Haluaisin kirjoittaa terveestä mielestä ja hyvinvoinnista. Kuten aikaisemmisakin viesteissä olen hieman arvostellut mielenterveyden hoitokeinoja sekä kyseenalaistamaan sairaudet, tulen saman tekemään jälleen. Pahoittelen jälleen mikäli jokin alan ammatilainen pahoittaa mielensä kirjoutuksen johdosta, mutta onhan tämänkin viestin lukeminen vapaaehtoista.
Oma näkökantani mielenterveyteen on, että ihminen on lähtökohtaisesti ja luontaisesti terve ja että terveys voidaan menettää sairauden johdosta. Terveyttä ei siis tarvitse valmistaa muutoin kuin sairastuneelle. Voihan ihminen olla syntyperäisesti sairas, mutta asia tulisi edetä siten, että sairaus tulisi todentaa eikä suinkaan siten, että ihminen on sairas mikäli terveyttä ei ole todettu. Sairaus pitäisi todentaa mielestäni siten, että toinen taikka kolmaskin lääkäri voisi todeta sairauden omilla tutkimuksillaan eikä suinkaan siten, että yksi lääkäri tekee päätöksen ihmisen sairaudesta ja että tätä päätöstä puolletaan potilasta näkemättä useamman lääkärin toimesta.
Arvostellessamme mielenterveyden hoitoa ja hoitokeinoja saamme usein ammattilaisen vastineen jossa ammattilainen puolustelee tekemäänsä työtä ja että syypää tyytymättömyyteen on huonot taloudelliset puitteet hoitaa potilasta. Itse olen enemmän kuin usein törmännyt käytäntöön jossa potilasta uhkaillaan, kirtistetään ja alistetaan peittämään tyytymättömyytensä. Uhatut potilaat ovat useastikkin tahdosta riippumattomassa pakkohoidossa ja onhan se kovin ihmeellistä, että milenterveyden ja hyvinvoinnin nimeen pidetään satoja ellei jopa tuhansia pakkohoitopaikkoja, mutta vapaaehtoiseen hoitoon ei sitten enää löydykkään varoja. Hoitamaton potilas on jälleen tyytymätön.
Entäpä sitten lääkkeet joita käytetään mielenTERVEYTEEN. Hieman asiantuntemattomampi voisi mieltää lääkärin määräämän lääkkeen terveyden ylläpidon ehdoksi ja että ihminen on sairas kun kerta lääkettä tarvitsee, mutta tältäkin palstalta ollaan kerta toisen jälkeen luettu kertomuksia joissa mitä kummallisimmilla perusteilla lääkkeitä ollaan määrätty ja että lääkkeet ei aina ole edes tarkoitettu juuri sen oireen lääkitsemiseen josta on oolut puhetta lyhyellä lääkärissäkäynnillä. On myös tapauksia jossa jopa oma perhe on kotidiegnoosilla ja toridemokratialla päättynyt lähimmäisen kärsivän jostakin ja pakkohoito ja lääkitys sekä sairaan diegnoosi on takuuvarma mikäli vähänkään vastustaa pakkotoimenpoiteitä taikka "potilas" esittää vastaluseen taikka valituksen toiminnasta. Nelos-kanavalta tuli hetki sitten sairaala-sarja jossa vimekerralla käsiteltiin mielenterveyttä tavalla jossa lääkityn mielipide vaihtui sen mukaan oliko hän ottanut pillerinsä taikka ei ja mielipide piti antaa koska potilaan äiti oli hieman hassuja ehdotuksia esittänyt lääkäreille. Lopuksi erimielisyyden aloitteen potilaan äiti vaihtoikin itse mielipidettään. Onkos tämä läkärisarjan toiminta sitä jota Suomalainen lääkäri odottaa potilailtaan ja hänen lähipiiriltään?
Oma filosofiani on, että pakkohoito on väärin, koska hoito on vastentahtoista eikä hoito sinällään palvele potilasta.
Pakkohoidon ja lääkityksen puolustaja on helposti sairaampi kuin potilas, koska terve mieli ei riistä huhupuheen ja milipiteen vuoksi toisen vapautta taikka loukkaa toisen ruummiillista koskemattomuutta.
Usko mielensairauksiin on kuin usko ufoihin, niitä väitetään olevan ja nähdyn, mutta kukaan ei vilpittömästi pysty todistamaan olemassaoloa.
Oma näkökantani mielenterveyteen on, että ihminen on lähtökohtaisesti ja luontaisesti terve ja että terveys voidaan menettää sairauden johdosta. Terveyttä ei siis tarvitse valmistaa muutoin kuin sairastuneelle. Voihan ihminen olla syntyperäisesti sairas, mutta asia tulisi edetä siten, että sairaus tulisi todentaa eikä suinkaan siten, että ihminen on sairas mikäli terveyttä ei ole todettu. Sairaus pitäisi todentaa mielestäni siten, että toinen taikka kolmaskin lääkäri voisi todeta sairauden omilla tutkimuksillaan eikä suinkaan siten, että yksi lääkäri tekee päätöksen ihmisen sairaudesta ja että tätä päätöstä puolletaan potilasta näkemättä useamman lääkärin toimesta.
Arvostellessamme mielenterveyden hoitoa ja hoitokeinoja saamme usein ammattilaisen vastineen jossa ammattilainen puolustelee tekemäänsä työtä ja että syypää tyytymättömyyteen on huonot taloudelliset puitteet hoitaa potilasta. Itse olen enemmän kuin usein törmännyt käytäntöön jossa potilasta uhkaillaan, kirtistetään ja alistetaan peittämään tyytymättömyytensä. Uhatut potilaat ovat useastikkin tahdosta riippumattomassa pakkohoidossa ja onhan se kovin ihmeellistä, että milenterveyden ja hyvinvoinnin nimeen pidetään satoja ellei jopa tuhansia pakkohoitopaikkoja, mutta vapaaehtoiseen hoitoon ei sitten enää löydykkään varoja. Hoitamaton potilas on jälleen tyytymätön.
Entäpä sitten lääkkeet joita käytetään mielenTERVEYTEEN. Hieman asiantuntemattomampi voisi mieltää lääkärin määräämän lääkkeen terveyden ylläpidon ehdoksi ja että ihminen on sairas kun kerta lääkettä tarvitsee, mutta tältäkin palstalta ollaan kerta toisen jälkeen luettu kertomuksia joissa mitä kummallisimmilla perusteilla lääkkeitä ollaan määrätty ja että lääkkeet ei aina ole edes tarkoitettu juuri sen oireen lääkitsemiseen josta on oolut puhetta lyhyellä lääkärissäkäynnillä. On myös tapauksia jossa jopa oma perhe on kotidiegnoosilla ja toridemokratialla päättynyt lähimmäisen kärsivän jostakin ja pakkohoito ja lääkitys sekä sairaan diegnoosi on takuuvarma mikäli vähänkään vastustaa pakkotoimenpoiteitä taikka "potilas" esittää vastaluseen taikka valituksen toiminnasta. Nelos-kanavalta tuli hetki sitten sairaala-sarja jossa vimekerralla käsiteltiin mielenterveyttä tavalla jossa lääkityn mielipide vaihtui sen mukaan oliko hän ottanut pillerinsä taikka ei ja mielipide piti antaa koska potilaan äiti oli hieman hassuja ehdotuksia esittänyt lääkäreille. Lopuksi erimielisyyden aloitteen potilaan äiti vaihtoikin itse mielipidettään. Onkos tämä läkärisarjan toiminta sitä jota Suomalainen lääkäri odottaa potilailtaan ja hänen lähipiiriltään?
Oma filosofiani on, että pakkohoito on väärin, koska hoito on vastentahtoista eikä hoito sinällään palvele potilasta.
Pakkohoidon ja lääkityksen puolustaja on helposti sairaampi kuin potilas, koska terve mieli ei riistä huhupuheen ja milipiteen vuoksi toisen vapautta taikka loukkaa toisen ruummiillista koskemattomuutta.
Usko mielensairauksiin on kuin usko ufoihin, niitä väitetään olevan ja nähdyn, mutta kukaan ei vilpittömästi pysty todistamaan olemassaoloa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi pakkohoidosta ja siitä, miten lääkitys usein määrätään vain lyhyen lääkärissäkäynnin jälkeen puuttumatta asiaan sen enempää ja harkitsematta esim. terapiaa.
Mutta tuo viimeinen lauseesi loukkaa minua.
"Usko mielensairauksiin on kuin usko ufoihin, niitä väitetään olevan ja nähdyn, mutta kukaan ei vilpittömästi pysty todistamaan olemassaoloa."
Tiedätkö millaista on olla vaikeasti, jopa psykoottistasoisesti masentunut? Miltä se tuntuu?
Makaa sängyssä sykkyrässä, vessaankin nouseminen on valtava ponnistus.
Ei pysty syömään, ee nukkumaan. Paha olo on myös fyysistä; oksentelua, sydämentykystä, täydellistä uupumusta, kuukautisetkin ovat jääneet pois.
Itsensä vahingoittaminen on pakonomaista; hakkaa itseään mustelmille, raapii, puree, viiltää...
Itseinho ja -viha on jotain niin käsittämättömän suurta, ettei sitä pysty selittämään sellaiselle, joka ei sitä ole itse kokenut.
Suhteellisuudentaju katoaa, todellisuuskin horjuu. Täysin epärealistisia itsesyytöksiä ja harhaluuloja, ajatukset hajoavat. Ympäristö ja minä tuntuu oudolta, epätodelliselta.
Itkuakaan ei enää ole, pelkkä täydellinen tyhjyys ja toivottomuus.
Kuvitelmaako tämä on? Liioittelua kenties? Ei ole olemassa? "Normaalia yksilöllisyyttä?"
Ja mitä kaikkea muuta ajattelevat he, jotka eivät koskaan ole joutuneet kokemaan tuollaista...
En kuitenkaan joutunut pakkohoitoon, menin osastolle vapaaehtoisesti.
Sairaalahoitojaksoja on ollut useita, olen jo vuosia käynyt terapiassa viikottain. Olen myös säännöllisellä lääkityksessä, joka pitää masennukseni kurissa niin, että tällä hetkellä pystyn elämään suhteellisen normaalia elämää.
Haluan myös mainita, että masennuslääke NORMALISOI keskushermoston aineenvaihduntaa (kun masennus on SAIRAUS, monet hermokemialliset ja hormonaaliset tasapainotilat järkkyvät. Syyt eivät ole pelkästään psykologisia vaan myös biologisia.).
Se ei ole keinotekoista piristämistä tai turruttamista.
Tätä biologista taikka psyykkistä muuttamista ei voida pakonomaisilla keinoilla hyväksyä. Omastapuolestani rinnastaisin pakkolääkityksen ruumiilliseen väkivaltaan. Sehän on jokaisen oma asia tunteeko tarvetta syödä jotakin lääkettä, mutta ihmisten käsitys lääkkeistä ja lääkkeiden käytännön vaikutuksista on hieman kieroutuneita. Tosinaan voidaan odottaa jopa mielipiteiden taikka ajattelutavan muuttumista lääkkeiden syönnin yhteydessä. Mielipiteitä kun ei voida lääkkeillä muuttaa ja ihmisen käytös on kovasti kiinni omasta vapaasta ajattelutavasta, niin käteen ei jää muuta kuin ihmisen leimaaminen. Pakkohoito ja lääkitys leimaamistarkoituksessa ei voi olla hyväksyttävää.
Omallakohdalla kyse oli todellakin lähimmäisen työongelmista ja jonkilaisesta uskomuksesta, että kun minua puoliväkivaltaisesti ravisteltaisiin, niin liiketoiminta alkaisi kukoistaa. Lopetin lääkityksen sekä läkärilläkäynnin lääkärin ohjeiden vastaisesti. Lääkärin mukaan lähimmäiseni pelkää minua. Heti kätellyssä väite vaikutti oudolta, koska sainhan jatkuvia puhelinsoittoja sekä käyntejä niiden ihmisten toimesta jotka mukamas pelkää minua. Kielsin lähimmäisiä ottamasta yhteyttä ja jatkoin elämääni. Riitaa taikka väkivaltaisuutta ei tietenkään ole tapahtunut ja nykyisellään en edes esittele ystäviäni heille. Mikäli kaikki tämä olisi tapahtunut lääkkeiden vaikutuksen alaisena sekä terapiassa käynnillä, niin lääkärihän olisi itselleen kunnian ottanut, ettäkö olisi jotakin hyvää ja oikeata tehnyt. Tässätapauksessa olen siis omalla toiminallani osoittanut pelkotilat turhiksi ja turhat pelkotilathan ovat jonkilaisia psyykeongelmia. Lääkärit eivät hoitaneet lähimmäiseni turhia pelkotiloja, joten kyseessä on laiminlyönti.
Aluperäisen viestin varoitusteksti oli juuri näitä ihmisiä varten jotka pyrkivät selvittelemään miten minun parkuminen tällä osastolla johtuu huonosta hoidosta ja miten lisärahat auttaisivat tilannetta, mutta moni ammatti-ihminen ei ota ymmärtääkseen sitä, että vaikka he niillä rahoilla lennättäisivät Britney Spearsin ottamaan minulta suihin, niin he eivät tulisi koskaan saamaan anteeksi vapaudenriistoa taikka ruumiillisen koskemattomuuden aiheuttamaa vahinkoa.
Suvussamme on sattunut hiljattain tapaus, jossa ennen niin tasapainoinen ja mukava ihminen muuttui totaalisesti aivan yllättäen.
Vuosikymmenien päivittäisen yhteydenpidon ja rakkaiden sukulaissuhteiden jälkeen hän eristyi täysin muista moneksi vuodeksi, kukaan ei saanut häneen mitään yhteyttä vaikka kovasti yritimme, ihmettelimme ja olimme peloissamme mitä hänelle on tapahtunut. Hän alkoi juomaan viinaa päivittäin ja lähettelemään ilkeitä viestejä meille muille sekä soitteli puheluita, joissa syytti meitä milloin mistäkin asiasta.
Sitten alkoi järjestelmällinen mustamaalaus muille tuttaville, vakavien valheiden ja syytösten kertoileminen meistä muista sukulaisista pitkin kaupunkia. Uskomattominta oli, että ihan tututkin alkoivat karttaa meitä, sillä he uskoivat näitä sukulaisemme kertomia aivan törkeitä valheita!
Hän on sekoittanut täydellisesti meidän kaikkien sukulaisten elämät ja suhteet toisiimme kertomalla näitä valheitaan - hänen nykyistä syvää vihaansa meitä muita kohtaan ei ymmärrä kukaan, olemmehan eläneet niin monta kymmentä vuotta todella läheisinä.
Olemme usein pohtineet mikä hänelle tuli ja mistä kaikki mahdollisesti on lähtöisin, tuloksetta. Tämä on jotain todella uskomatonta, emmekä ole keksineet muuta syytä, kuin että tämä ennen niin läheinen sukulaisemme on sairastunut henkisesti vakavasti. Nyt kuvaan ovat astuneet myös meidän henkemme uhkailut. Mitään keinoa kuitenkaan ei ole tutkituttaa häntä pakolla, vaan saamme elää pelossa loppuelämämme, että jos hän joskus todella toteuttaa uhkauksensa?
Jos kerran usko mielisairauksiin on kuin usko ufoihin ("uskon kun näen")- niin minä voin vilpittömästi sanoa että olen sellaisen tapahtuman nähnyt, valitettavasti.
Ihan tuttua tekstiä ja todellisuudessa kyse voi olla vain siitä, että nuoruudessa ja lapsuudessa ihminen on pakotettu ystävyteen ja ystävällismieliseen yhteydenpitoon vastentahtoisesti. Antaahan selkeän kuvan tapahtuneesta se, että lähipiiri ei edelleenkään haluaisi myöntää vapautta valita elinympäristöä ja elämäntapoja, haluaisittehan te pakkokeinoilla pakottaa hänet toimimaan edelleen mielihalujenne mukaan. Luultavasti kyse on selväkielisesti siitä, että teidän seurassa ei viihdytä ja mikäli ihminen on täysi-ikäinen, niin sehän on saiurasta edes kuvitella ettäkö yhteiskunnalla olisi oikeus taikka velvollisuus holhota häntä. Yhteiskunnan puuttuminen tilanteeseen voitaisiin mieltää siten, että yksilön perusoikeuksia ja vapausia loukkaamalla hänet haluttaisiin pakottaa ja alistaa jatkamaan honoksi kokemaansa elämää. Tätä huonoa käytäntöä mielenterveydessä perustellaan sillä, että yhteiskunalla olisi halu pitää perhe
yhdessä, mutta eihän yhdessäolo voi olla mielekästä mikäli vapautta riistämällä taikka lääkitykstä käyttäen alistamalla halutaan sopua.
Puhuessamme mielenterveydestä ja esiintyvästä poikkeaavasta käytöksstä, tulisi aluksi selvitää, että mitkä väitöksistä ovat totta ja mitkä tarua. Onko olemassa todisteita eristäytyneisyydestä, alkoholismista, väkivaltaisesta käytöksestä taikka ahdistelusta. Siltäosin kun väitteet pystytään todistamaan oikeaksi, niin millätavoin läheisenne haluaa asioita perustella ja mahdollisesti puolustautua.
Asia ei siis ole niin yksiselitteinen, että läheisenne pitäisi pystyä todistamaan teidän huonoksikoettu käytös, vaan teidän tulisi pystyä todistamaan vastavuoroisesti hänen poikkeaava käytös. Todellisuudessa voi asiat olla jopa siten, että saatte aivan samanlaista kohtelua osaksenne jota sitten itse viljelette.
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!
Monesti todellakin haluttaisiin, että yksilön mielenterveys toteutuu demokraattisesti äänestämällä. Perheissä tulkinta mielenterveydestä voi olla kuin tv-ohjelma Heikoin Lenkki jossa ulos voidaan äänestää jopa paras. Onko sinun mielestäsi yhteiskunnalla velvollisuus puuttua perheen sisäisiin ongelmiin ja ehkä jopa ahdistella vilpittömästi hyvinvoivaa henkilöä siksi, että perheessä on myös sairaita?
Olen henkilökohtaisesti joutunut vastaavienlaisten syytteiden uhriksi. Tuolloin
läheiseni arvosteli lääkärille
yksinoikeudellisiani päätöksiäni, toimiani, fyysistä terveyttäni sekä käytöstäni.
Todellisuudessa senhetkinen tilanne vain kärjistyi fyysisesti sairaan läheiseni liiketoiminnassa tapahtuvien muutoksien vuoksi. Minulle sanottiin ennen lääkärin yhteydenottoa, että minulle tultaisiin kostamaan kaikki ongelmat ja että katuisin vielä syntymistäni ja sitä etten ollut kaikkia toimiani edes näin nuorena-aikausena tehnyt lähipiirini mielihalujen mukaisesti. Lähipiirini pyrki tuolloin puuttumaan työhöni, harrastuksiini, koulutukseeni, seurustelusuhteisiini ja asumismuotooni.
Merkillepantavaa näissäkin väiteissä oli, että kukaan ei ole koskaan pystynyt todistamaan niitä oikeiksi ja ettäkö minulla olisi jokin sairaus, mutta läheisilläni on lähestulkoon kaikilla jonkilainen fyysinen sairaus. Kukaan heistä ei ollut juurikaan kouluttautunut ja mielestäni oli hyvinkin sairasta edes yrittää vaatia minulta vapaaehtoista ja vastenmielistä koulutusta. Minulla on perustuslain mukaan oikeus asua siellä kun haluan, harrastaa mieleni mukaan ja hankkia toimeentuloni valikoimallani ammatilla. Onko se sitten minulta huonoa käytöstä kun en suostu enää aikuis-iässä olemaan henkisen ja fyysisen väkivallan uhri ja että kun yhden kerran olen joutunut puolustamaan henkeäni voimakeinoilla. Tuolloin monelle selkeni, että olen ihan oikeassa maailmassa isokokoinen ja fyysesti ja henkisesti niinkin iso ettei kannata edes yrittää päällekarkausta ja ettei minun tarvitsisi koskaan
tästälähtien enää murtaa kättäni taikka valuttaa vaatteille verta läheisteni pahoinpidellessä minua.
Jotakin voimakeinoja minuun haluttiin käyttää ja ainut keino oli siis usuuttaa aseistautuneet poliisit raahaamaan minut suljettuun mielisairaalaan jossa kaikki päätöksenteko tapahtuu mielivaltaisesti.
Kyse ei ollut siitä ettäkö minä olisin sairas tai siitä, ettäkö minä tarvitsisin hoitoa. Siksipä minua ei voitu auttaa eikä hoito auttanut myöskään läheistäni. Mikäli poissaoloni ja haluttomuuteni palvella heitä aiheuttaa lähimmäisilleni ongelmia, niin hakekoot he sitä apua sieltä kun heidän kuuluu sitä hakea. Minä en aijo auttaa edes uhkailun alaisena.
Minusta on hyvin väärin, että joudun sitten vaikka pakkokeinoilla kärsimään lähipiirini sairauksista taikka laittomasta liiketoiminnasta. Mikäli lainsäätäjältä taikka ihan oikealta lääkäriltä kysyisi, niin tarkoituksena on ylläpitää rehellistä ja tervettä yhteiskuntaa eikä suinkaan pakottaa rehellisiä ja terveitä huonovointisuuteen talosrikollisen ja sairaan vuoksi. Mielenterveydessä on ikäänkuin porsaanreikä jossa voidaan väittää mitä tahansa, mutta kenekään ei koskaan tarvitse todistaa väitteitänsä oikeiksi. Pahaltahan meilenterveyden hoidot haisee kun pakkohoitojakaan ei käytännötasolla saada tuomioistuimen tutkittavaksi vaikka laki tämänkin sallisi.
