Kuinka kauan koulutus kestää?

Hei! Valmistun tänä keväänä lähihoitajaksi, ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus hankkia itselle toinenkin ammatti, mielellään aikuiskoulutuksella. Sitä haluaisin lähinnä tiedustella, että miten kauan aikuiskoulutus kestää, jos pohjalla on ammatillinen perustutkinto? Toisin sanoen, pystynkö hyväksi lukemaan näitä opintoja? Talouskoulun olen myös käynyt, sekä 1,5 vuotta catering-alan perusopintoja. Toista ammattia suunnittelen siksi, että olen 3 vuoden aikana todennut tämän alan itselle täysin sopimattomaksi, ja tämän jälkeen pidänkin välivuoden opinnoista. Kiitos etukäteen vastauksista ja kaikille jotka sanovat että googleta, niin kyllä tuota googlea on paljon käyteltykin jo!!
67093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että miten kauan aikuiskoulutus kestää, jos pohjalla on ammatillinen perustutkinto?

- Se riippuu täysin tutkinnosta, kaikki koulutukset eivät ole samanmittaisia. Aikuiskoulutus on aina vähän lyhempi kuin vastaava "nuorisolinja", arviolta puolisen vuotta. Moni muukin asia vaikuttaa, onko päiväopiskelua, iltaopiskelua vai oppisopimusta. Aikuiskoulutuksissa ei ole niitä "yleissivistäviä aineita", joten jos jonkun kesto on 2v, niin se ei siitä varmaankaan lyhene, jos ei ole tutkintoon liittyviä ammatillisia aineita suoritettuna. Aiempia opintoja voi hyväksilukea, tuo 1,5 vuoden suoritus on jo tuntuva helpotus jos menet samaa alaa opiskelemaan. Koulutuksen kesto ja aikataulu suunnotellaan siten opettajan/opon kanssa. Ei siihen pysty mitään kovin tarkkaa sanomaan. Osallistut sitten niille tunneille, mihin pitää. Tottakai sekin, miten usein kursseja järjestetään, vaikuttaa aikatauluun. Kun niitä ei voida ihan siihen tahtiin järjestää, miten sulla olisi aikaa suorittaa, koska menet ryhmän mukana.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta! :) tämä helpotti jo todella paljon tulevia suunnitelmia :)

    Äänestä

Moi! Riippuu ihan siitä, suoritatko haluamasi ammatin koko- vai osatutkintoina. Oma ammatinvaihtoni on vielä kesken. Tarkoitukseni on siis jonain päivänä olla toimitilahuoltaja. Ylläpitosiivouksen osalta olen kaikki jo suorittanut. Seuraavaksi tulee perussiivous, sitten olisivat vielä ateria- ja kahvituspalvelut sekä toimitilapalvelut. Sitten mun pitäs jo olla valmis toimitilahuoltaja. Tosin 90% heidän työstään on siivous-ja toimitalipalveluita.

Äänestä

miten kun minä olen kauppiksen toiselle luokalle menossa ja olen hankkimassa toisen tutkinnon heti kun valmistun merkonomiksi niin voiko merkonomin tutkinnolla kuinkapaljon vai voiko ollenkaa lyhentaa toisen ammatin opintoja???

Äänestä
  • Varsin moniin opintoihin kuuluu liiketoiminnan opintojakin, kun yrittäjyyttä koitetaan saada kaikille aloille. Aikanaan sain itse hyväksiluvun merkonomista AMK-opinnoisa.

    Katso suunnittelemasi toisen alan perustutkinnon opintosuunnitelmaa ja vertaa opintojaksoihisi.

    Äänestä

  • Itse suoritin muutama vuosi sitten sihteerin ammattitutkinnon, jossa piti olla ennestään merkonomi, että edes pääsi hakemaan... Jokaiselle tehtiin oma hops, omat opintoni kesti noin vuoden - oli aika keskimääräainen aika. Täytyy todeta, että olin välillä aika rankasti töttis (opinnot, (oma) perhe ym.), mutta oikeen tyytyväinen valmistusmispäivänä... ;)
    On toki myös monia muitakin opintoja - esim. AMK-opintoja, joissa voi hyödyntää liiketalouden opintoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa janoava kirjoitti:

Hei! Valmistun tänä keväänä lähihoitajaksi, ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus hankkia itselle toinenkin ammatti, mielellään aikuiskoulutuksella. Sitä haluaisin lähinnä tiedustella, että miten kauan aikuiskoulutus kestää, jos pohjalla on ammatillinen perustutkinto? Toisin sanoen, pystynkö hyväksi lukemaan näitä opintoja? Talouskoulun olen myös käynyt, sekä 1,5 vuotta catering-alan perusopintoja. Toista ammattia suunnittelen siksi, että olen 3 vuoden aikana todennut tämän alan itselle täysin sopimattomaksi, ja tämän jälkeen pidänkin välivuoden opinnoista. Kiitos etukäteen vastauksista ja kaikille jotka sanovat että googleta, niin kyllä tuota googlea on paljon käyteltykin jo!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu