Miksihän rikkaat ihmiset saavat lapsilisää?Tarkoitan sellaisia "herroja"joille se 100€ ei paljon lompakossa tunnu..jaettaisiin nekin pennoset meidän köyhien kesken.Jotkut korkeassa asemassa olevat ministerit ja it-miljönäärit tuskin jäis kaipaamaan jotain muutamaa euroa.Olen ehdottomasti sitä mieltä,että lapsilisiinkin tarvittaisiin tulorajat.Kommentteja.
Lapsilisistä
sissi
482383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
persaukiset äidit tekevät enemmän lapsia kuin työssäkäyvät!
Tänä aamuna Stakesin ylijohtaja Heikkilä kertoi, että SUURIN OSA SYNNYTTÄVISTÄ SAA VAIN PIENINTÄ ÄITIYSPÄIVÄRAHAA! Eikö alinta päivärähaa saava äiti olekin ollut TULOTON ENNEN raskauttaan?
Toisin sanoen, ne, joilla EI OLE VARAA lapsen elättämiseen, tekevät niitä, kun taas se porukka, jolla olisi varaa, joutuu pidättäytymään perheenperustamisesta, koska joutuu elättämään loisia.
Olen todella järkyttynyt tästä suuntauksesta! Ja nyt sinun mielestäsi lapsetkin pitää laittaa eriarvoiseen asemaan, jotta saisit itse itsellesi enempi törsättävää!
Onko mitään häpyä enää rahastamisessa?
Sinänsä paljon asiaa tuossa kirjoituksessasi, mutta noinkohan synnytysiän nouseminen on siitä kiinni, että työssäkäyvät eivät voi tehdä lapsia, jotta valtion talous pysyy kuosissaan?
Toinen pointti... minunkin vaimoni sai alinta äitiyspäivärahaa ensimmäisen lapsemme synnyttyä... mutta kyllä meillä oli varaa perhe perustaa, koska minä kävin työssä ja saan ihan kelpo palkkaa.
Lapsilisien suhteen olen samaa mieltä kanssasi... se raha kuuluu jokaiselle lapselle. Köyhemmillä se menee lapsen jokapäiväisen elämän turvaamiseen ja rikkaammilla se jää pesämunaksi tulevaisuuteen, mutta kuuluu kyllä jokaiselle lapselle.
asiasta. Sekä ystävättärillä että itselläni. Olen kohta kolmekymppinen nainen, aviossa ollut jo kuusi vuotta. Mutta koko ajan kiristyvä verotus ja koko ajan nousevat hinnat ovat pitäneet lapsenhankkimisen kaukana tulevaisuudessa. Minne sitä rahaa oikein valuu?
Näyttää sille, että vain kaikkein vastuuntunnottomimmat alkavat vanhemmiksi nuorina. Muitten on pakko synnyttää vanhoina, jos sittenkaan...jonkunhan on rahattominen metkut maksettava!
Lapsi on myös naisen työllistymisen tehokas este.
Tämän päivän totuus on se, ettei yhden palkalla pärjää.
Mitä ihmettä se ylijohtaja Heikkilä sitten väitti, että pieni äitiysraha vaikuttaa lapsiperheen taloudelliseen ahdinkoon?
Väitätkö muuta, Heikkilää vastaan?
Niin, ja onhan täällä Suomen maassa muitakin "loisia", kuten työttömät, eläkeläiset, vanhukset, vammaiset, sairaat, jne...Eiköhän sivistysvaltiossa ole varaa ja tarkoituskin "elättää" jokainen tuloista ja kunnosta riippumatta! Lapsissa on kuitenkin se kuuluisa tulevaisuus!
lapsilisästä ja rahattomana lapsien hankinnasta!
Tässä sivistysvaltiossa ei ole ikuisesti varaa elättää alati paisuvaa pummien joukkoa!
He nimittäin lisääntyvät, kun synnyttävät...
Mietihän montako "loista" olisit valmis ottamaan luoksesi asumaan?
Montako uutta suuta olisit valmis pöydässäsi ruokkimaan, jos he vain koko ajan lisääntyisivät?
Missä vaiheessa tulisi mieleen, että ei helkutti, mulle itselle eikä mun omalle perheelle riitä enää mitään?
Lapsissa on tulevaisuus VAIN SILLOIN, kun vanhemmillakin on sellainen ollut.
Persaukisilla sosiaalipummeilla ei kaksinen tulevaisuus ole...siitäkö kuvittelet lapselle kadehdittavan tulevaisuuden sukeutuvan?
puhunut rahattomana lapsien hankkimisesta.Me kumpikin oltiin työelämässä ennen lasta,mutta palkkamme molemmilla äärettömän pieni itse työhön nähden.Kumpikaan meistä emme saaneet koulutusta vastaavaa työtä,joten oli pakko ottaa se mitä saatiin.Nyt kun mieheni jäi työttömäksi vakituisesta työpaikasta ja elämme vain minun äitiyspäivärahalla,olisi tällä hetkellä todellinen tarve saada enemmän lapsilisää.Aina ei kaikki mene niin kuin on suunnitellut,varsinkaan kun työllisyystilanne on mitä on..
ei suunnittele perseaukista elämää lasten kanssa,vaan joskus itsestä riippumatomista syistä niin vain käy.Kaikki ei todellakaan synny kultalusikka suussa,vaan yrittää tehdä parhaansa niissä puitteissa kuin se on mahdollista.Ja yleensä tässä on kiitos,kaikki haukut vain työttömien loisten päälle.
nyt itsetutkistelun paikka, kun ei tunnu tietävän, mihin rahat valuvat... Jos oma elämä ei oikein luista, alkaa nähdä vikoja muissa. Tyylilajisi on sellainen, että ihan kiva, ettet lapsia ole hankkinutkaan.
pitää huolen sinunkin saamattomuudestasi.
Olen työssä käyvä, kolmen lapsen äiti. Lapseni saattavat joitua sinutkin vielä hoitamaan.
ja sen ymmärtäminen on kohdallasi ainakin jäänyt hyvin vähiin.
EN VASTANNUT EDES SINULLE!
Kylläpäs sinua elämä potkii, kun näin näet vaivaa ko.asiasta. Kenties itse jäänyt ilman haluamaasi tukea joskus..??
Meillä on talous mallillaan ja rahaa säästössä. Näin ei ollut silloin kuin lapsemme syntyivät. Mutta silloinkin pärjäsimme ihan omillamme ja lapsilisiä käytettiin milloin lasten lääkärilaskuihin tai muuhun tärkeään. Nyt tilanteemme on parempi ja voimme laittaa lapsilisät suoraan lasten omille tileille.
Sitten kun lapsilla aika lentää pesästä niin heillä on sen verran rahaa, ettei ensimmäitteeksi tarvitse mennä hakemaan luukulta toimeentulotukea.
He saavat siitä starttirahaa! kun aloimme laittamaan rahaa lasten tileille, laskimme että tileillään pitäisi olla lapsilisän loputtua
n.14 000€. Sillä summalla voi vaikka maksaa osan ensimmäisestä asunnostaan.
Sääliksi käy sinua joka tunnet tämän asian niin rankaksi.
muuten itse ollut "loinen" syntyessäsi? Kysäseppä sitä vanhemmiltasi! Kenties he "nauttivat" eläkettä tai muuta tukea - ja kuinkas
muutenkaan - sinun verorahoistasi!
Eikö hekin sitten ole loisia? Itse ainakin tulet olemaan siinä vaiheessa kun minun lapseni maksavat verorahoistaan sinun tukiasi!!!
Mietippä sitä pöljä!!!!!!