Onhan se aivan ymmärrettävää, että jopa suvussa halutaan muodostaa kuppikuntia varsinkin niiden taholta joita ei haluta tavata, mutta eihä sehän ei ole sallitavaa, että puolueeton yhteiskunta lähtisi jotakin eriarvoisesti tukemaan.
Mielenterveyden hoidosta on tullut minulle ongelmaillinen, koska yhteiskunta haluaa puuttua asioihini terapiamielessä. Minusta on hyvin ongelmallista vierittää kaikia asioitani psykiatrisen poliklliniikan kautta, koska onhan minulla muutoin aivan normaali ja tavallinen elämä. Tuskimpa minullakaan olisi nykyisenkaltaista ja mielekästä harrastus taikka seurustelusuhdetta jos olisin kertonut ystävilleni pakkohoidosta taikka mielenterveyden hoitajien halusta tavata myös tuttavapiiriäni.
"...kyse voi olla vain siitä, että nuoruudessa ja lapsuudessa ihminen on pakotettu ystävyteen ja ystävällismieliseen yhteydenpitoon vastentahtoisesti."
En voi käsittää mitä tarkoitat tuolla? Olemme todellakin olleet hyvin läheinen suku monta kymmentä vuotta, kaikki asiat on tehty yhdessä ja toisia on tuettu AINA. En voi ymmärtää miten vastentahtoisesti joku voisi viettää 30 vuotta ystävällismielistä elämää toisia kohtaan - varsinkin niin että itse pitää joka päivä yhteyttä?
"....Antaahan selkeän kuvan tapahtuneesta se, että lähipiiri ei edelleenkään haluaisi myöntää vapautta valita elinympäristöä ja elämäntapoja, haluaisittehan te pakkokeinoilla pakottaa hänet toimimaan edelleen mielihalujenne mukaan."
Ei, emme halua kenenkään toimivan "meidän mielihalujemme mukaan", saati valita kenenkään elinympäristöä tai elämäntapoja, vaan nimenomaan haluaisimme kaikki, että tämä sukulaisemme nykyinen inhottava jatkuva toiminta meitä muita kohtaan loppuisi ja elämämme saisi viimeinkin jatkua rauhassa. Tätä on jatkunut nyt useamman vuoden, eikä loppua näy!
...."Luultavasti kyse on selväkielisesti siitä, että teidän seurassa ei viihdytä ja mikäli ihminen on täysi-ikäinen, niin sehän on saiurasta edes kuvitella ettäkö yhteiskunnalla olisi oikeus taikka velvollisuus holhota häntä."
Sinun on arvatenkin vaikea puhua asiasta siinä mielessä asiasta, koska et tunne meitä etkä menneitä tapahtumia. Et siis tiedä mitä kaikkea tässä on tapahtunut enkä minä voi sitä kertoa, sillä se on liian pitkä tarina.
Kysymys ei kuitenkaan missään nimessä ole kenenkään seurassa viihtymisestä, vaan siitä että nämä jatkuvat uhkailut loppuisivat. En voi käsittää miten joku voi tehdä toisille moista vuodesta toiseen ja kukaan ei voi asialle mitään ennen kuin on ehkä liian myöhäistä?!
"...mutta eihän yhdessäolo voi olla mielekästä mikäli vapautta riistämällä taikka lääkitykstä käyttäen alistamalla halutaan sopua. "
Emme halua sopua, eikä se olisi enää mahdollistakaan tässä vaiheessa, liian paljon on mennyt vikaan hänen takiaan ja liian paljon välejä sotkettu. Haluamme vaan että hän jättäisi meidät rauhaan, jota hän ei kuitenkaan tee, ehkä ihan vain piruuttaan?
"...Onko olemassa todisteita eristäytyneisyydestä, alkoholismista, väkivaltaisesta käytöksestä taikka ahdistelusta. "
On olemassa ja paljon, vieläpä hyvin luotettavia todisteita! Nekään vaan eivät riitä ihmisille, jotka eivät enää usko meitä koska kyseinen sukulainen on leimannut MEIDÄT epäluotettaviksi muiden silmissä. Hän on aivopessyt heidät luulemaan, että ME olemme se kaiken pahan alku ja juuri. ME emme ole kuitenkaan tehneet MITÄÄN sellaista, josta tämä voisi saada alkunsa.
"....Siltäosin kun väitteet pystytään todistamaan oikeaksi, niin millätavoin läheisenne haluaa asioita perustella ja mahdollisesti puolustautua."
Hän puolustautuu sanomalla meitä muita sairaiksi. Todisteista ei ole hyötyä, kun kukaan ei niitä edelleenkään usko. On se kummallista, kun kuitenkin kaikki ovat suht sivistynyttä porukkaa... jos näyttää vaikkapa videon asiasta, niin sitä ei uskota vaan tämän sukulaisen versio asiasta. Jos hän kieltää olleensa jossain, niin vaikka siitä olisi videokuvaa, muut eivät usko koska hän niin sanoo! Tämä on TODELLA uskomatonta!!
Hän puolustautuu sanomalla MEIDÄN olevan sairaita kun moisia keksimme. Ei auta vaikka olisi valokuvia, videonauhoja, 20 ihmisen todistus asiasta ja vaikka mitä. Kaikki on hänen mielestään keksittyä.
"...teidän tulisi pystyä todistamaan vastavuoroisesti hänen poikkeaava käytös."
Kun se ei auta, hän ei itse näe asiassa mitään vikaa, eikä myöskään ne ULKOPUOLISET henkilöt jotka häntä asiassa puolustavat. HÄN on tämän aloittanut (tiedän, sillä olen ollut itse tapahtumien keskipisteessä alusta asti ja nähnyt sekä kuullut asioiden kulun itse)
"...Todellisuudessa voi asiat olla jopa siten, että saatte aivan samanlaista kohtelua osaksenne jota sitten itse viljelette. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan! "
Ei muuten ole totta. Koska tämä episodi on lähtenyt nimenomaan sukulaisemme vääristä väitteistä ja muiden mielen myrkyttämisestä meitä vastaan. Toisaalta, mekö emme saisi puolustautua mitenkään vaikka elämältämme on viety pohja pois kaikkien syytösten ja valheiden takia ja koko suku on levinnyt niiden takia käsiin?
Emme tosin ole jatkaneet asiaa tai vastanneet edes samalla mitalla takaisin (kuten keksimällä syytöksiä toisista), vaan pyrkineet selvittämään asioiden oikean kulun ihmisille ja vapauttaa syyttömät henkilöt näistä leimoista joita heihin on sukulaisemme toimesta lyöty....mutta turhaan. Asioiden oikaisuyritykset kaikuvat kuuroille korville siltikin, vaikka asioiden kulun voi todistaa parikymmentä ihmistä, osa puolueettomia ja osa puolueellisia. Silti sekään ei riitä.
"...Onko sinun mielestäsi yhteiskunnalla velvollisuus puuttua perheen sisäisiin ongelmiin ja ehkä jopa ahdistella vilpittömästi hyvinvoivaa henkilöä siksi, että perheessä on myös sairaita?"
