Olen 23-vuotias nainen. Olen avoliitossa ihanan miehen kanssa ja yhdessä olemme olleet jo yli neljä vuotta.
Tämä vauvakuume on minulle täysin vierasta. En ole kärsinyt/nauttinut (?) siitä ikinä. En ole koskaan halunnut lapsia - ja tällä hetkellä tulevaisuus ilman lapsia tuntuu miellyttävältä. Tunnen oloni kummajaiseksi tämän takia. Olenko täysin kylmä ja tunteeton ihminen, koska en halua lapsia... tai ainakaan en ole vielä tähän ikään mennessä ikinä halunnut.
Tuntuu, että suku, ystävät ja jopa yhteiskunta odottaa minulta perheen perustamista. "Olen nyt siinä iässä ja suhteenikin puolesta seuraavan askeleen pitäisi olla kohti perhe-elämää." Minusta ajatus siitä kuulostaa pelottavalta ja epämiellyttävältä. Olemme avomieheni kanssa lapsista keskustelleet ja hän tahtoo lapsia, muttei vielä moneen vuoteen. Mitä, jos en silloinkaan tahdo lapsia? Onko minulla nyt joku "yleinen" kriisi itseni kanssa vai olenko vain se kummajainen?
Minulla on takana yksi "teini-iän raskaus", joka päättyi aborttiin. Lääkärien mukaan keskenmeno olisi ollut edessä jokatapauksessa. Kyseessä oli rypäleraskaus, eli lapsien saaminen tulevaisuudessa ole itsestään selvää.
Olen ihan sekaisin ajatuksistani. Olisi mukavaa kuulla toisten ajatuksia ja tunteita.
Tämä vauvakuume on minulle täysin vierasta. En ole kärsinyt/nauttinut (?) siitä ikinä. En ole koskaan halunnut lapsia - ja tällä hetkellä tulevaisuus ilman lapsia tuntuu miellyttävältä. Tunnen oloni kummajaiseksi tämän takia. Olenko täysin kylmä ja tunteeton ihminen, koska en halua lapsia... tai ainakaan en ole vielä tähän ikään mennessä ikinä halunnut.
Tuntuu, että suku, ystävät ja jopa yhteiskunta odottaa minulta perheen perustamista. "Olen nyt siinä iässä ja suhteenikin puolesta seuraavan askeleen pitäisi olla kohti perhe-elämää." Minusta ajatus siitä kuulostaa pelottavalta ja epämiellyttävältä. Olemme avomieheni kanssa lapsista keskustelleet ja hän tahtoo lapsia, muttei vielä moneen vuoteen. Mitä, jos en silloinkaan tahdo lapsia? Onko minulla nyt joku "yleinen" kriisi itseni kanssa vai olenko vain se kummajainen?
Minulla on takana yksi "teini-iän raskaus", joka päättyi aborttiin. Lääkärien mukaan keskenmeno olisi ollut edessä jokatapauksessa. Kyseessä oli rypäleraskaus, eli lapsien saaminen tulevaisuudessa ole itsestään selvää.
Olen ihan sekaisin ajatuksistani. Olisi mukavaa kuulla toisten ajatuksia ja tunteita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
onhan täällä joku täysipäinenkin. Terveempää tuo on odottaa ja rauhassa elellä ja kokea. Sitten vasta ne lapset. Mutta minkäs me teemme jos joku meinaa touhuta ja pilata monen elämät siinä samalla. Se on ikävää.
ihan tavallistahan se on noin ajatella, varsinkin kun olet noin nuori. Itselläni alkoivat ajatukset lämpenemään vasta yli 30-vuotiaana, ja silloinkaan ei mitään kummempaa kuumetta. Vauvakuume iski vasta ensimmäisen lapsen jälkeen ja toinen syntyikin aika pian. Ja nyt taas meinaa tulla, huomaan. Joten otahan rennosti äläkä vertaile tai anna sosiaalisen paineen vaikuttaa!!!!
fiksua puhetta...olenkin peljännyt että kaikki on näitä touhottajia...kiitos kun olette olemassa
Kiitos sanoistanne! Kyllähän minä sen olen tiennyt, ettei pidä vertailla omia tuntemuksia toisten fiiliksiin... jotenkin se tarvi taas saada kuulla jostain, että omien ajatusten kuuntelu on tärkeintä! :) Paine tästä asiasta on aina ajoittain käynyt kyllä aika kovaksi. Painetta ei lainkaan helpota se, että ystäväni ovat jo alkaneet perustaa perheitä tai ainakin haaveilevat siitä...
Mutta tosiaan suuri kiitos! :)
Olet vasta 23v, joten kyllä sinulle vielä ehtii tulla vauvakuume. Minä olen nyt 29 ja ajattelin pitkään samalla tavalla kuin sinä. Jossain vaiheessa sitten vain huomasin ajattelevani, että ehkä ne vauvat ei nyt niin kamalia olekaan ja ehkä voisin jossain välissä hankkia yhden lapsen. Mitään useamman lapsen perhettä en edelleenkään pysty kuvittelemaan itselleni ja ahdistun edelleen suunnattomasti anopin vauvakuumehöpinöistä, kun otan syliin miehen siskon vauvan.
