Kalervo Tolppanen: Kolmen valtakunnan vaelluksia, 2009.
Kalervo Tolppanen kertoo vaelluksistaan ja kalaretkistään Lapin ylämaissa sekä Ruotsin ja Norjan puolella. Monesti mukana on muuta porukkaa, lähinnä perhekuntaa ja sukulaisia.
Kalastamisesta on pääasiassa kyse, niin kuin kirjan alaotsikkokin viittaa. Kuvaukset kalastuksista ovat kallepäätalomaisia tapahtumien kertomisia. Tällä ei kirjallisuuden Finlandia-palkintoa tavoitella, mutta sitä ei liene tarkoitettukaan.
Paras ja lämmöllä kirjoitettu osio on kuvaus Lapin Grand Old Man Yrjö Metsälästä, jonka kanssa kirjoittaja ystävystyi Lapin Yliperällä. Siellä Yrjö toimi pitkään retkioppaana vielä vanhoilla päivilläänkin. Kauniisti kirjoittaja kuvaa Yrjön elämää ja hänen siirtymistään paremmille retkimaille kesällä 2000.
Kalastuksesta innostuneelle kirja on mukavaa luettavaa. Teksti tosin on paikoin töksähtelevää. Siihen vaikuttaa varmaan oikolukijankin taso. Kirjoittaja nimittäin kiittää vaimoaan teoksen oikolukemisesta. Ei olisi pitänyt, sillä pahoja kielioppivirheitä kirjassa on ylen määrin. Pilkun käyttö ja yhdyssanat eivät aina ole hallinnassa nekään. Äidinkielen opettajalle tällainen kirjoittaminen on yöunet menettävää sorttia. Mutta sellainen, joka ei pikkuasioista häiriinny, varmaan nauttii kirjan lukemisesta.
Kalervo Tolppanen kertoo vaelluksistaan ja kalaretkistään Lapin ylämaissa sekä Ruotsin ja Norjan puolella. Monesti mukana on muuta porukkaa, lähinnä perhekuntaa ja sukulaisia.
Kalastamisesta on pääasiassa kyse, niin kuin kirjan alaotsikkokin viittaa. Kuvaukset kalastuksista ovat kallepäätalomaisia tapahtumien kertomisia. Tällä ei kirjallisuuden Finlandia-palkintoa tavoitella, mutta sitä ei liene tarkoitettukaan.
Paras ja lämmöllä kirjoitettu osio on kuvaus Lapin Grand Old Man Yrjö Metsälästä, jonka kanssa kirjoittaja ystävystyi Lapin Yliperällä. Siellä Yrjö toimi pitkään retkioppaana vielä vanhoilla päivilläänkin. Kauniisti kirjoittaja kuvaa Yrjön elämää ja hänen siirtymistään paremmille retkimaille kesällä 2000.
Kalastuksesta innostuneelle kirja on mukavaa luettavaa. Teksti tosin on paikoin töksähtelevää. Siihen vaikuttaa varmaan oikolukijankin taso. Kirjoittaja nimittäin kiittää vaimoaan teoksen oikolukemisesta. Ei olisi pitänyt, sillä pahoja kielioppivirheitä kirjassa on ylen määrin. Pilkun käyttö ja yhdyssanat eivät aina ole hallinnassa nekään. Äidinkielen opettajalle tällainen kirjoittaminen on yöunet menettävää sorttia. Mutta sellainen, joka ei pikkuasioista häiriinny, varmaan nauttii kirjan lukemisesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuon kirjan. Sitä ei monissa kirjastoissa liene. Kielioppivirheitä on sanomallasi tavalla, esim. "miehet meni", "koirat haukkui". Se häiritsee. Valokuvat ovat monentasoisia. On hyviä, ja on aivan p:stä vedettyjä. Metsälästä on kirjoitettu kauniisti.
Kun kirjoja kirjoittaa, pitäisi olla kunnon oikolukija, jos ei itse osaa. Kirjailija-nimitystä voi kirjoittajasta käyttää vasta sitten, kun hän ei tarvitse oikolukijaa. Esim. Kalle Päätalo ei tuon määritelmän mukaan ollut kirjailija, koska hänen tekstejään Gummerruksella yksi ukko korjasi miltei päätoimisesti.
p.o. Gummeruksella... Vain siksi korjaus, että kukaan ei luule, että en osaa kirjoittaa...
Näin esikoiskirjailijaksi olen tyytyväinen, että kirjastot ovat huomanneet kirjani. Oma arvioni on, että se löytyy noin sadasta kirjastosta Suomessa.
Kirjoittaja
kirjastoista voi haulla www.kirjastot.fi ja sieltä Frank-monikirjastot ja valitsemalla sieltä kirjastoalueet sekä syöttämällä sinne ohjeitten mukaan haettavann teoksen nimi ja/tai tekijän nimi jne. Saatte koko Suomen.
Kiitos Marra22, kun arvostelit kirjani. Kirjoittaja on aina tyytyväinen asiallisesta palautteesta, se kannustaa yrittämään uudestaan. Olen lähtöisin samanlaisista olosuhteista kuin Kalle Päätalo, tosin lähes 30- vuotta myöhemmin syntyneenä. Luinkin ahmien Päätalon tuotannon Tampere- aikaan saakka, loput odottavat tuolla hyllyssäni. Kansakoulupohjalla ei pilkut aina satu kohdalleen ja lieneekö se aina niin tärkeää. Tosin kävin kouluja aikuisiällä ja olen kirjoitellut tuhansia sivuja raportteja ja pöytäkirjoja oman ammattini alueelta.
Odottelen innolla lukijoiden kommentteja. Kiitos!
Kalervo Tolppanen
Kielioppikin paranee kirjoitettaessa (ja hyvää oikolukijaa käytettäessä varsinkin). Pilkutkaan eivät ole kovin tärkeitä. Eikös se yksi Finlandia- palkinnon saanut (tai ehdokas) ollut kokonaan ilman pilkkuja. Se on jo tosissaan törkeää! Kertomuksesi olivat mielenkiintoisia. Valokuvat monentasoisia, kuten tuossa edellä todetaankin. Niitä olisi voinut olla kyllä vähemmänkin.
Kauneinta oli kirjassasi Metsälästä kirjoittamasi luku. Tällaista kun saisi noihin kala- ja eräjuttuihinkin. Olihan kyllä niissäkin aika lailla pohdiskelevaa otetta, eikä aina pelkkää tapahtumien kerrontaa.
Toivon menestystä jatkossa.
lukuilon takia kannattaa luetuttaa ja korjauttaa tekstit asiantuntijalla, esim. kirjastoista saa ohjeita.