Olen nainen, n. 30-vuotias. Muistin juuri, että muutama vuosi sitten ollessani psykiatrin vastaanotolla tämä kysyi minulta tilannettani ja oireistoani selvitellessään, että "Onko sinulla sellainen tunne tai kokemus, että olisit muuttunut?" En silloin oikein osannut vastata kysymykseen mitään ja minusta kysymys tuntui jotenkin oudolta ja ahdistavalta. Unohdin sen kuitenkin heti vastaanotolta lähdettyäni enkä muistanut sitä kunnes vähän aikaa sitten pohtiessani jälleen, mikä kumma minua oikein vaivaa. Miten te muut tulkitsisitte psykiatrini kysymyksen? Onko teiltä taudinmäärityksen yhteydessä kysytty moista? Jos, niin oletteko saaneet selville, miksi?
Oudon tuntuinen kysymys palautui mieleen, kun googlaillessani törmäsin psykiatriseen traumahäiriöön nimeltä dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Epäilen itselläni sitä. Parin viime kuukauden aikana olen saanut todella ahdistavia muistikuvia menneisyydestäni. Muistikuvat ovat tilanteista, jotka ovat minulle hyvin häpeällisiä ja/tai järkyttäviä. Osa muistikuvista on sellaisia, joiden todenperäisyydestä en voi olla aivan varma enkä myöskään pysty sitä selvittämään. Muistikuvia palautuu muutama viikossa, välillä useammin, välillä harvemmin. Minulla on supersuperahdistavia muistikuvia mm. tilanteista, joissa minulla ei ole ollut kontrollia käyttäytymisestäni, olen raivonnut ihmisille ja syyttänyt heitä kauheista asioista jne, ja sitten heti sen jälkeen, heidän ihmeissään kysyessään minulta muuttuneesta käytöksestäni, olen ollut täysin tietämätön siitä mitä juuri hetkeä aiemmin kuulemma oli tapahtunut. Eli siis nyt parin viime kuukauden aikana näitä tapahtumia, joita en kyseisissä tilanteissa muistanut, on alkanut muistua mieleeni. Minulla on myös useita kokemuksia siitä, että olen löytänyt itseni paikasta, johon en muista menneeni, ja ympärillä olevat ihmiset ovat siinä tilanteessa suhtautuneet minuun torjuvasti tai vihaisesti minun ymmärtämättä lainkaan miksi he niin suhtautuvat. Lyhyesti kuvailtuna kyseessä on siis totaaliset muistikatkokset, joiden aikana, ihmisten reaktioista päätellen, olen tehnyt/sanonut jotain asiatonta tms, MUTTA EN VAIN ITSE TIEDÄ MITÄ! Tällaisia omituisia muistikatkoksia minulla on ollut yhtälailla selvinpäin näennäisen arkisissa tilanteissa kuin lievässä humalatilassakin. En ole viinaanmenevä ihminen enkä koskaan ole tykännyt käyttää suuria kerta-annoksia. Voisi oikeastaan sanoa, että elän keskimääräistä huomattavasti raittiimpaa elämää, ainakin näin suomalaisessa mittakaavassa. Joten päihteiden vaikutuksesta ei ole kyse.
Epäilen itselläni joko dissosiatiivista amnesiaa ( =traumaattisiin, erityisesti häpeäkokemuksiin liittyvä tarkkarajainen muistinmenetys) tai jopa dissosiatiivista identiteettihäiriötä ( =DID, jossa yhden identiteetin sijaan henkilöllä on useampia identiteettejä/tietoisuuksia/minuuksia). Nämä ovat trauman aiheuttamia häiriöitä, ja minulla onkin lapsuudessani ollut traumaattisia kokemuksia. Lisäksi muistikuvani lapsuuden ajoista, n. 14 ikävuoteen asti, ovat hyvin niukat. Myös teini-iässä, kuten lukiossa, minulla on ollut erittäin rankkoja koulukiusaamiskokemuksia, jotka olivat vuosiksi lähes kokonaan pyyhkiytyneet mielestäni.
Luin eräästä artikkelista, että Suomessa dissosiaatiohäiriöistä ei juuri tiedetä mitään eikä niitä sen vuoksi osata diagnosoida, minkä takia nämä potilaat saavat usein väärän diagnoosin ja tämän seurauksena heidän tilansa saattaa pahentua entisestään! Kerroin tästä sekä omasta tilanteestani eräälle dissosiaatiohäiriö-diagnosoidulle henkilölle eräällä kansainvälisellä mielenterveysfoorumilla, ja sain tältä henkilöltä henkilökohtaisen sähköpostiviestin, jossa hän vakavasti varoitti minua menemästä sellaiselle psykiatrille, joka ei ymmärrä dissosiaatio-ilmiötä tai ei usko sen olemassaoloon. Tämä henkilö kehotti minua etsimään tarvittaessa asiantuntevan psykiatrin vaikka ulkomailta, jotta saisin oikeanlaista hoitoa, mikäli minulla kyseinen häiriö on. Pelästyin kauheasti tämän henkilön varoitusta. Nyt en uskalla varata aikaa suomalaiselta ( =asiantuntemattomalta?) psykiatrilta, vaikka ahdistukseni ja oireeni pahenevat päivä päivältä. Minulla ei ole varaa edes yksityiseen psykiatriin, saati sitten ulkomaalaiseen... Mitä teen? Onko jossain jotain listaa, jolla on lueteltu ne suomalaiset julkisen puolen psykiatrit, jotka uskovat dissosiaatiohäiriöön ja joilla on riittävästi tietoa siitä? Tuskin...
Psykiatrin kysymys? +dissosiaatiosta
13
2815
Vastaukset
- dissoman
Suomessa ei ole julkisella puolella yhtään tätä asiaa tuntevaa psykiatria. Tai ei ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Jotenkin tuntuu että jos täällä ei ole niin miksi olisi pienemmilläkään paikkakunnilla. Neuvoisin etsimään psykiatria Saksasta mutta ei se taida olla ihan yksinkertainen temppu. - ff--
...on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö. Psykiatrit osasivat itse epäillä sitä, tosin useiden vastaanottokäyntien jälkeen. En itse ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta sairaudesta, joten en ehdottanut diagnoosia itse. Yleislääkärit eivät kyllä ilmiötä näytä juuri tuntevan. Minäkin sain vain masennusdiagnoosin.
Mistä kunnasta olet kotoisin?- ampiainenpampiainen
Minulle on tuollainen annettu. Tosin niin oudosti etten edes sitä tiennyt ennenkuin älysin pyytää Kelasta kaikki minusta kirjoitetut dokkarit.
Kun vuosi sitten jouduin lääkäriin ja kävin siellä noin kuukauden välein, psykiatri tosin jossain kohtaa kysyi, haluanko kopion.
Olin niin masentunut, etten halunnut.
Ällistyttävää ettei sitten kerrottu. Minulle voi käydä hermojen päälle jos olen kauhean ahdistunut tai tressaantunut ja jokin tapaus muistuttaa mitä joskus on käynyt.
Se ikäänkuin tulee uudestaan tilanteena päälle.
Loistojuttu, että tälläinen on diagnosoitu, luulin siis olevani hullu.
Mutta, kuitenkin, minulla on läheinen sukulainen joka on osa"syy" tähän tilaan, enkä tämän vuoksi enää tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä.
Mitään muistikatkoksia ei ollut koskaan, päinvastoin, uusissa vaikeissa tilanteissa vanha trauma vaan kertaantuu joten niitä on helppo välttää.
Ei tressielämää ja lupa itselle ettei enää seurustele kenenkään yhteisön kanssa väkisin, eikä ole koskaan enää kiltti tyttö. - jeessus
ampiainenpampiainen kirjoitti:
Minulle on tuollainen annettu. Tosin niin oudosti etten edes sitä tiennyt ennenkuin älysin pyytää Kelasta kaikki minusta kirjoitetut dokkarit.
Kun vuosi sitten jouduin lääkäriin ja kävin siellä noin kuukauden välein, psykiatri tosin jossain kohtaa kysyi, haluanko kopion.
Olin niin masentunut, etten halunnut.
Ällistyttävää ettei sitten kerrottu. Minulle voi käydä hermojen päälle jos olen kauhean ahdistunut tai tressaantunut ja jokin tapaus muistuttaa mitä joskus on käynyt.
Se ikäänkuin tulee uudestaan tilanteena päälle.
Loistojuttu, että tälläinen on diagnosoitu, luulin siis olevani hullu.
Mutta, kuitenkin, minulla on läheinen sukulainen joka on osa"syy" tähän tilaan, enkä tämän vuoksi enää tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä.
Mitään muistikatkoksia ei ollut koskaan, päinvastoin, uusissa vaikeissa tilanteissa vanha trauma vaan kertaantuu joten niitä on helppo välttää.
Ei tressielämää ja lupa itselle ettei enää seurustele kenenkään yhteisön kanssa väkisin, eikä ole koskaan enää kiltti tyttö.On se kumma, ku se pari prosenttia just eksyy näille palstoille kirjottelemaan ties millä identeeteillä!
- ap.
Asun yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista. Olen yliopisto-opiskelija. Olen aiemmin saanut diagnoosin masennuksesta ja sitä ennen ahdistuneisuushäiriöstä. Kumpikaan em. diagnooseista ei kuitenkaan tuntunut koskaan tarpeeksi kattavalta oireistooni nähden.
Tiedätkö sinä, tai joku muu tämän viestin lukija, että diagnosoidaanko ns. vakavammat eli esim. terapiahoitoa vaativat häiriöt ja mt-sairaudet vain psykologisen tutkimuksen yhteydessä? Psykiatrini nimittäin on ehdottanut, että minulle voisi tehdä psykologisen tutkimuksen joko psykiatrisella sairaalaosastolla tai sitten ihan vastaanotolla. Mitä tapahtuu psykologisessa tutkimuksessa? Mitä häiriötä psykiatri ns. hakee, jos hän suosittaa asiakkaalle psykologista tutkimusta diagnoosin selvittämisen välineenä? Aiemmat diagnoosini on tehty tavallisen vastaanoton yhteydessä, ei siis psykologisessa tutkimuksessa. Diagnosoidaanko dissosiaatiohäiriöt tavallisella vastaanotolla vai psykologisessa tutkimuksessa? - ff--
ap. kirjoitti:
Asun yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista. Olen yliopisto-opiskelija. Olen aiemmin saanut diagnoosin masennuksesta ja sitä ennen ahdistuneisuushäiriöstä. Kumpikaan em. diagnooseista ei kuitenkaan tuntunut koskaan tarpeeksi kattavalta oireistooni nähden.
Tiedätkö sinä, tai joku muu tämän viestin lukija, että diagnosoidaanko ns. vakavammat eli esim. terapiahoitoa vaativat häiriöt ja mt-sairaudet vain psykologisen tutkimuksen yhteydessä? Psykiatrini nimittäin on ehdottanut, että minulle voisi tehdä psykologisen tutkimuksen joko psykiatrisella sairaalaosastolla tai sitten ihan vastaanotolla. Mitä tapahtuu psykologisessa tutkimuksessa? Mitä häiriötä psykiatri ns. hakee, jos hän suosittaa asiakkaalle psykologista tutkimusta diagnoosin selvittämisen välineenä? Aiemmat diagnoosini on tehty tavallisen vastaanoton yhteydessä, ei siis psykologisessa tutkimuksessa. Diagnosoidaanko dissosiaatiohäiriöt tavallisella vastaanotolla vai psykologisessa tutkimuksessa?Ilmeisesti dissosiaatiohäiriö diagnosoidaan vasta psykologisten tutkimusten jälkeen, jos ne siis tukevat oletusta. Itselläni ainakin tehtiin juuri näin: lähete paikalliselle psykiatrian polille tutkimuksiin epäilyn jälkeen. Minulle tutkimuksia tekivät psykologit, ne olivat enimmäkseen täytettäviä lomakkeita, joista keskusteltiin vastaanotolla.
Ainakin HUS-alueella sinulla on hyvät mahdollisuudet saada tutkimukset ja se "oikea" diagnoosi oireisiisi. - ap.
ff-- kirjoitti:
Ilmeisesti dissosiaatiohäiriö diagnosoidaan vasta psykologisten tutkimusten jälkeen, jos ne siis tukevat oletusta. Itselläni ainakin tehtiin juuri näin: lähete paikalliselle psykiatrian polille tutkimuksiin epäilyn jälkeen. Minulle tutkimuksia tekivät psykologit, ne olivat enimmäkseen täytettäviä lomakkeita, joista keskusteltiin vastaanotolla.
Ainakin HUS-alueella sinulla on hyvät mahdollisuudet saada tutkimukset ja se "oikea" diagnoosi oireisiisi.Kiitos vastauksesta :)
Olen ihmetellyt, miksi psykiatrini on nyt ottanut esiin tuon psykologiseen tutkimukseen menemisen, kun minulle ei ole koskaan aiemmin sellaista ehdotettu (siis kun olen saanut dg:t masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä). Ehkä psykiatrini on nyt alkanut epäillä minulla jotain vakavampaa, en sitten tiedä olisiko se dissosiaatiohäiriö vai jotain muuta. Oireeni osuvat täsmälleen dissosiaatiohäiriöiden kuvaukseen. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut psykoottisuutta eli aisti- tai ajatusharhoja jne. Mikään persoonallisuushäiriökään (pers.häiriöitä kai useimmiten psykologiseen tutkimukseen lähdetään hakemaan?) ei sovi oireisiini, ei edes sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Joten vaihtoehdot jäävät vähiin...
Samalla myös pelottaa väärin ymmärretyksi tuleminen tutkimuksessa. Olen todella herkkä ja tiedän olevani monissa tilanteissa jopa helposti johdateltavissa (mikä sekin on dissosiaatiohäiriön oire..), joten voin vain toivoa, että tutkimuksen tekijänä minulla olisi joku oikea ammattilainen, joka on tarkkanäköinen ja ymmärtäväinen. Pelkkä titteli ja tutkinto ei vielä ole ammattilaisuuden tae.
Kertokaa psykologisessa tutkimuksessa olleet kokemuksistanne ja kommentoikaa muutenkin jos on jotain vaikka dissosiaatiohäiriöihin liittyvää asiaa.
- eijei
Iih, Norman Bates nro.2 äkkiä hilut kinttuihi ja vankilaan.
- liisa ihmemaassa
vaan lekurii jos hyvä tuuri käy saatat saada juuri oikeanlaisen henkilön tutkimaan sinua. itse sain diagnoosin pienellä paikkakunnalla jonne kyseiseen häiriöön erikoistunut henkilö tuli minua tutkimaan, en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä häiriöstä mutta kun hän kysyi olinko tuntenut määrätynlaisia tuntemuksia olin kun puulla päähän lyöty miettiessäni että mistä tuo voi nuo jutut tietää, sillä en ollut koskaan niitä kenellekkään kertonut hullun leimaa pelätessäni =) itse sain asiasta valtavan helpotuksen tajutessani että minulla on tuo niin sanottu "pelastava" sairaus. luulen että olisin suljetulla ilman tuota sairautta, sillä sen verran rankkaa on elämäni ollut.
- Jo
Hei,
Koen samaistuvani sinuun erittäin vahvasti. Itselläni on diagnotisoitu dissosiaatio. Taudin diagnotisointi on kuitenkin erittäin vaikeaa ja on aivan totta , että kyseessä on uusi sairaus. Ensimmäiset diagnotisoinnit ovat tehty vasta 2000- luvulla, joten on selvää, että kaikki psykiatrit eivät ole tästä sairaudesta tietoisia. Oma tarinani on osittain hieman erilainen , kun sinulla. Oireeni ovat enemmänkin fyysisiä. Halusin kertoa myös fyysisistä oireistani, jottei kukaan vähättelisi tautia nimeltä dissosiaatio. Tammikuussa 2010 jalkani halvaantuivat. Tilanne oli katastrofaalinen. En pystynyt liikuttamaan jalkojani. Olen huomannut, että keskusteluissa ei ole hirveästi ollut dissosiaation aiheuttamista fyysistä oireista. Jalkani halvaantuivat ja jouduin viettämään pitkiäkin aikoja sairaalassa tutkittavana. Kärsin samaan aikaan myös todella kovista fyysisistä kivuista joihin jouduin syömään vahvoja kipulääkkeitä.Saan kuitenkin kiittää onneni, että jokainen syöpä-munuais-kasvaintutkimus oli negatiivinen ja syy löytyi ainoastaan päästäni. Huhtikuussa 2010, kun tilanteeni oli aivan toivoton ja minua oltiin