Onko täällä yllämainitut menestyksekkäästi yhdistäneitä? Kerro, miten teillä onnistuu!
Opiskelu + työ + perhe-elämä = mahdoton yhtälö?
2
485
Vastaukset
- njgvcfcfu
Riippuu tosi paljon alasta. Jossain paikoissa on varaa suorittaa hitaasti tutkintoa, jolloin yhdistelmä onnistuu, mutta esim. lääkiksen kanssa voi olla jo hankaluuksia.
- julkisen puolella.
Tunnen ihmisen joka on pääkaupunkiseudun julkisen osakeyhtiön palveluksessa aluepäällikkönä. Ei koulutuksia eikä työssäolovelvollisuuksia. Käy työpaikalla milloin saattuu, korkeintaan puoli tuntia päivässä, jos ei pakollista palaveria. Työpäivät hän saa istua kotona vaimonsa kanssa pyörittämässä lapsiperheen arkea. Lisäksi töistä hän on saanut ilmaisen auton ja bensat käyttöönsä. Vaimon autonkin bensa menee yhtiön piikkiin. Sitten puhelimen ja ilmaiset soitot. Kannettavan tietokoneen ja ilmaisen nettiyhteyden. Lisäksi vielä luottokortilla edustusrahaa, jolla sitten syödään perheineen ravintolassa. Autoa käytetään pelkästään lapsien kuljettamiseen harkkoihin, kesämatkoihin kun muita matkoja ei töypaikalle tulon lisäksi ole. Yhtiön työntekijöille tarkoitetut elokuvaliputkin menivät perheensä elokuvakäynteihin.
Siinä on aikaa vaikkapa kuinka paljon lukemiseen, harrastamiseen. Ja kun palkka on kovaa, sitten omakotitalo maksetaan sille. Kotona työhönhaluton hieno vaimo huonolla koulutuksellakin elätetään sillä tulolla. Kun palkkatuolo on kovaa, sitten ostetaan ostamalla kaikkea mihin tekee mieli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623772Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883149Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin802378Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m681375- 891223
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401151Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55995- 47972