Väittää itseään varakkaaksi ja ei tiedä sitäkään, että sanoissa mietipä/kyselepä, on avain YKSI pee kumpaisessakin...
Metsään meni tuokin yritelmäsi.
Vanhemmillani oli antaa minulle vajaa kolmesataa tuhatta vanhaa rahaa lapsilisinä ja muina säästöinä, kun kymmenen vuotta sitten muutin pois kotoa.
Nämä "loiset" eivät elelleet minun lapsilisilläni. Toisin kuin eräät...
Heillä on muuten oman työhistoriansa perusteella maksettu eläke kummallakin...mutta mistäpä sinä sen tietäisit että palkasta maksellaan eläkevakuutusmaksuja, kun et ikänäsi ole työpaikan ovia avannut. Muiden kuin toisten työpaikkojen!
Säälittävä yritelmä sinulta! Etkö parempaan pysty? Etkö keksinyt muuta?
TÄSSÄ KOKO KETJUN ÄLYKKÄIN VETO! JA NIIIIIN TOTTA!!!
VÄSY SIIHEN.
Nyt jo
Kirjoittanut: Ilmatar, 6.4.2004 klo 10.10
persaukiset äidit tekevät enemmän lapsia kuin työssäkäyvät!
Tänä aamuna Stakesin ylijohtaja Heikkilä kertoi, että SUURIN OSA SYNNYTTÄVISTÄ SAA VAIN PIENINTÄ ÄITIYSPÄIVÄRAHAA! Eikö alinta päivärähaa saava äiti olekin ollut TULOTON ENNEN raskauttaan?
Toisin sanoen, ne, joilla EI OLE VARAA lapsen elättämiseen, tekevät niitä, kun taas se porukka, jolla olisi varaa, joutuu pidättäytymään perheenperustamisesta, koska joutuu elättämään loisia.
Olen todella järkyttynyt tästä suuntauksesta! Ja nyt sinun mielestäsi lapsetkin pitää laittaa eriarvoiseen asemaan, jotta saisit itse itsellesi enempi törsättävää!
Onko mitään häpyä enää rahastamisessa?
Nyt en ymmärrä sinun logiikkaasi. Kuka sinua estää alkamasta loiseksi, jos sellaista elämää kadehdit? Sen kun rupeat väsäämään lapsia, että toiset työssäkäyvät saavat sinut elättää.
Me persaukiset vain olemme hedelmällistä porukkaa, mutta HYVIÄ ÄITEJÄ, ainakin suurin osa (tai minä ainakin). Sitä paitsi minä loisin tällä hetkellä vain mieheni kustannuksella. Mutta se sopii hänelle oikein hyvin ja minulle myös. Itse asiassa koko perhe on tyytyväinen tähän järjestelyyn. Lapsilisät tietysti kuittaamme yhteiskunnalta.
"Mutta koko ajan kiristyvä verotus ja koko ajan nousevat hinnat ovat pitäneet lapsenhankkimisen kaukana tulevaisuudessa. Minne sitä rahaa oikein valuu?"
Siis sulla ei riitä rahat lisääntymiseen? Vähennä golffausta ja latten litkintää. Tai käy kauppaopisto, siellä oppii kirjanpitoa - saat selville, minne rahasi katoavat.
"Lapsi on myös naisen työllistymisen tehokas este."
Ahaa. Eukko pääs vakituiseen työhön vuonna 1991, vaikka oli kuudennella kuulla raskaana. Muistathan, että silloin oli ns. lama. Samassa duunissa on tuo vieläkin.
Itse saan pienintä päivärahaa, olen korkeakouluopiskelija, enkä koe olevani loinen. Mieheni on jo työelämässä.
Eikös tämä päinvastoin säästä veroeurojanne, kun saan ihan marginaalisen vähän tukea valtiolta!???
Olen hoitanut opintojani eteenpäin ihan viimeiseen asti, enkä laskelmoinut itselleni extratyötä tehden korkeampia tukia.
