Seleeni & Voi

"Eläinrasvojen käytöllä ei ole yhteyttä sydäntauteihin, väittää tammikuussa julkaistu amerikkalaistutkimus. Lundin yliopisto kertoi tämän kuun alussa, että voi nostaa veren rasva-arvoja huomattavasti vähemmän kuin kasviöljyt.

Samaan aikaan valtion ravitsemusneuvottelukunta neuvoo suosimaan kasvirasvalevitettä ja kasviöljyä. Mitä pitäisi uskoa? Vastaus riippuu siitä, kysyykö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta vai yksittäisiltä lääkäreiltä.

Tampereella työskentelevä verisuonikirurgi Taija Somppi puhuu tyydyttyneiden rasvojen puolesta. Hän suosittelee voita leivän päälle.

– Aivot ovat rasvaa ja soluissa on tyydyttynyttä rasvaa, mutta nyt kun meidät on peloteltu tyydyttyneillä rasvoilla, niin ongelmat ovat lisääntyneet. Allergiat ja suolisto-oireet ovat lisääntyneet, Somppi sanoo.

– Kun ravinnossa on sopivassa suhteessa omega-3-rasvahappoja eli niin sanottuja hyviä rasvoja ja tyydyttynyttä rasvaa, niin suolisto- ja allergiaoireet ovat helpottuneet.

Sompin mukaan verisuonitautien riskiä kohottaa se, että ravinnossa on liian vähän omega-3-rasvahappoja, antioksidantteja ja liikaa sokeria.

Sompin mielestä takavuosien Pohjois-Karjala-projektista vedettiin liian pitkälle menevät johtopäätökset.

– Kun lannoitteisiin lisättiin seleeniä, ihmisten verisuonisairaudet vähenivät, eli se ei ollutkaan välttämättä pupujussiravinnon seurausta. " http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/31013&ext=rss
1535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"– Kun lannoitteisiin lisättiin seleeniä, ihmisten verisuonisairaudet vähenivät, eli se ei ollutkaan välttämättä pupujussiravinnon seurausta. "

hivenaineet taitavat olla merkitsevässä asemassa, eikä kolesterolit? onko näin mahdollista? onko kotalotovereilla näkemyksiä?



"Kansanterveyslaitoksen ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) yhteistyötutkimuksessa selvitettiin akuutin sydäninfarktin alueellisen ilmaantuvuuden ja pohjaveden geokemiallisten tekijöiden yhteyttä 35-74-vuotiailla suomalaisilla miehillä. Sydäninfarktin ilmaantuvuus on pienentynyt selvästi Suomessa muutaman viime vuosikymmenen aikana. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että suomalaisten sairastuvuudessa sydäntauteihin selkeä alueellinen ero on säilynyt lähes ennallaan. Eniten sydäntautitapauksia on havaittu Itä- ja Pohjois-Suomessa. Klassiset riskitekijät, joita on paljon tutkittu, kuten seerumin kolesteroli, verenpaine ja tupakointi, selittävät vain osan alueellisesta erosta.

Yhdistetty tutkimusaineisto vuosilta 1983, 1988 ja 1993 sisälsi noin 19 000 sydäninfarktitapausta. Aineisto hankittiin Kuolinsyyrekisteristä ja Hoitoilmoitusrekisteristä.

Geokemialliset muuttujat otettiin Geologian tutkimuskeskuksen pohjavesitietokannasta. Tässä tutkimuksessa olivat mukana seuraavat geokemialliset muuttujat: veden kokonaiskovuus (=kalsium magnesium), sinkki, alumiini, kupari, fluori, rauta ja nitraatti. Tilastollista käsittelyä varten aineistot kuvattiin 10 x 10 kilometrin karttaruutuina. Tilastollisena menetelmänä käytettiin Bayesilaista matemaattista mallia. "

http://opencms.gtk.fi/_system/print.html?from=/_system/PressReleases/news_0173.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seleeni Sepe kirjoitti:

"Eläinrasvojen käytöllä ei ole yhteyttä sydäntauteihin, väittää tammikuussa julkaistu amerikkalaistutkimus. Lundin yliopisto kertoi tämän kuun alussa, että voi nostaa veren rasva-arvoja huomattavasti vähemmän kuin kasviöljyt.

Samaan aikaan valtion ravitsemusneuvottelukunta neuvoo suosimaan kasvirasvalevitettä ja kasviöljyä. Mitä pitäisi uskoa? Vastaus riippuu siitä, kysyykö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta vai yksittäisiltä lääkäreiltä.

Tampereella työskentelevä verisuonikirurgi Taija Somppi puhuu tyydyttyneiden rasvojen puolesta. Hän suosittelee voita leivän päälle.

– Aivot ovat rasvaa ja soluissa on tyydyttynyttä rasvaa, mutta nyt kun meidät on peloteltu tyydyttyneillä rasvoilla, niin ongelmat ovat lisääntyneet. Allergiat ja suolisto-oireet ovat lisääntyneet, Somppi sanoo.

– Kun ravinnossa on sopivassa suhteessa omega-3-rasvahappoja eli niin sanottuja hyviä rasvoja ja tyydyttynyttä rasvaa, niin suolisto- ja allergiaoireet ovat helpottuneet.

Sompin mukaan verisuonitautien riskiä kohottaa se, että ravinnossa on liian vähän omega-3-rasvahappoja, antioksidantteja ja liikaa sokeria.

Sompin mielestä takavuosien Pohjois-Karjala-projektista vedettiin liian pitkälle menevät johtopäätökset.

– Kun lannoitteisiin lisättiin seleeniä, ihmisten verisuonisairaudet vähenivät, eli se ei ollutkaan välttämättä pupujussiravinnon seurausta. " http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/31013&ext=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu