Haluaisin kuulla selkeää tietoa, jos jollain on ollut samantapainen juttu. Alkaa minulta viedä yöunet ja hermot.
KOlme vuotta on taisteltu exän kanssa edellisen, yhteisen talon myynnin jälkeen löydetystä kuivuneesta vesivahingosta. Uudet asukkaat vaativat n.7000e takaisin kaupasta tuon piilevän vian vuoksi. Summa oli alunperin suurempi, mutta ovat joutuneet laskemaan sitä nyt 6500e. Eivät suostuneet aiempaaan 6000e summaan.
Itse olisin halunnut maksaa jutun pois omaltaosaltani, mutta exä ei suostu maksamaan heille. Juttu menee nyt raastuvan oikeuteen 1,5kk päästä. Asaianajaja ei ole minulle asiasta ilmoittanut vaan miehen kautta tieto tuli.En saa miehen jutusta tolkkua ja asianajajaa en tavoita. Oisko lomalla.
Nyt kysyisinkin miten käy, jos itse maksan tuon koko summan heti kun eka raastuvanoikeuskäsittely on ohitse(että tiedän mitä oikein on tapahtumassa) Meidät on yhteisvastuullisesti tässä oikeuskäsittelyssä otettu mukaan. Voinko vaatia myöhemmin miehen osuutta esin. ulosmittauksella ellei sovi asiaa?
Itse olen eläkkeellä, mies töissä. omistan asumisoikeusasunnon ja sen myynnillä saisin koko vaateen maksetuksi, mutta ei tee mieli maksella miehen osuutta.
En haluaisi maksaa eurokaan koko hommasta, mutta mulla lkaa psyyke jo rakoilla jutun takia ihan todella pahasti ja ex aikoinaan lupasi homman hoitaa alta pois kahden eri todistajan kuulleen. papereita ei ole, mutta onko suullisella lupauksella mitään merkitystä? Kuulijoina omat aikuiset lapset(yhteiset)
Koetan saada vielä yhteyttä lakimieheen ja ylieseen oikeusaputoimistoon, mutta aika huonoa on kiinni saaminen.
Kiitos niille vastauksille, jotka ovat asiallisia. Toivon, että jollain olisi takanaan jotain samantapaista ongelmaa ja voisi vastata.
Korvaus kuivasta vesivahingosta
3
882
Vastaukset 3
- vedätyksen uhri
Onko kukaan rakennuspuolen asiantuntija todennut tuon vesivahingon olemassa olon ja onko siitä mitään paperia tehty? Jos ei, niin kannattaa saada puolueeton lausunto, että tuollainen haitta asunnossa on ja miten se pitäisi korjata ja kuinka kalliiksi tulee?
Joskus kohdalle sattuu ihmisiä, jotka yrittävät häikäilemättä hyötyä toisen kustannuksella ja vääristelevät ja suurentelevat asioita. Ei kaikkea tarvitse kiltisti niellä mitä sanotaan. - ikävä juttu
Yhteisvastuullisuus tarkoittaa sitä, että toinen maksaa, jos toinen ei. Joskus se on hyvä asia, joskus ei. Voisitko itse olla yhteydessä ostajiin ja ehdottaa maksavasi puolet ja siten välttyä oikeudenkäynniltä? Oikeudenkäynnistä väkisinkin tulee sinulle jotain kuluja. Jos taas olet sitä mieltä, että oikeus ei tuomitse teitä maksamaan mitään ostajille odottele tuomiota. Kumpi teistä osapuolista on viemässä asiaa käräjille? Ostaja ilmeisesti?
- Olkaa tarkkana
Ostaessa talo tarkastetaan.Yleensä papereissa lukee että myydään siinä ja siinä kunnossa.Monesti on myös kuntokartoitus tehty.Ostaja on ehkä itse aiheuttanut ongelman kun otetaan näytteitä eikä tuki reikiä.
Oletteko tahallanne myyneet hometalon?
Juristi viivyttelee tahallaan ja palkkiot nousee. Oikeuslaitos ei ymmärrä rakentamisesta höykäsen pöykästä,
Vaatikaa itse korjata mahdollinen vahiko niin näkee sitten mikä se oikeasti on ja tulee halvemmaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561