Minulla on diagnosoitu syvä masennus (en nyt muista sitä ihan virallista termiä)
Itse olen kuitenkin alkanut epäillä, että onko tässä jotain muutakin, mikä minua oikein loppujen lopuksi vaivaa.
Osa oireistani toki viittaa masennukseen, ajoittaista välinpitämättömyyttä asioita ja koko elämää kohtaan, alemmuuden tunnetta, unettomuutta tai liiallista nukkumista, ongelmia syömisen kanssa, joko ahmin tai sitten en syö ollenkaan. Välillä tuntuu etten jaksa enkä kykene hoitamaan pakollisia asioita. Nuorempana oli myös itsetuhoisuutta.
Mutta minulla on myös paniikkihäiriöön viittaavia oireita, käsittämättöniä ahdistuskohtauksia jotka eivät usein johdu mistään tietystä asiasta. Tuntuu että on vaikea hengittää, en pysty olemaan paikallani, sanoinkuvaamaton kipu tuolla jossain syvällä sisällä. Hirveä kuolemanpelko.
Olen epäillyt myös skitsofreniaa tai aspergerin syndroomaa. Minun on todella vaikea oppia uutta, kun joku tajuaa jonkun asian yhdellä kerralla, minulle se pitää selittää 10 kertaa. Jotkut asiat ovat suoraan sanottuna mahdottomia.
Kehitän myös sairaalloisen pakkomielteen asioihin jotka minua kiinnostavat. Päiviini ei pahimmassa tapauksessa muuta mahdukkaan kuin se kiinnostukseni kohde. Se valtaa koko elämäni ja auttaa pakenemaan todellisuutta.
Minulla tuntuu olevan monta eri roolia jotka vaihtuvat tilanteen mukaan. Osa on ihan itse kehittämiäni, mutta otan myös todella helposti vaikutteita lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista/sarjoista, ja monesti kuvittelen olevani joku henkilö josta pidän. Joskus nämä kestävät pari päivää mutta jotkut kirjoista/elokuvista bongaamani henkilöt saattavat jäädä päälle todella pitkäksi aikaa.
Sosiaaliset suhteet ovat vaikeita. Minun on lähes mahdoton tutustua uusiin ihmisiin, ja tuntuu etten pysty pitämään sosiaalisia suhteitani yllä. Minulla on todella huono itseluottamus, tuntuu etten ole tarpeeksi mielenkiintoinen tai mukava ihminen. Jään roikkumaan niihin harvoihin ihmisiin joita todella rakastan. En kykene ajattelemaan omaa etuani vaan saatan jäädä esim. huonoon parisuhteeseen vaikka itsekkin tajuan että tilanne on huono.
Minulla on lapsesta asti ollut väkivaltaisuutta. Yleensä se kohdistui lemmikkeihin, kerran ala-aste ikäisenä myös löin kahta kaveriani. Murrosiässä löin humalassa äitiäni. Nyt aikuisiällä en ole lyönyt ketään tai ollut muutenkaan väkivaltainen, saan pidettyä sen kurissa, mutta ajatukset riivaavat. Joskus todella tekisi mieli lyödä jota kuta joka minua ärsyttää.
Voisin jatkaa tätä listaa vaikka koko yön, mutta tässä nyt jotain jotka tulivat päällimmäisenä mieleen.
Kun kerron psykologilleni näistä oireista, hän ei tunnu ottavan minua tosissaan vaan hokee vain pelkkää masennusta. Mutta eivätkö nuo oireet jo viittaa johonkin muuhunkin? Ja olen kärsinyt näistä jo n. 13 vuotiaasta asti, osasta jo lapsuudesta. Nyt olen yli 20.
Onko kenelläkään kokemusta miten minun kannattaisi jatkaa tästä eteenpäin ja kenen puoleen kääntyä? Voiko yhdellä ihmisellä olla monta eri diagnoosia vai onko minun kaltaiselleni sekasikiölle joku nimitys?
Itse olen kuitenkin alkanut epäillä, että onko tässä jotain muutakin, mikä minua oikein loppujen lopuksi vaivaa.
Osa oireistani toki viittaa masennukseen, ajoittaista välinpitämättömyyttä asioita ja koko elämää kohtaan, alemmuuden tunnetta, unettomuutta tai liiallista nukkumista, ongelmia syömisen kanssa, joko ahmin tai sitten en syö ollenkaan. Välillä tuntuu etten jaksa enkä kykene hoitamaan pakollisia asioita. Nuorempana oli myös itsetuhoisuutta.
Mutta minulla on myös paniikkihäiriöön viittaavia oireita, käsittämättöniä ahdistuskohtauksia jotka eivät usein johdu mistään tietystä asiasta. Tuntuu että on vaikea hengittää, en pysty olemaan paikallani, sanoinkuvaamaton kipu tuolla jossain syvällä sisällä. Hirveä kuolemanpelko.
Olen epäillyt myös skitsofreniaa tai aspergerin syndroomaa. Minun on todella vaikea oppia uutta, kun joku tajuaa jonkun asian yhdellä kerralla, minulle se pitää selittää 10 kertaa. Jotkut asiat ovat suoraan sanottuna mahdottomia.
Kehitän myös sairaalloisen pakkomielteen asioihin jotka minua kiinnostavat. Päiviini ei pahimmassa tapauksessa muuta mahdukkaan kuin se kiinnostukseni kohde. Se valtaa koko elämäni ja auttaa pakenemaan todellisuutta.
Minulla tuntuu olevan monta eri roolia jotka vaihtuvat tilanteen mukaan. Osa on ihan itse kehittämiäni, mutta otan myös todella helposti vaikutteita lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista/sarjoista, ja monesti kuvittelen olevani joku henkilö josta pidän. Joskus nämä kestävät pari päivää mutta jotkut kirjoista/elokuvista bongaamani henkilöt saattavat jäädä päälle todella pitkäksi aikaa.
Sosiaaliset suhteet ovat vaikeita. Minun on lähes mahdoton tutustua uusiin ihmisiin, ja tuntuu etten pysty pitämään sosiaalisia suhteitani yllä. Minulla on todella huono itseluottamus, tuntuu etten ole tarpeeksi mielenkiintoinen tai mukava ihminen. Jään roikkumaan niihin harvoihin ihmisiin joita todella rakastan. En kykene ajattelemaan omaa etuani vaan saatan jäädä esim. huonoon parisuhteeseen vaikka itsekkin tajuan että tilanne on huono.
Minulla on lapsesta asti ollut väkivaltaisuutta. Yleensä se kohdistui lemmikkeihin, kerran ala-aste ikäisenä myös löin kahta kaveriani. Murrosiässä löin humalassa äitiäni. Nyt aikuisiällä en ole lyönyt ketään tai ollut muutenkaan väkivaltainen, saan pidettyä sen kurissa, mutta ajatukset riivaavat. Joskus todella tekisi mieli lyödä jota kuta joka minua ärsyttää.
Voisin jatkaa tätä listaa vaikka koko yön, mutta tässä nyt jotain jotka tulivat päällimmäisenä mieleen.
Kun kerron psykologilleni näistä oireista, hän ei tunnu ottavan minua tosissaan vaan hokee vain pelkkää masennusta. Mutta eivätkö nuo oireet jo viittaa johonkin muuhunkin? Ja olen kärsinyt näistä jo n. 13 vuotiaasta asti, osasta jo lapsuudesta. Nyt olen yli 20.
Onko kenelläkään kokemusta miten minun kannattaisi jatkaa tästä eteenpäin ja kenen puoleen kääntyä? Voiko yhdellä ihmisellä olla monta eri diagnoosia vai onko minun kaltaiselleni sekasikiölle joku nimitys?
Vastaukset 9
Vanhimmat
sinun juttusi kuulosti välillä pelottavan paljon itseltäni.
Minä sain vuosi sitten diagnoosin epävakaa persoonallisuushäiriö.
Hui kamala, etsin saman tien lisää tietoa aiheesta ja tuo kyllä sopii melkein täydellisesti minuun...
Mitä kautta lähdit asiaa selvittämään? Millä tavalla yleensäkkin ihmisen diagnoosi selvitetään ellei kyseessä ole masennus tai joku muu tavanomainen? Joku testi vai mitä ihmettä?
Minusta kuulostaa siltä että olet aivan normaali.
Skitsofrenia vaatii tunteen ajatusten siirtymisestä, sitä se ei ole.
Onko sinulla ollut traumaattinen lapsuus? Epävakaa persoonallisuuden lisäksi voisi tulla kysymykseen sellainen tila kuin kompleksinen PTSD, siis traumanjälkeinen häiriö joka voi jäädä päälle, tavallaan osaksi henkilön psyykeä. Molempia voidaan lievittää/hoitaa kokeneen, pätevän terapeutin antamassa terapiassa.
Olet varmasti oikeassa itse siinä, että pelkkä masennus-diagnoosi ei ole oikea/riittävä kohdallasi.
Pyydä lähete aikuispsykiatriaan keskussairaalaan jos ei arvauskeskuksessa päästä masentuneeksi julistamista pidemmälle. Psykologi ei nyt riitä, riippuen asuinpaikastasi saatat saada julkisella puolellakin psykiatrilta paremman diagnoosin tai sitten hän lukee vain masennus-sanan tiedoistasi ja lähettää kotiin masennuslääkereseptin kanssa. Joskus lääkitys voi olla jopa haitaksi, jos alkuperäinen diagnoosi on väärä. Jos rahallisesti mahdollista, yksityinen psykiatri, joka on perehtynyt mainittuihin aihepiireihin, voisi olla paras suunta selvitellä asiaa. Toki asperger- ja ADHD-tyyppisiä neurologisia asioita olisi hyvä myös tutkia, mainitsit jumittumisen kiinnostavaan asiaan, tarkkaavaisuuden ja oppimiskyvyn ongelmat ja aggressiiviset impulssit. Tämä vaatisi lähetteen keskussairaalaan myös.