Ei, mutta luulisin että on edes jonkinlainen mahdollisuus lopettaa häiriköinti joka alkaa saada todella vakavia piirteitä. Olemme todellakin kaikki hyvin huolissamme tästä henkilöstä emmekä toivo kuin sitä että hän tulisi järkiinsä ja lopettaisi kunnialla sen, minkä on aloittanutkin. Hän on niin paljon pahaa aiheuttanut, että olisi syytä!
Korostan vielä sitä, että meidän suvussamme EI KOSKAAN ole puututtu toisten asioihin, kuten työpaikkaan tms. Meillä jokainen on saanut elää hyvää elämää (nyt näyttää olevan sitten laskun aika). Sääliksi vain käy mm. suvun nykyisiä ja tulevia lastenlapsia, joilla on nytkin jo asian takia suhteet täysin solmussa!
Hyvinkin tyypillistä sekoittaa rikos ja teveysasiat keskenään. Mikäli teillä on aivan oikeita ja päteviä todisteita kotirauhan härinnästä, laittomasta uhkauksesta taikka kunnianloukkauksesta, niin siitä vain tepastelemaan poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitus. Asia tutkitaan ja päätetään tuomioistuimessa puolueettomasti. Tuomioistuin ei kuuntele toridemokratiaa vaikkakin esim. jotkut poliisit antavat näin mieltää.
Jostakin kumman syystä minulle tulee mieleeni, että teidät on potkittu pois porukoista ja haluaisitte jollakin tavalla asian kostaa. Mielenterveydenhoito ei varmaankaan ole olemassa koston vuoksi.
Puhuessamme edelleen mielenterveyden hoidosta, niin teidän tapauksessa tulisi melkovarmasti kyseeseen valittajan hoitaminen eikä suinkaan valituksen kohteen hoitaminen. Mielenterveydenhoidon tavoitehan on hoitaa kärsivää, käytännössä siis sinua.
Annat hyvinkin selkeästi mieltää, että olisi oikein sulkea sairaalaan sinua häiritsevä henkilö ja luultavasti vieläpä ilman oikeuden päätöstä. Ymmäräät varmaankin, että samalla hetkellä kun sairaalan ovi sulkeutuu ja potilas otetaan sisälle, niin samasta hetkestä alkaen potilaalla on perustuslaillinen oikeus vaatia vapaudenriistoa oikeuden tutkittavaksi. Hoidon jälkeen siis viimestään voitte joutua oikeuteen ja sehän on varmaa, että joudutte itse menemään mielenterveyden ammattilaiselle jos haluatte lähteä hoitoa ystävällenne kehittelemään. Lääkäri tekisi siis väärin mikäli ei jollakin tavalla huomioisi teidän mielenterveyttä kun kerta heidän juttusille menette.
Voidaanhan asiat toteuttaa äärettömän kierosti, aivan kuten omalla kohdallani jossa eläkeläislääkärille jolla oli edelleen lääkärin oikeudet maksettiin pimeästi (lahjottiin) jotta hän järjestää ihmisen jota ei ole koskaan nähnyt pakkohoitoon ja jättää huomioimatta omat potilaansa. Tarpeenmukaan lääkäri oli vaikka valmis valehtelemaan, että hoitaisi vääryyttä kärsineitä. Tämäkin asia olisi lainmukaan voitu viedä jopa hoidon jälkeen oikeuteen, mutta jostakin syystä yhteiskunta kompuroi omaan nokkeluuteensa laiminlyödessään vaatimuksia ja lopputuloshan oli, että minulle hoitoa vaatineet joutuivat kaikestahuolimatta selvittelemään talos-sotkujaan samalla kun yhteiskunta osoitti välinpitämättömyytensä olemassaolevia lakeja kohtaan.
"Jostakin kumman syystä minulle tulee mieleeni, että teidät on potkittu pois porukoista ja haluaisitte jollakin tavalla asian kostaa"
Ymmärsit aivan väärin. Ei ketään ole potkittu mistään pois, kukaan ei halua kostaa mitään eikä tässä ole siitä kyse. Kaikki ovat vain väsyneitä elämään pelossa, mitä seuraavaksi tapahtuu hänen toimestaan ja koska tapahtuu jotain sellaista, mitä ei voi enää peruuttaa.
Tapahtunut:
- Sukulaisemme eristäytyi meistä muista täysin ja yritimme ottaa häneen yhteyttä tuloksetta muutaman vuoden. Hän heitti meidät ulos asunnostaan jne.
- Yritimme kaikin keinoin saada häneen yhteyttä ja selvittää mistä on kyse (onhan hän erittäin rakas sukulaisemme). Olimme ja olemme erittäin huolissamme hänestä.
- Sitten alkoi juoruja kantautua korviimme ja mitä ihmeellisempiä ihmettelyjä vieraiden ihmisten ja tuttujenkin tahoilta, kuulimme kaikenlaisia valheita meistä, tapahtumia joissa olimme kuulemma olleet mukana, olimme vieneet rahaa jos keneltä ja muuta... lisäksi nyttemmin on tullut ihmettelyjä, että "mitä ME olemme tehneet hänelle, että hänestä tuli tuollainen".
Se onkin pulma, kukaan ei tiedä mitä! Hän ei kerro meille, hän vain kertoo valheitaan ja keksittyjä tapahtumia meistä muille. Lisäksi ihmiset alkoivat karttaa meitä näiden hänen levittelemiensä aivan täysin päättömien valheiden takia. Hän osaa ilmeisesti olla hyvin vakuuttava puheissaan.
- Hän on edelleen rakas sukulainen, mutta on sotkenut kaikkien välit niin pahasti, että sopu ei ole mahdollista enää. Sen sijaan toivoisimme kovasti että hän lopettaisi tämän yhä jatkuvan kiusaamisen ja muiden (hengen) uhkailun, sekä lopettaisi valheiden kertomisen (sekin kertoo jo paljon, että ihmiset uskovat häntä). Kyseessä siis on TODELLA uskomattomat valheet, joita hän väittää meidän muiden tehneen, ei siis mitään pientä pipertelyä!
- Yritimme selvittää asiaa muun suvun ja kyseisen henkilön kesken, tuloksetta. Asiat menivät vain pahemmin solmuun, sillä hän ei halua selvittää mitään eikä kertoa mitään syytä. Hän syyttää vain meitä sairaiksi.
- Kukaan meistä ei halua hänelle mitään pahaa edelleenkään, vaan toivoisimme että hän rauhoittuisi ja lopettaisi tämän jatkuvan kiusaamisen. Mutta mitä voi tehdä siinä tapauksessa, että toinen on muuttunut TÄYSIN eri ihmiseksi kuin ennen ja haluaa muille pelkkää pahaa (sekä aktiivisesti toteuttaa tätä "ideologiaansa" mitä erilaisimmilla keinoilla). Tietenkin yksi vaihtoehto olisi tuo poliisi, pitääpä vakavasti harkita sillä todisteita on.
- Olemme tulleet tulokseen että hänellä täytyy olla mielenterveydellisiä ongelmia (skitsofreniaa tai paranoiaa tai muuta) ja kun hän itse ei näemmä niitä (tai mitään outoa) tiedosta, olisi kuitenkin kaikkien kannalta (eritoten hänen) hyvä asia jos hän hakeutuisi hoitoon. Olemme siis huolissamme HÄNESTÄ. Tiedän että hän kärsii jostain ja tämän kärsimyksen hän ilmeisesti haluaa purkaa meihin. Jos toinen kärsii mutta hän ei itse sitä tiedosta, eikö sekin kerro jotain avun tarpeesta?
