Seurustelusta

Kysyisin neuvoja ja mielipiteitä seurustelusta joka koskee lestadiolaisen ja ei lestadiolaisen suhdetta.
Minä olen ev.lut ja pysyn siinä uskossa, kaverini on lestadiolainen ja uskoo siihen ja käy RY.n ym kokouksissa. Onko meidän suhde sallittu teidän puolelta? Vaikuttaako se jotenkin minuun tai etenkin häneen? Olen tässä pari päivää lukenut näitä sivuja ja huomioinut esim. pois potkimisia tai nykyään läheisten ihmisten "hylkäämisiä". Voisiko tällaista tapahtua tässä meidän tapauksessa.. Sellaista en halua tapahtuvan ja haluan varmistua näistä.
Entä aviossa kun kotini ei ole lestadiolainen eli tv ym kiellettyä tulee säilymään. Saako hän säilyttää oman uskonsa ja uskonveljensä..

Suhteemme on ollut nyt joitain aikoja katkolla kun hän yllättäen ilman mitään riitoja lopetti sen. (varmasti just uskonnon takia) Silti kuulin tutuilta kuinka kokoajan oli puhunut pelkkää hyvää minusta. Nyt hän onkin pyytänyt yhteistä tulevaisuutta mutta en ole siihen vielä suostunut vaikka pidänkin hänestä.
Miten tästä kannattaisi jatkaa vai kannattaako laisinkaan...
352050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Huomasin että tuolla alenpana oli toinenkin nimimerkki "epätietoinen". Selvennykseksi totean että en ole sama henkilö...

Äänestä
  • elämääsi omantuntosi mukaan.
    Se, menetkö yhteen tai et, on ainoastaa sinun ja ystäväsi välinen asia. Siihen ei saa kukaan, ketkään, tai mikään muu vaikuttaa.
    Mieti kuitenkin tarkkaan, ettei tule pettymystä.
    Kaikkea hyvää toivottaa: Poispotkittu

    Äänestä

jos on totta, niin ei kannata moista jatkaa, sillä ei tule olemaan siunausta jatkossa!

Äänestä
  • Mikä tekstissä viittaa sellaiseen? Kysyn kun en itse moista lemahdusta havainnut!

    Äänestä

  • ikävälle tuo, että heti leomataan feikiksi, jos jotain rehellisesti kysyy, tai kertoo omasta elämässään tapahtunutta.
    Jos joku kirjoittaa feikkejä, ei tarkoita että kaikki!!!
    Voisitko sinä ja muutkin yrittää keskittyä keskusteluun aiheesta, eikä pähkäillä feikkiasiaa, eiköhän taitava seriffi pidä huolen asiattomuuksien poistamisesta.
    Aiemmin kirjoitti joku viisas, että jättäkää mieluummin vastaamatta kokonaan, kuin leimaatte viattomia ja pahoitatte turhaan kenenkään mieltä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Mikä tekstissä viittaa sellaiseen? Kysyn kun en itse moista lemahdusta havainnut!

    kokoukset.
    Ei vl:ät pidä kokouksia vaan seuroja:

    Äänestä

  • tota noin kirjoitti:

    kokoukset.
    Ei vl:ät pidä kokouksia vaan seuroja:

    Kirjoittajahan sanoi, ettei hän ole vl!

    Eikö silloin ole suorastaan luonnollista, että hän ei tiedä eroa seuralla ja kokouksella?

    Äänestä

  • tota noin kirjoitti:

    kokoukset.
    Ei vl:ät pidä kokouksia vaan seuroja:

    Nimimerkille "totanoin".
    Kerroin selvästi että en ole lestadiolainen joten jos se tarkoittaa feikkiä...
    Siksi asiasta kirjoitin ja kyselen kun se hyvin tärkeää nyt ja tiedot vajavaisia -kuten huomaat.

    Äänestä

  • Epätietoinen kirjoitti:

    Nimimerkille "totanoin".
    Kerroin selvästi että en ole lestadiolainen joten jos se tarkoittaa feikkiä...
    Siksi asiasta kirjoitin ja kyselen kun se hyvin tärkeää nyt ja tiedot vajavaisia -kuten huomaat.

    Kun kyselet, yritä kuitenkin muodostaa itse oma käsitys siitä, mitä avioliitolta/aviomieheltä odotat!
    Älä välitä noista tylyistä ihmisistä, täällä on viimeaikoina ollut niin paljon "kirjavaa porukkaa", että siksi sinäkin nyt joudut kärsimään syyttömänä.

    Äänestä

  • tota noin kirjoitti:

    kokoukset.
    Ei vl:ät pidä kokouksia vaan seuroja:

    joo no ehkä ulkopuoliselle ei ole täysin selvää käytetäänkö terminologiaa seurat vai kokoukset. Hengellisyyksiä kun löytyy niin joka lähtöön ettei erkkikään ota selvää ellei itse kyseiseen hengellisyyteen kuulu.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kirjoittajahan sanoi, ettei hän ole vl!

    Eikö silloin ole suorastaan luonnollista, että hän ei tiedä eroa seuralla ja kokouksella?

    se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..
    get the point?

    Äänestä

Puhut että teillä on suhde. Tarkoittaako se sitä, että harrastatte seksiä keskenänne?

Äänestä
  • Mitä sinä teet sillä tiedolla?

    Äänestä

  • nasu kirjoitti:

    Mitä sinä teet sillä tiedolla?

    koska mielestäni pariskunta ei voi sanoa seurustelevansa ellei se harrasta seksiä yhdessä. Mikäli tämä ei olisi kaksinaismoralistinen lessupalsta, olisin pitänyt itsestäänselvänä, että "seurusteleva" pari sekstaa, enkä olisi edes kysynyt.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    koska mielestäni pariskunta ei voi sanoa seurustelevansa ellei se harrasta seksiä yhdessä. Mikäli tämä ei olisi kaksinaismoralistinen lessupalsta, olisin pitänyt itsestäänselvänä, että "seurusteleva" pari sekstaa, enkä olisi edes kysynyt.

    Ei ole oikein, jos sekstaa. Elikkä ei uskovaiset sitä seurustellessa tee. (jos lankeavat, niin nimellisestä synnistä tekevät parannuksen... tai tietysti voivat mennä maailmaankin hoitamattomalla omalla tunnolla)

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    Ei ole oikein, jos sekstaa. Elikkä ei uskovaiset sitä seurustellessa tee. (jos lankeavat, niin nimellisestä synnistä tekevät parannuksen... tai tietysti voivat mennä maailmaankin hoitamattomalla omalla tunnolla)

    Kun tutkittiin suomalaisten esiaviollista seksikäyttäytymistä, niin havaittiin, että hääyönään neitsyyden menetti prosentin mitätön murto-osa ihmisistä. Lestadiolaisistakin erittäin pieni osa säästää hääyöhönsä.

    Suviseurapaikkakuntien kioskeista ja kauppaliikkeistä usein loppuu kondomit. Ja tällä palstalla on jopa lestadiolaisia itse tunnustanut harrastavansa esiaviollista seksiä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kun tutkittiin suomalaisten esiaviollista seksikäyttäytymistä, niin havaittiin, että hääyönään neitsyyden menetti prosentin mitätön murto-osa ihmisistä. Lestadiolaisistakin erittäin pieni osa säästää hääyöhönsä.

    Suviseurapaikkakuntien kioskeista ja kauppaliikkeistä usein loppuu kondomit. Ja tällä palstalla on jopa lestadiolaisia itse tunnustanut harrastavansa esiaviollista seksiä.

    se on syntiä, ja he elävät synnin luvallisuudessa, jos niin tekevät. Ei uskovaisen hommaa. Kuitenkin uskon mukaan pitää elää, ei mielihalujen ja sen mukaan, mikä olisi omalle itselle mieluinen ratkaisu. Onhan kyllä sanottu, että lopun aikana on viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    se on syntiä, ja he elävät synnin luvallisuudessa, jos niin tekevät. Ei uskovaisen hommaa. Kuitenkin uskon mukaan pitää elää, ei mielihalujen ja sen mukaan, mikä olisi omalle itselle mieluinen ratkaisu. Onhan kyllä sanottu, että lopun aikana on viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä.

    Raamattu ei laske esiaviollista seksiä synniksi.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Raamattu ei laske esiaviollista seksiä synniksi.

    Esiaviollinen seksi= huora teko.
    Huoruuden käsitän moneksi sellaiseksi teoksi. Eli ei kadu, vaan jatkaa samaa huora-rataa.

    Äänestä

Kysy suoraan kumpi on hänelle tärkeämpää: uskonto vai yhteinen perhe-elämä sinun kanssasi. Älä astu suhteeseen, jossa ei ole mahdollisuuksia kestävään pohjaan!

Jos minulta aviomiehen ominaisuudessani kysyttäisiin, menisin mieluummin helvettiin kuin hylkäisin perheeni!

Elävä usko Jumalaan ei ole liikkeistä tai lahkoista kiinni. Jos miehesi empii tuollaisen asian kanssa, hän rakastaa Jumalan sijasta lahkoa, eikä sellainen ole uskonnollisesti raitista.

Äänestä
  • Sallit yhdelle, sen kai sallit toisillekkin.

    Äänestä

  • Minä en ainakaan halua valita jomman kumman väliltä. Uskon että tasapaino voi löytyä!!!

    Äänestä

Teoriassa ei saa seurustella!
Mutta käytännössä, Uskovainen nainen voi mennä avioliittoon suoraan epäuskoisen kanssa.

Meillä' on täällä Piloottitapaus, ja myös erinäisiä tapauksia joissa jopa avoliitto on sallittu.

Ihmeellistä aikaa me elämme.

Äänestä
  • Jumala ne asiat taivaassa parhaiten tietaa.Me ei voida tuomita ketaan!Jumala on joka tuomitsee.Meilla usko omakohtainen,siksi tarpeellista valvoa siina etta itse sailymme uskovaisina.Tama sinun uskovainen kaverisi saa tehda kuten itse haluaa,mutta jos han ei valitse sinua,on ihan ymmarrettavaa.Jos han haluaa olla uskomassa.Arvot on niin erilaiset etta avioliitosta tulee vaikea.Uskovainen puoliso on Jumalan lahja!

    Äänestä

  • mina vaan kirjoitti:

    Jumala ne asiat taivaassa parhaiten tietaa.Me ei voida tuomita ketaan!Jumala on joka tuomitsee.Meilla usko omakohtainen,siksi tarpeellista valvoa siina etta itse sailymme uskovaisina.Tama sinun uskovainen kaverisi saa tehda kuten itse haluaa,mutta jos han ei valitse sinua,on ihan ymmarrettavaa.Jos han haluaa olla uskomassa.Arvot on niin erilaiset etta avioliitosta tulee vaikea.Uskovainen puoliso on Jumalan lahja!

    uskovainen puoliso uskovaiselle,on Jumalan lahja

    Äänestä

  • Huom. avoliitto on minusta Raamatun ja Jumalan sanan vastaista, joten sitä minun täytyy kyllä ihmetellä jos joku uskovaisena itseään pitävä sellaisen hyväksyy... Seurustelu puhtaasti on eri asia samoin avioliitto.

    Äänestä

  • rakastunut kirjoitti:

    Huom. avoliitto on minusta Raamatun ja Jumalan sanan vastaista, joten sitä minun täytyy kyllä ihmetellä jos joku uskovaisena itseään pitävä sellaisen hyväksyy... Seurustelu puhtaasti on eri asia samoin avioliitto.

    Joetn siinä ei yksittäisten uskovien mielipiteitä kysellä.
    Tämä Pari on mennyt avioliittoon Ja takana ero joak on otettu MUUN kuin huoruuden tähden;; joka on Jumalan tuykönä mitätön, ja Nainen sai sen huoraliittonsa aikana Parannuksen armon, Jolloinka hänen olisi pitänyt erota ajallisesti Sillä Jumalan kirjoissa he eivät olleet aviopari.
    No seurakunnan neuvoja hän kysyi, ja sai vastauksen että tämä on tapahtunut hänen ollessaan epäuskoinen, niinkuin sillä mitään merkitystä asiaan olisi.
    He elivät Huoraliitosa, niin kauan kunnes Miehen VAIMO kuoli, no tälleenhän ne olisivat nyt vapaat vaikka avioitumaan, mutta Meshän on Epäuskoinen, ja Uskovaiselle sopimaton naimakaveri.

    Joten he elävät tätä päivää AVOLIITOSSA , heidän avioliittonsa ei ole avioliitto, se tosin on sellaisena rekisteröity, muttei Jumala sitä katso kuin ja vain Avoliitoksi.

    Siin se.

    Äänestä

  • mina vaan kirjoitti:

    uskovainen puoliso uskovaiselle,on Jumalan lahja

    Mutta ihminen voi erehtyä tekemään omia päätöksiään, ehkei se jonka Jumala on valinnut kelpaa ja valitsee itse *paremman*
    Tai että on jo avioitunut, kun parannuksen askelille käy, niin No Jumalanhan se pitäiis saada valita, mutta me olemme itse usein paremmin tietäväisiä ja vaölitsemme mieluisemme.

    No seuraukset saa kylväjä niittää.

    Äänestä

Itse olen samanmoisessa suhteessa, mutta osat on toisinpäin eli minä olen se vl, toinen ei. Itse asun toisella paikkakunnalla kuin vanhempani ja vanhat tutut, joten olemme saaneet vapaasti olla molemmat ja tunnustella miten meillä menisi näin yleensä. Välitämme ja kunnioitamme kovasti toisiamme, mutta täytyy myöntää, että usko on aiheuttanut paljon ristiriitoja.

En tiedä mitä muut vl:t nyt sanovat, mutta minä näen vanhoillislestadiolaisuudessa kaksi puolta uskon ja kulttuurin. Uskon minä "hyväksyn" täysin ja haluan itsekin uskoa niin, mutta kulttuurisia juttuja en välttämättä sulatakaan nielemättä varsinkaan tässä tilanteessa, kun tuo rakkaani on eri uskon näkemysten kautta myös erilaiseen kulttuuriin tottunut. Kummankin on tietenkin joustettava tietyissä asioissa, mutta kaikista pohjimmaisista periaatteista ei voi eikä mieelstäni saisikaan luopua. Mitä se hyödyttää, jos jäljelle jäisi vain ns. ulkokuoret mutta sisältä ihminen olisi ihan tyhjä. Siksi näen tärkeänä, että omassa tapauksessanikin meillä on yleiset arvot ja periaatteet samat, vaikka uskonkäsitykset eivät ihan käsikädessä kulkisikaan...

Meidän suhteemme on ollut useamman kerran katkolla näiden sisäisten ristiriitojen vuoksi. Ja on itse asiassa juuri nytkin! Mutta olen toiveikas, että kyllä tästä vielä tie on ulos, kun kumpikin vain hivenen tulee toisiaan vastaan kaikessa rakkaudessa.

Vl-ystäväni tietävät kyllä tästä suhteesta, tosin vakavuutta en ole kertonut, sillä tiedän tasan tarkkaan heidän mielipiteensä! Tiedän, että jos ja kun suhteemme taas palaa ennalleen ja mahdollisesti suunnittelemme tosissamme avioitumista ja perhettä, niin on aika myös virallistaa rakkautemme myös ystävillemme... Helppoa se ei tule olemaan ja voi olla että minua ei enää pidetä vl-uskovaisena. Ainakaan toviin. Mutta kun avioliittoa on kestänyt jonkin verran ja jos itse haluan edelleen käydä ry:llä seuroissa niin uskovaisilla pitäisi olla sanomista siitä, minkä Jumala kuitenkin näkee sydämessäni olevan... Uskon näin, koska todella rakastan rakastani! Ja esimerkkejä löytyy monien muiden samanlaisissa kohtaloissa...

Kuitenkin muistutan, että ainakin itselleni lapset ovat Jumalan lahja, joten voi olla että sinäkin saat varautua isoon perheeseen! Tämä on vain yksi esimerkki. Kannattaa keskustella rakkaudessa kaikista asioista!!

Äänestä
  • Sun ois hyva jutella sun tuttujen kans jotka ovat samanlaisessa avioliitossa.Se on varmasti vaikeaa.Itse olen naimisissa.Kuinka voit luottaa epauskoiseen.Sina kun kaytseuroissa....Missa han?En syyta,en moiti,mutta se on huolestuttavaa.Tiian etta avioliitossa tulee rankkoja aikoja.Miten jaksettaas,jos ei voitas riitojamme sopia,niin ettei niita taivaassakaan enaa muisteta!

    Äänestä

  • mina vaan kirjoitti:

    Sun ois hyva jutella sun tuttujen kans jotka ovat samanlaisessa avioliitossa.Se on varmasti vaikeaa.Itse olen naimisissa.Kuinka voit luottaa epauskoiseen.Sina kun kaytseuroissa....Missa han?En syyta,en moiti,mutta se on huolestuttavaa.Tiian etta avioliitossa tulee rankkoja aikoja.Miten jaksettaas,jos ei voitas riitojamme sopia,niin ettei niita taivaassakaan enaa muisteta!

    tiedän jo seurustelusta että vaikeaa on. mutta ei pelkastaan vaikeaa, ja kylla asioista voidaan sopia. Anteeksipyytäminen on jo molemmille tullut tutuksi.

    voin vakuuttaa että jos päädymme yhteiseloon niin ei ainakaan ole keskutteluitta ja pohdinnoitta siihen menty. toki toivon asioiden järjestyvän siten, että Jumalan tahto tapahtuu, kävi miten kävi.

    Äänestä

  • Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksesta joka tuntui niin tutulta. Voimia ja rauhaa sinulle!

