut siltä, kuin sinä ensimmäisenä päivänä jolloin emme menneet kouluun.

Olin se jätetty osapuoli, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Tiettyjä asioita jäi käsittelemättä, joista en kuitenkaan ole katkera. Olen onnellinen hänen puolestaan, koskan tiedän hänen saavuttaneen tiettyjä unelmiaan.

Aikaa on kulunut ja moni asia muuttunut. Yhteyttä en ota, koska tiedän että kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteiselosta ei pitkässä juoksussa tulisi mitään, joten siihen on turha uhrata energiaa. Ne ovat ne kullan makuiset muistot, jotka pitävät kaipuun hengissä, enkä usko että kaipuuni tulee koskaan hiipumaan.

Lue lisää

K kirjoiti hyvin. Tuo aivojen on- asentoon jääminen on juuri se tunne. Minulla siitä on nyt 27 v. Aika pitkä aika.
Luulen niin että eroaminen oli entiselle rakkaudelleni helpompi. Hän teki aloitteen. Syytä eroamisellemme en tiedä. En edes ole kysynyt. Ehkä yhtenä syynä tämän on- asennon jäämiseen vaikutti juuri se etten saanut mahdollisuutta käsitellä asiaa loppuun. Tiedän etten varmasti ollut hänelle se oikea.
Nyt vuosien jälkeen olen kerran ollut häneen yhteydessä. Se oli tosi naurettava yritys minulta. Ei siinäkään mitään kummallista sattunut. Vastaukseksi sain että hän ei ollut tosissaan vaan olin hänen edellisen suhteen korvike. SIlloin ajattelin miten joku voi "feikata" rakkautta. Petyin toistamiseen.
No minä olin tosissani. En silti edelleenkään ole katkera hänelle vaikka olimme vuosia yhdessä. Välitän edelleen hänestä mutta vaan ystävänä. En halua hänelle pahaa enkä halua tunkeutua hänen elämäänsä.
Kuten K kirjoittaa hyvin vahvatahtoisten ihmisten yhteiselosta, voisin kääntää sen kahden pässin yhteyden otoksi. Kumpikaan ei anna periksi.

Sitten siihen jos....
Jos joskus kävisi niin että tapaisimme ja keskustelisimme, uskon että se tulisi olemaan vaikeaa. Keskeneräinen eroamisemme voisi nostaan pintaan turhia tunteita.
Nuo molekyylit aivoissa, järkimolekyylit ja tunnemolekyylit, taistelisivat keskenään ja uskon että tunteet voittaisivat ja saisivat aikaan aikamoisen sotkun.
Olen ajatellutkin että on parempi kun suosiolla yritän olla järkevä ja jätää tunteet taka alalle. Pidän mielummin tämän hyvää oloa tuovan kaipaukse, niistä yhteisistä vuosista.
Elämä jatkuu ja kipu on vaihtunut krooniseksi. Ei enään niin paha mutta kuitenkin.

Hyvä viesti. Näin se varmaan menee.

Olen viestiketjun aloittaja ja näinhän se varmasti on. On jäänyt ne kultaisin reunoin varustetut muistot, mitä ei tahdo antaa pois. Mutta onko siinä nyt mitään vaarallista. Olen itse onnellinen (miten nyt tuo onnellisuuden määriteelee) enkä voisi ajatella entisen suhteeni uudelleen lämmittelyä. Ehkä ystävyys mielessä, mutta en usko senkään toimivan.

Tosi on että tuosta "karamellista" jäi kuitenkin hyvä maku suuhun ja se palaa mieleen aika ajoin. Olenkin miettinyt mikä kuman kemikaali aivoissa jyllää. Minulla on sellainen olo ettei ex kumppanillani ilmeisestikkään ole jäänyt mitään sen kummempaa kaipausta. Tai jos on hän pystyy hallitsemaan sen paremmin. Mene ja tiedä.

Tiedän että on ihmisiä jotka ovat olleet yhteydessä vuosien jälkeen ja ystävyys kukoistaa. Tuo olisi hauska kokeilla onnistuisiko se meillä. Toisaalta paras tietysti olisi jos asian jöättäisi näin ja pitäisi muistot vaan itsellä. Nuo muistot tule esiin valokuvista yms. En ole raaskinut niitä hävittääkään.

Kivestä tehty sydän kirjoitti:

Olen viestiketjun aloittaja ja näinhän se varmasti on. On jäänyt ne kultaisin reunoin varustetut muistot, mitä ei tahdo antaa pois. Mutta onko siinä nyt mitään vaarallista. Olen itse onnellinen (miten nyt tuo onnellisuuden määriteelee) enkä voisi ajatella entisen suhteeni uudelleen lämmittelyä. Ehkä ystävyys mielessä, mutta en usko senkään toimivan.

