Viimeiset Åkeröt ovat parhaillaan syönnissä. Hyvin ovat säilyneet, ei mitään vikaa. Maaliskuulle olisivat varmaan kestäneet. Miten muut lajikkeet ? Löytyykö vielä hyviä syötäviä omenoita ?
talviomenat
omenatietoa
5833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Säilyvät huhtikuulle. Yksi kpl jätetty vielä tälle kuulle kokeeksi. Ei juuri mitään muutosta.
Maku entisensä ja hyvä sisältä ja päältä. Ensi talvena testiin muita lajikkeita.
Punakaneleissa alkaa olla tummaa sisällä jon noin puolessa omenoista. Maku on tähän asti parantunut ja on hyvä. Marraskuu taitaa olla takaraja näille omenoille.
Punakaneleita syödään vielä. Päältä vähän rupsahtaneita ja sisällä keskellä vähän tummaa. Ihan syötäviä ovat.
Sugisdessert, Lavia ja Sävstaholm mm ihan hyviä tähän aikaankin. Tuntuu, että ns syysomenat kestävät yllättävän pitkään. Ovat laatikoissa ulkovarastossa.
Åkero, lähes kymmenvuotinen, teki ensimmäisen ison ämpärillisen satoa tänä kesänä. Ompot, myös Lobo ja Melba ovat maustuneet hyvin paperiin käärittynä jääkaapissa. Tällä viikolla herkuteltiin. Åkeron ulkonäkö hyvä, muissa hiukan tummennusta ja sisältä tummentumaa.