    Äänestä

Yleensä seurustelusta "epäuskoisen" kanssa varoitellaan. Olen kuullut joskus ankaraakin jyrähtelyä että "uskovainen ei seurustele maailman ihmisten kanssa" eli moinen on retorisesti kielletty jyrkästi. Jos käy niin että alatte olemaan yhdessä niin se tai te melko varmasti saatte kokea pahaa kieroonkatsomista, ainakin jos sitä kenen kanssa olet tunnetaan laajemmin. Jos ei suoraan niin takana ainakin puhutaan. Tiedän tapauksista joissa lapsi ei ole enää tervetullut kotiin tällaisen takia. (Onneksi sentään kristinuskossa ei enää ole sellaista sääntöä että joka on "vääräuskoisen" kanssa, pitää tappaa (kuten kävi Ruotsissa tai missä päin Afrikkaa se olikaan ihan viime aikoina).) Varmasti löytyy myös lestadiolaisia jotka suvaitsevat ja ymmärtävätkin.

Tuo lopetusjuttu voi olla aivan hyvin, niin kuin arveletkin, jotain panikointia. Kannattaisi varmaan ottaa selvää tuosta ettei jää haittaamaan.

Tsemppiä joka tapauksessa.

Äänestä

että tyttö vaan kerralla jättäisi tapaamiset sikseen ja keskittyisi meikäläisiin poikamiehiin. (sinähän et kuitenkaan mitään ratkaisuja näy tekevän)Tietysti, jos haluaisit seuroissa käydä, niin hyvä ja hänenkin kans, jos ei muita mahdollisuuksia tunnu olevan.

Äänestä

Kiitos lukuisista vastauksista ja mielipiteistä. Asiasta kirjoitettiin monella eri suulla ja näkökulmasta. Yllätyin positiivisesti miten runsaasti aihe herätti mielenkiintoa.

Vaikka monelta kantilta kirjoiteltiinkin niin yhteisiäkin piirteitä tunnuin löytävän. Mitenkään avosylin riemuiten ei meitä joukkoon otettaisi, varsinkin kun minä pidän oman uskoni. Seläntakana puhumista ja syrjintää voisi alkaa esiintymään ja sitä en halua ainakaan hänelle tapahtuvan. Lisäksi tuli tunne että vaikka ei lestadiolainen olisi kuinka hyvä ihminen hyvänsä niin hänestä puhutaan niinkuin alempi arvoisesta ja epäuskoisesta. Siis tällainen mielikuva syntyi, en tiedä onko se todellisuudessa niin. Seurustelun aikoinaan aloittaessani en kuvitellut että uskonsuunnilla on näin suuri merkitys seurusteluun, kuitenkin uskotaan samaan Jumalaan.

Mietin nyt näitä asioita tarkasti sisimmässäni ja teen ratkaisuni. Ystäväni toivottavasti ymmärtää jos en halua aloittaa suhdetta uudestaan. Ystävinä haluan kuitenkin pysyä tosin en tiedä onko sekään sallittua jos toinen meistä esim. alkaa seurustelemaan, menee avioon tai vastaavaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen kirjoitti:

Kysyisin neuvoja ja mielipiteitä seurustelusta joka koskee lestadiolaisen ja ei lestadiolaisen suhdetta.
Minä olen ev.lut ja pysyn siinä uskossa, kaverini on lestadiolainen ja uskoo siihen ja käy RY.n ym kokouksissa. Onko meidän suhde sallittu teidän puolelta? Vaikuttaako se jotenkin minuun tai etenkin häneen? Olen tässä pari päivää lukenut näitä sivuja ja huomioinut esim. pois potkimisia tai nykyään läheisten ihmisten "hylkäämisiä". Voisiko tällaista tapahtua tässä meidän tapauksessa.. Sellaista en halua tapahtuvan ja haluan varmistua näistä.
Entä aviossa kun kotini ei ole lestadiolainen eli tv ym kiellettyä tulee säilymään. Saako hän säilyttää oman uskonsa ja uskonveljensä..

Suhteemme on ollut nyt joitain aikoja katkolla kun hän yllättäen ilman mitään riitoja lopetti sen. (varmasti just uskonnon takia) Silti kuulin tutuilta kuinka kokoajan oli puhunut pelkkää hyvää minusta. Nyt hän onkin pyytänyt yhteistä tulevaisuutta mutta en ole siihen vielä suostunut vaikka pidänkin hänestä.
Miten tästä kannattaisi jatkaa vai kannattaako laisinkaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu