Rapeat leipäset

smahof

Tuli sitten yrtti-tomaatti leipä- ja muffinssimixistä testattua noita rapeita leipäsiä. Muuten tein niinkuin ohjeessa, mutta lisäsin taikinaan enemmän auringonkukansiemeniä mitä mixissä omasta takaa on sekä jonkin verran tummaa soijarouhetta. Uunissa nämä viihtyivät lähemmäs parikymmentä minuuttia, mutta meillä nyt tuntuu muutenkin olevan vähän hidas uuni.

Leipäsiä tuli sitten syötyä kuumiltaan margariinin ja metwurstin kera. Omasta mielestäni nämä olivat huomattavasti parempia mitä mixistä tehdyt muffinit, etenkin ohuemmaksi tehty ja siten rapeammaksi paistunut leipänen. Kuitenkaan edelleenkään tämä mixi ei kyennyt itseäni täydellisesti vakuuttamaan; siinä missä suklaamuffinimixistä sai todella hyvää ihan perusohjeellakin, tästä tuntuu vielä lisäysten jälkeenkin puuttuvan jotain. Eli arkikäyttöön tämä tuskin tulee itselläni tulemaan, korkeintaan yllätysvieraiden varalta kaappiin, jos ei ehdi lähteä alusta pitäen piirakka tms. taikinaa kohottelemaan tai muuten tekemään.

Pari pussia on kuitenkin vielä jäljellä, ja niistäkin kyllä yhä tarkoitus jotain kehitellä ja antaa mixille vielä mahdollisuuksia vakuuttaa itsenikin :)

0

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        69
        2512
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        2187
      3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        105
        2157
      4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        99
        2121
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        9
        2062
      6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        107
        1963
      7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        1895
      8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        595
        1875
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        21
        1669
      10. Kemet lomautukset

        Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
        Suomussalmi
        41
        1443
      Aihe