Kolumni 1

Olympialaisethan olivat mennä täysin toivottamaksi suomalaisten kilpailuihin osallistuneiden taholta. Muistanette sen kuinka ruotsalaiset mieshiihtäjät leikittelivät muiden maiden osallistujien kustannuksella yhdistelmähiihdossa, napaten samalla sekä kultaa että pronssia. Heidän taktiikkansa oli, että heikoin lenkki tulee suksien vaihtoon keulilla, vaihtaa luistelusukset nopeimmin jalkoihinsa ja lähtee karkuun. Kaksi muuta ruotsalaishiihtäjää sitten hiihteli verkalleen pääporukan keulilla jutellen keskenään ilmoista ja siitä kun Kanadasta ei saa kunnollista mädätettyä silliä. Näin varmistaen karkulaisen karkumatkan onnistumisen. Tällä näytelmällä urheilukuvaaja sitten herkutteli. Toinen herkuttelun kohde oli suomalaishiihtäjät, jotka maastossa sauvoihinsa nojailivat keskenään keskeyttäneinä. Suomalaisten ainut maaliin hiihtänyt oli muistaakseni sijalla 33. Mainittakoon, että kanadalaisten koko nelikko oli 15:sta parhaan joukossa. Nuo kaverit, jotka eivät päässeet jääkiekkoa pelaamaan, laitettiin suksille.

Eipä ollut kehumista naishiihtäjiemme suorituksillakaan. Median pääpaino siirtyikin viimein kehnojen kisasuoritusten jälkeen naisten keskinäisiin painiotteluihin kisakylässä. Paljon parjatut huoltojoukot saivat sentään viestiin luistavammat sukset naishiihtäjillemme kuin mitä oli kilpakumppaneilla. Sen minkä ylämäessä jäivät jälkeen paremmista hiihtäjistä, alamäessä kuoroivat eroa umpeen luistavilla suksillaan.

Mäkihyppy, siinäkö pelastus mitalitavoitteessa pysymiselle (12 kpl). Matti Hautamäki olisi saanut pronssia, jos olisi hypätty vain yksi kierros suurmäen kisassa. Ikävä kyllä, tuuliolosuhteet olivat suotuisat, joten hypättiin molemmat kierrokset. Toinen hyppy oli ns. pannukakku, lopullinen sijoitus muistaakseni 24.

No olihan meillä sentään kova yhdistetyn joukkue mukana. Suomalaisten urheiluselostajien suu oli messingillä ja ylistyssanoja riitti kun joka kerta mäkiosuuden jälkeen suomalainen oli johtoasemassa ennen hiihto osuutta. Kompurointia ja kaatuilua aluksi johtoasemassa olevalla yksin edetessään. Sitten ukkoa lappaa ohitse piponaan. Melkein pääsivät maailmancupin pisteille, siis 30:en parhaan joukkoon. Onneksi Hannu Manninen ennätti lentoharjoitustensa ohessa laittamaan sukset jalkoihinsa niin täydelliseltä fiaskolta vältyttiin.

Jäljelle jäi enää jääkiekko, johon kansakuntamme penkkiurheileva kansa pystyi toivonsa panemaan. Naisiltamme jälleen hieno taisteluturnaus tuloksena pronssimitali. Vilpitön onnitteluni heille. Miehet etenivät hienosti välieriin kaatamalla puolivälierissä Tsekin 2-0. Katseet oli jo suunnattu loppuotteluun, jossa vastassa olisi itse Kanada. Jokaisen pelaajan mielikuvaunelmissa kiilteli jo kultainen mitali rinnuksilla kun maammelaulu kaikuisi koko juhlivan suomalaisyleisön riemuitessa Vancuverissa. Matkalla tuohon loppuotteluun oli vielä pelattava välttämätön ottelu jotain USA:ta vastaan.

Katsoin tuosta ottelusta ensimmäisen erän se minulle riitti. Kun jenkkipojat veivät, niin leijonien papparaiset vikisivät. Irvikuvana tuosta ottelusta jäänee se, että suomalainenkin pelaaja saa yhden syöttöpisteen, siis maalivahti Kiprusoff, jonka ansiosta ensimmäinen maali sitten tehtailtiin ottelussa, tosin väärään pömpeliin.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen joukkueen jääkiekko ottelu USA:ta vastaan on nyt sitten ohitse. Lopputulos oli 6-1 USA:n hyväksi. Suomen ainokaisen maalin ottelussa teki Miettinen kolmannessa erässä. Jenkkipoikia kun alkoi säälittämään masentuneen oloiset sänkipartaiset papparaiset niin lopettivat tehopelaamisen toisen erän alussa. Rajansa se on nöyryyttämiselläkin, lienee todennut USA:n jääkiekkojoukkueen valmentaja ensimmäisen erän jälkeisellä tauolla pelaajilleen. Vaikka Suomi tekikin vain yhden maalin, silti syöttöpisteet ottelussa kirjattiin kahteen maaliin, kiitos maalivahtimme Kiprusoffin.

Mietin vain sitä, kuinkahan monta hakattua vaimoa maastamme löytyy ottelun jäljiltä. Latautuneena raskaan työviikon jäljiltä itse otteluun, sohvaperunamme oli valmistautunut kisaan jo hyvissä ajoin käymällä pitkäripaisesta perjantaipullonsa ja lähikaupasta mäyräkoiransa. Kun ottelusta oli kulunut ensimmäiset 15 minuuttia, oli perjantaipullo huvennut jo reilusti yli puolen välin. Erän lopussa pullo olikin jo tyhjä, kuten suurin osa olusistakin. Lopuilla puteleilla sitten viimeisen päälle ärsytetty sohvaperunamme kostikin karvaan tappion akallensa, joka taas kerran oli syynä häviöön.

Toinen himolaji, jota sohvaperunamme arvostavat, johon keskittyvät ja valmistautuvat yhtä huolella kuin jääkiekko otteluihin on se kisa, jossa aikuisiän kynnyksellä olevat miehet ajavat monta tuntia autoilla ympyrää. Tämä tosin ei liity mitenkään itse olympialaisiin.

Ensimmäisestä kolumnistani unohtui kokonaan käsittelemättä yksi olympialaisten Suomen kannalta tärkeä laji nimittäin ampumahiihto. No tälläkin kertaa suksihuolto tuntui epäonnistuneen, myös puuskittainen tuuli vaivasi juuri suomalaisten ampumasuorituksia, lisäksi ne sairastelut. Tyytyväisiä silti oltaneen kun paras naisedustajamme pääsi melkein maailman cupin pisteille. Siis 30:en parhaan joukkoon. Vääjäämättä palautuu mieliini entinen huippuhiihtäjämme Kaisa Varis. Nainen joka kärysi kielletyistä aineista kuten Virpi Kuitunenkin. Suomen hiihtoliiton isokenkäisten ryvettynyt maine oli puhdistettava pois historian kirjoista. Siksi tarvittiin sopiva tilaisuus ja sopiva uhri. Tuo ilomantsilainen tyttö, joka ei kumarrellut eikä pokkuroinut hiihdosta vastaavien kunnianhimoisten pyrkyreiden suuntaan. Nainen, joka hyvin lyhyellä aikavälillä oppi ampumaan tarkasti tauluun. Ennätti kertaalleen voittaa maailman cupinkin, ennen kuin SUOMALAISET hiihtourheilujohtajat suuressa moraalin tunnossa (heh heh) hänelle elinikäisen kilpailukiellon langettivat. Huippuhiihtourheilua usean vuosikymmenen ajan tarkkaan seuranneet ovat huomanneet sen, kuinka tärkeitä hiihtäjiä isokenkäisten mielestä tulee Etelä-Suomesta ja myös Pohjois-Suomesta. Sensijaan ne jotka ovat olleet lupaavia edustushiihdollemme ja ovat olleet kotoisin esim. Pohjois-Karjalan alueelta ovat olleet jotenkin kiusallisia hiihtoliiton pomoille. Välttämätön paha maineellensa ja kunniallensa.

Mitä jäi käteen suomalaiselle penkkiurheilevalle kansalle Vancuverin olympialaista? Pettymystä pettymyksen jälkeen. Laihaa lohtua pronssimitaleista. Tyypillistä selittelyä ja syyllistämistä pois itsestä. Urheilijoitamme en syytä. He antoivat kaikkensa. Kuka nyt kantaa vastuun fiaskosta nimeltä Vancuverin olympialaiset? Yhteiskuntamme tuntien, yksikään isokenkäinen ei aio erota. Edelleenkin minunkin verorahoistani pidättää valtio osuuden, joka suunnataan noiden mitään aikaan saamattomien urheilupomojen kalliiden palkkojen maksamiseksi.

Äänestä
  • lumilautailussa Suomelle, vai eikö se ole oikea talviurheilulaji?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toivonsa menettänyt kirjoitti:

Olympialaisethan olivat mennä täysin toivottamaksi suomalaisten kilpailuihin osallistuneiden taholta. Muistanette sen kuinka ruotsalaiset mieshiihtäjät leikittelivät muiden maiden osallistujien kustannuksella yhdistelmähiihdossa, napaten samalla sekä kultaa että pronssia. Heidän taktiikkansa oli, että heikoin lenkki tulee suksien vaihtoon keulilla, vaihtaa luistelusukset nopeimmin jalkoihinsa ja lähtee karkuun. Kaksi muuta ruotsalaishiihtäjää sitten hiihteli verkalleen pääporukan keulilla jutellen keskenään ilmoista ja siitä kun Kanadasta ei saa kunnollista mädätettyä silliä. Näin varmistaen karkulaisen karkumatkan onnistumisen. Tällä näytelmällä urheilukuvaaja sitten herkutteli. Toinen herkuttelun kohde oli suomalaishiihtäjät, jotka maastossa sauvoihinsa nojailivat keskenään keskeyttäneinä. Suomalaisten ainut maaliin hiihtänyt oli muistaakseni sijalla 33. Mainittakoon, että kanadalaisten koko nelikko oli 15:sta parhaan joukossa. Nuo kaverit, jotka eivät päässeet jääkiekkoa pelaamaan, laitettiin suksille.

Eipä ollut kehumista naishiihtäjiemme suorituksillakaan. Median pääpaino siirtyikin viimein kehnojen kisasuoritusten jälkeen naisten keskinäisiin painiotteluihin kisakylässä. Paljon parjatut huoltojoukot saivat sentään viestiin luistavammat sukset naishiihtäjillemme kuin mitä oli kilpakumppaneilla. Sen minkä ylämäessä jäivät jälkeen paremmista hiihtäjistä, alamäessä kuoroivat eroa umpeen luistavilla suksillaan.

Mäkihyppy, siinäkö pelastus mitalitavoitteessa pysymiselle (12 kpl). Matti Hautamäki olisi saanut pronssia, jos olisi hypätty vain yksi kierros suurmäen kisassa. Ikävä kyllä, tuuliolosuhteet olivat suotuisat, joten hypättiin molemmat kierrokset. Toinen hyppy oli ns. pannukakku, lopullinen sijoitus muistaakseni 24.

No olihan meillä sentään kova yhdistetyn joukkue mukana. Suomalaisten urheiluselostajien suu oli messingillä ja ylistyssanoja riitti kun joka kerta mäkiosuuden jälkeen suomalainen oli johtoasemassa ennen hiihto osuutta. Kompurointia ja kaatuilua aluksi johtoasemassa olevalla yksin edetessään. Sitten ukkoa lappaa ohitse piponaan. Melkein pääsivät maailmancupin pisteille, siis 30:en parhaan joukkoon. Onneksi Hannu Manninen ennätti lentoharjoitustensa ohessa laittamaan sukset jalkoihinsa niin täydelliseltä fiaskolta vältyttiin.

Jäljelle jäi enää jääkiekko, johon kansakuntamme penkkiurheileva kansa pystyi toivonsa panemaan. Naisiltamme jälleen hieno taisteluturnaus tuloksena pronssimitali. Vilpitön onnitteluni heille. Miehet etenivät hienosti välieriin kaatamalla puolivälierissä Tsekin 2-0. Katseet oli jo suunnattu loppuotteluun, jossa vastassa olisi itse Kanada. Jokaisen pelaajan mielikuvaunelmissa kiilteli jo kultainen mitali rinnuksilla kun maammelaulu kaikuisi koko juhlivan suomalaisyleisön riemuitessa Vancuverissa. Matkalla tuohon loppuotteluun oli vielä pelattava välttämätön ottelu jotain USA:ta vastaan.

Katsoin tuosta ottelusta ensimmäisen erän se minulle riitti. Kun jenkkipojat veivät, niin leijonien papparaiset vikisivät. Irvikuvana tuosta ottelusta jäänee se, että suomalainenkin pelaaja saa yhden syöttöpisteen, siis maalivahti Kiprusoff, jonka ansiosta ensimmäinen maali sitten tehtailtiin ottelussa, tosin väärään pömpeliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu