Miten suklaarihma käyttäytyy, kun olen niitä hankkimassa ja olin jo melkein ostamassa yhdestä akvaarioliikkeestä., mutta näyttivät todella huonokuntoisilta mielestäni.
Eli siis ne vaan makoilivat pohjalla ja olivat paikoillaan evät supussa.
Eli siis oliko ne kipeitä vai terveitä?
Suklaarihma?
2
537
Vastaukset 2
- fish KING
pH alle 7
Pariskunta tai pienehkö parvi, 4-7kpl
Lämpötilaa ei saa laskea alle 26C (olisiko tässä syy kalojen flekmaattiseen käyttäytymiseen myynti altaassa), eikä se saa nousta yli 28C
Akvariossa pitää olla paljon piiloja, kasvillisuutta jota kala käyttää arkuuttaan hyväkseen, se on kyllä sellainen lymyilijä laji
Akvan ehdoton minimi pariskunnalle (sukupuolia todella vaikeata erottaa nuorista yksilöistä) tai pienelle parvelle, 80l.
Sitä ei voi arvioida ovatko ne myynti altaassa kipeitä, katsele muitakin myynti altaita, miten akvaliikkeen myyjä hoitaa altaitaan, lojuuko joka altaassa raatoja, ovatko muutkin kalat hitaanlaisia. Voihan olla että vettäkään ei olla vaihdettu altaisiin pitkiin aikoihin, sekin vaikuttaa kalan toimintaan.
Tällaisesta akvaliikkeestä en kuitenkaan itse ostaisi kalojani jos asiat olisivat noin huonosti.
Minkälaiseen sakkiin noita ajattelit?- EnsQ
no siis sellaseen hyvän kokosen joukon, tai sitten kutuparin. En tiennykkää et niitäki voi pitää kutuparein, mut nyt ku tiiän ni varmaan sit otan sillee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666