En tiedä mihin mielenterveyskastiin tää kuuluisi joten laitan yleiselle mielenterveyspaikalle. Eli siis.. Olen 24v nuori naisenalku, ja luonteeltani yleensä melko rauhallinen. Mutta stressaan tosi paljon joistain asioista, sitten ahdistun, ja se ahdistuneisuus muuttuu melko pian aina vihaksi ja raivoksi.
Jos suunnitelmani eivät mene niinkuin pitää, suutun.
Usein ravo pysyy jotakuinkin kurissa(eli en löy ketään tai hajota tavaroita vaikka mieli tekisi) mutta pari kolme kertaa on köynyt niin, että raivo ottaa vallan ja ajattelen vasta jälkeenpäin mitä tuli taas tehtyä(löin kaveria luistimella kerran pari vuotta sitten =/ hänellä on vieläkin arpi siinä kohtaa mihin terä osui)
Jotain persoonallisuushäiriötä epäilen, mutta en tiedä mikä istuisi nuihin kuvauksiin..
Jos suunnitelmani eivät mene niinkuin pitää, suutun.
Usein ravo pysyy jotakuinkin kurissa(eli en löy ketään tai hajota tavaroita vaikka mieli tekisi) mutta pari kolme kertaa on köynyt niin, että raivo ottaa vallan ja ajattelen vasta jälkeenpäin mitä tuli taas tehtyä(löin kaveria luistimella kerran pari vuotta sitten =/ hänellä on vieläkin arpi siinä kohtaa mihin terä osui)
Jotain persoonallisuushäiriötä epäilen, mutta en tiedä mikä istuisi nuihin kuvauksiin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
hetken mielijohteesta kun suutun (ja sitä suuttumistahan tapahtuu päivittäin useita kertoja). En käy yleensä käsiksi, mutta olen todella suuressa vihassa sillä hetkellä, sanon todella pahoja asioita. ja jälkeenpäin mietin mikä muhun oikein meni.
Mulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Eli toi sun juttu saattais olla myös sitä.
Voisi olla hyvinkin epävakaa persoonallisuushäiriö. Itse epäilen myös sitä itselläni.. onko lapsuutesi/nuoruutesi ollut traumaattinen tai muutoin hankala, onko perheesi kasvatus ollut ns. suorituskeskeistä ja tunteet on lakaistu maton alle. vaihteleeko mielialasi laidasta laitaan päivän aikana. ahdistus kasvaa vihaksi ja sen jälkeen vallitsee tyhjyyden tunne?
Perheen kasvatus oli ihan ok, mutta varhaisnuoruus(sitä se kai on vuodesta 12 ylöspäin?) oli melko kaaoottista. Lapsuus meni kutakuinkin niin, että muutettiin jossain vaiheessa uudelle paikkakunnalle, jossa jouduin todella pahasti koulukiusatuksi, yhtään kaveria en saanut. Vanhemmat, opettajat yms ei uskoneet, lopulta kieltäydyin menemästä kouluun. Tämä innosti sosiaalitantat hyökkäämään kimppuun kuin herhiläiset, minussa oli ilmeisesti jotain vikaa kun en kouluun mennyt. Passitettiin perheneuvolaan, josta ei ollut apua, yhä vain en mennyt kouluun. Vanhemmille annettiin kaksi vaihtoehtoa, huostaanotto tai tutkimusjakso psykiatriselle. Jouduin sitten lasten psykiatriselle, tässä vaiheessa tippui elämästäni pois kaverit jotka olin tuntenut jo tarhasta asti. Pois päästyäni kävin koulun loppuun yksityisesti. Jossain vaiheessa menin amikseen, mutta jätin kesken kun masennus iski kehiin(tätä ei diagnisoitu mutta itse epäilen että todellakin oli masennusta kun mikään ei kiinnostanut ja vaan itkeskelin omassa soluhuoneessani, ruokahalu katosi yms)
Mielialat tuppaa vaihtumaan ei välttämättä ihan päivittäin, mutta todella usein. Oikeastaan voin listata ne "yleisimmät" ensin voi olo olla ihan normaali, sitten ykskaks alan murehtimaan jotain ja itkeskelen, sitten stressaannun ja ahdistun ja vihastun. Tyhjää tunnettakin tulee podettua, lähinnä siksi että olen jo näinkin "vanha" enkä tiedä mitä haluan elämältäni. Töihin en pysty menemään(meinasin kokeilla kuntouttavaa työtoimintaa, mutta jätin menemättä), milään koulu ei kiinnosta.
(tajusin muuten vasta nyt kuinka paljon mulle tuli typoja ekassa viestissä ._. tässäkin varmaan on)
olevaa viestiketjua joka koskee epävakaata persoonallisuushäiriötä..sieltä löydät oisten tarinoita, jotka auttaa..ainakin minua auttoi ymmärtämään omaa tilannettani.
Jos et oo viä käyny lääkärilä vaivoistas niin mene ihmeessä, turha sun on kärsiä jos oireita voisi helpottaa
-
"Jos suunnitelmani eivät mene niinkuin pitää, suutun"
-
Melko tavallista psykopatologiaa, todellisuuden yläpuolelle
asettumista. Kun asia on toisin kuin olemme mielessämme
kokeneet, hyökkäämme todellisuutta vastaan, koska se
osoittaa meille virheemme. Joskus kuulee kehotettavan
laskemaan kymmeneen ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa ja
tekee vahinkoa itselleen ja muille. Hyvä neuvo.