Pako

Näen usein unta siitä, että joudun pakenemaan jotain vaaraa. Monesti valmistauden pakoon pakkaamalla tärkeitä tavaroita mukaan mutta tavaroita ei tahdokaan löytyä tai en osaa päättää mitä pitää ottaa mukaan. Toisessa toistuvassa unessa olen muuttanut vanhaan asuntoon. Asunto on joka kerralla eri mutta samantyylinen: vanha, tilava, osaksi huonokuntoinen ja siellä on edellisen asukkaan jäljiltä tavaroita. Ajattelen aina että tästä saan hienon kodin itselleni kunhan hieman remontoin ja sisustan. Osa asuntoon jääneistä tavaroista on mielestäni kauniita ja usein unessa suunnittelenkin säilyttäväni jotain niistä omassa sisustuksessani.
Merkitsevätköhän unet ja niiden toistuvuus jotain?
21435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.. kierrät asunnosta asuntoon ja joka kerta siellä on ollut joku muu? Tarkoittaisiko se sitä että mitä vain mielestäsi kaunista löydät, joku muu on jo käyttänyt sitä, ollut paikalla ensin?
Minäkin näen joskus unia siitä kuinka pakenen jotain. Huih.

Äänestä

ihminen pakenee tuntematonta vainoojaa ja katastrofia. Uni kertoo sielullisesta ahdistuksesta ja stressistä.
Unennäkijä on tietoinen nykyisen elämäntilanteen vaikeuksista ja haluaa muuttua.
Pakounet ovat toistuvia, kunnes sisäinen rauha palaa.
Pako unessa voi merkitä myös , että jokin pakenee mielestä, muistista.
Kyseessä saattaa olla myös pako siinämielessä, että unennäkijä ei ole käsittänyt jotain asiaa.
Pako voi kertoa myös tiestä ulos, kun unennäkijä on joutunut vaikeaan tilanteeseen.

Asunnon vaihtaminen tarkoittaa muutosta suhtautumisessa itseen.
Asunto kuvaa ihmistä itseään, samoin kuin talo.

Unessa ihminen muutaa silloin, kun hänen elämänsä etsii uusia uomia ja hän kokee sisäistä tyytymättömyyttä.

Vanhat asiat unessa viittaavat unennäkijän omassa henkilöhistoriassa tapahtuneisiin asioihin.
Ehkä myös vanhoja asenteita...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unien merkitys? kirjoitti:

Näen usein unta siitä, että joudun pakenemaan jotain vaaraa. Monesti valmistauden pakoon pakkaamalla tärkeitä tavaroita mukaan mutta tavaroita ei tahdokaan löytyä tai en osaa päättää mitä pitää ottaa mukaan. Toisessa toistuvassa unessa olen muuttanut vanhaan asuntoon. Asunto on joka kerralla eri mutta samantyylinen: vanha, tilava, osaksi huonokuntoinen ja siellä on edellisen asukkaan jäljiltä tavaroita. Ajattelen aina että tästä saan hienon kodin itselleni kunhan hieman remontoin ja sisustan. Osa asuntoon jääneistä tavaroista on mielestäni kauniita ja usein unessa suunnittelenkin säilyttäväni jotain niistä omassa sisustuksessani.
Merkitsevätköhän unet ja niiden toistuvuus jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu