Olen jumiutunut tähän yksinäisyyteen, josta en pääse koskaan eroon. Tämäkin talvi on tuntunut niin pitkältä ja pimeältä. Syksyllä jo pelkäsin kuinka selviydyn se ylitse. Tiedän etten ole tarpeeksi hyvä kenenkään puolisoksi ja varmaan moni ottaisi mieluummin luomu-naisen joka ei käytä lääkkeitä turruttaakseen herkkyyttään. Joudun käyttämään lääkkeitä jotta pysyn tolpillani, vaikka ne tekevät pössyisen olon ja hypomaniaa. Toiset osaavat olla viehättäviä ja siksi ansaitsevat rakkautta ja onnea. Aivoissani on ollut lapsesta asti jotain vialla. Ihmisjoukot ja oikein käyttäytyminen on vaikeaa. Paljon on kuulunut vauvauutisia samanikäisten joukosta ja kihloihin mennään joka päivä. Aamuisin en meinaa jaksaa nousta ylös ja täytyisi jaksaa käydä töissäkin, vaikka elämässä ei tunnu olevan mieltä. Jatkuvaa suorittamista ja kilpailua. Mieliala on välillä hyvin matala ja pelkään sairastuvani sekoavani vielä pahemmin, vaikka annan muiden olettaa että kaikki on ok.
Illan pimeyteen
on elämässä
3175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ketään ei kiinnosta mitä toisille kuuluu, ollaan itse niin tärkeitä ja tehokkaita. Kukaan ei välittäisi vaikken aamulla nousisi sängystä. Edellisenä yönäkin näin painajaisia joissa minua kiusattiin ja halveksuttiin.
minulla on avopuoliso ja yksinäisyys ystävänä. Kauheinta kun ei ole KETÄÄN kuka täysin ymmärtäisi. Tututuille en masentuneisuuttani näytä. tavallaan näyttelen minäkin että kaikki o.k.
melkein sama tilanne. En syö lääkkeitä, vaikka ehkä pitäisi. Teen masennuksen voittamiseksi kaikenlaista hölmöä, mutta pysyn rajoissa. Kallista kosmetiikkaa kaunistumiseen ja vastaavaasti jotain äysin päinvastaista. Rimpuilen sisäisesti tilannetta vastaan, mutta ulkoisesti pysyn vakaana (ihme yllätyksiä lukuunottamatta). Rankkaa.