palloteltu neuroligilta sisätaudeille ja sisätaudeilta neurolle ja lääkärit pudistelivat päätään pääsin viimein fysiatrin tutkittavaksi. Fysiatri totesi, että oli kaksi vaihtoehtoa joko dissosiaatio tai fibromyalgia. Fysiatrini oli aikaisemmin hoitanut dissosiaatiopotilaita, joten hän osasi käsitellä myös minua. Pääsin toukokuussa 2010 psykiatrisella jossa psykiatri kysyi. "koenko , että elämäni on ollut kontrolloitua". Meinasin purskahtaa itkuun. Mutta jo sinä samaisena päivänä omat kipuni hellittivät.Halusin. Tiesin viimein mikä minussa on vikana. Minulla oli dissosiaatio. Onnekseni olen saanut loistavan psykiatrin joka on hoitanut dissosiaatio potilaita aikaisemminkin. Ja nyt näiden viime kuukausien aikana olen sitten viimein tutustunut itseeni ja alkanut hahmottaa sitä kuka olen. Olen löytänyt sisäisenlapseni joka ei koskaan saannut kasvaa, koska lapsuudessani kokemani traumat olivat liian kovia. Olen tutustunut siihen julmuriin joka piiskaa minua täydellisyyteen ja siihen onnettomaan naiseen joka yrittää selvitä näiden kummankin kanssa. Joka kärsii tuskallisesta häpeästä ja pelosta. Haluan kannustaa sinua kuitenkin hakemaan apua! Puhu ja vaadi. Lääkärit ovat loppuen lopuksi vain ihmisiä. Kerro oireistasi. En ole lukenut lääketiedettä , mutta tiedän, että itse olen kokenut samanlaisia oireita ja ajatuksia kuten sinäkin. Käsittääkseni olemme myös samanikäisiä ja dissosiaatioon harvemmin sairastuvat miehet. Toivotan sinulle kaikkea hyvää jatkoon. Tie voi olla vaikea, mutta ei mahdoton.- Jopa jotakin
Ilmeisesti psykiatri myös sanoi, "ota tavarasi, nouse ja käy"?
Ja sitten nousit seisomaan ja halvaus loppui.
- minä ja 40
Toivon todella, että tulet saamaan tämän viestin! suomessa on psykiatreja, jotka ymmärtävät dissosiaation päälle. Tällä hetkellä on myös meneillään tutkimus, jonka tavoitteena on luoda did:n hoitomalli ihan psykiatrian poleille. Voisit ottaa yhteyttä Traumaterapiakeskukseen (googlella sivuille) ja kysyä sieltä lisätietoa psykiatreista ja hoidoista, siellä tietävät ja ymmärtävät.
- bpd
Osittain kuulostaa tutulta tuo kertomasi. Mulla ei tosin ole DID:iä, vaan epävakaa persoonallisuus. Siihenhän myös voi dissoa kuulua stressaavissa tilanteissa, ns. mikropsykooseja. Muistikatkokset on tuttuja, tosin ei niin pahoja, kuin sinulla. Myöskään traumataustani ei ole yhtä rankka. On ollut sellaisia kokemuksia, että tavallaan leijun jossakin, hieman irrallaan itsestäni, tai siirryn ajassa taaksepäin ja muutun nuoremmaksi tai kuolen. Riitoja jonkun ihmisen/ihmisten kaa, ja sen jälkeen täydellinen muistamattomuus siitä, mitä tuli sanottua. Kummallisia kohtauksia, joiden aikana joku toinen käyttää mun ruumistani ja puhuu suullani. Eihän tämä nyt ole ihan sama asia, kuin sinulla, mutta luulen osittain tietäväni, miltä susta tuntuu. Toi on aivan kamalaa. Mulle pahinta on ollut se, kun muut ihmiset ei oo ymmärtänyt, mistä on kyse. Ne on ollut vihaisia tai välinpitämättömiä. Se yksinäisyys ja haavoittuneisuus on niin pohjatonta sellaisina hetkinä. No minä voin ainakin paremmin nykyään, kun oon käynyt terapiassa. Toivottavasti löydät (tai olet jo löytänyt) psykiatrin/terapeutin, joka osaa myös sinua auttaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432508
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1112406- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821169