Veroja olen maksanut ja tulen maksamaan varmasti, enkä katkeruudella ollenkaan.
Suomalaiset ovat outo kansa, kun ovat kateellisia vähäosaisillekin.
pääsee tänä päivänä samoin kuin lama-aikanakin!
Kuten oma eukkosikin!
Olen muuten käynyt vähän enemmän kuin kauppaopiston...eikä auta koulunkäynti siihen, että tietää, minne kaikki verorahat, jotka maksan, valuu.
Lapsi on tehokas työllistymisen este. siitä on olemassa muitten tutkimaa materiaalia kuin minun tai sun ämmäs!
Se on kiva, et olet Ilmatar ottanut sydämen asiallesi huolehtia tästä asiasta, mut kirjoitus sävysi alkaa pikku hiljaa ärsyttää esim. ämmäs, eukkos jne.Sulla menee hyvin mutta voiko jotain lukea rivien välistä sinun kirjoituksista kuten katkeruus tai jotain....
vittu että oot typerys.
Toivottavasti et koskaan lisäänny.
Osu ja uppos...
Ankein tapa vastata viesteihin on toi kirjoitusvirheisiin tarttuminen. Se tulee pintaa aina silloin kun ei keksi mitään parempaakaan sanomista ja pinna palaa. Siinä ei anna kuin tyhmän kuvan itsestään eli virheisiin tarttuminen kertoo enemmän tarttujasta kuin virheiden tekijästä. Nettikieli ei koskaan ole kovinkaan kirjakielen omaista, joten kannattaa tottua siihen. Viestin takana saattaa silti olla vaikka suomen kielen maisteri, joka vaan irrottelee ja kirjoittaa huvikseen yhdyssanat väärin ja kaiken pienellä. Vihjeenä vaan.
Ja itse aiheesta ei voi sen enempää sanoa kuin sen, että pelottavaa olisi jos ruvettaisiin rajaamaan lapsilisä pois joiltain ja antamaan se joillekkin muille. Se saattaisi olla hyvä juttu, mutta rajojen vetäminen voi olla vaikeaa.
Ilmatar taas taitaa olla maho sinkkunainen, joka on jo pettynyt elämäänsä ja katkeroitunut niin pahasti ettei hänellä enää liiku päässään mitään kovinkaan korkealentoista sanottavaa. Pississä se on Ilmatarkin kun huomataan hänen eläkeiässään ettei ole veronmaksajia tarpeeksi, eikä myöskään hoitohenkilökuntaa laitoksissa ja sairaaloissa. Se on kuule ihan vaan hyvä homma, että ihmiset viitsii tehdä lapsia tähän maahan. Kateellisten panettelua tuollainen uhoaminen ja provosointi!
Ne vähävaraiset, jotka tekee lapsia saattavat olla vaikka kuinka korkeasti koulutettuja. Koulun jälkeen ei vaan ole halunnut heti hakea töitä vaan tehdä lapsen ensin, sillä korkeakoulutuksen läpi käyneenä saattaa ikä alkaa jo painaa ja ikuisesti ei raskaaksi voi tulla. Henkinen pääoma painaa myös tässä maailmassa ja vaikka koulutusta ei olisi niin esim. useat työttömät tekevät mielummin lapsen kuin ovat vain työttöminä jos työtä ei löydy. Tekevätpähän jotain hyödyllistä silloin. Lapsen kasvattaminen on sitä paitsi yksi kovimmista duuneista ja siinä myös henkinen pääoma kasvaa rutkasti. Kokeileppas joskus, Ilmatar!
..kysyn.. että millaisen tulorajan asettasit että saa tehdä lapsia? tai minkä asteen koulutus pitää olla taka taskussa? Tulevaisuuttako ei ole niillä ihmisillä joilla ei ole tonneja tilillä roikkumassa ja merkki vaatteita kaapit notkollaan? Epäilen ERITTÄIN paljo kantaasi. Kaikille ku ei oo niitä johtajan paikkoja tarjolla ja kaikkia ei semmoset kiinnosta ku tulee vähemmälläki selviään. Ei voi lusikalla vaatia ku on kauhalla annettu..
Ainakin yhtä ankee tapa on tehdä tuntemattomalle kirjoittajalle luonneanalyysi anonyymillä keskustelupalstalla!
Silloinkaan ei parempaa sanomista ole ja pinna on jo palanut. Siinä vaan antaa itsestään VIELÄ tyhmemmän kuvan, sillä kirjoitusvirhe on jokaisen näkyvillä ja arvioitavissa, mutta minun henkilöllisyyteni ei ole!
Joten mitä tällainen kertoo tekijästään?
vain. Jo sitä odottelinkin, ettei noilla mielipiteillä pitkälle pötkitä. Sait oikeen osumankin? Onnea siitäkin.
Ei tarvitse paljon analyysejä tehdä kun lukee sun viestejä,ne kertoo jo paljon susta ja sun luonteesta!!!
tuo sinusta???;D
Sinä sen haukkumisen aloitit noilla älyttömällä loiset jutuillasi eli turha loukkaantua nyt luonneanalyyseista kun olet haukkunut tulevien veronmaksajien äidit pataluhiksi. Kyllä se luonteenlaatu teksteissäsi hieman pilkahti.
Et enää puhu aiheesta enää ollenkaan. Mistäs moinen? Luonneanalyysi kun täällä juuri mahdollista tehdä kun joku purkautuu noin estottoman juntisti ja minä en pinnani palamista häpeä. Idioottien juttuja kun lukee niin pinna palaa varsinkin näin raskaana! Kerroppa rehellisesti itsestäsi ja siitä mistä moinen katkeruus johtuu niin sitten on pohjaa jutuillasikin. Oletko parisuhteessa ja jos olet haluaako miehesi lapsia ollenkaan? Millä alalla työskentelet ja missä asemassa? Miten työpaikallasi suhtaudutaan lapsien tekoon? Mikä on koulutustaustasi? Vasta kun kerrot nämä asiat niin voimme sitten ottaa sinut tosissasi tai ainakin tehdä syväluotaavamman luonneanalyysin.
Minä olen korkeakoulutettu tai lopputyötä teen raskauden lomassa. Olen 27-vuotias ja halusin tehdä siksi lapsen tähän väliin, että tuntisin itseni petturiksi jos nyt menisin töihin ja sitten heti jättäytyisin äitiyslomalle. Juuri nyt on myös hyvin vaikea saada töitä eli päätin tehdä elämälläni jotain järkevää muuta näinä huonoina aikoina. Äitiyspäivärahani on hyvin pieni sillä olen ansainnut 2002 vain sen verran mitä opintotuen lisäksi voi ansaita. Töitä olen tehnyt tiedottajan hommista tarjoilijaan. Osaan arvostaa kaikkia ammattikuntia enkä halveksu sinun tavoin siivojia jne. Sen on sivistys tuonut mukanaan ja tämän aion opettaa myös jälkikasvulleni. Aion huoletta nostella yhteiskunnan tukia äitiysloma aikanani, sillä tiedän, että minulla on pitkät työvuodet edessäni ja maksan nostamani ihan itse useaan kertaan takaisin. Näin tapahtuu myös opintotuilleni. Eli heittäydyppä peliin ja kerro itse miten sinulla voi olla noin kova suhtautuminen lapsien tekoon? Onko se mielestäsi tosiaan vain taloudellinen juttu?
Eipä ole mulle ainakaan lapsi ollut työllistymisen este!20v sain eka lapsen 24 kun toisen sain.Ekan jälkeen jäi äikkäri kesken kun sain hyvän työtarjouksen, johon tartuin.
