Käy heikosti

Citroen Xsara break 2002. Kylmällä koneella käy kuin unelma. Kunnes moottori on saanut lämmetä aikansa rupeaa ajo tökkimään, kierrokset putoavat tyhjäkäynnillä alle 500. Taas yön yli odotettua toimii moitteettomasti. Tehnyt näin nyt muutaman kertaa parissa kuukaudessa. Missähän on vika kun huoltamoltakin kuullut että saattaa olla sitä tai tätä, ei viitsisi kaikkea laittaa turhaan uusiksi. Vikakoodit on ensimmäisen kerran jälkeen viitanneet ongelmiin sytytysjärjestelmässä, kosteutta??? Ensimmäisellä kerralla ongelma tuli vastaan startattaessa, starttaa oikein hyvin, mutta jää tökkimään. Mutta miksi vika nykyään aina sattuu kesken ajon?
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuollaiset oireet saattavat johtua anturiviasta kun ruiskun ohjainboksi luulee lämpimän koneen olevan kylmä. Kylmällä koneella toimii ok, mutta koneen lämmetessä jää rikastus päälle ja alkaa köhimään liian bensan takia.

Äänestä

Vaikuttaisi siltä että vian ilmetessä käy vain 3lla sylinterillä. Mikähän saa tämän aikaiseksi kesken ajon. Ja vaihteeksi uudestaan käynnistettäessä käy erittäin huonosti, kierrokset 300-1200 pomppien tyhjäkäynnillä. Liikkuu vaivalloisesti ja meinaa sammahtaa. moottorinmerkkivaloa vilkuttaa. Tuntien odotusten jälkeen pelaa taas ilman minkäänlaista ongelmaa. Varoitusvalot sammuvat, kaikki tuntuu olevan taas ok. Kunnes taas seuraavan kerran tapahtuu..

Voiko kyse olla näistä antureista? Vai lähteäkkö suoraan puolankimppuun. yms

Äänestä

Tänään iltasella vähän kuutamoajelua, ongelmia ei ilmennyt ajotapaa muutellen, ainoa asia mikä pisti silmään niin lämpötilamittari vaihteli nopealla tahdilla 60tä 95een useaan kertaan, varmaan kuitenkin ihan normaalia, pisti vain nyt silmään kun niin tarkasti seurasi auton toimintaa.

Äänestä
  • Ei sitten alkuunkaan normaalia!
    Lämpötila-anturi ilmeisesti viallinen. Vie huoltoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


goon3 kirjoitti:

Citroen Xsara break 2002. Kylmällä koneella käy kuin unelma. Kunnes moottori on saanut lämmetä aikansa rupeaa ajo tökkimään, kierrokset putoavat tyhjäkäynnillä alle 500. Taas yön yli odotettua toimii moitteettomasti. Tehnyt näin nyt muutaman kertaa parissa kuukaudessa. Missähän on vika kun huoltamoltakin kuullut että saattaa olla sitä tai tätä, ei viitsisi kaikkea laittaa turhaan uusiksi. Vikakoodit on ensimmäisen kerran jälkeen viitanneet ongelmiin sytytysjärjestelmässä, kosteutta??? Ensimmäisellä kerralla ongelma tuli vastaan startattaessa, starttaa oikein hyvin, mutta jää tökkimään. Mutta miksi vika nykyään aina sattuu kesken ajon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu