Tilanne on siis tämä:
Olen raskaana, 6:lla viikolla. Nykyinen suhde, tai siis raskauteen johtanut sellainen, päättyi juuri ennen kuin sain tietää olevani raskaana..
Nyt sitten pähkäilen ja pohdin pitääkö lapsen, jolla mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei tulisi olemaan isää (ainakaa läsnäolevaa, eikä välttämättä isyyttään tunnustavaakaan isää..) ja ehkä hieman päästään pipi äiti (ainakin vauvan muutaman viikon tätä valvotettua...) vai tehdäkö yksinkertaisesti abortti ja itkeä sitten sitä mahdollisesti loppu elämän.
Omat mielipiteet vaihtelee vahvasti, toisinaan ei näe muuta mahdollisuutta kuin keskeytys ja toisinaan mikään ei ole sen selvempi asia kuin että pidän lapsen.
Sitten kun taas alkaa miettiä millaiset eväät tämä isätön ja pahimmassa tapauksessa äiditön lapsi saisi elämäänsä, en voi kuin miettiä aborttia ettei taas yksi lapsi joutuisi elämään ja kärsimään huonoista kotioloista ja isättä kasvusta ym. muista yksinhuoltaja perheiden rasitteista..
Itse sain kasvaa molempien vanhempien perheessä enkä osaisi kuvitellakaan lapsuuttani ilman isää.
Siis tunteet ja järki puhuu eri kieltä, kuten myös oman ja lapsen parhaan miettiminen.. Tuntuisi itsekkäältä tehdä lapsi vain koska ei haluaisi kärsiä abortista mutta pystyisinkö tarjoamaan yksin lapselle sen tarvitsemat elinpuitteet ja eväät elämään..?
Mitä mieltä itse olisitte vastaavassa tilanteessa? Mihin ratkaisuun päätyisitte?
Olen raskaana, 6:lla viikolla. Nykyinen suhde, tai siis raskauteen johtanut sellainen, päättyi juuri ennen kuin sain tietää olevani raskaana..
Nyt sitten pähkäilen ja pohdin pitääkö lapsen, jolla mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei tulisi olemaan isää (ainakaa läsnäolevaa, eikä välttämättä isyyttään tunnustavaakaan isää..) ja ehkä hieman päästään pipi äiti (ainakin vauvan muutaman viikon tätä valvotettua...) vai tehdäkö yksinkertaisesti abortti ja itkeä sitten sitä mahdollisesti loppu elämän.
Omat mielipiteet vaihtelee vahvasti, toisinaan ei näe muuta mahdollisuutta kuin keskeytys ja toisinaan mikään ei ole sen selvempi asia kuin että pidän lapsen.
Sitten kun taas alkaa miettiä millaiset eväät tämä isätön ja pahimmassa tapauksessa äiditön lapsi saisi elämäänsä, en voi kuin miettiä aborttia ettei taas yksi lapsi joutuisi elämään ja kärsimään huonoista kotioloista ja isättä kasvusta ym. muista yksinhuoltaja perheiden rasitteista..
Itse sain kasvaa molempien vanhempien perheessä enkä osaisi kuvitellakaan lapsuuttani ilman isää.
Siis tunteet ja järki puhuu eri kieltä, kuten myös oman ja lapsen parhaan miettiminen.. Tuntuisi itsekkäältä tehdä lapsi vain koska ei haluaisi kärsiä abortista mutta pystyisinkö tarjoamaan yksin lapselle sen tarvitsemat elinpuitteet ja eväät elämään..?
Mitä mieltä itse olisitte vastaavassa tilanteessa? Mihin ratkaisuun päätyisitte?
Vastaukset 9
Vanhimmat
elää ja olen löytänyt myöhemmin paremman miehen jonka kanssa saada lisää lapsia. Ei ole tarvinnut katua koskaan ja elämä on ihanaa ilman loputonta syyllisyyttä mikä abortista olisi seurannut. Miksei sinulle voisi käydä näin? Ota vastaan se mitä elämä tarjoaa nyt, ethän voi koskaan tietää saatko enää myöhemmin lapsia vaikka kaikki muu olisi miten hyvin!
Aborttia ei kannata tehdä koskaan kun on vähänkään epävarma, eikä muutenkaan ottaa moisia tunnontaakkoja kannettavakseen kun ei kerran ole mikään pakko!
Minulla on nyt pieni vauva, jolla ei ole isää edes papereilla. Hän on IHANA. Ihan kuin isänsä, yhtä pehmoiset hiukset :) ja samalla näen hänessä itseäni kun katson omia vauvakuviani :). Hei, minäkin valvoskelin koko raskauden kun yksin jäin...nukuin 3-5 tuntia yössä ja sairaslomia sen vuoksi...ja nyt olen valvoskellut vauvan vuoksi, välillä tullut nukuttua aika heiveröisesti. Eilen olin pahalla tuulella unenpuutteen vuoksi (en tietenkään vauvaa kohtaan :)) mutta tänään kaikki on taas aurinkoista ollut. Hän tuoksuu ihanalle, ihan mausteiselle, kun hänen päälakeaan nuuhkaisee. Hän on pehmoinen kuin silkki ja kasvot ovat pelkkiä poskia ja silmiä :), suu on pieni kuin nukella. Jos tunnen itseni väsyneeksi ja katkeroituneeksi niin jos otan hänet syliin painan poskeani vasten, niin siinä se kaikki uupumus häviää. Jos käväisen toisessa huoneessa niin perässä konttaa pieni muurahainen...niin pieni hän on siellä lattiatasolla :)...iso pää ja pikku vartalo. Oma ihana kultani. Koko maailma nauraa ja hymyilee kun hän nauraa...niin valloittavaa on pienen vauvan nauru. Et sinä hulluksi tule, vauva pitää sinut tässä maailmassa väsyneenäkin! Ja hän kasvaa, ja hänestä tulee koululainen, josta saat olla ylpeä, hänestä tulee aikuinen ja rakas ystäväsi.
Ei vauva isää tarvitse, hänellä on sinut. Ei hän rahaa tarvitse, hänellä on sinun rakkautesi. Hänellä on kaikki, jos haluat olla hänen äitinsä. Hänellä on tarkoituksensa ja paikkansa tässä maailmassa. Se paikka jää tyhjäksi jos hän ei saa syntyä ja se tarkoitus jää täyttämättä, jos hän ei saa yrittää.
Vauva on ihana. Varsinkin terve vauva joka itkee vain kun on nälkä, tai vaippa on märkä, ja on taas tyytyväinen kun perustarpeet on tyydytetty. Jopa se huutava koliikkivauva on ihana, silloin kun nukkuu ja on hiljaa. Pieni helppohoitoinen vauva kasvaa kuitenkin isommaksi, eikä jokaisesta ole siihen että kasvattaisi lapsen yksin. Uhmaikä ei ole ruusuilla tanssimista, ja on huomattavasti helpompaa jos lapsen isä on tukena. Veljeni avovaimokin tahtoi vauvan ja sai sen, nyt kun vauva on iso ja "hankalampi" veljeni hoitaa lasta ja nainen otti uuden miehen itselleen. Kai haluaa taas vauvan, harmi että kasvavat isoiksi.. Jokaisesta ei ole yksinhuoltajaksi, kunnioitan heitä jotka pystyvät siihen, mutta se ei ole itsestäänselvä ratkaisu.
Puppua. Minulla on myös koululainen. Hän oli ihana vauvana, ihana uhmaikäisenä, ihana mustasukkaisena, ihana omana iloisena itsenään. Hän oli ihana sairaana (oli vauvana hyvin sairas), ihana terveenä, ihana väsyneenä ja ärtyisenä, ihana hyvin levänneenä ja iloisena. Ja täällä on vauva, joka on ns vaativa vauva...vaatii paljon syliä ja huomiota, vaatii paljon valvontaa hyvin aktiivisena ja toimeliaana, nukkuu vähän jne. Hän on silti ja edelleen ihana.
Pitääkö siksi, että lapselle joskus tulee uhmaikä, joka kuitenkin kestää vaan aikansa, niin aborttiin ryhtyä??? Kyllä on erikoista ajattelua.
Kiitos paljon asiallisista ja kannustavista vastauksistanne!! On hienoa lukea että näinkin voi käydä (annoin lapseni.. ja näin meillä vauvan kanssa), vauvan kanssa voi pärjätä hyvin yksin ja elämä jatkuu..:)
Ihanaa saada vähän vahvistusta ja tukea vauvan pitämiseen kun itse en aborttia haluaisi mutta pelkään tulevaa ihan älyttömästi...mutta muutkin ovat selvinneet, miksi en myös minä..?!
Päätös: PIDÄN LAPSENI!!!
Kannattaa kuunnella sydäntään näin tärkeissä päätöksissä!
Asiat aina jotenkin järjestyät, apua on saatavilla ja yhteiskunta tukee lapsiperheitä avokätisesti!
Onnea matkaan Sinulle ja pikkuiselle! :)
Toivoo 'annoin lapseni..' tuosta ylempää.
Olet rohkea ja vahva ihminen, arvostan sinua suuresti.Lapsesi tulee saamaan upean äidin! Itsellänikin on pieni vauva ja hän on aivan ihana pieni ihme. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vauvanhoito ole väsyttävää, se on, mutta se on erittäin palkitsevaa samalla. Onnittelut päätöksestäsi ja kaikkea hyvää sinulle!
Kiitokset kannustavista kommenteista ja kertomuksistanne!!
Tällä hetkellä olen onnellinen ja tyytyväinen päätökseen vaikka tuleva pelottaakin...mutta kai kaikesta selviää kun ottaa vaan asenteeksi että kyllä tästä selviää...:)
Täältä myös irtoaa arvostusta sinulle, iloa tulevan lapsesi puolesta ja uskoa, että teillä on hyvä tulevaisuus. Todella hienoa, että päätit pitää lapsen haasteista ja peloistakin huolimatta. Rukoilen sinun ja lapsesi puolesta. Uskon, että saat kaiken tarvitsemasi tuen.