mikämotivoi?

Itse olen tiputtanut nyt 12 kiloa ja ylipainoa ois vielä 5 kiloa. Sitten olis tarkoitus tiputtaa painoa vielä sen verran että näyttäisin hoikemmalta etten ihan ois tuossa ylipainon rajoilla. =) Itse olen lihonut syömishäiriöiden ja masennuksen takia normaalipainoisesta ylipainoiseksi, mutta tuntuu etten enää muista millaista oli elää normaalipainoisena vaikkei siitä kovin paljoa aikaa olekaan. Olen menettänyt ns. sen kultaisen langan miten elää terveellisesti. Alakuloisena kun ei ole tullut lähdettyä lenkille ja on tullut tunnesyötyä kaikkea rasvaista, olen joutunut noidankehään jossa olen kokoajan ollut alakuloisempi. Viime talvena alkoi riittää. Mietin, mihin suuntaan olen menemässä. Olen vielä nuori ja terve, miksi tässä iässä pukeutuisin telttaan ja jättäisin kivoja asioita tekemättä vain sen takia etten ole tyytyväinen itseeni. Huomasin että boikotoin laittautumisen ja en jaksanut edes ostaa vaatteita kun ajattelin etten näytä kuitenkaan hyvältä eli itsekunnioitus oli pohjalukemissa. Kokoajan oli joku ihme identiteettikriisi päällä pikaisen lihomisen takia että en minä voi olla tuo läski joka tuosta peilistä tai valokuvista näkyy. Sitten menin vaatekauppaan ja olin ajatellut että en minä niin lihava ole etteikö normaalikokoisten puolen vaatteet mahtuisi päälle: no ei mahtunut. Olin jo pitemmän aikaa miettinyt laihduttamista ja sitten päätin että tunteet narikkaan nyt tässä asiassa: nyt on pistettävä stoppi tälle terveyden ja ulkonäön tuhoamiselle. Sitten vain aloin liikkumaan muutama kuukausi sitten ja syömään terveellisesti. Joka kerta pohtiessani ahmimista mietin vain tavoitettani päässä, mietin että en tule ikinä pääsemään tavoitteeseen jos nyt luovutan. Kaikki on siis kiinni itsekurista ja selvästä tavoitteesta. jos ei ole motivaatiota eikä koe suurta tarvetta laihduttaa,tuskin onnistuu. Nyt tiedän että onnistun, sillä olen vihdoin sisäistänyt sen, että en ole kuurilla vaan muutan elintapojani. Syön karkkia välillä, mutta en ajattele että nyt syön karkkia, olen repsahtanut ja se siitä vaan mietin sellaista rakentavaa tapaa pysyä terveellisissä elämäntavoissa ja se on kohtuus kaikessa. Sellaista tilaa ei vain voi ainakaan minun kohdallani olla jossa makaan ja syön herkkuja, lihon ja olen onnellinen. Ihminen on rakennettu niin että se tarvii fyysistä rasitusta. Ahdistus ja stressi on alkanut kaikkoamaan liikunnan myötä ja tätä oloa ei korvaa mikään suklaalevy. Tuon on vain unohtanut kaiken alakulon keskellä. Siispä laihdutuksessa hankalinta on itselle ollut aloitus ja motivaation löytyminen. Ihminen kun on tapojensa orja ja niitä on erittäin hankala muuttaa jos on vuosien saatossa tottunut tietynlaiseen käyttäytymiseen. Tulee jotenkin turvaton olo kun sitten yhtäkkiä rikkookin kaavat ja pelkoa että mitä jos sorrun taas samaan vanhaan. Miksi sortua, jos vaan jokapäivä tekee asiat uudella tavalla ja sisäistää uudet elämäntavat.

Lihavuus ei ikinä minun kohdallani ole tila jossa olen tyytyväinen. Voin sanoa että jo 12 kiloa keveämpänä elämä tuntuu paljon paremmalta ja liikkuminen keveämmältä. Tuki on tärkeää ja itsellä mies tukee sataprosenttisesti. Aiemmin sinkkuna laihdutus oli oikeasti paljon hankalampaa kun ei ollut liikuntakaveria. = ) Myös kun on laihdutuskaveri jonka kanssa jakaa kokemuksia, laihdutusmotivaatio on pysynyt korkealla. Nuorempana sitä pysyy vielä jotenkin kondiksessa liikkumattakin mutta kyllä vaan on itsellä alkanut olla jo tässäkin iässä alaselkäongelmia kun en ole liikkunut ja muutenkin virta on ollut vähissä, kun kunto on niin huono. En usko että on sitä suurta jotakin joka saa ihmisen muuttumaan lopullisesti. Kaikki lähtee vaan siitä että tekee itselleen selväksi mitä haluaa, eikä laita mitään turhia asioita sen edelle. Tyyliin "haluaisin laihtua", mutta silti haluan syödä tuon kakkupalan ja keksiä... Itsekuri löytyy jokaisesta ja se löytyy motivaatiosta. Ihmisillä on erilaisia motivaattoreita, joillekin se voi olla toisen sanomat sanat, sairastuminen yms joka saa ihmisessä tarpeen laihduttaa... Kannattaa myös muistaa että itse tuskin tuohon pystyy yksin ja sortumisilla herkkuihin ei sitten loppupeleissä ole mitään merkitystä vaan sillä miten selvitä noista karikoista, koska moni sortuu ollessaan liian tiukka itselleen. Itsellä on ollut syömishäiriöiden jälkeen paljon ongelmia löytää kohtuus. Laihdutus tai terveelliset elämät eivät ole mustavalkoisia. Joko totaalirääkkiä tai sitten se toinen ääripää, ahmiminen. Kohtuus kaikessa niin hyvää tulee, pikadieetit harvoin onnistuvat.

Ruokamäärää jos laihdutat laihduttajilta unohtuu lähes aina ettei ruokamäärä lihota vain se mitä syö dietit saa unohtaa tehottomina.Kasviksia hedelmiä väh 80 % ruokavaliosta niitä voi syödä aina kuin on nälkä,päivittäinen liikunta mukaan laihtuu itsestään elämäntapa muuttuu pysyvästi jos vain haluaa.

Minun käännekohtani oli se, kun tajusin, että syön liikaa hiilihydraatteja. Olin jo pitkään koittanut laihduttaa lautasmallilla ja suosituksilla, mutta en päässyt eteenpäin. Turhautti, vaikka tein oikeasti töitä laihtuakseni. Otin enemmän selvää ruoka-aineista ja niiden vaikutuksista kehoon. Ymmärsin, että sokeri on se, joka saa kroppani sekaisin sekä vaikuttaa huonosti myös kilpirauhassairauteeni ja yleiseen olotilaani.

Sitten jätin enimmät hiilarit kokonaan pois, lisäsin vihanneksia, proteiinia ja rasvaa. Olo parani hetkessä. Painoa on lähtenyt 20 kiloa kivuttomasti ja lisää lähtee. Se motivoi kaikkein eniten!

Minua motivoi oma peilikuvani.. Häpeän vartaloani, enkä käy yleisillä rannoilla. En pidä vaatteita joita haluasin, koska lihavuuteni näkyisi. olen monta kertaa aikonut laihduttaa, mutta se on jäänyt vain siihen aikomiseen.

Vähä aikaa sitten kuitenkin mietin elämääni ja olen saanut tarpeekseni tästä häpeämisestä!
nyt olen tosissani aloittanut laihduttamaan.