Olet oikeassa, että kohta tarvitsemme muutkin mielenterveydellistä apua.
Toivon että tämä helvetti vielä joskus loppuu!
Olen isän puheiden mukaan syyllinen hänen verenpaineongelmiinsa siksi, että en ole elänyt hänen määräysten mukaisesti. Sehän on totta, että verenpainesairaus on perinnöllistä, mutta tähänastisessa maailmassa sairaus on periytynyt isältä pojalle. Olemme nähtävästi tiedemaailmassa ennen-näkemätön poikkeus perheenä.
Meitä on moneksi. Tiedän kyllä tunteen miltä tuntuu olla syytettynä toisen elämän "pilaamisesta", vaikka asia on täysin päinvastoin.
On tämäkin elämää.
Silmäilin vähän juttujanne sieltä täältä, ja kyllä jonkinlainen skitsofrenia, paranoia tai vaikka varhaisiän seniliteetti tulee mieleen.
Eivät mielen sairaudet katoa sillä että joku jossain päättää että ei niitä ole. Kysymyshän voi olla vaikka selkeästi neurologisesta sairaudesta. Mikähän niissä psyykkisissä jutuissa on niin ihmeellistä, että niihin liittyy niin paljon omituisia käsityksiä...
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=14;action=messageindex;start=0
Tarkemmin, esim:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=14;action=display;threadid=2325
Kautta aikojen on ollut maailmanlopun ennustelijoita jotka sanovat auringonpimennyksen tms. ilmiön olevan "ilmiselvä maailmanlopun merkki".
Joitakin edellinen saattaa naurattaa, mutta ei ole varaa nauraa jos vaipuu kauhun valtaan nähdessään "vaarallisen hullun" (psyykelääkkein pöhötetty ex-potilas) ratikassa.
"Vaarallinen hulluhan voi käydä kenen tahansa päälle ilman mitään syytä" kuuluu sanottavan. Väite on lähtöisin mielisairaalan henkilökunnalta joka "auttaa" (=rääkkää) potilaita mitä julmimmilla tavoin. Olisikohan "hulluuspuuska" vain itsepuolustusta ja lain ottamista omiin käsiinsä? Syy hyökkäykselle on tietysti olemassa, mutta kaikkitietävä lääkäri vain ei vain saa sitä psykologisten oppiensa lumoissa selville. Miksi?
Ihmettelen edelleen miksi valtiovalta on lähtenyt tukemaan terveys perustein voimakeinoja käyttäen verohuijarin itsestäänselvää omanedun tavoittelua?
Mielenterveyslääkärin perusteet oli jotakuinkin sitäluokkaa, ettei Suomen perustuslaista ollut tietoakaan ja että he mielummin suojelisivat maailmanlopunmaalaria kuin tervettä ja kunniallista Suomen kansalaista.
Onhan se totta, että mielenterveyden hoito on pikemminkin mielenhäiriön aiheuttamista. Kyse onkin siis siitä, että pitkäänkö me suvaitsemme tämän käytännön jatkuvan?
Pakkoauttamisen vastaiselle kansanliikkeelle on poliittista tilausta sillä, suurelle yleisölle on viime vuosina alkanut vähitellen valjeta, mistä pakkoauttamisessa on kyse. Saman on huomannut myös sosiaalisysteemi, joka on perustanut "työttömäinyhdistyksiä" valvomaan ja sulauttamaan alempia kansanosia valtasysteemiin.
Alku on kuitenkin aina vaikeaa, moni taistelija jättää homman sikseen kun huomaa että virkarikoksen takana on koko virallinen systeemi. Minun taisteluni vasta alkoi ko. huomiosta.
Kyllä Karpokin on joutunut (ja kai joutuu yhä?) käymään läpi melkoisen apinaradan kun kaivelee ohjelmassaan virkarikoksia. Karpon matka joitakin vuosia sitten Kuopion läänin läpi johti peräti 17 sakkolappuun.
Mikä onkaan vaihtoehto jos jättää homman sikseen? Sääliä niiltä on turha luulla saavansa.
Moni sanoo itseään realistiksi kun väittää ettei mikään koskaan muutu mihinkään. No, lehdet eivät enää kirjoita noitatuomioista eikä tauteja pidetä enää pahojen henkien kostona.
Tuntuu kuin yrittäisit kyseenalaistaa kaikkien psyykkisten sairauksien olemassaolon, en oikein pysty tavoittamaan kaikkia ajatuksiasi. Onko pakkohoito mielestäsi väärin myös silloin kun psykoottinen ihminen on ympäristölleen vaarallinen?
Suomen lain mukaan pakkohoidon sallimiseksi täytyy 1) olla mielisairaus tai mielenterveyden häiriö 2) sairauden tulee pahentua, potilaan tai läheisten terveyden pitää vaarantua ilman hoitoa ja 3) muut palvelut ovat riittämättömiä. Kaikkien näiden ehtojen täytyy siis täyttyä.
Kaikki pakkohoidot tulisi mielestäni kieltää ja syy on, että mielenterveydellinen häiriö taikka psykoosi on niinkin laaja ja tulkinanvarainen käsite, ettei yksikään vieras ihminen (päätöksentekevä lääkäri)voi kertoa milloin potilas olisi normaali ja milloin oirehtiva.
Kotioloissa lähimmäisen vapaudenriistoa ja hoitoa vaativa voi olla jopa juridisesti jäävi todistamaan poikkeavaa käytöstä. Käytännössä siis jonkilainen oman edun tavoittelu voi olla kyseessä ja silloin kun puhutaan aikuisesta ihmisestä, eikä vääryyttä kokeva lähimmäinen ole uskottu mies, holhooja taikka asu edes samassa osoitteessa, niin vaatimuksia ei voida ottaa edes todesta, koska turvaahan laki jokaisen kansalaisen turvallisuuden. Asioita käsiteltäessä tuomioistuimessa joudutaan joka ainukainen kerta osoittamaan todisteita mahdollisesta rikoksesta ja mikäli todisteita ei ole, niin tuomiotakaan tuskin tulee. Siksipä mielentervedenhoito tältäosin on heikko lenkki laissa. Todisteita ei tarvita ja peruste voi olla mikä tahansa.
Mielensairauden tulisi olla sellainen sairaus joka pystytään läpivalaisemalla taikka verikokeella mitaten osoittamaan oikeaksi. Muutoin sana mielensairaus on harhaanjohdatteleva. Pakkohoito mielensairausperustein on myös omituinen, koska hyvinkin harvakseltaan potilaita ei tutkita muutoin kuin päälisinpuolin silmämääräisesti ja verikokeen perusteella. Verikokeessa esiintyvän poikkeaaman ja siltäosin todistetussa sairauden hoidossa ei tarvita viikkoja kestävää pakonomaista hoitoa, koska välittömästi toimiva lääkitys voidaan antaa siltä seisomalta suonensisäisesti ja toimivuus alkaa heti jonka jälkeen potilaalla on jälleen itsellään mahdollisuus päättää siitä, että jatkaako hän lääkitystä vai ei. Pakkohoitoa ei voida jatkaa loputtomasti muutoin kun vankimielisairaalassa jolloin potilas pitää vapauttaa viimestään silloin kun hänen katsotaan tervehtyneen. Jammu on tietojeni mukaan yksi näitä harvoja joita ei päästetä vapaalle, koska hän ei tätä nykyä edes pärjäisi omillaan ja hänet myös melko varmasti surmattaisiin vapaudessa.
Normaalin sairaalahoidon lakattua potilas voi lopettaa lääkityksen ilman seuraamuksia ja onhan jatkohoito jokaisen omassa vapaassa harkinnassa ainakin siihenasti, jotta uudelle pakkohoidolle löydetään riittäviä perusteita jotka nekin pitäisi lainmukaan saada oikeuden tutkittavaksi.
Itselleen vaaraksioleminen on jälleen laaja käsite. Onko sellainen ihminen itselleen vaaraksi joka ei ole kuluneen vuoden aikana tarvinnut ainuttakaan kertaa lääkärin hoitoa konkreettiseen tapaturmaan? Miksi lakikohtaa ei ole selvennetty esimerkiksi siten, että ihminen joka on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen hengenvaarallisen ja lääkärin hoitoa vaatineen ruhjeen, katsotaan itselleen vaaralliseksi?
Muille vaarallinen? Joka vuosi yli 400 ihmistä kuolee tieliikenteessä. Joka ainut päivä käräjäoikeudet tuomitsevat rattijuoppoja, pahoinpoitelijöitä, surmaajia sekä raiskaajia. Äärettömän pieni prosentti heistä joutuu pakkohoitoon.
Muiden palveluiden riittämättömyys on tulkinnanvarainen asia myös. Mikäli ihmistä halutaan ahdistella, eikä ole käytännön tasolla ainuttakaan lakia jolla ahdistelu olisi oikeutettua, niin onko psykiatrinen pakkohoito riittävää palvelua? Kyseessä on siis ainut palvelu jota voidaan tulkinnan ja harkinnanvaraisesti osoittaa.
Selitäppä sinä minulle, että miksi pakkohoitoja ei käytännössä saada tuomioistuimen tutkittavaksi vaikka laki tämän mahdollistaa? Miksi yleinen oikeusavustaja saa laiminlyödä työtään potilaan kotiutuessa ja vaatiessa häneltä konkreettista ohjetta saattaa pakkohoito oikeuden tutkittavaksi ja miksi eduskunnan oikeusasiamies ei puutu vaikka laiminlyönti olisi osoitettu ja mahdollinen vaatimus oikeudenkäynnistä jopa osoitetu hänelle? Oma näkökantani on, että pakkohoitoja ei saada oikeuteen siksi, että viranomainen on tietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti käyttänyt lakia potilasta henkisesti taikka fyysisesti loukkaavalla tavalla ilman, että hänellä olisi ollut minkäänlaista halua edes palvella potilaan terveyttä.
Olen osoittanut, että olemassaoleva laki ja lainkäyttö on välinpitämätön ihmisoikeuksien toteutumiseen pakkohoidossa. Pakkohoito loukkaa ihmisen fyysistä vapautta ja lääkitseminen ruumillista koskemattomuutta. Pakkohoidot ja hoitojen perusteet ovatkin siis konkreettisella tasolla sairaimpia kuin useimmat potilaat. Miksi muutoin edes puhumme tahdostariippumattomasta ja suljetusta sairaalahoidosta?
En edelleenkään pysty ymmärtämään käsitystäsi. Psykiatrinen diagnostiikka poikkeaa oleellisesti somaattisista sairauksista; psykiatria tiloja ei tulla koskaan (näin uskoisin) diagnosoimaan millään kokeella tai testillä; kaikkein vähiten läpivalaisulla. Diagnostiikka on deskriptiivistä eli oireita kuvailevaa. Tiettyjen oireiden vallitessa diagnostiset kriteerit täyttyvät ja voidaan suurella tod.näk:llä olettaa olevan kyse tästä psyykkisestä sairaustilasta.
Pakkohoito ei ole juridinen toimenpide, se ei ole rangaistus mistään rikkomuksesta vaan puhdas hoitotoimenpide poikkeustilanteessa.
Tuntuu että yrität nyt turhaan konkretisoida asioita joille ei ole mahdollista näin tehdä. Vahingon aiheuttaminen liikenteessä (yleensä) johtuu tietoisesta virhearviosta tai riskin ottamisesta. Psyykkisessä sairaustilassa toisten vahingoittaminen johtuu sairaudesta, jota on mahdollista hoitaa. Pakkohoitoon lähettämisessä on tarkoituksella useita lääkäreitä: 1) M1-lähetteen kirjoittava lääkäri, 2) potilaan psyk. sairaalassa vastaanottava lääkäri, 3) M2-arvion tekevä lääkäri ja 4) M3-päätöksen antava (yli-)lääkäri. Paljon pitää olla pielessä että kaikissa näissä kohdissa täysin terve ihminen saa hoitoa suosittavan ratkaisun.
Kaikki psykiatriset hoitopäätökset (M2 ja M3) alistetaan tuomioistuimelle ja potilas voi halutessaan valittaa asiasta. Varsinkin paranoidisista tiloista kärsivät sairaudentunnottomat ihmiset pitävät tapana valittaa jokaisesta hoitopäätöksestä (luonnollista sinänsä jos ei koe tarvitsevansa mitään hoitoa). Tästä syystä hoitavat tahot ja tuomioistuimet saattavat asennoitua turhautuneesti kun tämä valitus ei mitään asiassa muuta; kuitenkin lain mukaan tämä valitusoikeus potilaalla aina on.
Oikeusavustaja yleensä kieltäytyy auttamasta mikäli rikosta ei katsota tapahtuneen tai rikkomus on niin vähäpätöinen että käräjöimisestä ei ole kenellekään hyötyä. Yksittäistapaukseen en pysty ottamaan kantaa.
En viitsinyt lukea koko juttua, mutta sinun ymmärryksesi oireilusta on ikäänkuin prinsessan käytöksen arviointia. Sehän on täysin selkeää, että jos joku pidemmän päälle kaivaa verta nokastaan, niin sitä ajanmittaan tulee saamaan. Onko siis lyöjä toiselle vaarallinen vai lyöty itselleen vaarallinen? Käytännön tasolla siis moni rikoksen tunnusmerkkeihin sopiva asia hoidetaan terveysasiana.
Psyykkiksen sairauden tunnuskuvausta etsiessä tulisi myös puhua määritellyn tunnuskuvauksen oikeallisuudesta. Kuka on laatinut psyykkisen sairaudteen sopivan kuvauksen, miten hän on osoittanut sairauden olemassaolevaksi ja minkälaisilla keinloilla ollaan osoitettu lääkkeiden ja hoidon toimivuus. Itse väittäisin, että suuri osa lääkkeistä aiheuttaa oireita pahempia sivuvaikutuksia. Miten kukaan voi väittää, että suljetussa sairaalassa makoilu olisi parempaa jota kotielämä?
Omalla kohdalla lääkäri esitti väitteitä yli 50-vuotta vanhan äitini jutun perusteella joihinka vastasin.
- Olet irtisanoutunut työstäsi
(Minut irtisanottiin aivan kuten lähes kaikki työpaikallani työn loppuessa. Työ on vapaaehtoista ja olihan työnhakuni virallisesti voimassaoleva)
- Sinuun ei saa yhteyttä
( Minulla on kotiosoite, kännykkä jossa vastaaja sekä txt-viesti palvelu ja numero luottelossa, sähköposti ja irkkinumero. Näytin lääkärille taskussaolevaa avointa kännykkää)
- Sinulla on unihäiriöirä
( Nukun vallan mainiosti, eikä kukaan voi osoittaa muuta, asunhan yksin)
Lääkärin mukaan naapurini olisi valittanut minusta ja kysyikin vielä henkkareitani jonka jälkeen passitettiin poliisisaattueessa sairaalaan jossa pyydettiin odottomaan lääkäriä. N. Tunnin odottelun jälkeen selvisi, että lääkäri tulee 4-päivän päästä. Lääkärin tavattuani jätin välittömästi kantelun kännykän fax- toiminolla
ëduskunnan oikeusasiamiehelle. Seuraavana päivänä kysyessäni ivallisesti lääkäriltä, että onko eduskunnan oikeusasiamies ottanut yhteyttä, niin sain 30-minuutin päästä pakkolääkityspäätöksen. Tuolloin selkeni myös, että vanhempani oli vaatinut hoitoa. Päästessäni käym'ään lomalla, huomasin, että isäni on käynyt asunnossani vara-avaimilla, kytkenyt koko asunnon sähköt pois päältä ja varastanut autoni. En tehnyt tyhmyyttäni rikosilmoitusta, otin auton ja vara-avaimet pois. Ajoin takaisin sairaalaan jossa hoitoja oudoksu, että olin jo liikenteessä. Olen yli 10-vuotta ollut päivittäin liikenteessä ajankin jopa työttömänä yli 25.000 Km ilman onnettomuuksia ja rikkeitä, joten ei yksi jauhoaivo pysty tekemään minulle mitään sellaista ettenkö pystyisi ratin taakse. Päästessäni pois sairaalasta lääkäri myönsi sairaallassaolon huonontaneen olotilaani ja pyysikin minua käymään palautumismielessä jonkinaikaa vastaanotolla. Virhe oli siis tapahtunut!
Vapauden riisto itsessään on asia joka perustuslainkin mukaan voidaan vaatia oikeuden tutkittavaksi. Kyseessä ei siis ole asia jota syyttäjä lähtee viemään puolestasi, vaan käytännössä sinun yksinoikeudellinen asia. Oikeusavustaja, poliisi, syyttäjä, lääkäri taikka oikeuslaitos ei voi hylätä oikuesvaatimusta taikka puoltaa. Minulle on luvattu lääkärin toimesta, että saan vapaudenriistoni oikeuteen. Tähänpäivään asti asialle ei ole tehty ,mitään ja kun asia otetaan puheeksi, niin juttu johdetellaan välittömästi muuhun asiaan.
Näillä viesteillä olen pyrkinyt puuttumaan olemassaolevaan politiikkaan, joka itsessään ei myöskään ole hoitoon
Edelleenkin tuntuu kuin puhuisimme eri asiasta. Olen itse haastatellut lukuisia M1-lähetteellä tulleita potilaita ja voin vakuuttaa että kuka tahansa normaalilla psyykellä varustettu ihminen pystyy helposti tunnistamaan psykoottisen ihmisen käytöksen. Siihen ei tarvita mitään laboratoriokokeita, näitä kokeita otetaan sairaalaan tullessa sen takia että jokin ruumiillinen tila (esim. kortisolin liikatuotto) saattaa aiheuttaa psykoosioireita.
Samalla tavalla pystyy myös tunnistamaan normaalin käytöksen.
Sinun tilanteeseesi en pysty ottamaan kantaa koska en ole Sinua koskaan tavannut. Tilanteesta on tässä nyt yksipuolinen kirjoitettu kuvaus ja vastapuolen arviota ei olisi edes mahdollista esittää salassapitosäännösten takia.
Mielenterveyslain soveltaminen ei aina ole ongelmatonta. Itse kuitenkin Sinun asemassasi yrittäisin unohtaa tapahtuneen ja jatkaisin normaalia elämääni.
Melkoista sallassapitoa kun eivät kerro edes minulle omasta terveydentilastani taikka sitä minkälaisilla oikeuksilla ovat vapauteni riistäneet. Jos jokin, niin se on psykottista, että aletaan hatusta vetämään perusteita pakkohoitoon. Olemassaolevien lakien mukaan potilaalla on oikeus tietää oma terveydentilansa ja asiansa. Edes näin vähäpätöinen toimenpide ei ota onnistuakseen.
Pakkohoito ei todellakaan noin vain unohdu, eikä ole minkäänlaista tarvetta edes unohtaa. Suomen kansalaisena en voi hyväksyä omassa kotimaasani tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. Luvassa kaikista uhkauksista ja toimenpiteistä huolimatta määrätietoinen työskentely pakkohoitoja vastaan. Tässätapauksessa mielenterveysalan ammattilaiset "kaivavat verta nokastaan" ja jos kerta sitä haluavat, niin kyllähän se minulle ja monelle muulle sopii.
Minun mielestäni pakkohoito on ihan hyväkin juttu. Itse olen joutunut pakkohoitoon, enkä näin jälkeenpäin ajatellen voi kuvitella, millainen olisin jos minua ei olisi viety suljetulle osastolle silloin joskus. Olin siellä jonkun viikon ja sitten pääsin pois. Ei se mikään paha paikka ole kun ´hoitajat ja lääkärit on ystävällisiä ja ovat tarvittaessa kuuntelemassa jos on jotakin asiaa. Ei lähiomainen ehkä osaisi ja jaksaisikaan auttaa sellaista potilasta, enkä olisi yksin kauan varmasti selvinnyt ehkä hengissäkään. apua en tuntenut silloin tarvitsevani enkä sitä halunnut.
Onhan se yhdenlaisen vaikea ja hankala elämys olla mielisairaalassa, eikä siitä varmasti mielellään kenellekään tuntemattomalle puhu. Mutta se on sairaus niin kuin on kaikki muutkin sairaudet, niin sen ymmärtää hyvin. Lääkkeetkin tuli otettua sairaalassa, tuskimpa niitä olisi tullut itse otettua. aluksi ennen sairaalaan joutumista jopa salaa jätin lääkkeet ottamatta, kun luulin, että ne on jotakin myrkkyä tai muuta sellaista.
Mutta nyt voin oikein hyvin ja olen päässyt elämään normaalia elämää, minulla on ystäviä ja elän parisuhteessa. Käyn myös töissä ja opiskelen samanaikaisesti. Olin kyllä tosi huonossa kunnossa silloin aikoinaan ja on ihme että selviydyin näin hyvin. Oikeat lääkkeet ja hyvät hoitajat ja terapeutit sekä läheisten tuki ovat ne, joiden avulla olen selvinnyt. Voin olla ylpeäkin itsestä, mutta on minulla ollut hyvää onnea matkassakin.
Tekopirteä vastaanotto sairaalassa johonka on ilman varoitusta pakoitettu. Hoitajat vanhoja kireitä kääkkiä ja lääkäri selkeästi oirehtiva jöröjukka. Hoidon perusteet, etten olisi saanut elää muiden tavoin hieman vapaamuotoisemmaksi muuttuneessa maailmassa. Eivät selkeästikkään tienneet muuttuneista säännöistä. Naisenergia pahimmillaan, 50-v ikäiset mummot ahdistelemassa nuorta pirteää miestä.