Minulla on ollut viime aikoina masennusta ja sellainen olo, että ei oikein mitään jaksaisi tehdä. Myös kissan hoitaminen on siitä kärsinyt, erityisesti hiekkalaatikon osalta. Ja eläinlääkärille olisi pitänyt soittaa jo aikoja sitten uusintarokotusten ja kissan leikkauttamisen (tosin ei Chibi ole kauheasti merkkaillut) vuoksi. Kaiken lisäksi olen alkanut tiedostaa, että minulla on ehkä agorafobia tai joku muu sosiaalisten tilanteiden pelko, sillä eläinlääkäri ei ole ainoa virallinen paikka, jonne minun on vaikeaa mennä. Tiedän, että minun pitäisi ottaa yhteyttä psykologille. Mutta kuinkas otat, kun ahdistaa jo pelkkä ajatuskin?
Onneksi nyt on asiat hieman paremmin kuin esim. pari kuukautta sitten. Ehkä se johtuu keväästä ja siitä, että valoa tulee lisää. On hieman virkeämpi olo.
Ei liene mitenkään ihmeellistä, että minulla on huono omatunto kissani vuoksi. Välillä epäilen, että olenkohan se oikea henkilö hoitamaan Chibiä. Pitäisikö minun antaa se pois? Toisaalta, pois antaminen tuntuu luovuttamiselta.
En voi turvautua avopuolisonikaan. Hän ei voi auttaa kissan hoidossa, koska uskoo esim. hiekkalaatikon tyhjentämisen aiheuttavan liikaa allergiaoireita (muutoin hän ei muuten saa oireita, ei ole aivastellut pitkään aikaan). Psykologille minun pitää varata aika itse, koska sillä osoitan, että minä olen se, joka haluaa apua. Ettei vaan psykologit sais sellaista käsitystä, että minut on vasten tahtoani toimitettu hoitoon. Tai jotain. En muista tarkalleen, mitä syitä avokkini sanoi. Siitä on niin pitkä aika.
Joten. onko kellään neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä? Tiedän, että tämä kuuluisi ehkä toiselle palstalle, mutta kuuluu se tavallaan tännekin. Kysyn nimittäin pikku Chibin kannalta. Onko oikein, että Chibi joutuu elämään sellaisen ihmisen kanssa, joka kärsii ties mistä psyykkisistä ongelmista? Ihmisen kanssa, joka ei aina jaksa hoitaa lemmikkiään? Ja entäpä, jos Chibi sairastuu? En sataprosenttisesti takaa, että uskallan soittaa eläinlääkärille.
Tahtoisin toki kovasti pitää kissani, on se niin ihana otus. Mutta jos sen ei ole hyvä olla luonani, niin onko oikein pitkittää sen ja minun tuskaa? Nimittäin, päivä päivältä käy tuo pieni otus minulle rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Jos minun on luovuttava siitä, niin se on parempi tehdä pian eikä vuoden päästä tai sitäkin myöhemmin.
Onneksi nyt on asiat hieman paremmin kuin esim. pari kuukautta sitten. Ehkä se johtuu keväästä ja siitä, että valoa tulee lisää. On hieman virkeämpi olo.
Ei liene mitenkään ihmeellistä, että minulla on huono omatunto kissani vuoksi. Välillä epäilen, että olenkohan se oikea henkilö hoitamaan Chibiä. Pitäisikö minun antaa se pois? Toisaalta, pois antaminen tuntuu luovuttamiselta.
En voi turvautua avopuolisonikaan. Hän ei voi auttaa kissan hoidossa, koska uskoo esim. hiekkalaatikon tyhjentämisen aiheuttavan liikaa allergiaoireita (muutoin hän ei muuten saa oireita, ei ole aivastellut pitkään aikaan). Psykologille minun pitää varata aika itse, koska sillä osoitan, että minä olen se, joka haluaa apua. Ettei vaan psykologit sais sellaista käsitystä, että minut on vasten tahtoani toimitettu hoitoon. Tai jotain. En muista tarkalleen, mitä syitä avokkini sanoi. Siitä on niin pitkä aika.
Joten. onko kellään neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä? Tiedän, että tämä kuuluisi ehkä toiselle palstalle, mutta kuuluu se tavallaan tännekin. Kysyn nimittäin pikku Chibin kannalta. Onko oikein, että Chibi joutuu elämään sellaisen ihmisen kanssa, joka kärsii ties mistä psyykkisistä ongelmista? Ihmisen kanssa, joka ei aina jaksa hoitaa lemmikkiään? Ja entäpä, jos Chibi sairastuu? En sataprosenttisesti takaa, että uskallan soittaa eläinlääkärille.
Tahtoisin toki kovasti pitää kissani, on se niin ihana otus. Mutta jos sen ei ole hyvä olla luonani, niin onko oikein pitkittää sen ja minun tuskaa? Nimittäin, päivä päivältä käy tuo pieni otus minulle rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Jos minun on luovuttava siitä, niin se on parempi tehdä pian eikä vuoden päästä tai sitäkin myöhemmin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sanoit että aurinkoinen ilma on sua piristänyt?Siispä ulos ja aurinkoon,vaikket meinaisi jaksaakkaan-mites,onko vitamiinitarvetta ym.Sisälläkään älä istu "hämäränhyssyssä"...pakota itsesi se kissan laatikko siivoamaan,anteeksi vain mutta tiedäthän kissan hajuaistin ja siisteystavat....
Olisiko joku ystävä, joka lähtis kissasi kanssa eläinlääkäriin mukaan-tai muualle?
Osaisinpa neuvoa paremmin...no,ainakin toivon että pirstyisit jotenkin ja pääsisit Chibin kanssa päivää paistattelemaan.
SUPERSUURIAURINKOHALAUS!!!!!=)
Ollaan viime päivinä oltu ajoittain kissan kanssa parvekkeella, koska totuttelen sitä ulkoilmaan. Sitten päästään ehkä joskus pihallakin käymään. on kivaa, että on jotain uutta tekemistä. Ja varsinkin se tuntuu hyvältä, että parvekkeella vaellessaan Chibi tulee välillä luokse puskemaan.
Ja no juu, ehkä minun pitäisi syödä monipuolisemmin. Nyt asiaa tarkemmin ajattelen, niin tosiaankin voisi tarvitakin niitä vitamiineja.
Harmillista kyllä, suurinpiirtein kaikki ystävät täällä Kouvolassa asuvat toisella puolella kaupunkia. Täälläpäin asuvat vain minä, avopuoliso ja yks tyttö, joka hänkin asuu jokseenkin kaukana. Mutta voin minä kysäistä, jos hän suostuisi.
Ja kiitos halista! :) *Antaa takaisin samanlaisen SUPERSUURENAURINKOHALAUKSEN!!! :D* Kirjoituksesi piristi.
Älä kanna huolta kissasi leikkamisesta ja rokottamisesta.Kaikki eivät rokota kissojaan ollenkaan,ja kissan voi leikata koska vain.Kevät on usein masentumisen aikaa,kun aurinko alkaa paistaa,mutta mieli onkin mustana.Jospas saisit avopuolisosi lähtemään kanssasi eläinlääkäriin?Sosiaalisten tilaneteiden kohtaaminen on ainoa parannuskeino ko tilaan.Eläinlääkärit ovat
useimmiten aivan ihania persoonia,ja pääroolissahan käynnillä on kissasi,ei sinä!Älä luovu kissastasi,olen aivan varma että osaat hoitaa sitä vallan hyvin!Ja luulen että kissasta on paljon seuraa sinulle?Jos haluat jutella asioista,niin lähtetä postia,
Aurinkoista kevättä!
Minun näkemykseni kirjoitustasi peilaten on, että kaikki kissanhoidossanne ei ole aivan kohdallaan. :( Sen ymmärrät varmasti itsekin, kun päädyit tänne kirjoittamaan enkä epäile ettetkö välittäisi tai tahtoisi kissasi parasta. Kissa kuitenkin tarvitsee lemmikkieläimen tavoin hoitoa ja huolenpitoa - pelkkä rakkaus kissaa kohtaan ei riitä :/
Ymmärrät varmaan, että kissa tarvitsee rokotussuojan sellaisia sairauksia vastaan, jotka voivat tappaa kissan. Kissa tarvitsee myös leikkauttaa, eikä sitä pitäisi pitkittää jo pelkästään terveydellisien syiden takia. On myös tärkeää saada eläinlääkärin apua mm. tapaturmien sattuessa tms. Kammottaa ajatus, miten erään tutun kissa oli kärsinyt satuttaessaan tassunsa tappelussa ja nilkuttaen pitkään kolmella jalalla ilman että oli viety eläinlääkäriin - voin vain kuvitella sitä kipua :(
Näitä asioita ei pidä vähätellä eikä vedota jonkun toisen ihmisen surkeaan kissan pitoon kuten tuossa mainittiin! Jos saisit jonkun ystävän tekemään palveluksen sinulle ja kissallesi - eli käyttämään tätä eläinlääkärissä, se olisi hyvä, mutta mikäli tiedostat ettet pidemmän päälle pysty huolehtimaan kissasta, ole viisas ja etsi hänelle sellainen koti! Nuori kissa ehtii hyvin sopeutumaan uuteen kotiin ja omatuntosi ei tule huonoksi, mikäli etsit huolella sellaisen kodin, missä on tarpeeksi aikaa ja rakkautta kissallesi.. :)
Minusta ainakin tuntuu joskus ettei jaksaisi kaikkea tehdä,koulua, ihmisiä, lemmikkejä, velvollisuuksia. Siksi tuntuukin hyvältä että on eläimiä joiden takia jaksaa. Ainakin jotain tulee tehtyä. En usko että annat kissasi kärsiä, edes likaisesta hiekkalaatikosta: ). Ei kannata luovuttaa
tällekkin päivälle AURINKOINENSUPERPIRITYSHALI!Ja paijaus kisulille!Tulisin kahville,mut asun n.300km päässä;)
Soitin äskettäin eläinlääkärille. Kahden viikon päästä Chibi leikataan ja rokotetaan.
Olen iloinen sinun ja kissasi puolesta. Pienin askelin asiat vielä järjestyy. :)
Te!
Yllätyin itsekin, miten mukavalta se tuntuukaan, kun joku sanoo, että kyllä sinä jaksat. Tuli tosi hyvä olo, kun sai kannustusta. *Antaa oikein ison halin teille jokaiselle.*
Sitä voimaa löytyy aivan yllättäen jostain. Vuosia sitten olin itse myös tilanteessa että mikään ei kiinnostanut, olisin mielummin jäänyt peiton alle piiloon. Onneksi oli noita ihania karvakeriä joista oli pakko pitää huolta ja kyllä ne sen huolenpidon myös ruhtinaalisesti palkitsivat, mikä suru olisi tullut jos niille olisi jotain sattunut. Silloin tein päätöksen, vaikka tulisi kuinka huono päivä niin väkisin työnnän itseni ovesta ulos, jos jättää yhdenkin päivän väliin on se seuraava päivä vielä vaikeampi se päätös myös tepsi.
*Kissamaiset halit sinulle ja kisullesi*