Hei,
olen sairastanut paniikkihäiriötä (ei lääkitystä) lapsesta asti eli yli 20 vuotta. Oireet pahenivat viime syksynä ja päätin lopulta hakea apua. Aloitan maanantaina psykoterapian. Millaisia kokemuksia teillä siitä on, miten voisin varautua siihen? Näin jo viime yönä painajaisia, että sulkevat minut johonkin laitokseen...
En ainakaan haluaisi mitään "syytellään vanhempia" -tyyppistä terapiaa, enkä missään nimessä lääkkeitä. Voiko siellä esittää toiveitaan vai meneekö se aina jonkin kaavan mukaan? Pelottaa olla seko, mutta enemmän pelottaa leimautuminen sekoksi :(
olen sairastanut paniikkihäiriötä (ei lääkitystä) lapsesta asti eli yli 20 vuotta. Oireet pahenivat viime syksynä ja päätin lopulta hakea apua. Aloitan maanantaina psykoterapian. Millaisia kokemuksia teillä siitä on, miten voisin varautua siihen? Näin jo viime yönä painajaisia, että sulkevat minut johonkin laitokseen...
En ainakaan haluaisi mitään "syytellään vanhempia" -tyyppistä terapiaa, enkä missään nimessä lääkkeitä. Voiko siellä esittää toiveitaan vai meneekö se aina jonkin kaavan mukaan? Pelottaa olla seko, mutta enemmän pelottaa leimautuminen sekoksi :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Psykoterapeutilla ei ole oikeutta määrätä lääkkeitä, joten sitä ei ainakaan tarvitse pelätä. Heillä ei myöskään ole valtuuksia laittaa sinua laitokseen, joten siitäkin pelko pois. Psykoterapeutti ei edes saa keskustella lääkärisi kanssa, jos et siihen erikseen anna lupaa - kaikki mitä keskustelette, jää teidän välillenne.
Psykoterapia on Sinua varten, ei terapeuttia, joten voit avautua niin paljon kuin itse haluat. Terapeutti tuskin antaa "kotiläksyjä" ensimmäisten tapaamisten aikana, saati sitten painostaa sinua kertomaan mitään, mitä et halua. Jos teillä ei "kemiat" kohtaa, niin vaihda terapeuttia mahdollisimman pian, jotta terapiasta olisi jotain hyötyä. Eli jos terapeuttisi "lukee" mielestäsi sinua väärin, niin uutta kehiin. Et kertonut, että onko terapeuttisi psykologiian ET vai VET, etkä sitä, onko kyseessä minkälainen terapia - kognitiivinen terapia, kognitiivis-behavioraalinen terapia tms? Joka tapauksessa, älä pelkää terapiaan menoa, koska siellä etenette Sinun tahtiin, ei terapeutin. Jos toisin, niin terapeutti on huono työssään, ja vaihto toiseen on tarpeellinen. Voimia! :O)
Googletin lähetteessä lukevan henkilön nimen. Näyttäisi olevan psykiatrian professori ja nimen perässä lukee myös YET, mitä lie tarkoittaakaan. En myöskään tiedä terapiasta tarkemmin: lähetteessä lukee vain että psykoterapian poliklinikka.
Eka käynti takana. Arvasin oikein tuosta syyllistetään vanhempia -osuudesta. Terapeutin kynä alkoi suhista aina kun mainitsin lapsuudestani "avainsanoja" kuten vanhempien avioero ja isän alkoholismi...
Sain kotiläksyksi jonkun SCID-persoonallisuuskysely-testin, joka on aivan hämärä. "Oletko sytytellyt tulipaloja", "oletko kiduttanut eläimiä", "näetkö ihmiset energiakenttinä", "oletko murtautunut asuntoihin"... siis aivan ihmeellisiä kysymyksiä 119 kappaletta. Eipä kovin montaa kyllä-vastausta tarvinut antaa... lähinnä tuli paha mieli että kuinka hulluna minua pidetään. Eli olenko ihan väärässä paikassa. Yhdelläkään kysymyksellä ei ollut mitään yhtymäkohtaa paniikkiongelmiini ( =huimailu, jonka takia en oikein uskalla liikkua yksin julkisissa paikoissa tai ajaa autoa). Rasittavaa.
Sain kaksi uutta aikaa ja taitaa olla niin, että ne jäävät viimeisiksi. Ilmeisesti psykoterapia ei ole kovin yleinen hoitomuoto paniikkihäiriössä, päätellen vastausten vähäisyydestä kysymykseeni? Toisaalta kysymys voi olla aika henkilökohtainenkin.
Heippa!Nuilla avainsanoilla voi olla suurikin merkitys paniikkihäiriöön,vaikka ne juuri nyt tuntuukin ennemmin turhalta menneisyyden kaivelulta,mutta kyllä niillä menneisyyden peikoilla merkitys meidän psyykkeen on.Koita jaksaa käydä.Hieno homma,että olet päässyt psykoterapiaa.Minä olen käynyt kekskusteluterapiassa nyt reilun puoli vuotta ja joka kerta sieltä pois lähtiessäni tunnen keveyttä niin hyvien kuin hankalien asioiden puhumisesta.Itselläni paniikkihäiriö diagnosoitiin viime kesänä.Alussa tunsin kyllä,että onko tästä mitään apua ja pelkäsin myös tuota "sekoksi" leimaamista.Nyt olen tyytyväinen,että olen uskaltautunut olemaan avoin kaikelle avulle,eikä kukaan ole leimannut minua sekoksi tämän häiriön takia.Milla lailla oireesi ovat pahentuneet?Ja miksi et halua kokeilla lääkitystä?Itse aloitin kokeilemaan Cipramilia 5mg aamuisin 2viikkoa sitten ja olo ei ainakaan huonommaksi ole muuttunut vaikka nämä "aloitus"oireet eivät kylä mukavia ole.Päivä kerrallaan positiivisia ajatuksia ajatellen kohti kevättä.Toivottavasti tunnet jossain vaiheessa saavasi terapiasta apua.Et ole yksin.Voimia!Ps.Niin ja minun kohdalla keskustelu alkaa aina siitä,kuinka olen voinut viimeiset kaksi viikko edellisestä käynnistä ja aika paljon minä saan päättää asioista mistä puhutaan.Väliin heitetään kyllä kysymyksiä ja pyydetään tarkentamaan asioita ja näin keskusteluun kehityy runko jonka lopussa asiolle saadaan selvyyttä ja vastauksia.Alussa kyllä käytiin nuo lapsuusajat yms. läpi,mutta silläkin on tarkoituksensa.
No kelläpä olisi täydelliset vanhemmat? Uusi tilanne se on vanhemmillekin kun uusi perheenjäsen ilmaantuu maailmaan.
Ei siinä kuitenkaan syyllisiä etsitä vaan kelataan sinun tilannetta lapsuudesta lähtien.
Ihme asenne sinulla Kotipeikko??? Olisit onnellinen että yleensä pääsit terapiaan kun jotkut jonottaa vuosikaudet tai maksavat itsensä kipeiksi jollain yksityisellä psykalla. Oletan että käyt julkisella puolella.
Nuo testit ovat tosin vähän hassuja enkä itse ota niitä vakavasti varsinkin kun joissakin kohdin jouduin
valehtelemaan.
Yhdellä käynnillä ei kannata vielä lähteä arvioimaan terapiaa tai terapeuttia.
Onhan sulla vaihtoehtona mennä tk-lekurille ja hommata lääkitys 5 minuutissa.
Yritä nyt kestää ja katso miten se alkaa sujumaan.
Kyllä minä siis sen ymmärrän ja hyväksyn, että lapsuuden kokemuksilla on merkitystä ja vaikutusta. Se loputon kaivelu ei vain tunnu järkevältä. Minä kyllä täysin hyväksyn ne asiat enkä koe vaikeutta puhua niistä ja tiedän, etten voi niitä muuttaa. En siis tunne erityistä helpotusta tai kevyttä oloa saadessani puhua niistä, enkä siis toisaalta vaikeuttakaan. Vaikka ihan kaikki tässä elämässä olisikin vanhempien vikaa, se tieto ei auta siihen, etten oikein uskalla ajaa autoa yksin. Haluaisin vaan yksinkertaisia keinoja, joilla voisin lähetyä kyseistä ongelmaa. Vanhempien syyttely ei ratissa auta.
Oireet ovat pahentuneet lapsuuden ja nuoruuden tärinästä ja hulluksi tulemisen pelosta huimailuksi, jonka takia olen siis alkanut vältellä julkisia paikkoja ja autolla ajamista jne. Oletin aluksi sen johtuvan siitä, etten ole syönyt hetkeen ja että kyse olisi verensokerin laskusta, joten aina kun alkoi huimata, söin jotain. Eipä se auttanut, sillä kyse olikin muuttuneesta paniikkioireesta. Tai niin nyt ainakin oletan, koska useassa lähteessä huimailu ja pyörtymisen pelko oireena mainitaan. Siitäpä siis nimimerkkini "Kotipeikko". Liikun yleensä vain jonkun toisen seurassa, yleensä puolisoni.
En halua lääkitystä, koska reilu 10 vuotta sitten sitä kokeilin (Seronil) ja se pahensi vain oloa merkittävästi. Kun niihin aikoihin sain kohtauksen ehkä 4 kertaa vuodessa, lääkkeiden kanssa kohtaus tuntui olevan päällä jatkuvasti. Eli ei moista enää. Toinen syy on myös siinä, että minulta on mahahappovaivojen vuoksi kielletty kaikki muu lääkitys paitsi närästyslääkkeet. Mutta en söisi mielialalääkkeitä siis muutenkaan.
En minä terapiaa tai terapeuttia tarkoita arvostella. Uskon että siitä on apua monille ja terapeutti on alansa ammattilainen. Enemmän peilailen omia tuntemuksiani ja ihmettelen asiaa uutena kokemuksena. Ja kyseenalaistan SCID-kyselyä. Vaikka ehkä se teetetään jokaisella. Tuntuisi silti, että jos sytyttelisin tulipaloja ja kiduttaisin eläimiä, olisin jossain vankilassa. Ja tosiaankin, yksikään kysymys ei tuntunut liittyvän tilanteeseeni millään tavalla.
Pahoittelen siis asennettani jos se on aiheuttanut ärtymystä. En tiedä kauanko terapioihin jonotellaan noin yleensä. Käyn vielä ne kaksi kertaa ja katson, saanko millaista apua. Sitten vapautan suosiolla paikkani sellaiselle, joka kokee tämäntyyppisen jutun enemmän omakseen. Ja jatkan omaehtoista totuttautumisterapiaa, eli päätän ajella autolla lyhyitä matkoja :)
Ei aiheuta ärtymystä. :)
Ajattelin vähän toisesta näkökulmasta juttuasi.
Ihmettelen terapeutin hätäisyyttä tuon scidin suhteen. Olen itse ollut erittäin nirso terapeuteille ja jos minulle heitettäisiin eka käynnillä nippu testejä eteen olisin hieman vittuuntunut.
Kokisin että haluaako tämä terapeutti tehdä minusta ensin "paperi"analyysin ollenkaan tutustamatta minuun ja pelkästään,,, no siis juttelemalla minun kanssa.
Tutustumistahan se on yleensäkin ihmissuhteissa jopa asiakas/terapeutti suhteessa koska miten terapeuttiin voisi yleensä luottaa jos se ei ota edes katsekontaktia?
Huomaamatta siirryin taas omiin kokemuksiini. :)
Minulla on ollut lukemattomia terapeutteja ja nämä alansa ammattilaiset ovat yleensä rutinoituneita paperianalystejä ja omaan sisäiseen kaavaansa kangistuneita vanhoja pieruja. =)
Pahin terapeuttini oli juuri sellainen papereihin tuijottelija (ei katsekontaktia) ja asiakas ei häntä kiinnostanut. 45minsan aikana tämä jätkä vastasi parikymmentäkertaa puhelimeen.
Tyypilliseen tapaani otin asian esille avaamalla oman kännyni ja soitin tämän terapeutin puhelimeen kysymällä: Olisiko sinulla aikaa keskittyä minun asiaani? Yes olimme samassa huoneessa ja viimeinkin sain katsekontaktin hurraa!!! Tosin myöhäistä koska minä olin tehnyt jo hänestä diagnoosin ja sen perusteella hän ei sopinut minun terapeutiksi.
Muutenkin vähän epäammattimaista toimintaa ja mites se salassapitovelvollisuus kun tyyppi puhui suoraan asiakkaille minun kuulleni.
Nykyinen terapeuttini on todella loistava. Ensimmäisellä käynnillä hän ilmoitti että hän ei keskity potilastietoihin (olin antantut luvan) vaan haluaa itse tutustua tapaukseeni ja minuun.
Tiesin heti että tämä juttu toimii ja on toiminut jo muutaman vuoden.
Tahdon siis sanoa että terapeutit ovat vähän kuin lääkkeet ja joskus joutuu etsimään että sopiva löytyy. Nykyaikana tämä saattaa olla hieman vaikeaa kun tilanne on mikä on,,,
just noin... meinaan The Ping että soitit "terapeutillesi"... Tuosta tyypistä olisi pitänyt tehdä valitus Valviraan. Tämä oli viikon paras uutinen ja hyvä esimerkki hyvästä toiminnasta. Idioottien edessä ei pidä alistua. Pitää toimia jos keksii ja kykenee!
Valviralla taitaa olla kiireitä nykyään ja ne valitukset eivät ole välttämättä "oikeita" valituksia.
Eräästä lääkäristäni tein ilmoituksen mutten valviraan ja sen voitin koska lekuri oli jo aiemmin töpännyt (vaitiolovelvollisuusjuttuja).
Jos vierastat tuollaista kuponki-otetta olet mielestäni oikeassa. Katso vielä pari kertaa ja ota puheeksi tämä tuntemuksesi. Minusta ph-ongelmissa tarvitaan SEKÄ tässä ja nyt selviämisen taitojen tukemista ETTÄ elämän tutkimista koko kaaressaan.