KAipuu vaihtui krooniseksi

Kivestä tehty sydän

Ihmisen mieli on kummallinen. Olen usein miettinyt mikä kumman juoni mielessä on kun vanhasta rakkaudesta ei tahdo päästä eroon. Itse olin vuosia sitten todella rakastunut ja suhteemme kariutui kuitenkin. Aivan varmaa syytä en tiedä. Kun puhun vuosista tarkoitan kymmeniä vuosia.
Olen nyt naimisissa ja olemme saaneet lapsia. Rakastan ja välitän nykyisestä vaimostani. Yksinäisinä hetkinä jollin on aikaa omille ajatuksille tulee usein mieleen tuo nuoruuden rakkauteni. Onkohan joku kemikaali jäänyt väärään paikkaan aivoissani. Tuntuu kuin minulla olisi krooninen sairaus joka vaivaa ja nostaa päätään silloin tällöin. Olen jopa nähnyt unta entisestä rakkaudestani.
Olen usein miettinyt mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa. Kaipauksen kanssa on opittava elämään ja hyväksyttävä tilanne sellaisena. En taistele tuulimyllyjä vastaan vaan olen onnellinen että vielä muistan hänet.
En ole koskaan valmis luopumaan siitä mitä olen elämässäni kokenut. Kaikki kokemani on ollut merkitsevää. Nuo tunteet ovat minun eikä niitä oteta pois. Olen iloinen kun tiedän että entisellä rakkaudella menee hyvin ja surullinen kun hänellä menee huonosti.
Ehkä tämä tuntuu hullulta mutta olen pystynyt irtautumaan hänestä enkä odota saavani häntä. RAkastan nykyistä vaimoani paljon. Vaikkakin omalla merkillisellä tavalla. Ystävä voisin entisen rakkauteni kanssa olla mutta en aktiivisesti tee asian eteen yhtään mitään.

Tätä palstaa lukiessa on meillä kaikilla jätetyillä yksi yhteinen tekijä. Se suunnaaton kaipuu. Tuo kaipaus kestää vuosia, koskee ja on paha olla. Mutta siitä selviää. Jäljelle jää ne Kultaisin reunoin varustetut muistot. Ne kannattaa pitää omana ja säilyttää. Elämme hetken vain kerran ja sitä hetkeä ei saa takaisin.

19

2015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirrimirri

      Hei, olen nainen, keski-ikäinen ja mietin, voiko kahta miestä rakastaa samanaikaisesti? Olen naimisissa ja oma liitto on jossain määrin normaali. Välillä meillä on kaikki ok ja joskus sapettaa kaikki. Kun omaa liittoa oli eletty kolmisen vuotta, törmäsin työpaikallani Elämäni Mieheen. Se oli kuin isku halolla päähän. Hän ihastui myös. Koska olin jo silloin ja edelleenkin varattu, ei hän hirmuisesti rakkauttaan minulle todistellut, oli vain vierellä, lähellä ja rakasti omalla tavallaan. Onnea kesti vain lyhyen aikaa. Jouduin tekemään päätöksiä ja lähdin suhteesta ja paikkakunnalta pois. Olemme joskus soitelleet, meilailleet, tekstailleet ja jopa tavanneetkin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Tästä kaikesta on kohta 17 vuotta, enkä saa häntä ikinä pois mielestäni. Halusin tai en, ei lähde mielestä ei. Välillä aivan elämänilo häviää, kun haikailen tätä suhdetta. Toisaalta hän ja hänen olemassaolonsa antaa minulle voimaa nousta aamulla ylös. Omalla aviomiehelläni on hienoja ominaisuuksia, olemme tottuneet toisiimme. Hehku ja kiihko on kadonnut vuosien myötä eikä minulla ole voimia etsiä kipinää uudelleen hänen kanssaan. Perhettämme en voi hajottaa, joten kannan muistojen taakkaa päivästä toiseen ja mietin, olisiko silloin sittenkin pitänyt tehdä toisenlainen valinta.

