Unessani olin siis vierailemassa päiväkodissa, jossa olin ikäänkuin aikaisemmin ollut työharjoittelussa. Tila jossa lapset olivat, oli suht. hämärä ja melankolinen, eivätkä lapset hymyilleet lainkaan. Heidän joukossaan oli down-syndroomainen tyttö, jonka kasvoissa oli jonkinlaisia rakkuloita tai ihottumaa. Vaikka hän oli epämiellyttävän näköinen siinä maatessaan, silti istuin vain hänen viereensä ja silitin sormellani hänen poskeaan. Sitten heräsin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun unessani vierailen työharjoittelun merkeissä päiväkodissa. Onkohan sille jokin syy?
Lastentarha!
kysynpä vain
4164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että tuollaisessa paikassa saattaisi helpostikkin tulla riittämättömyyden tunne.
Unessa on aikaa , mitä ei välttämättä työssä ollut.
Jokin on ehkä jäänyt vaivaamaan alitajunnassasi.
Kysyisin vielä, että onkohan päiväkodilla/lastentarhalla/hoitokodilla jotain erityistä merkitystä?
jos vaikka ajatellaan hammaslääkäriä, joka näkee unta hammaslääkärihommista, sillon vois ajatella, että se olisi työperäistä.
Niin, jos et oikeesti ole päiväkodissa töissä ja unessa vaan vierailet.
Ja jos vaikka olet lapsena ollut päiväkodissa..mä en esimerkiks ole ollut.
Voisko se olla, että siltä ajalta on jotain, mitä haluat aikuisempana selvitellä.
Tai halua palata huolettomaan lapsuuteen. Koulu-unissa yleensä semmonen selitys ja se , että tuntee, että tarvitsisi lisää "oppia".
Tai halua päästä alalle töihin..
=:D
Kiitosta taas vastauksesta :)