Sitten tulikin miehen työn takia muutto toiselle paikkakunnalle, jossa työllistyin jälleen hyvin.Nyt jo kohta saman työnantajan palveluksessa 10vuotta.
Meillä on tällä hetkellä velaton oma talo ja talous kunnossa.Joidenkin kritisoinnin perusteella, mekin oltaisi oltu niitä köyhiksiä, joiden ei muka olisi pitänyt tehdä lapsia ennenkuin vanhana.
Hyvinpä on toimeen tultu ja ei ole apua mistään tarvinnut ruikata.
Eipä uskoisi Ilmatar että mitää koulutusta olet saanut,kielenkäyttösi ja ilmaisusi ovat hyökkääviä ja töykeitä.Ämmittelet ja käytät epäsivistyneitä ilmauksia.Sunlaista käytöstä tuskin työnantaja kauan katsoisikaan.
tapahtunut lapsen avulla vaiko lapsesta huolimatta?
Tämä on tärkeä kysymys, johon vain fiksut vastaa.
että "Ilmatar" nickin on ottanut joku muu, sillä teksti vaihtuu jossain välissä huisisti...
Mutta haukkukaan te, siitä saatte onnenne.
"sun on aina saatava viimeinen sana vaik ei se johtaisi mihinkää, viimeinen sana.." Ne osumat oli sulle...
Se voi olla, et joku on varastanut nickin mutta ainakin Ilmatar nimellä on ennenkin joku kirjoitellut aika omalaatuisia juttuja, joten epäilen että se tyyppi vaan on tuota mieltä tai provoo tahallaan.
Onneani en haukkumisesta saa vaan muista asioista, kuten keväästä ja mahaasukistani! Raskaana tuntuu vaan siltä, että tuohtuu vielä helpommin tyhmistä kirjoituksista.
käytti tasan kerran tätä nickiä. Nyt viimeisen kerran.
Kiitos lämpimästä mielenkiinnosta.
Lapsilisäthän ovat ainoa yhteiskunnan tuki minkä paremmin tienaavat saavat suomessa,kuuluuhan meillekkin jotakin verojen vastikkeeksi,onhan ne lapsilisät siellä pankkitilillä lisänä sitten kun lapset niitä tarvitsevat.
Miten ne tulorajat määritellään? Bruttotuloista? Vai nettotuloista? Otetaanko tuloina huomioon asumistuki ja elatusmaksut? Entä opintoraha, jos opiskelee? Onko opintolaina tuloa vai menoa? Senhän saa, mutta joutuu maksamaan takaisin? Siis jos perheen toinen tai molemmat vanhemmat opiskelevat, ja saavat opintolainaa.
Entäs ne perheen lapset, jotka opiskelevat, miten heidät huomioidaan? Nythän vanhempien tulot vaikuttavat paitsi alaikäisen , myös 18-(-20?)vuotiaan opinto- ja asumislisän saamiseen vaikka tämä asuisikin omillaan opiskelupaikkakunnalla. Katsotaan siis, että vanhemmat ovat vastuussa edelleen lapsistaan, ei yhteiskunta.
Otetaanko menoina huomioon elatusmaksut? Menoja määiritellessä otetaanko huomioon perheen muut lapset, myös kouluikäiset? Miten menoiksi otetaan huomioon laina? Mikä laina huomioidaan, asuntolaina ainakin, mutta mihin summaan asti? Entäs muut lainat? Autolaina - onko auto tarpeellinen? LAina kodin hankintoihin tai remonttiin ?
Esimerkkiperheet A ja B tienaavat yhtä paljon, mutta lapsiluku on eri ja asumismuoto on eri ja lainamäärä erit.
Tai perhe C ja D, joissa on yhtä paljon lapsia, mutta vahempien tulot erit, asumismuoto eri jne...