      Kaksi miestä on minulle tärkeitä, tuntuu että rakastan molempia, mutta eri tavoin. Onko kukaan muu näin omituisessa tilanteessa? Olisin ikionnellinen, jos voisi tuntoja jakaa jonkun kanssa.

    • Kaipaus_Vain

      Saanko kysyä mikä johti teidän eroonne silloin vuosia sitten tämän nuoruuden rakastetun kanssa? Se varmasti vaikuttaa siihen jääkö tuollainen kaipuu elämään lopun ikää. Vai vaikuttaako? Tahtoisin itse tietää mitä minulle ja kaipuulleni tulee tapahtumaan..

      • K

        Itselläni on yhdeksän vuotta siitä kun nuoruuden rakkaan kanssa vuosien suhde kariutui. Rakastan nykyistä naistani ja olen onnellinen hänen kanssaan, kuitenki välillä mieleen hiipii kaipaus. Tuntuu kuin jokin katkaisin olisi jäänyt on-asentoon, kuten ap kirjoittaa.

        Näen hetkittäin unia, joissa ensirakkauteni on mukana, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet tai olleet yhteyksissä. Eron jälkeen olemme sattumalta tavanneet muutaman kerran, ja joka kerta sisälläni on tuntunut siltä, kuin sinä ensimmäisenä päivänä jolloin emme menneet kouluun.

        Olin se jätetty osapuoli, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Tiettyjä asioita jäi käsittelemättä, joista en kuitenkaan ole katkera. Olen onnellinen hänen puolestaan, koskan tiedän hänen saavuttaneen tiettyjä unelmiaan.

        Aikaa on kulunut ja moni asia muuttunut. Yhteyttä en ota, koska tiedän että kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteiselosta ei pitkässä juoksussa tulisi mitään, joten siihen on turha uhrata energiaa. Ne ovat ne kullan makuiset muistot, jotka pitävät kaipuun hengissä, enkä usko että kaipuuni tulee koskaan hiipumaan.


      • Kivestä tehty sydän
        K kirjoitti:

        Itselläni on yhdeksän vuotta siitä kun nuoruuden rakkaan kanssa vuosien suhde kariutui. Rakastan nykyistä naistani ja olen onnellinen hänen kanssaan, kuitenki välillä mieleen hiipii kaipaus. Tuntuu kuin jokin katkaisin olisi jäänyt on-asentoon, kuten ap kirjoittaa.

        Näen hetkittäin unia, joissa ensirakkauteni on mukana, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet tai olleet yhteyksissä. Eron jälkeen olemme sattumalta tavanneet muutaman kerran, ja joka kerta sisälläni on tuntunut siltä, kuin sinä ensimmäisenä päivänä jolloin emme menneet kouluun.

        Olin se jätetty osapuoli, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Tiettyjä asioita jäi käsittelemättä, joista en kuitenkaan ole katkera. Olen onnellinen hänen puolestaan, koskan tiedän hänen saavuttaneen tiettyjä unelmiaan.

        Aikaa on kulunut ja moni asia muuttunut. Yhteyttä en ota, koska tiedän että kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteiselosta ei pitkässä juoksussa tulisi mitään, joten siihen on turha uhrata energiaa. Ne ovat ne kullan makuiset muistot, jotka pitävät kaipuun hengissä, enkä usko että kaipuuni tulee koskaan hiipumaan.

        K kirjoiti hyvin. Tuo aivojen on- asentoon jääminen on juuri se tunne. Minulla siitä on nyt 27 v. Aika pitkä aika.
        Luulen niin että eroaminen oli entiselle rakkaudelleni helpompi. Hän teki aloitteen. Syytä eroamisellemme en tiedä. En edes ole kysynyt. Ehkä yhtenä syynä tämän on- asennon jäämiseen vaikutti juuri se etten saanut mahdollisuutta käsitellä asiaa loppuun. Tiedän etten varmasti ollut hänelle se oikea.
        Nyt vuosien jälkeen olen kerran ollut häneen yhteydessä. Se oli tosi naurettava yritys minulta. Ei siinäkään mitään kummallista sattunut. Vastaukseksi sain että hän ei ollut tosissaan vaan olin hänen edellisen suhteen korvike. SIlloin ajattelin miten joku voi "feikata" rakkautta. Petyin toistamiseen.
        No minä olin tosissani. En silti edelleenkään ole katkera hänelle vaikka olimme vuosia yhdessä. Välitän edelleen hänestä mutta vaan ystävänä. En halua hänelle pahaa enkä halua tunkeutua hänen elämäänsä.
        Kuten K kirjoittaa hyvin vahvatahtoisten ihmisten yhteiselosta, voisin kääntää sen kahden pässin yhteyden otoksi. Kumpikaan ei anna periksi.

        Sitten siihen jos....
        Jos joskus kävisi niin että tapaisimme ja keskustelisimme, uskon että se tulisi olemaan vaikeaa. Keskeneräinen eroamisemme voisi nostaan pintaan turhia tunteita.
        Nuo molekyylit aivoissa, järkimolekyylit ja tunnemolekyylit, taistelisivat keskenään ja uskon että tunteet voittaisivat ja saisivat aikaan aikamoisen sotkun.
        Olen ajatellutkin että on parempi kun suosiolla yritän olla järkevä ja jätää tunteet taka alalle. Pidän mielummin tämän hyvää oloa tuovan kaipaukse, niistä yhteisistä vuosista.
        Elämä jatkuu ja kipu on vaihtunut krooniseksi. Ei enään niin paha mutta kuitenkin.


    • Jätetty mies

      Olen funsinut ystävyyttä. Voiko ystävyyttä olla eron jälkeen. Toisinaan ymmärrän hyvin ihmisiä jotka ei voi edes katsoa toisiaan eron jälkeen. Mutta mitä se auttaa? Voiko ihmistä vihata todella paljon yhteiselon jälkeen. Miksi viha tulee niin herkästi esille?
      Voisiko olla niin, että eron jälkeen tunteet nousevat liian herkästi pinnalle. Varsinkin ne hyvät tunteet. Nuo tunteet saavat aikaan sisällä kaaoksen ja tuo kaaos ilmenee vihana toista ihmistä kohtaan.

    • Kukkona

      Olen toivoton romantikkomies itse. Joka kerta, kun minut seurusteluissa jätettiin, kaipasin niin paljon exiäni että tuntui, että sydän olisi riistetty rinnasta.

      Joka kerta tuli kuitenkin mahdollisuus ottaa exät takaisin. Vaan miten kävikään! Kun sydämeni koki, että saankin rakkauden takaisin, se alkoi heti lopahtaa!

      Se on vaan sitä kaipuuta sitä kohtaan, minkä on menettänyt ja mitä ei saa takaisin. Se on niitä kullattuja muistoja. Todellisuudessa ei ne ihmiset ole sen kummempia ja ainoa, mikä vielä pitää sitä kemikaalia siellä väärässä paikassa on juuri se, kun itsekseen ottaa niitä uudestaan esille.

      Exä voi olla kuin karkki. Sen muistaa, että se oli makea, ja tottakai aina sitä ajatellessa mieleen tulee hyviä ajatuksia. Ei sitä mikään poista että se karkki oli hyvää. Mutta ei sitä pidä jäädä ikävöimään eikä tarvitse antaa lämpimille tunteille sen enempää arvoa eikä voivotella sitä.

      Kannattaa laittaa kipinää nykyiseen liittoon! Se kannattaa. Sitä kannattaa haikailla!

      • nainensamanlainen

        Hyvä viesti. Näin se varmaan menee.


      • Kivestä tehty sydän

        Olen viestiketjun aloittaja ja näinhän se varmasti on. On jäänyt ne kultaisin reunoin varustetut muistot, mitä ei tahdo antaa pois. Mutta onko siinä nyt mitään vaarallista. Olen itse onnellinen (miten nyt tuo onnellisuuden määriteelee) enkä voisi ajatella entisen suhteeni uudelleen lämmittelyä. Ehkä ystävyys mielessä, mutta en usko senkään toimivan.