Tosi on että tuosta "karamellista" jäi kuitenkin hyvä maku suuhun ja se palaa mieleen aika ajoin. Olenkin miettinyt mikä kuman kemikaali aivoissa jyllää. Minulla on sellainen olo ettei ex kumppanillani ilmeisestikkään ole jäänyt mitään sen kummempaa kaipausta. Tai jos on hän pystyy hallitsemaan sen paremmin. Mene ja tiedä.

Tiedän että on ihmisiä jotka ovat olleet yhteydessä vuosien jälkeen ja ystävyys kukoistaa. Tuo olisi hauska kokeilla onnistuisiko se meillä. Toisaalta paras tietysti olisi jos asian jöättäisi näin ja pitäisi muistot vaan itsellä. Nuo muistot tule esiin valokuvista yms. En ole raaskinut niitä hävittääkään.

Lue lisää

Luulin olevani ainoa, joka rakastaa yhä 20 vuotta sitten menetettyä rakastaan...nyt löysimme joulukuussa toisemme netin kautta uudelleen ja siitä lähtien on nettiromantiikka roihunnut yötä päivää, niin, että addiktoiduimme täysin tietokoneeseen ja kaikki muu ympäriltä katosi.Silloin 20 vuotta sitten olimme vain me kaksi ja nyt mukana on paljon uusia ihmisiä elämässämme.Noin kolmannen viestin jälkeen hän ilmoitti haluavansa jälleen olla kanssani ja että minun kanssani hänen olisi pitänyt elää elämänsä...on kamalan katkera ja katuu, erosimme nimittäin ilman mitään syytä, emme vain enää nähneet toisiamme.Nyt muutaman kuukauden jälkeen hän haluaa että muut pois elämästämme ja että muutamme yhteen vaikka emme ole edes tavannet 20 vuoden jälkeen eikä hänellä ole edes valokuvaa nykyminusta...ja minusta taas tuntuu että en voi ottaa niitä 20 vuoden kokemuksia mitä hänellä on ollut enkä voi hylätä perhettäni vaikka en rakastakaan miestäni, sillä hän on minut pettänyt ja rakkaus kuoli. Nyt hän vaatii joka päivä, että muutan asumaan hänen luokseen, armottoman kiukkuinen oli siitä kun en hankkinut webkameraa ja skypeä.En usko että voimme enää saada toisiamme...en vain voi tehdä sitä lapsilleni

minäkin siis kirjoitti:

Luulin olevani ainoa, joka rakastaa yhä 20 vuotta sitten menetettyä rakastaan...nyt löysimme joulukuussa toisemme netin kautta uudelleen ja siitä lähtien on nettiromantiikka roihunnut yötä päivää, niin, että addiktoiduimme täysin tietokoneeseen ja kaikki muu ympäriltä katosi.Silloin 20 vuotta sitten olimme vain me kaksi ja nyt mukana on paljon uusia ihmisiä elämässämme.Noin kolmannen viestin jälkeen hän ilmoitti haluavansa jälleen olla kanssani ja että minun kanssani hänen olisi pitänyt elää elämänsä...on kamalan katkera ja katuu, erosimme nimittäin ilman mitään syytä, emme vain enää nähneet toisiamme.Nyt muutaman kuukauden jälkeen hän haluaa että muut pois elämästämme ja että muutamme yhteen vaikka emme ole edes tavannet 20 vuoden jälkeen eikä hänellä ole edes valokuvaa nykyminusta...ja minusta taas tuntuu että en voi ottaa niitä 20 vuoden kokemuksia mitä hänellä on ollut enkä voi hylätä perhettäni vaikka en rakastakaan miestäni, sillä hän on minut pettänyt ja rakkaus kuoli. Nyt hän vaatii joka päivä, että muutan asumaan hänen luokseen, armottoman kiukkuinen oli siitä kun en hankkinut webkameraa ja skypeä.En usko että voimme enää saada toisiamme...en vain voi tehdä sitä lapsilleni

Lue lisää

Ja minua vaivaa vuosikausien takainen kosiokirje, johon en reagoinut mitenkään...tällä elämänkokemuksella olisin vastannut siihen kyllä...eipä auta katua.

Luulin olevani epänormaali,on tullut aika ajoin tunteita 20v. vanhaan rakkauteni kohteeseen,joskus on mennyt vuosia,mutta joskus ne ajat palaavat mieleeni ja huomaan keskustelevani tuon haamuni kanssa mielessäni.
Olen yrittänyt järkeillä mistä kaikki tämä johtuu,miten joku saattaa kaivata kauan sitten menetettyä suhdettaan,vaikka on onnellisesti naimisissa ja ei pitäisi olla mitään syytä...
Olen tullut seuraaviin päätelmiin,aina se jätetty osapuoli jää kaipaamaan .
Suhteessa jossa oletetaan molempien olevan täysillä mukana,mutta lopulta jäädäänkin jätetyksi ja huomataan ettei rakkaus ollutkaan aivan aitoa toisella osapuolella herättää paljon kysymyksia,miksi se teki niin,miksi se leikki tunteillani,miksi se valehteli,miksi en kelvannutkaan.
Lukuisia kysymyksia,ja halu saada revanssi.
Se on kuin haava,joka ei parane koska sitä ei ole käsitelty loppuun asti.
Realistinen totuus kuitenkin on,ettei varmasti nykyhetki vastaisi sitä muistikuvaa henkilöstä, josta omat muistot ovat muovanneet näköisensä ihmeellisen haamu olennon jotka kohtaan tunteet vielä kaipaavat.
Mutta eihän tälläisessä ikuisessa kaipauksen ja rakkauden janossa ole mitään pahaa,varmaan se on vain yksi mielikuvitus olento lisää jonka kanssa käydä mielessään keskusteluja aiheista joita ei kauan sitten käyty.

ripitt kirjoitti:

Luulin olevani epänormaali,on tullut aika ajoin tunteita 20v. vanhaan rakkauteni kohteeseen,joskus on mennyt vuosia,mutta joskus ne ajat palaavat mieleeni ja huomaan keskustelevani tuon haamuni kanssa mielessäni.
Olen yrittänyt järkeillä mistä kaikki tämä johtuu,miten joku saattaa kaivata kauan sitten menetettyä suhdettaan,vaikka on onnellisesti naimisissa ja ei pitäisi olla mitään syytä...
Olen tullut seuraaviin päätelmiin,aina se jätetty osapuoli jää kaipaamaan .
Suhteessa jossa oletetaan molempien olevan täysillä mukana,mutta lopulta jäädäänkin jätetyksi ja huomataan ettei rakkaus ollutkaan aivan aitoa toisella osapuolella herättää paljon kysymyksia,miksi se teki niin,miksi se leikki tunteillani,miksi se valehteli,miksi en kelvannutkaan.
Lukuisia kysymyksia,ja halu saada revanssi.
Se on kuin haava,joka ei parane koska sitä ei ole käsitelty loppuun asti.
Realistinen totuus kuitenkin on,ettei varmasti nykyhetki vastaisi sitä muistikuvaa henkilöstä, josta omat muistot ovat muovanneet näköisensä ihmeellisen haamu olennon jotka kohtaan tunteet vielä kaipaavat.
Mutta eihän tälläisessä ikuisessa kaipauksen ja rakkauden janossa ole mitään pahaa,varmaan se on vain yksi mielikuvitus olento lisää jonka kanssa käydä mielessään keskusteluja aiheista joita ei kauan sitten käyty.

Lue lisää

Onko tämä sitä kun puhutaan "luurangoista kaapissa". Järkevästi ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Tuntee tässä on pelissä. Ehkä se on juuri niin kuin ripit kirjoittaa, jätetyksi tuleva jää hämmästelemään monien kysymysten kanssa saamatta vastausta niihin. Tuttua on keskustelu tuon "mielikuvitus ystävän" kanssa. Aina tässä keskustelussa elämä jatkuu niinkuin se tähänkin asti on mennyt. Miten sitten todellisuudessa menisi? Jos keskutelu käytäisiin todellisuudessa olisiko se oman mielikuvan mukaista? Pelkään pahoin että silloin tunteet kun on pelissä ei mielikuvituksen mukaista keskustelua voi käydä.
Omalta osaltani en voi antaa ainakaan mitään takuuta.
Tää on todellakin haava sydänlihaksessa ja se on arpeutunut, ei parantunut.
Ehkä eniten sattuu tuon entisen kylmä ja välttävä tapa. Onhan se ymmärrettävää, mutta mutta....
Minulla kaipaus on tullut osaksi omaa identiteettiä. Olen onnellinen mitä minulla on ollut. Olen myös onnellinen mitä minulla on. Vamo ja lapsia. Vaimoni tietää menneisyydestäni eikä hän ole koskaan ollut siitä mustasukkainen. Kysyin kerran häneltä mielipidettä tähän asiaan. Hänen mielestään olis ollut aikoja sitten hyväksi selvittää asia ex rakkauden kanssa.

