Joku kyseli aiemmin, kestääkö Ikean kaappi akvaarion painoa. Naureskelin silloin, kyllä meillä vaan on kestänyt hyvin, kunhan ostaa tarpeeksi vankan. Mutta sitten hymy hyytyi kun menin kotiin ja katselin kaappia, oli vääntynyt ja mielestäni pahasti. Ja eikun seuraavana päivänä lautakauppaan lankkuja ostamaan ja akvaarion tyhjennykseen. Kalat, vedet, kannot ja kivet saaveihin, akvaario pois kaapinpäältä, kaapin tueksi lankut ja kaikki takaisin. Aikaa meni noin viisi tuntia. Kalojen pyydystäminen oli aikaavievintä puuhaa, kun oli lauma Mustanmollin poikasia jemmassa pusikoissa. Leväbarbikin osoitti mieltään loikkaamalla saavista heti lattialle, kun sen olin sinne ehtinyt saada.
Tässä pieni varoituksen sana. Ikean kaappia ei kannata ostaa akvaarion alle, vaikka se näyttäisi kuinka tukevalta tahansa.
Tässä pieni varoituksen sana. Ikean kaappia ei kannata ostaa akvaarion alle, vaikka se näyttäisi kuinka tukevalta tahansa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...muidenkaan huonekaluliikkeiden myynnissä olevia lastulevy hyllykköjä kannata käyttää akvaario alustoina.
Jos ja kun vettä sattuu roiskumaan, joka tapauksessa välillä laitojen yli, on syytä rakentaa tai ostaa teräs kehikolla vuorattu kaapisto tai pelkkä akvaarioille tarkoitettu alumiini alusta jossa on säädettävät kulma palat joilla saadaan akvaario vaakasuoraan.
40l akvaario painaa kalustettuna n. 60-70kg, sisustuksesta riippuen, hiekat ja kivet.
400l akvaario voi painaa jopa 500kg, jos koristeina ja piilopaikkoina paljon kiviä sekä paksu hiekkapohja.
Näin ollen vankka jalusta on hyvä perusta akvalle kuin akvalle !!!
Harva nykykaluste kestää edes pienen akvaarion painoa. Turvallisinta on ostaa oikea akvaariolle tarkoitettu alusta tai tehdä itse vahvoista aineista alusta.