Sydänkipuja, väsymystä, unettomuutta ja masentuneisuutta. Jatkuvia juoksenteluja lääkärissä. Minussa ei ollut fyysisesti mitään vikaa, vaikka sydänongelmat viittaisivat siihen. Reilu vuosi sitten näin ensimmäisen hallusinaationi. Nyt niitä on sitten tullut ehkä tämän vuoden aikana jonkin verran silloin tällöin, ei edes välttämättä kerran kuussa. Rottia, käärmeitä, matoja ja koppakuoriaisia. Silloin harvoin kun niitä tulee, tiedostan että ne eivät ole todellisia.
Kävin psykologilla/psykiatrilla/psy-jollakin itseään kutsuvaksi muutaman kerran. Lopetin käynnit, sillä tuntui että tilanne meni pahemmaksi ja alkoi esiintyä romahtelua jokaisen terapiakäynnin jälkeen. Sanoin, että kaikki on ok. Hallusinaatiosta ja romahteluista käyntien jälkeen en kertonut koko aikana mitään. Olo parani jonkun verran kun pääsin terapeutista eroon. Jotenkin tuntui paremmalta käsitellä asioita itsekseen ja jonkun vähän läheisemmän ihmisen kanssa.
Näin lyhykäisyydessään, en mitään romaania halua ja jaksa kirjoittaa. Nämä harhat ja ynnä muut jutut nähtävästi laukaisi mieheni "ystävyyssuhde", jota pelkäsin. Tuntui, että siinä on jotain outoa ja se häiritsi. Viime kesänä sitten paljastui kaikenlaisia epämukavia asioita kyseisestä suhteesta, että omat vaistot olivat sitten oikeassa. Näitä harhoja on tullut silloin kun olen miettinyt tätä suhdetta. Vihaan kyseistä naista sydämeni pohjasta. Tätä ennen en ole kokenut vihaa. Miehenkin suhteen on kyllä tunteet koetuksella.
Mutta voisiko parantua itsestään, kunhan koko tilanne menee ohitse ja saan itse käsiteltyä asian vai onko tässä nyt jotain viitteitä johonkin pahempaan mielialahäiriöön? Pessimistinä rupesin ensimmäisenä epäilemään skitsofreniaa, mutta ei piirteet täyty sen tai minkään muun suhteen, jota olen lueskellut.
Ja tulisiko jotain vihanhallintaharjoituksia nyt mieleen? Nimittäin tuntuu, että jos vain saisin tämän vihan kuriin, pääsisin tästä eroon, lakkaisin jatkuvasti jauhamasta menneitä ja paranisi mielialakin.
Kävin psykologilla/psykiatrilla/psy-jollakin itseään kutsuvaksi muutaman kerran. Lopetin käynnit, sillä tuntui että tilanne meni pahemmaksi ja alkoi esiintyä romahtelua jokaisen terapiakäynnin jälkeen. Sanoin, että kaikki on ok. Hallusinaatiosta ja romahteluista käyntien jälkeen en kertonut koko aikana mitään. Olo parani jonkun verran kun pääsin terapeutista eroon. Jotenkin tuntui paremmalta käsitellä asioita itsekseen ja jonkun vähän läheisemmän ihmisen kanssa.
Näin lyhykäisyydessään, en mitään romaania halua ja jaksa kirjoittaa. Nämä harhat ja ynnä muut jutut nähtävästi laukaisi mieheni "ystävyyssuhde", jota pelkäsin. Tuntui, että siinä on jotain outoa ja se häiritsi. Viime kesänä sitten paljastui kaikenlaisia epämukavia asioita kyseisestä suhteesta, että omat vaistot olivat sitten oikeassa. Näitä harhoja on tullut silloin kun olen miettinyt tätä suhdetta. Vihaan kyseistä naista sydämeni pohjasta. Tätä ennen en ole kokenut vihaa. Miehenkin suhteen on kyllä tunteet koetuksella.
Mutta voisiko parantua itsestään, kunhan koko tilanne menee ohitse ja saan itse käsiteltyä asian vai onko tässä nyt jotain viitteitä johonkin pahempaan mielialahäiriöön? Pessimistinä rupesin ensimmäisenä epäilemään skitsofreniaa, mutta ei piirteet täyty sen tai minkään muun suhteen, jota olen lueskellut.
Ja tulisiko jotain vihanhallintaharjoituksia nyt mieleen? Nimittäin tuntuu, että jos vain saisin tämän vihan kuriin, pääsisin tästä eroon, lakkaisin jatkuvasti jauhamasta menneitä ja paranisi mielialakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pura kiukkusi oikeeseen osoitteeseen eli mieheesi. Ei vakavasti seurustelevilla pitäisi olla mitään "syviä ystävyyssuhteita" toisen sukupuolen kanssa. Hyvänpäiväntutut on asia erikseen. Ehkäpä olet sisimmissäsi vihainen itsellesi, koska et uskalla puhua asioista suorin sanoin miehellesi.
Yhtäaikaiset paineet elämän eri alueilla voivat laukaista psykoottisen oireilun. Uskottomuuden aiheuttamia vihan tunteita voi vain harvoin välttää. Toisaalta itse vihan tunteet saattavat liittyä johonkin toiseen tapahtumaan tai hylkäämisen kokemukseen. Pahin ikä vahinkojen kannalta n. kolmevuotiaana koettu turvattomuus.
-
Lopetin käynnit, sillä tuntui että tilanne meni pahemmaksi ja alkoi esiintyä romahtelua jokaisen terapiakäynnin jälkeen. Sanoin, että kaikki on ok. Hallusinaatiosta ja romahteluista käyntien jälkeen en kertonut koko aikana mitään."
-
Terapian alussa käy usein juuri kuten kerroit, koska ihminen joutuu lähestymään
ongelmiansa. Joskus terapeutti antaa lieviä shokkeja kuten minulle kävi , jotta
ihminen alkaisi avautua. Asia on vähän kuten hammaslääkärissä, kun hoito alkaa
tuntee vähän kipua. Ei sen takia kannata hoitoa lopettaa.