Minun ongelmani on vain se, että haluaisin ehkä sen vauvan, mutta raskausaika kauhistuttaa. Katselin toisaalla kuvia viimeisillään raskaana olevien naisten vatsoista ja olin järkyttynyt, kuinka suuri se vatsa voikaan olla. Minä olen urheilullinen ja kroppani lihaksikas, joten puistattaa pelkkä ajatuskin, että muuttuisin sellaiseksi virtahevoksi. Onko kenelläkään muulla tällaisia ajatuksia? Tiedän, että on paljon lapsettomuusongelmista kärsiviä pariskuntia, jotka antaisivat mitä tahansa saadakseen sellaisen vatsan, mutta en voi näille omille typerille ajatuksilleni mitään. Minulla oli teini-iässä jonkinlaista syömishäiriöongelmaa ja siksi oma kroppa ja erityisesti paino on edelleen minulle arka paikka. En mielelläni käy vaa'alla ja kauhulla ajattelen äitiysneuvolan terveydenhoitajia, joille ei sitten minkäänlainen raskausajan painonnousu kelpaa.
Voihan olla, että jos joskus olen raskaana, hormonit aiheuttavat hirveän höpsähtämisen ja alan pitää niitä tynnyrin kokoisia mahoja ihanina (mitä kyllä suuresti epäilen).
En tiedä, kuuluuko nämä kaikki ajatukset tähän ketjuun, mutta halusin vain kertoa, ettet todellakaan ole ainoa, joka näin ajattelee.
Ajattelin 31 vuotiaaksi asti, että en varmasti ikinä halua lapsia. Nyt olen 33 ja vauvakuume on kova (vauvaa vaan ei ole näkynyt kovasta yrityksestä huolimatta..).
Ei kaikkien tarvitse haluta lapsia, vaikka jotkut ajattelevatkin, että tottakai kaikkien normaalien naisten on haluttava niitä (tähän olen törmännyt). Elämä on varmasti helpompaa kun ei ole lapsia. Saa mennä ja tulla miten haluaa.
Sinun ikäisenä kävimme vaan baareissa eikä tullut mieleenkään, että olisi lapsia hankkinut ;)
Yhtenä pelkona tässä minulla on myös se, että mieheeni iskee vauvakuume ja, että hän alkaa haluta lapsia jo nyt! Liittomme on vahva, mutta silti mieleeni hiipii kysymys, kuinka kauan mies jaksaa odottaa minun vauvakuumeeseen "sairastumista"?
Tiedän, että olen vielä nuori, mutta se hemmetin painostus ottaa voimien päälle ja pistää mielen maahan. :( Väkisinkin tulee paine, kun muut ympärillä perustavat perheitä ja kyselevät, koska on minun vuoroni.
Eräs___, osaan samaistua sinuun osittain. Itseäni kauhistuttaa myös tuo raskaus, synnytys, imetys ja se kuinka minun kroppani menee siitä pilalle. (Tiedän, itsekästä puhetta, mutta minun tarvii näistä saada puhua!) Minullakin on ollut nuorena painon kanssa ongelmia ja vieläkin se on arka aihe. Nyt kun alan olla ensimmäistä kertaa sinut itseni ja vartaloni kanssa, niin "pitäisi pilata" se raskaudella?
Todennäköisesti mielikuvani on täysin vääristynyt, mutta perheen perustaminen tuntuu minusta minun oman elämäni loppumista. Vauva kahlisi minut kotiin ja eristäisi niistä jo nyt vähistä ystävistä. Voisin sanoa hyvästi liian monelle minusta tärkeälle asialle.
Tiedän, että mielipiteeni saattavat loukata monia, mutta se ei todellakaan ole tarkoitukseni!!! Yritän vain purkaa tunteitani, jotta saisin ajatuksiini jotain tolkkua! :D
Minuakin ärsyttää tuo ympäristön paine etenkin anopin suunnalta. Parin vuoden sisällä moni tuttuni sekä minun ja miehen sisarukset ovat saanet lapsia, joten anoppi touhottaa joka välissä, että koskas meille nyt tulee. On luvannut jo vaunutkin ostaa, vaikka tenavasta ei ole tietoakaan.
Itse en koskaan utele kenenkään perheenlisäyssuunnitelmia, koska ikinä ei tiedä, miten kipeää lapsettomuutta voi siellä taustalla olla (yksi tuttuni ei saanut omia lapsia ja olemme siitä usein puhuneet). Se on kunkin pariskunnan oma asia ja kyllä sen sitten ajan kanssa kuulee ja näkee, jos jollekin on vauva tulossa.
Ei teidän kannatta tästä vauvakuumeasiasta ottaa stressia. Kyllä luonto hoitaa sen asian ja niitä lapsia alkaa sitten jossain vaiheessa haluta, jos niin on käydäkseen. Niin minä aina ajattelin ja niin on käynyt, vaikka pää onkin täynnä siihen liittyen kaikkia typeriä ajatuksia.
Ympäristön paine täytyy kai vaan kestää, päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ilmeisesti se nyt on meidän kaikkien lisääntymisikäisten naisten kohtalo.
Ei ole naisen elämä helppoa! :D
Sano anopille että tuo sun poikas on sellanen sutari ettei sillä nalli pala, niin loppuu se minijälle vittuilu;) Törkeetä mun mielestä painostaa muita lastentekoon. Se on oma asia milloin tekee jos tekee.
Paska vaan, että pitäis yrittää olla anopin kanssa kuitenki jonkinlaisissa väleissä :D