Aivan hyvin yhdellä henkiöllä voi olla kaksi, kolme tai neljäkin erillistä diagnoosia yhtaikaa, kun asiat kunnolla tutkitaan.
En tiedä onko lapsuuteni ollut erityisen traumaattinen, olen kuullut paljon pahempaikin tarinoita joissa lapsuuteen on kuulunut hyväksikäyttöä, jatkuvaa väkivaltaa ym.
Minua ei ole koskaan lyöty, mutta väkivallan uhka oli usein. Isäni oli melko kiivas luonteeltaan ja joskus todella pelkäsin että hän lyö, tuli uhkaavasti kohti jne. Äitäni hän joskus otti voimakkaasti käsivarresta kiinni, mutta ainakaan minun nähteni hän ei ole koskaan lyönyt äitiäkään.
Vanhempani olivat kovia riitelemään, riidat jatkuivat melkein tuntitolkulla ja "voittaja" oli se, joka huusi lujempaa. He siis tosiaan jatkuvasti huusivat kurkku suorana toisilleen.
Minä olen ainut lapsi, ja asuimme vähän syrjässä, joten olin lapsena yksinäinen. Kouluun mennessäni en oikein tahtonut saada kavereita. Yksi tyttö pelasti minun elämäni, meistä tuli parhaat ystävät ja olemme ystäviä yhä.
Koulu ei ole koskaan kiinnostanut minua, minun on todella vaikea keskittyä ja oppia.
Nyt minulla sitten katkesi ajatus kuin seinään, mutta tuossa nyt jotain
mielestäni epävakaalta persoonallisuushäiriöltä.. Sen lisäksi että minulla on se diagnosoitu, olen myös ammatiltani hoitaja (absurdia, eikö totta..suutarin lapsilla ei ole kenkiä).
Varasin ajan oman alueen terveyskeskuksesta, josta sitten sainkin lähetteen psyk.sairaanhoitajalle, josta lähete psykiatrian polille jossa asiaa selviteltiin. Puolen vuoden ajan kävin siellä juttelemassa, tehtiin kaikenlaisia testejä, ja tulos oli tuo.
Nyt aloitan kaksi vuotta kestävän ryhmäpsykoterapian. Eli todella hyvällä mallilla minulla hoito.
Ja persoonallisuushäiriöitä voidaan mitata myös erilaisilla testeillä.
Kannattaa lukea tältä palstalta epävakaata koskeva keskustelu jossa muut kertoo omista tarinoistaan. Niistä saa voimaa! Löytyy muutama keskustelu alaspäin tästä.
siitä olen aivan varma! mikälie puoskari olet kun tuollaista heittelet ihmiselle joka tarvitsee apua!
tarkoiettu nimimerkille psykiatri
Riittää et kuulet pölinää/kuiskimista päässäs, ni sut diagnosoidaan skitsoksi, et se siitä.
Sit syötetään lääkkeitä et "ajatukset pysyy kasassa" ja äänet pölisee "ei ne auta" ja toi tunteen telepaattisesti siirtäminenkin vois olla väärinymmärretty niistä tyypeistä ,kun uskoo telepatiaan siinä suhteessa, koska ne äänet on kertonu olevansa telepaatteja ja yrittäny sitä selvittää töhtöreille. Varsinkin luulis noistaki jonku vittu ajattelevan sen verran, et jos ne äänet olis tiedostamaton "jakautunut" puoli jonkun mielestä (eli pirstaloitunut mieli), niin miksi 1 henkilö ei sitä tajua koskaan ja miksi tämä toinen osapuoli, eli nämä äänet havaitsee tämän ekan osapuolen ja toimii samaanaikaan vielä. Varsinki kun puhutaan, et ne tulee päänsisältä vielä ja jokainen potilas väittää et ulkopuolelta ne kuuluu päätä ja on alkanu yhtäkkiä yleensä jotain typerää sanoen.
Eli muita vitun ihmisii ku mölisee/kuiskii sun päässä (mitä kysytäänkin potilaita, että uskooko näin) ja aiheuttaa muitakin pikkujuttuja sen lisäksi.. kuten esim. elohiirimäisiä lihasten näpäyttelyä eli TIC-häiriöitä, tahdosta riippumatonta pakkoliikehdintää esim. sormien liikuttelua/ käsien selvää vapinaa tai pistemäistä kipua ja kutinaa (kuten isokokoiset syöpäläiset tuntuis kävelevän vaikka jalkaasi pitkin ylös/alas) välillä kovaakin hermokipua ympäri kehoa ja tälläistä mitä joissain lääkkeissä on mainittu sivuvaikutuksiksi, kuten silmäluomien räpäyttelyä kun menet nukkumaan. Mistäs tämän tiedän, näin väittää jaa-a...