        Tosi on että tuosta "karamellista" jäi kuitenkin hyvä maku suuhun ja se palaa mieleen aika ajoin. Olenkin miettinyt mikä kuman kemikaali aivoissa jyllää. Minulla on sellainen olo ettei ex kumppanillani ilmeisestikkään ole jäänyt mitään sen kummempaa kaipausta. Tai jos on hän pystyy hallitsemaan sen paremmin. Mene ja tiedä.

        Tiedän että on ihmisiä jotka ovat olleet yhteydessä vuosien jälkeen ja ystävyys kukoistaa. Tuo olisi hauska kokeilla onnistuisiko se meillä. Toisaalta paras tietysti olisi jos asian jöättäisi näin ja pitäisi muistot vaan itsellä. Nuo muistot tule esiin valokuvista yms. En ole raaskinut niitä hävittääkään.


      • minäkin siis
        Kivestä tehty sydän kirjoitti:

        Olen viestiketjun aloittaja ja näinhän se varmasti on. On jäänyt ne kultaisin reunoin varustetut muistot, mitä ei tahdo antaa pois. Mutta onko siinä nyt mitään vaarallista. Olen itse onnellinen (miten nyt tuo onnellisuuden määriteelee) enkä voisi ajatella entisen suhteeni uudelleen lämmittelyä. Ehkä ystävyys mielessä, mutta en usko senkään toimivan.

        Tosi on että tuosta "karamellista" jäi kuitenkin hyvä maku suuhun ja se palaa mieleen aika ajoin. Olenkin miettinyt mikä kuman kemikaali aivoissa jyllää. Minulla on sellainen olo ettei ex kumppanillani ilmeisestikkään ole jäänyt mitään sen kummempaa kaipausta. Tai jos on hän pystyy hallitsemaan sen paremmin. Mene ja tiedä.

        Tiedän että on ihmisiä jotka ovat olleet yhteydessä vuosien jälkeen ja ystävyys kukoistaa. Tuo olisi hauska kokeilla onnistuisiko se meillä. Toisaalta paras tietysti olisi jos asian jöättäisi näin ja pitäisi muistot vaan itsellä. Nuo muistot tule esiin valokuvista yms. En ole raaskinut niitä hävittääkään.

        Luulin olevani ainoa, joka rakastaa yhä 20 vuotta sitten menetettyä rakastaan...nyt löysimme joulukuussa toisemme netin kautta uudelleen ja siitä lähtien on nettiromantiikka roihunnut yötä päivää, niin, että addiktoiduimme täysin tietokoneeseen ja kaikki muu ympäriltä katosi.Silloin 20 vuotta sitten olimme vain me kaksi ja nyt mukana on paljon uusia ihmisiä elämässämme.Noin kolmannen viestin jälkeen hän ilmoitti haluavansa jälleen olla kanssani ja että minun kanssani hänen olisi pitänyt elää elämänsä...on kamalan katkera ja katuu, erosimme nimittäin ilman mitään syytä, emme vain enää nähneet toisiamme.Nyt muutaman kuukauden jälkeen hän haluaa että muut pois elämästämme ja että muutamme yhteen vaikka emme ole edes tavannet 20 vuoden jälkeen eikä hänellä ole edes valokuvaa nykyminusta...ja minusta taas tuntuu että en voi ottaa niitä 20 vuoden kokemuksia mitä hänellä on ollut enkä voi hylätä perhettäni vaikka en rakastakaan miestäni, sillä hän on minut pettänyt ja rakkaus kuoli. Nyt hän vaatii joka päivä, että muutan asumaan hänen luokseen, armottoman kiukkuinen oli siitä kun en hankkinut webkameraa ja skypeä.En usko että voimme enää saada toisiamme...en vain voi tehdä sitä lapsilleni


      • kaduttaa
        minäkin siis kirjoitti:

        Luulin olevani ainoa, joka rakastaa yhä 20 vuotta sitten menetettyä rakastaan...nyt löysimme joulukuussa toisemme netin kautta uudelleen ja siitä lähtien on nettiromantiikka roihunnut yötä päivää, niin, että addiktoiduimme täysin tietokoneeseen ja kaikki muu ympäriltä katosi.Silloin 20 vuotta sitten olimme vain me kaksi ja nyt mukana on paljon uusia ihmisiä elämässämme.Noin kolmannen viestin jälkeen hän ilmoitti haluavansa jälleen olla kanssani ja että minun kanssani hänen olisi pitänyt elää elämänsä...on kamalan katkera ja katuu, erosimme nimittäin ilman mitään syytä, emme vain enää nähneet toisiamme.Nyt muutaman kuukauden jälkeen hän haluaa että muut pois elämästämme ja että muutamme yhteen vaikka emme ole edes tavannet 20 vuoden jälkeen eikä hänellä ole edes valokuvaa nykyminusta...ja minusta taas tuntuu että en voi ottaa niitä 20 vuoden kokemuksia mitä hänellä on ollut enkä voi hylätä perhettäni vaikka en rakastakaan miestäni, sillä hän on minut pettänyt ja rakkaus kuoli. Nyt hän vaatii joka päivä, että muutan asumaan hänen luokseen, armottoman kiukkuinen oli siitä kun en hankkinut webkameraa ja skypeä.En usko että voimme enää saada toisiamme...en vain voi tehdä sitä lapsilleni

        Ja minua vaivaa vuosikausien takainen kosiokirje, johon en reagoinut mitenkään...tällä elämänkokemuksella olisin vastannut siihen kyllä...eipä auta katua.


    • Tuo

      on sitä oikeaa rakkautta :)

      • ripitt

        Luulin olevani epänormaali,on tullut aika ajoin tunteita 20v. vanhaan rakkauteni kohteeseen,joskus on mennyt vuosia,mutta joskus ne ajat palaavat mieleeni ja huomaan keskustelevani tuon haamuni kanssa mielessäni.
        Olen yrittänyt järkeillä mistä kaikki tämä johtuu,miten joku saattaa kaivata kauan sitten menetettyä suhdettaan,vaikka on onnellisesti naimisissa ja ei pitäisi olla mitään syytä...
        Olen tullut seuraaviin päätelmiin,aina se jätetty osapuoli jää kaipaamaan .
        Suhteessa jossa oletetaan molempien olevan täysillä mukana,mutta lopulta jäädäänkin jätetyksi ja huomataan ettei rakkaus ollutkaan aivan aitoa toisella osapuolella herättää paljon kysymyksia,miksi se teki niin,miksi se leikki tunteillani,miksi se valehteli,miksi en kelvannutkaan.
        Lukuisia kysymyksia,ja halu saada revanssi.
        Se on kuin haava,joka ei parane koska sitä ei ole käsitelty loppuun asti.
        Realistinen totuus kuitenkin on,ettei varmasti nykyhetki vastaisi sitä muistikuvaa henkilöstä, josta omat muistot ovat muovanneet näköisensä ihmeellisen haamu olennon jotka kohtaan tunteet vielä kaipaavat.
        Mutta eihän tälläisessä ikuisessa kaipauksen ja rakkauden janossa ole mitään pahaa,varmaan se on vain yksi mielikuvitus olento lisää jonka kanssa käydä mielessään keskusteluja aiheista joita ei kauan sitten käyty.


      • Lucy Luke
        ripitt kirjoitti:

        Luulin olevani epänormaali,on tullut aika ajoin tunteita 20v. vanhaan rakkauteni kohteeseen,joskus on mennyt vuosia,mutta joskus ne ajat palaavat mieleeni ja huomaan keskustelevani tuon haamuni kanssa mielessäni.
        Olen yrittänyt järkeillä mistä kaikki tämä johtuu,miten joku saattaa kaivata kauan sitten menetettyä suhdettaan,vaikka on onnellisesti naimisissa ja ei pitäisi olla mitään syytä...
        Olen tullut seuraaviin päätelmiin,aina se jätetty osapuoli jää kaipaamaan .
        Suhteessa jossa oletetaan molempien olevan täysillä mukana,mutta lopulta jäädäänkin jätetyksi ja huomataan ettei rakkaus ollutkaan aivan aitoa toisella osapuolella herättää paljon kysymyksia,miksi se teki niin,miksi se leikki tunteillani,miksi se valehteli,miksi en kelvannutkaan.
        Lukuisia kysymyksia,ja halu saada revanssi.
        Se on kuin haava,joka ei parane koska sitä ei ole käsitelty loppuun asti.
        Realistinen totuus kuitenkin on,ettei varmasti nykyhetki vastaisi sitä muistikuvaa henkilöstä, josta omat muistot ovat muovanneet näköisensä ihmeellisen haamu olennon jotka kohtaan tunteet vielä kaipaavat.
        Mutta eihän tälläisessä ikuisessa kaipauksen ja rakkauden janossa ole mitään pahaa,varmaan se on vain yksi mielikuvitus olento lisää jonka kanssa käydä mielessään keskusteluja aiheista joita ei kauan sitten käyty.

        Onko tämä sitä kun puhutaan "luurangoista kaapissa". Järkevästi ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Tuntee tässä on pelissä. Ehkä se on juuri niin kuin ripit kirjoittaa, jätetyksi tuleva jää hämmästelemään monien kysymysten kanssa saamatta vastausta niihin. Tuttua on keskustelu tuon "mielikuvitus ystävän" kanssa. Aina tässä keskustelussa elämä jatkuu niinkuin se tähänkin asti on mennyt. Miten sitten todellisuudessa menisi? Jos keskutelu käytäisiin todellisuudessa olisiko se oman mielikuvan mukaista? Pelkään pahoin että silloin tunteet kun on pelissä ei mielikuvituksen mukaista keskustelua voi käydä.
        Omalta osaltani en voi antaa ainakaan mitään takuuta.
        Tää on todellakin haava sydänlihaksessa ja se on arpeutunut, ei parantunut.
        Ehkä eniten sattuu tuon entisen kylmä ja välttävä tapa. Onhan se ymmärrettävää, mutta mutta....
        Minulla kaipaus on tullut osaksi omaa identiteettiä. Olen onnellinen mitä minulla on ollut. Olen myös onnellinen mitä minulla on. Vamo ja lapsia. Vaimoni tietää menneisyydestäni eikä hän ole koskaan ollut siitä mustasukkainen. Kysyin kerran häneltä mielipidettä tähän asiaan. Hänen mielestään olis ollut aikoja sitten hyväksi selvittää asia ex rakkauden kanssa.

        Tosiasia kuitenkin on etten voi mitenkään enää muuttaa tätä tilannetta toiseksi. Elämä kulkee eteenpäin vuodet vierii ja pian on se aika jolloin lopullinen ero kuoleman kautta tulee. Kauhuskenaariona pelkään tätä tilannetta ja varsinkin jos hän kuolee ennen minua.Silloin jää todennäköisesti syyllisyydentunne siitä etten edes yrittänyt puhua hänen kanssaan.

        Onneksi en ole tässä tilanteessa yksin. Tuntuu muitakin sielun veljiä ja siskoja olevan liikenteessä.


      • Elämän kiemuroita
        Lucy Luke kirjoitti:

        Onko tämä sitä kun puhutaan "luurangoista kaapissa". Järkevästi ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Tuntee tässä on pelissä. Ehkä se on juuri niin kuin ripit kirjoittaa, jätetyksi tuleva jää hämmästelemään monien kysymysten kanssa saamatta vastausta niihin. Tuttua on keskustelu tuon "mielikuvitus ystävän" kanssa. Aina tässä keskustelussa elämä jatkuu niinkuin se tähänkin asti on mennyt. Miten sitten todellisuudessa menisi? Jos keskutelu käytäisiin todellisuudessa olisiko se oman mielikuvan mukaista? Pelkään pahoin että silloin tunteet kun on pelissä ei mielikuvituksen mukaista keskustelua voi käydä.
        Omalta osaltani en voi antaa ainakaan mitään takuuta.
        Tää on todellakin haava sydänlihaksessa ja se on arpeutunut, ei parantunut.
        Ehkä eniten sattuu tuon entisen kylmä ja välttävä tapa. Onhan se ymmärrettävää, mutta mutta....
        Minulla kaipaus on tullut osaksi omaa identiteettiä. Olen onnellinen mitä minulla on ollut. Olen myös onnellinen mitä minulla on. Vamo ja lapsia. Vaimoni tietää menneisyydestäni eikä hän ole koskaan ollut siitä mustasukkainen. Kysyin kerran häneltä mielipidettä tähän asiaan. Hänen mielestään olis ollut aikoja sitten hyväksi selvittää asia ex rakkauden kanssa.

        Tosiasia kuitenkin on etten voi mitenkään enää muuttaa tätä tilannetta toiseksi. Elämä kulkee eteenpäin vuodet vierii ja pian on se aika jolloin lopullinen ero kuoleman kautta tulee. Kauhuskenaariona pelkään tätä tilannetta ja varsinkin jos hän kuolee ennen minua.Silloin jää todennäköisesti syyllisyydentunne siitä etten edes yrittänyt puhua hänen kanssaan.

        Onneksi en ole tässä tilanteessa yksin. Tuntuu muitakin sielun veljiä ja siskoja olevan liikenteessä.

        Mukava huomata, että muillakin on samanlaisia fiiliksiä

        Itse koin työpaikkaromanssin noin kymmenen vuotta sitten erään varatun naisen kanssa. Kävi kuitenkin lopulta niin, että nainen ihastui toiseen mieheen ja juuri samaan aikaan koin oman sukuni puolelta menetyksen. En saanut enää naisen puolelta tottumaani vastakaikua ja hän muuttui kylmäksi. Asiat menivät monelta taholta nopeasti solmuun. Muutaman kuukauden jälkeen nainen sanoi, ettei halua enää tavata minua. Koin vielä heti perään veljeni vakavan sairauden, enkä jaksanut pitää yhteyttä vanhoihin työkavereihin enkä myöskään entiseen ihastukseeni.

        Tiedän, että moni ajatteleekin, että eihän minulla ole ollut mitään velvollisuuttakaan tuossa tilanteessa pitää yhteyksiä entiseen työpaikkaihastukseeni. Kuitenkin, kun vähän tarkemmin ajattelee, hänellekin varmasti jäi monikin asia vaivaamaan ja ikävä siitä, etten enää pitänyt yhteyttä. Erosta jäi paha maku suuhun niin hänellekin kuin minullekkin. Kuitenkin tunsimme toisemme läheisesti muutaman vuoden ajan ja tiedän, että kuitenkin että pidimme toisistamme.

        Nyt vuosienkin päästä tämän asian kanssa joutuu elämään. Hänkin. Jälkeenpäin olen huomannut, että vaikeissakaan tilanteissa, ihmissuhteet eivät ole mustavalkoisia. Mutta elämän myrskyille ei aina mahda mitään.


    • ääh

      Itse olen vasta nuori aikuinen, ja vasta reilu vuosi sitten alotin ensimmäisen suhteen.. Sitä kesti reilu puoli vuotta, kunnes toinen osapuoli päätti että olisi parempi erota, koska asioiden muututtua oltaisiin nähty todella harvoin.. Oli siis molemmille vaikee paikka, mutta mulle se on vaikee edelleen, vaikka toinen on jo pidemmän aikaa ollu valmis olemaan kavereita. Niin se tässä vaan mietityttää että voiko tosiaan kulua vaikka 20 vuotta ilman että unohtaa jonkun..? pelottava ajatus.

      • Elämän kiemuroita

        Älä syyttä ole huolissasi. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja käsittelemme päisämme :) asiat eri lailla. Täällä nyt sattuu olemaan vain ne ihmiset (1%?), joille ihastus on jäänyt kummittelemaan ajatuksiin jostain syystä.

        Itsellenikin ei asian kanssa ole vaikeaa elää millään muotoa. -Lohduttavana tietona sinulle: elämkokemus auttaa, ettei elämässä todellakaan voi tietää mitä tapahtuu jatkossa. Vuoden aikoihin verraten: Kesä ei kestä loputtomiin eikä myös talvikaan. Ihmiset vanhenee, he muuttuvat. Toiset kuolee toiset syntyy. Mikään ei ole ikuista. Näin sen kuuluu olla, jotta ihmisellä jää aina syy tavoitella jotain parempaa. Syy elää :)

        Jaksamista


      • Lucy Luke

        Itse ajattelen sitä niin että, voisit miettiä suhdettasi vaikka Jouluksi. Sinulla on varmasti ollut jouluja tai joulu joka on jäänyt mieleen parhaimpana jouluna. Se on mennyt vaikka siitä haaveilee. Sinulla on vielä paljon vuosia ja voi olla että edessäsi on vielä se joulu joka jää parhaimpana muistoihin. Samoin näissä entisissä suhteissa. Minulla siinä nyt vaan oli "jotain" joka jätti sen mieleen ja aika ajoin se pomsahtelee esille tahdoin tai en. Tämä ei ole vaarallista vaan oikeastaan aivan mahtavaa. Minä muistan menneitä asioita joilla on ollut suuri merkitys kuten lapsuuden joululla.
        Näiden asioiden kanssa voi elää. Oma ensimmäinen merkittävä suhteeni kaatui 27v sitten. Olen edelleen hengissä ja onnellinen.


      • Hyvää joulua...
        Lucy Luke kirjoitti:

        Itse ajattelen sitä niin että, voisit miettiä suhdettasi vaikka Jouluksi. Sinulla on varmasti ollut jouluja tai joulu joka on jäänyt mieleen parhaimpana jouluna. Se on mennyt vaikka siitä haaveilee. Sinulla on vielä paljon vuosia ja voi olla että edessäsi on vielä se joulu joka jää parhaimpana muistoihin. Samoin näissä entisissä suhteissa. Minulla siinä nyt vaan oli "jotain" joka jätti sen mieleen ja aika ajoin se pomsahtelee esille tahdoin tai en. Tämä ei ole vaarallista vaan oikeastaan aivan mahtavaa. Minä muistan menneitä asioita joilla on ollut suuri merkitys kuten lapsuuden joululla.
        Näiden asioiden kanssa voi elää. Oma ensimmäinen merkittävä suhteeni kaatui 27v sitten. Olen edelleen hengissä ja onnellinen.

        Olen yhä joulussa, rakastuimme exäni kanssa joulukuussa uudelleen ja huomasin äsken vasta, että minulla on yhä jouluverhot...paras ja pitkäkestoisin joulu ikinä.Laitoin sitten joulukoristeita tuossa laatikkoon ja avasin lahjat, maaliskuussa.En käsitä miten en ole huomannut jatkuvaa jouluani koko aikana, olen sentään yleisesti tunnettu selväjärkisenä...aivot lensivät pihalle kun olen tässä rakastanut 20 vuotta sitten menettämääni exää ja hän minua.Tämä on tosi rakkautta, eikä sitä enää estä mikään.


      • Elämän kiemuroita
        Hyvää joulua... kirjoitti:

        Olen yhä joulussa, rakastuimme exäni kanssa joulukuussa uudelleen ja huomasin äsken vasta, että minulla on yhä jouluverhot...paras ja pitkäkestoisin joulu ikinä.Laitoin sitten joulukoristeita tuossa laatikkoon ja avasin lahjat, maaliskuussa.En käsitä miten en ole huomannut jatkuvaa jouluani koko aikana, olen sentään yleisesti tunnettu selväjärkisenä...aivot lensivät pihalle kun olen tässä rakastanut 20 vuotta sitten menettämääni exää ja hän minua.Tämä on tosi rakkautta, eikä sitä enää estä mikään.

        Älä helvata. Älä tuota mene täällä kertomaan. ;) Tarinasi on tällä palstalla kuin, heiluttelisi amfetamiinipussia huumeriippuvaisten edessä.

        Ei vaan kaikkea onnea vaan sinulle ja nyxälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      88
      4397
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2817
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2684
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1886
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1736
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1530
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1511
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      111
      1471
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      282
      1409
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1360
    Aihe