Jos ryhdyttäisi katsomaan, ketkä perheet ovat riittävän köyhiä saadakseen lapsilisän ja ketkä ovat tarpeeksi hyväosaisia jotta eivät tarvitse, jouduttaisi pohtimaan tosi monia kysymyksiä.
Minusta nykyinen systeemi on edelleenkin tasa-arvoinen: jokainen suomalainen perhe on kerrankin tasa-arvoinen suhteessa toisiinsa. Kaikki ovat oikeutettuja lapsilisään, samoin perustein. Se on lapsesta maksettava yhteiskunnan tukimuoto, perheen varallisuuteen tai muuhun asemaan katsomatta. Se tasa-arvoistaa lapset yhteiskunnan silmissä.
Jokainen perhe päättä itse mihin rahan käyttää ja mikä sen tarve on. Toiset säästävät sen lapsen koulutukseen, toiset käyttävät elämiseen.
Eräs nainen sanoi minulle kerran: sellaiset, joilla on varaa säästää lapsilisät, eivät lapsilisää tarvitsekaan.
Harmittaa, etten sanonut: sellaiset vanhemmat, jotka tupakoivat ja ryyppäävät, eivätkä käytä sitä rahaa lapseensa, eivät lapsilisää tarvitsekaan.
Niin, kuka on se joka juuri lapsilisään olisi oikeutettu??
Ps: olen aina ollut ns. pienituloinen, minimipalkkainen, "köyhä". Välillä opiskellen, välillä työttömänä, työelämässä pienituloinen.
olet tekemässä lapsilisästä köyhänlisää...
Sehän ei ole ollut tarkoitus. Mikään laki ei kiellä säästämästä lapsilisää. Sehän on tarkoitettu lapselle.
Jos olet köyhä tai rikas, lapsesi on yhtä arvokas. Saman suuruisen lisän arvoinen. Sinun on ajateltu alunperin pystyvän elättämään lapset ilman lapsilisää...
Tämä raha ei ole tarkoitettu myöskään äidin kampaajaan tai uusiin farkkuihin!
Ystäväni omistaa liikkeen, joka myy farkkuja ja nuorisovaatteita muutenkin.
Hän kerran sanoi, että lapsilisäpäivä on yksi parhaista tulopäivistä.
Tosin siellä tietenkin käy teinit ilman lapsia, mutta valitettavan usein siellä myös ostaa farkkuja itselleen äiti-ihminen, lapsen huutaessa lattialla.
lukenut sosiaalipolitiikkaa yliopistossa ja tiedän, että lapsilisä on tarkoitettu lapsen elatukseen. Sen tarkoitus ei ole olla pesämunana aikuiseksi kasvaneen lapsen asuntoon tai autoon. Tietenkään sellaista ei kukaan myöskään kiellä. Mutta alkuperäinen idea on käyttää se lapsen hyväksi hänen ollessaan lapsi eli lapsen asumiseen, elatukseen ynnä muuhun tarpeelliseen.
Tulorajan asettaminen lapsilisän saamiselle on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tuntuisi jotenkin oikealta juuri siksi, etteivät hyväosaiset ostaisi sillä ylellisyystavaroita, mutta toisaalta sen idea on olla sama kaikille. Ja jos tuloraja asetettaisiin, se taatusti olisi niin alhaalla, että vain köyhyysrajalla olevat sen saisivat.
Miten muuten nämä lapsilisänsä kokonaan lapsensa aikuisuuteen asti säästävät ovat ratkaisseet sen, että lasten lapsilisät ovat eri suuruisia riippuen siitä, monentenako lapsena on syntynyt? Eikö lapsi nosta porua pankkikirja kädessä, jos huomaa, että nuoremmalle sisarukselle on kertymässä isompi potti?
Ehkä sun ystävättäresi liikkeen pito lakkaisi hyvinkin äkkiä ilman lapsilisiä...
Lapsilisä ei tietääkseni ala tulemaan automaattisesti kaikille. Äidin anoessa kelalta äitiyspäivärahaa samassa lomakkeessa kysytään haluaako äitiysavustuksen pakkauksena vai rahana ja sen lisäksi pitää rastittaa kohtaa "haen lapsilisää". Itse muistan ainakin kouluajaltani,että luokkakaverini/hänen perheensä ei saanut lapsilisää,koska he eivät halunneet/tarvinneet taloudellisen tilanteensa vuoksi. Eli etuus kuuluu kaikille,mutta se on tietysti jokaisen itsensä päätettävissä anooko sen vai ei. Olis kiva nähdä jotain tilastoa kuinka moni sen jättää ottamatta!
Uskoisimpa että sitä ei jätä hakematta juuri kukaan. Ihminen on niin ahne olento, että vaikka tulot olisivat miljoona kuukaudessa, niin varmana hakee lapsilisän.
Hyvänä esimerkkinä (ahneudesta) on Kalle Palander, joka nosti äläkän lehtien palstalla kun häneltä lakkautettiin urheilija-avustus (muutama sata euroa). Syynä lakkautukseen oli se, että avustus on avustus, jolla autetaan nuoria lupaavia urheilijoita harjoittelemaan koko päiväisesti. Kalle oli ansainnut viime vuonna joitakin miljoonia euroja, joka ylitti avustuksen tulorajan.
Juuri samaa olen miettinyt. Lapsilisät pitää olla tulosidonnaisia, kuin muutkin avustukset !!!
Olikohan Ahon hallituksen aikaan, kun ministeri Iiro Viinanen esitti lapsilisien tulosidonnaisuutta. Ehdotus tyrmättiin juuri niistä syistä, joita täällä on jo mainittu. Silloin raja olisi vedetty niin alas, että edes kahden keskituloisen tulonsaajan perhe (esim. luokanopettaja ja kirjastonhoitaja) olisi jäänyt ilman lapsilisiä. Kyllä rajanveto olisi vaikeaa: ketkä jäisivät ilman lapsilisiä. Suomessa on kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän ministerejä ja miljonäärejä, jotka lapsilisiä eivät oikeasti tarvitse, joten valtion talouden kannalta heidän jättämisensä ilman lapsilisiä olisi aika merkityksetöntä. Samoin näistä euroista ei pienempituloisten talous juurikaan kohenisi. Joten eiköhän nykyinen systeemi ole ihan järkevä.
asiaa niin, että lapsilisä ei ole köyhäinlisä, vaan lapselle tarkoitettu lisä. Se ei ole äidille eikä isälle vaan lapselle.
Kirjoituksesi on totta. Lisäksi mielestäni ei pitäisi rangaista niitä vanhempia, jotka ovat ensin miettineet taloudellista turvaa elämässään ja hankkineet lapsen, kun pystyvät hänet omin avuin elättämään. Sillä sehän on ollut terveen kehityksen edellytys tässä yhteiskunnassa. Eikä suinkaan tulottomana ja pelkkien tukien varaa rakennnettua perhemallia pidä suosia.
Meillä koko 90-luvun ajan tukien reaaliarvo laski hintojen noustessa ja tukien pysyessä samana. Tuet ovat tänä päivänä tosiaan pieniä ja minimitoimeentulolla on hankalaa tulla toimeen.
heillä on lapsi.
Kateudella ei näy pohjaa olevan. Ennen ihmiset itse osasivat elättää itsensä työllä, eikä huutamalla tukia lisää!
Lisäksi, lapsen hankkiminen on AINA vapaehtoista, joten myös kuluja voi rajata, rajaamalla perhettä, tai pysymällä yksin.
Ei suuret tulot, vaan pienet menot...
on se pirun kivaa ottaa rahaa vaikka ei tarttis.
just tehtiin etelän matka jouluna eikä maksanut paljo mitään. lasten rahat mitä tulee lapsilisiä ne on molempien omalla tilillä