Naisleijona, osa 5

86

Huomasin, että se, joka oli nyt ottanut komennon, määräisi myös tahdin. Hän suuteli, nuoli, puhalteli, hipelöi ja siveli kroppaani, kiertäen kuitenkin strategiset paikat hiuksenhienosti, ja pelkäsin jo ettei tämä ihana kidutus koskaan loppuisi. Kuitenkin hän lopulta otti nännin suuhunsa, ja pelkäsin laukeavani vain siitä että hän imi ja hyväili taitavasti rintojani. Selkäni taipui kaarelle ja alkoi olla olemassa vaara että ääneni kuuluisi naapurihuoneisiin saakka. Nainen jatkoikin pian matkaansa alemmas, suudellen vatsaani ja alavatsaani melkein perille saakka, mutta ei ihan. Hänen sormensa jäivät piirtelemään kuvioita alavatsalleni, huulien siirtyessä suutelemaan sisäreisien herkkää ihoa. Turhautumiseni pyrki ilmoille, enkä voinut estää itseäni vikisemästä. Tunsin hänen virneensä sisäreittäni vasten.

”Taidat olla jotakin vailla,” kuulin hänen matalan äänensä sanovan, ja nyökkäsin epätoivoisena.

”Joo,” sain sanottua, vaikka tuntui etten pystynyt edes hengittämään kunnolla.

Hän päätti vapauttaa minut piinastani, ja vihdoin tunsin hänen kielensä juuri siellä minne hänen kosketustaan oli kipeimmin kaivattu. Kouraisin käteni täyteen lakanaa, taivutin jälleen selkäni kaarelle ja pääni taaksepäin tyynyä vasten, enkä todellakaan huomannut saati välittänyt siitä että nyt varmasti voihkaisuni kuuluivat koko olympiakylään. Kovin kauaa ei olisi laukeamiseen edes tarvittu, mutta nainen edelleen näytti että hän määrää valssin tempon, ja jätti minut kerta toisensa jälkeen aivan orgasmin partaalle, lopettaen vain hetkeksi mutta tarpeeksi pitkäksi hetkeksi. Juuri se hetki orgasmin partaalla on uskomattoman nautinnollinen, mutta hyvin pian aloin jälleen tuntea etten yksinkertaisesti kestäisi enää moista kiusaamista. Olin täysin hänen armoillaan, joten en epäröinyt pyytää.

”Please…”

Pyyntööni vastattiin. Hän tuli ylös, kasvot kasvojeni tasolle, ja tunsin miten hänen sormensa liukuivat sisääni samalla hetkellä kun hän suuteli minua. Lantioni nousi ottamaan vastaan hänen kätensä, ja vain muutaman työnnön jälkeen purin hänen olkapäätään ollakseni huutamatta ääneen voimakkaan orgasmin lyödessä ylitseni kuin hyökyaalto.

Kun palailin hiljaksiin taivaista takaisin, hän kietoi kätensä ympärilleni ja piti minua sylissään sanaakaan sanomatta. Olin niin onnellinen että melkein nukahdin siihen, mutta sitten huomasin että minulla oli asiaa hänelle eikä hän enää voisi olla vierelläni kun heräisin.

Avasin silmäni ja käännyin katsomaan häntä. Hän hymyili, ja hymy säteili jäänsinisissä silmissä asti.

”Rakastan sinua,” sanoin, tuntien itseni hieman hölmöksi.

”Hassu,” hän vastasi lempeästi hymyillen. ”Olisit heti sanonut, ei olisi tarvinnut epäröidä.”

”Jätin sentään oven lukitsematta,” muistutin. ”Enkä uskaltanut sanoa, kun en uskonut että…”

Hän hymyili yhä, ja suuteli minua otsalle.

”Olet kyllä aika suloinen,” hän sanoi.

Onnellinen hymy kasvoillani suljin silmäni, ja ilmeisesti molemmat rankat urheilusuoritukset vaativat veronsa sillä pian nukahdin hänen syliinsä.

2

4398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ota minut

      huh...voi vaan toivoa, että joskus itsekin pääsisi naisleijonan käsittelyyn...

    • Ihanalta kuulostaa.....ihan en tuohon ole päässyt mutta toivottavasti joskus :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      9
      1176
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe