Usein puhutaan siitä, kuinka ihastuminen muuttuu rakastumiseksi ja kypsyy siitä edelleen rakkaudeksi. Mutta kuuluuko rakkauteenkin se satunnainen rakastumisen tunne, vai onko kypsä rakkaus ainoastaan toverillista välittämistä ja yhdessäolon helppoutta? Vai kuuluuko myös kypsään rakkauteen romantiikka ja tunteen palo?
Painiskelen tuon kysymyksen kanssa, sillä elän suhteessa, jossa moni asia on kunnossa, mutta kipinää ja hehkua ei ole edes satunnaisesti. Rakastan miestäni monin tavoin, mutta kai lähinnä ystävänä, luotettuna ja uskottuna. Haluaisin kuitenkin, että välillämme olisi myös tuota kipinää. Toivonko liikoja?
Painiskelen tuon kysymyksen kanssa, sillä elän suhteessa, jossa moni asia on kunnossa, mutta kipinää ja hehkua ei ole edes satunnaisesti. Rakastan miestäni monin tavoin, mutta kai lähinnä ystävänä, luotettuna ja uskottuna. Haluaisin kuitenkin, että välillämme olisi myös tuota kipinää. Toivonko liikoja?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Enpä usko, että toivot liikoja; asia on selvästi Sinulle tärkeä. Ehkäpä siitä pitäisi yrittää puhua, tosin kovin helppoa se ei ole, jos puoliso ei ajattele samoin. Mitä jos jostain ilmestyy joku mies, joka saa Sinut syttymään ja hehkumaan..
siinä sitä sitten ollaan, vaakakuppi painahtaa pahasti toispuoleiseksi :) Rakastuneena ihminen ei ole kovin kykeneväinen punnitsemaan asioita!
Tämä ei ole tarkoitettu miksikään kauhuskenaarioksi :).. mutta itse tiedän, että niin voi käydä. Joten yritä saada lempi leiskumaan uudelleen.
Mulla oli sama ongelma kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Sitten sattuman kautta päädyttiin eri maihin hetkeksi ja tajusin että en ollut enää edes mustasukkainen miehestäni. En rakastanut niinkuin naisen kuuluu miestä rakastaa, kaverina vain. Sitten myöhemmin tuli romanttinenkin rakkaus kuvioihin. AIka muuttaa hehkua, mutta pitää sellaista himoa esiintyä edes silloin tällöin-tosi on!
Myös minusta tuntuu, että en enää rakasta miestäni niin kuin naisen kuuluu aviomiestään rakastaa. Jotenkin tunne on vain haalistunut, enkä minäkään ole enää edes mustasukkainen miehestäni. Meillä on tilanne se, että kipinän puute on molemminpuolista ja harkitsemme eroa (kirjoitukseni voi lukea avioerokeskustelusta). Takana on jo pari vuotta vastaavia tuntemuksia, ja useiden kuukausien täydellinen tunnetyhjiö, jota edes pariterapia ei ole saanut laukeamaan.
Siltikin tuntuu vaikealta myöntää, että peli olisi jo menetetty.
Minä ja mieheni molemmat kolmekymppisiä ja lapsiakin kolmen kappalein.Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja rakkautta riittää.Aina noin vuoden periodein yleensä keväällä alkaa hassutteluvaihe;käydään ulkona syömässä,harrastetaan seksiä tavallista enemmän.Tehdään kaikkea sitä mitä seurusteluaikana.Kyllä olen vahvasti sitä mieltä,että suhteeseen tulee huuma aina uudelleen.Ja jos ei kannattaa miettiä onko suhde sitä mitä itse haluaa....ei niin kuin trendit haluaa!!!!Itse te olette sellaisen parisuhteen rakentaneet ja teistä riippuu se millainen se lopulta on ja pysyy.Kaikkea hyvää teille jatkossa!!!
Olemme mieheni kanssa yrittäneet jos millä konstilla elvyttää suhdetta. Olemme käyneet treffeillä, matkustelleet jne, mutta kun kipinä on jo kauan ollut niin hukassa, että tuntuu kuin olisi kaverin kanssa liikenteessä. Aiemminkin on ollut toki aikoja, jolloin arki ja muu on vienyt voimat, mutta nyt tämä tilanne on jatkunut jo yli kaksi vuotta. Haluaisimme toki kokea vielä rakastumisen tunteita, mutta kun ei tunnut vain onnistuvan...
Vaikka nykyään monenlaista trendiä onkin liikkeellä, niin rakastaminen kai parisuhteessakin on se olennainen asia. Rakastuminen on lähinnä vaihe, jonka innoittamana pariudutaan. En usko, että onnistuisit kenenkään kanssa säilyttämään ainaista rakastumisen olotilaa eikä se ole tarkoituskaan. Rakkaus on tärkeintä ja kun sen eri muotoja käyttää, niin eiköhän sieltä pinnan alta voi joskus vielä nousta rakastumisen tunnettakin puolisoa kohtaan.
Varmaankaan tässä ei ole kysemyksessä se,että
ei ymmärrettäisi sitä eroa. Parisuhde on kahden kauppa, ja jos siitä puuuttuu niitä romanttisia lemmenhetkiä ja varsinkin,jos se puute rassaa toista puoliskoa, onhan se ongelma. Tiedän itse
kokemuksesta, mihin se saattaa johtaa; ollaan vaan kavereita, mikään ei enää toimi muuta kuin tavan vuoksi. Se taas ei sovi kaikille.