Tosiasia kuitenkin on etten voi mitenkään enää muuttaa tätä tilannetta toiseksi. Elämä kulkee eteenpäin vuodet vierii ja pian on se aika jolloin lopullinen ero kuoleman kautta tulee. Kauhuskenaariona pelkään tätä tilannetta ja varsinkin jos hän kuolee ennen minua.Silloin jää todennäköisesti syyllisyydentunne siitä etten edes yrittänyt puhua hänen kanssaan.

Onneksi en ole tässä tilanteessa yksin. Tuntuu muitakin sielun veljiä ja siskoja olevan liikenteessä.

Lucy Luke kirjoitti:

Onko tämä sitä kun puhutaan "luurangoista kaapissa". Järkevästi ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Tuntee tässä on pelissä. Ehkä se on juuri niin kuin ripit kirjoittaa, jätetyksi tuleva jää hämmästelemään monien kysymysten kanssa saamatta vastausta niihin. Tuttua on keskustelu tuon "mielikuvitus ystävän" kanssa. Aina tässä keskustelussa elämä jatkuu niinkuin se tähänkin asti on mennyt. Miten sitten todellisuudessa menisi? Jos keskutelu käytäisiin todellisuudessa olisiko se oman mielikuvan mukaista? Pelkään pahoin että silloin tunteet kun on pelissä ei mielikuvituksen mukaista keskustelua voi käydä.
Omalta osaltani en voi antaa ainakaan mitään takuuta.
Tää on todellakin haava sydänlihaksessa ja se on arpeutunut, ei parantunut.
Ehkä eniten sattuu tuon entisen kylmä ja välttävä tapa. Onhan se ymmärrettävää, mutta mutta....
Minulla kaipaus on tullut osaksi omaa identiteettiä. Olen onnellinen mitä minulla on ollut. Olen myös onnellinen mitä minulla on. Vamo ja lapsia. Vaimoni tietää menneisyydestäni eikä hän ole koskaan ollut siitä mustasukkainen. Kysyin kerran häneltä mielipidettä tähän asiaan. Hänen mielestään olis ollut aikoja sitten hyväksi selvittää asia ex rakkauden kanssa.

Tosiasia kuitenkin on etten voi mitenkään enää muuttaa tätä tilannetta toiseksi. Elämä kulkee eteenpäin vuodet vierii ja pian on se aika jolloin lopullinen ero kuoleman kautta tulee. Kauhuskenaariona pelkään tätä tilannetta ja varsinkin jos hän kuolee ennen minua.Silloin jää todennäköisesti syyllisyydentunne siitä etten edes yrittänyt puhua hänen kanssaan.

Onneksi en ole tässä tilanteessa yksin. Tuntuu muitakin sielun veljiä ja siskoja olevan liikenteessä.

Lue lisää

Mukava huomata, että muillakin on samanlaisia fiiliksiä

Itse koin työpaikkaromanssin noin kymmenen vuotta sitten erään varatun naisen kanssa. Kävi kuitenkin lopulta niin, että nainen ihastui toiseen mieheen ja juuri samaan aikaan koin oman sukuni puolelta menetyksen. En saanut enää naisen puolelta tottumaani vastakaikua ja hän muuttui kylmäksi. Asiat menivät monelta taholta nopeasti solmuun. Muutaman kuukauden jälkeen nainen sanoi, ettei halua enää tavata minua. Koin vielä heti perään veljeni vakavan sairauden, enkä jaksanut pitää yhteyttä vanhoihin työkavereihin enkä myöskään entiseen ihastukseeni.

Tiedän, että moni ajatteleekin, että eihän minulla ole ollut mitään velvollisuuttakaan tuossa tilanteessa pitää yhteyksiä entiseen työpaikkaihastukseeni. Kuitenkin, kun vähän tarkemmin ajattelee, hänellekin varmasti jäi monikin asia vaivaamaan ja ikävä siitä, etten enää pitänyt yhteyttä. Erosta jäi paha maku suuhun niin hänellekin kuin minullekkin. Kuitenkin tunsimme toisemme läheisesti muutaman vuoden ajan ja tiedän, että kuitenkin että pidimme toisistamme.

Nyt vuosienkin päästä tämän asian kanssa joutuu elämään. Hänkin. Jälkeenpäin olen huomannut, että vaikeissakaan tilanteissa, ihmissuhteet eivät ole mustavalkoisia. Mutta elämän myrskyille ei aina mahda mitään.

Älä syyttä ole huolissasi. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja käsittelemme päisämme :) asiat eri lailla. Täällä nyt sattuu olemaan vain ne ihmiset (1%?), joille ihastus on jäänyt kummittelemaan ajatuksiin jostain syystä.

Itsellenikin ei asian kanssa ole vaikeaa elää millään muotoa. -Lohduttavana tietona sinulle: elämkokemus auttaa, ettei elämässä todellakaan voi tietää mitä tapahtuu jatkossa. Vuoden aikoihin verraten: Kesä ei kestä loputtomiin eikä myös talvikaan. Ihmiset vanhenee, he muuttuvat. Toiset kuolee toiset syntyy. Mikään ei ole ikuista. Näin sen kuuluu olla, jotta ihmisellä jää aina syy tavoitella jotain parempaa. Syy elää :)

Jaksamista

Itse ajattelen sitä niin että, voisit miettiä suhdettasi vaikka Jouluksi. Sinulla on varmasti ollut jouluja tai joulu joka on jäänyt mieleen parhaimpana jouluna. Se on mennyt vaikka siitä haaveilee. Sinulla on vielä paljon vuosia ja voi olla että edessäsi on vielä se joulu joka jää parhaimpana muistoihin. Samoin näissä entisissä suhteissa. Minulla siinä nyt vaan oli "jotain" joka jätti sen mieleen ja aika ajoin se pomsahtelee esille tahdoin tai en. Tämä ei ole vaarallista vaan oikeastaan aivan mahtavaa. Minä muistan menneitä asioita joilla on ollut suuri merkitys kuten lapsuuden joululla.
Näiden asioiden kanssa voi elää. Oma ensimmäinen merkittävä suhteeni kaatui 27v sitten. Olen edelleen hengissä ja onnellinen.

Lucy Luke kirjoitti:

Itse ajattelen sitä niin että, voisit miettiä suhdettasi vaikka Jouluksi. Sinulla on varmasti ollut jouluja tai joulu joka on jäänyt mieleen parhaimpana jouluna. Se on mennyt vaikka siitä haaveilee. Sinulla on vielä paljon vuosia ja voi olla että edessäsi on vielä se joulu joka jää parhaimpana muistoihin. Samoin näissä entisissä suhteissa. Minulla siinä nyt vaan oli "jotain" joka jätti sen mieleen ja aika ajoin se pomsahtelee esille tahdoin tai en. Tämä ei ole vaarallista vaan oikeastaan aivan mahtavaa. Minä muistan menneitä asioita joilla on ollut suuri merkitys kuten lapsuuden joululla.
Näiden asioiden kanssa voi elää. Oma ensimmäinen merkittävä suhteeni kaatui 27v sitten. Olen edelleen hengissä ja onnellinen.

Lue lisää

Olen yhä joulussa, rakastuimme exäni kanssa joulukuussa uudelleen ja huomasin äsken vasta, että minulla on yhä jouluverhot...paras ja pitkäkestoisin joulu ikinä.Laitoin sitten joulukoristeita tuossa laatikkoon ja avasin lahjat, maaliskuussa.En käsitä miten en ole huomannut jatkuvaa jouluani koko aikana, olen sentään yleisesti tunnettu selväjärkisenä...aivot lensivät pihalle kun olen tässä rakastanut 20 vuotta sitten menettämääni exää ja hän minua.Tämä on tosi rakkautta, eikä sitä enää estä mikään.

Hyvää joulua... kirjoitti:

Olen yhä joulussa, rakastuimme exäni kanssa joulukuussa uudelleen ja huomasin äsken vasta, että minulla on yhä jouluverhot...paras ja pitkäkestoisin joulu ikinä.Laitoin sitten joulukoristeita tuossa laatikkoon ja avasin lahjat, maaliskuussa.En käsitä miten en ole huomannut jatkuvaa jouluani koko aikana, olen sentään yleisesti tunnettu selväjärkisenä...aivot lensivät pihalle kun olen tässä rakastanut 20 vuotta sitten menettämääni exää ja hän minua.Tämä on tosi rakkautta, eikä sitä enää estä mikään.

Lue lisää

Älä helvata. Älä tuota mene täällä kertomaan. ;) Tarinasi on tällä palstalla kuin, heiluttelisi amfetamiinipussia huumeriippuvaisten edessä.

Ei vaan kaikkea onnea vaan sinulle ja nyxälle.