Sairastan epävakaata persoonallisuushäiriötä, ja olen nykyisin kateellinen muille heidän elämästään.
Itse olen surkimus joka elää huonossa suhteessa, lihon ja paisun enkä edes tee työtä mistä pidän. En vain osaa muutakaan kuin olla näin. Voimavarat ei riitä mihinkään. Haluaisin olla hoikka ja energinen, onnellinen ja menevä. Oikeastaan sellainen kun olin ennen.
Katselen tuttavieni kuvia facebookista, rakastuneita pariskuntia jotka lomailevat onnellisesti. saan lukea heidän profiilistaan kuinka he käyvät lenkillä töiden jälkeen, heillä on kaunis ja viihtyisä koti, he jaksavat siivota ja touhuta.
Mitäs minä teen?
Istun ja ihmettelen päivät läpeensä että milloin se elämä oikein alkaa!? Olen kohta kolmekymppinen nainen, en mikään teini enää! Masennun ja ahdisyun entisestään muiden onnesta ja kivasta elämästä.
Itse painin epävakauteni ja oman itseni kanssa. Taistelen ja riitelen, masennun ja suutun. Olen hermostunut ja äkkipikainen koko ajan.
samalla elän kuin haavemaailmassa tajuten kokoajan sen, millainen haluaisin olla.
:'(
kateellisuudesta
3
243
Vastaukset
- jaahas
Ite oon kakssuuntainen ja epävakaa persoona, huomaan kans että oon jotenkin katkera elämälle.
Jos mää olisin "normaali" mulla olis työpaikka, kauan haaveksimani omakotitalo ja uskaltaisin ajaa ajokortin.
Tuolloin kun tulee noita hetkiä että oon kateellinen ja katkera, yritän miettiä mitä mul on . esim. katto päänpäällä, kuntoutustuki jolla pärjäilen jotenkuten, vanhemmat, veli , muutama ystävä, miniläppäri, töllö, eli huomaankin että paljon huonomminkin vois mennä.. -
Olen samaa mieltä, olet hyvin kateellinen. Kateus laajasti nähtynä
on asenne hyvää vastaan, se kohdistuu myös itsessään olevaan
hyvään. Odotat, että elämä alkaisi itsestään ilman sinun
aktiviteettiasi. Olet kateutesi uhri.
Sinun tulisi nähdä että olet itse omaa hyvääsi vastaan. Jos hyväksyt
tämän, on mahdollista muuttaa tilannetta. Itse parhaiten tiedät
mistä olisi hyvä aloittaa. Kannattaa käyttää vapaata tahtoaan itsensä
hyväksi ja sallia itsensä nauttia elämän rikkaudesta.- etcetera
Kateudessa ei ole mitään pahaa, se vaan kertoo sinulle mitä itse haluaisit. Ja psykoanalyyttisesti ajatellen: ei voi olla kateutta ellei ole minuutta eli ole onnellinen: sinulla on minuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5110103Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1185852"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn674521Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul53371Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1413117Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2722947Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1472800Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota552719Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait302071- 201757