Lady GaGa seuraava Madonna?

vanha väsynyt varis

Onko Lady GaGasta uudeksi Madonnaksi? Onko hänen materiaalinsa sellaista, että kestää aikaa, ja voi 20 vuoden päästä esittää sitä kiertueillaan? Onko hänessä ainesta ja karismaa riittävästi yhtä pitkään uraan kuin Madonnalla? Britney tuskin kiertää enää 35-vuotiaana keski-ikäisenä :D puhumattakaan, että fanijoukot olisivat tallella vielä silloin. Tällaista voi spekuloida.

42

1132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiiltävähemuli

      Gagalla on kunnianhimoa ja kiinnostavuutta, mutta sen perusteella mitä olen lukenut hänen uupumuksestaan ja asenteestaan keikkailua kohtaan (joutunut terveysongelmien takia perumaan keikkojaan, itkenyt ja raivonnut sen takia tunteja) niin jossain kohtaa käy huonosti ja Gagalle voi käydä samoin kuin Britneylle eli tulee hermoromahdus. Ladyn täytyy nyt oikeasti muuttaa suhtautumistaan ammattimaisempaan suuntaan, huolehtia henkisestä sekä fyysisestä terveydestään niin silloin luovuus voi säilyä ja ura kenties on kantava kauankin. Jos hän muuttaa musiikkityyliään hieman taiteellisesti kestävämpään suuntaan (otetaan esimerkiksi The Fame levy, Poker Face loistohitti joka kyllä kestää aikaa, mutta suurin osa kappaleista yhdentekeviä rallatuksia muuten) niin mikäs siinä esittäessä 30 vuoden päästä...Jos Gaga jaksaa luoda itseään yhä uudelleen ja uudelleen niin suurten massojen kiinnostus kyllä säilyy.

      • leidi kaka

        ei. Gaga unohtuu parissa vuodessa.

      • ajsS7
        leidi kaka kirjoitti:

        ei. Gaga unohtuu parissa vuodessa.

        "ei. Gaga unohtuu parissa vuodessa. "

        Miten näin kävisi kun nainen on lahjakas, loistava laulaja ja esiintyjä sekä ainakin tähän asti on luonut mahtavaa musiikkia? Madonnasta sanottiin että on yhde hitin ihme. Minä ainakin uskon että Gaga on kauan kuvioissa.

    • Madonnappaaja

      Lady Gaga on näemmä päästään yhtä sekaisin, kuin Madonna, joten sopinee hyvin massojen esikuvaksi.

      Etuja Madonnaan nähden on laulu - ja musiikintekotaito.

      Madonna on huono laulaja ja korkeintaan keskinkertainen tanssija. Paljon on näppäriä biisejä tädillä, mutta yksikään ei ole oma tekemä. Turha artisti siis.

      • voi jeesus

        mua vituttaa kun täällä on näin tyhmiä ihmisiä, hyvä esimerkki idootista edellinen kirjoittaja.

      • GP
        voi jeesus kirjoitti:

        mua vituttaa kun täällä on näin tyhmiä ihmisiä, hyvä esimerkki idootista edellinen kirjoittaja.

        En todellakaan usko että lady Gagasta tulisi koskaan lähellekään!!! Madonna kaltasita kansainvälistä Pop-Jumalatarta! Näiden 2 naisen vertaaminenkin toisiinsa on ennenaikaista,Gaga on myynyt ehkä 10milj levyä kaikkiaan,Madonna 300 milj?!! Tässä oli suurin ero idolien välillä,puhumattakaan listaykkösistä ja lehtien kansikuvista. Kun ei Britneystä,Aguilerasta ja J.Lo:sta tullut yhtä menestyneitä ja suosittuja kuin M:stä,MIKSI Gagasta tulisi!! B:stä,C:stä ja JLO:sta leivottiin levynmyynnin ja listojen perusteella kuitenkin 2000-luvun virallisia pop-prinsessoja.....

      • kkihb
        GP kirjoitti:

        voi olla että tulee tai ei tule, aika näyttää. mutta jo nyt gaga on myynyt noin 35 miljoonaa singleä digitaalisesti. uskon myös että single myynti on jo aika paljon suurempi tekijä kuin albumien. eli yhteensä albumit ja singlet 45-miljoonaa ja otetaan huomioon lady gagan ura on kestänyt vähän alle 2 vuotta. siinä ajassa on tullut jo 3 iso-britannian 1 singleä.

      • virgin boy
        kkihb kirjoitti:

        Mielestäni Gagan musiikki on liian elektronista, jotta kestäisi aikaa. Sama Britneyn yms. kanssa. 20 vuoden päästä voi kuulostaa lähinnä koomiselta. Olen kova konemusiikkifani, mutta kyllä se vaan niin on, että sellainen musa "vanhenee" nopeammin kuin esim. rock. Gaga takokoon nyt kun rauta on vielä kuumaa. Veikkaan, että 5 vuoden päästä ex-tähti. Kuka tietää.

      • vdsvffv
        virgin boy kirjoitti:

        Gaga on ohimenevä artisti, niitähän on liuta muitakin.

        Britneystä vois olla uudeksi Madonnaksi, jos löytää itsestään uuden palon, nykyään vaikuttaa aika uupuneelta ja burn outiselta, silmissä tyhjä katse. Toisaalta hän on kuitenkin historiassa maailman eniten levyjä myynyt artisti. Siis tilastollisesti kaikkein eniten ikinä myynyt koko maapallolla.

        Mietiskelin kerran, mistä se voisi johtua, niin ehkä sellaisesta, että hän on pinnalla aikana, jolloin yhä useammat ostavat musiikkia eri puolilla maailmaa, ennen ns köyhissäkin maissa. Jonkun Beatlesin maine saattoi olla suuri, kun pop oli vasta nousussa ja ilmiö oli uusi, mutta ei silloin valtavirrat ostelleet levyjä Afrikkaa ja Aasiaa myöten. Britney on siis ilmeisesti mahdollisimman sopiva tuote: valtavirtamusiikkia, kaunis seksikkäästi esiintyvä nuori nainen, josta saa lööppejä. = myyntiä=rahaa.

        Ja sitähän Madonna on puhtaasti = myyntiä, rahaa. Ainoa ero Britneyyn on se, että Madonna itse on luonut itsensä hyväksikäyttäen muita, mm. veljeään, Madonna johtaa brändiään rautaisella otteella. Britney taas tuntu muiden tekemältä tuotteelta, eikä vähiten vanhempiensa kunnianhim,on kanavoijalta.

      • qrazye
        vdsvffv kirjoitti:

        eniten levyjä myyvä artisti, okei. ei kyl ihan paikkansa pidä toi väite. okei ja en usko että jossain afrikassa tai kiinassa niin välitetään jostain länsimaailman artisteista, tietenkin japanissa. 3maailman maissa ei varmasti, heille elämässä on muutakin miettimistä kuin musiikki.

      • pöpilö123456
        GP kirjoitti:

        En todellakaan usko että lady Gagasta tulisi koskaan lähellekään!!! Madonna kaltasita kansainvälistä Pop-Jumalatarta! Näiden 2 naisen vertaaminenkin toisiinsa on ennenaikaista,Gaga on myynyt ehkä 10milj levyä kaikkiaan,Madonna 300 milj?!! Tässä oli suurin ero idolien välillä,puhumattakaan listaykkösistä ja lehtien kansikuvista. Kun ei Britneystä,Aguilerasta ja J.Lo:sta tullut yhtä menestyneitä ja suosittuja kuin M:stä,MIKSI Gagasta tulisi!! B:stä,C:stä ja JLO:sta leivottiin levynmyynnin ja listojen perusteella kuitenkin 2000-luvun virallisia pop-prinsessoja.....

        sori, madonna on myynnyt vain 200milj levyä.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_musiikkiartisteista_levymyynnin_mukaan

    • 50 Penni

      Ei näistä nykyajan tusina-artisteista oo ajan hammasta tappelemaan. Kuka muka olisi parin vuoden päästä kiinnostunut Lady Gagasta? Turha väittää etteikö Gaga kerää mainetta enemmän julkisuustempuillaan kuin musiikillaan. Alkaa olla pikkuhiljaa nähty jo koko Gaga. Ihan sulaa hulluttaa että Gaga muka pystyisi 20 vuotta pysymään huipulla, 5 on jo naurettava luku. Pari hittibiisiä ja nekin ovat alun hypetyksen jälkeen jääneet aika unholaan. Minusta ihan yliarvostettu nainen, ei tule yltämään Madonnan saavutuksiin ja tuskin tulee kukaan pitkään aikaan.

      Naismuusikoiden malli on tänä päivänä ihan päin p*rsettä, kaikki ovat samanlaisia peränheiluttajia, samasta muotista tehtyjä Madonna-kopioita. Musiikki jää toiselle sijalle kun kaiken ohi menee "pukeutuisinko tänään kuplamuovibikineihin vai kananpoikasen-asuun." Ennen panostettiin musiikkiin eikä siihen miltä näytettiin. Musiikkikappaleet tehtiin sellaisiksi, että ne muistetaan vielä vuosien jälkeenkin. Albumeita ilmestyi harvemmin eikä "joka viikko" pyritty tekemään jotain listaykköstä. Tehtiin albumeita, eli teoksia, eikä mitään parin viikon hypetysbiisiä. Mutta niin vaan tuli Britneyt ja Rihannan heiluttamaan persettään. Madonna oli vielä aikoinaan sen verran tuore tapaus, että hänellä pyllynpyöritys toimi. Ja se nyt vaan on ihan tosi asia, turha siitä on vastaan väittää: Miksi panostaa, kun pienellä työllä saa hypetyksen ansiosta kunnon potin. Totuus on, että tusina-artistit ei kohulööpeillään pitkällä tähtäimellä kestä.

      Naisartistit on enemmänkin tuotteita kuin itsehengittäviä tavallisia ihmisiä. Heistä tehdään sairaalloisen jumalallisia yli-ihmisiä imagolla, rahalla ja julkisuudella. Säälittävää, että nuoret naiset vahtaa silmät kiiluen tälläisiä kiillotettuja epäihmismäisiä nukkeja. En minä heitä ihmisinä arvostele, en heitä tunne, mutta se on se kuva joka heistä luodaan joka on vain niin oksettavan raadollista touhua. Ei ole ihmekään, että esim. Britneyllä, Rihannalla ja tuossa ylempänä mainittiin Gagankin ongelmat, saavat hermoromahduksia. Siinä käy niin kuin Michael Jacksonille nuorena, kaikki tulee liian nopeasti ja liiallisesti, ja nykyään ilman suurempaa raadantaa kuin hopealautasella.

      • kakaa

        gaga sitäpaitsi RUMA. madonna sentään nuorena hottis,ei kyl enää..

      • oooooooo

        pelko melkein siitä näyttää olevan et gagasta tulis jopa kesto tähti. aika näyttää siis kannata tommoisia pultteja vetää asiasta.

      • 50 Penni
        oooooooo kirjoitti:

        pelko melkein siitä näyttää olevan et gagasta tulis jopa kesto tähti. aika näyttää siis kannata tommoisia pultteja vetää asiasta.

        Multa meni vähän ohi tuo sun tekstis. Sieltä puuttuu sellasia tärkeitä sanoja, että ei tiedä mitä mieltä oikein olet. Mutta oletan, että väität vastaan. Pultteja en vetänyt, tälläinen vain on nykymusiikin tila, raha on tärkein. Enkä minä ainoastaan Gagaa vastusta vaan ihan muitakin Madonna kopioita, Britneytä, Rihannaa, Katie Perryä, mitä näitä nyt onkaan.

        Toki sinulla saa mielipide olla, mutta kun asioita miettii ihan kenenkään suuntaan kallistumatta on hyvin epätodennäköistä että Gagasta mitään vuosikausien tähteä tulisi. Ei tullut Britneystä, Rihannasta, mitä Gagassa on niin ylipääsettömän hyvää että hän pärjäisi yhtään sen paremmin? Samanlainen hypetys oli silloin Britneynkin takana, mutta sitten se laimeni ja Britney henkinen puoli ei enää kestänyt. Aika näyttää joo, mutta kyllä nämä tälläiset asiat on melko ennustettavissa. Voihan Gaga toki keksiä jotain uutta, mutta jatkuva pukujen vaihto ei auta kun tilillä ei kuitenkaan ole kuin pari hittibiisiä ja muut on sitten jäänytkin unholaan. En kyllä kiellä etteikö Gaga voisi olla ihan erinomainen muusikko, mutta hän luottaa liikaa lööppeihin ja sensaatiohakuiseen pukeutumiseen. Tuollaiset hittibiisit eivät kestä ajan hammasta, niistä ei tule klassikoita, kuten esim. monen vuoden takainen Las Ketchup tyttöbändi, Pussycat Dollskin unohtunut.

      • jekksusd
        50 Penni kirjoitti:

        joo pari hitti biisiä. okei vaikka gagalla ei ole kuin suomessa tähän mennessä 2 hittiä niin maailmalla enemmän. just dance ja poker face kummatkin myyneet 4 miljoonaa kappaletta usassa. bad romance sekin jo myynyt tosi hyvin. uusi biisi telephone nousee itunesissa tälläkin hetkellä. sitä paitsi kuinka monta hittiä luulet et 1,5 vuoden aikna voi tulla. tuskin madonnallakaan niitä tuli niin hirveesti.

      • Majava.........
        jekksusd kirjoitti:

        Lady Gagalla kuuluisuutta 2 vuotta. Madonnalla 27. Katsotaan 25 vuoden päästä onko Lady vielä kuvioissa niin voidaan kruunata sitten uudeksi popin kuningattareksi.

      • vanha väsynyt varis
        Majava......... kirjoitti:

        Lady Gagalla kuuluisuutta 2 vuotta. Madonnalla 27. Katsotaan 25 vuoden päästä onko Lady vielä kuvioissa niin voidaan kruunata sitten uudeksi popin kuningattareksi.

        ok... mennään ajassa 20 vuotta taaksepäin: jos nyt tänään Vogue soisi radiossa, kuulostaisiko se vanhentuneelta, vai onko kestänyt aikaa?
        Itse olen sitä mieltä, että jotain siltä väliltä :)

      • gpp
        vanha väsynyt varis kirjoitti:

        ok... mennään ajassa 20 vuotta taaksepäin: jos nyt tänään Vogue soisi radiossa, kuulostaisiko se vanhentuneelta, vai onko kestänyt aikaa?
        Itse olen sitä mieltä, että jotain siltä väliltä :)

        Aika metsään vetäsit sanoessasi että B on maailmanhistorian myydyin ;) Kyllä se on Madonna ,ja kirkkaasti! Miten edes voit väittää Britney? Ennen häntä tulévat vielä Celine,Whitney,Mariah,Kylie... B:n ja M:n välilläkin on siis vielä monta kilapsiskoa! C. Aguileran " vähäiseen'" levynmyyntiin löytyy painava selitys sillä ,että tähti on julkaissut paljon vähemmän albumeja kuin esim Brit,Kylie,Mariah. MUTTA SILTI myynyt noin 40milj. C.Aguileran esikoisalbumi on historian 10 myydyimmän joukossa,kokonaismyynti maailmassa 17milj! Ja hänen nimensä sanoo yhä 11 vuoden jälkeen musiikkimaailmassa paljon. Aguilera on kuitenkin vetäytynyt tästä pop-prinsessojen valtavirrasta pois jo vuosia sitten joten nykyään vain Britneytä,ladygagaa ja Katy perryä ollaan nostamassa " uusiksimadonnoiksi".

        Lady Gagasta ei kuitenkaan ole madonna2:ksi,nyt siltä voi tuntua mutta olettekovarmoja että naIkkonen näkyy lehdissä,listoilla,lavoilla vielä 20v kuluttua??? tai edes 10 vee kuluttua...? Olihan Britneykin oops...-hitin aikoihin hehkutetuin ja rakastetuin nainen maailmassa,mutta onko nyt 10 vuotta myöhemmin? -Miksi siis ladygaga olisi!? Nykyajan artistit erottaa takavuosien tenitähdistä myös paljon se että heidän esikoislevynsä myyvät hädin tuskin 10milj kopiota( beyonce,Rihanna,ladygaga,katyperry...) kun taas Brit ja Chris myivät komeasti yli 10 ja 20 milj kultavuosinaan/albumi!

      • wsedrftgyhu
        gpp kirjoitti:

        tässä on tää lista levynmyynnistä!!! http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_musiikkiartisteista_levymyynnin_mukaan
        joten siitä voitte katsoa kuka on myydyin artisti

      • entiskuaka
        wsedrftgyhu kirjoitti:

        tässä on tää lista levynmyynnistä!!! http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_musiikkiartisteista_levymyynnin_mukaan
        joten siitä voitte katsoa kuka on myydyin artisti

        on kyl aika peestä. ei noihin oo lisätty single myyntejä, tai ainaki siltä näyttää. madonna myynti on nyt jossain 320-miljoonassa, laskettuna kummatkin. sit michalekaan ei oo myynyt 750-miljoonaa albumia. esim go to be there noin 5, ben 5, music & me 4, forver michael 4, of the wall 20, thriller 100, bad 30, dangerous 42, history 20, invicible 10. noista tulee noin 240-miljoonaa sit 160-miljoonaa singleä tulee noin 400. eksyin kyl vähän aiheesta. joo mut ei madonnaa kukaan gaga viellä päihitä.

      • ggp
        gpp kirjoitti:

        Aika metsään vetäsit sanoessasi että B on maailmanhistorian myydyin ;) Kyllä se on Madonna ,ja kirkkaasti! Miten edes voit väittää Britney? Ennen häntä tulévat vielä Celine,Whitney,Mariah,Kylie... B:n ja M:n välilläkin on siis vielä monta kilapsiskoa! C. Aguileran " vähäiseen'" levynmyyntiin löytyy painava selitys sillä ,että tähti on julkaissut paljon vähemmän albumeja kuin esim Brit,Kylie,Mariah. MUTTA SILTI myynyt noin 40milj. C.Aguileran esikoisalbumi on historian 10 myydyimmän joukossa,kokonaismyynti maailmassa 17milj! Ja hänen nimensä sanoo yhä 11 vuoden jälkeen musiikkimaailmassa paljon. Aguilera on kuitenkin vetäytynyt tästä pop-prinsessojen valtavirrasta pois jo vuosia sitten joten nykyään vain Britneytä,ladygagaa ja Katy perryä ollaan nostamassa " uusiksimadonnoiksi".

        Lady Gagasta ei kuitenkaan ole madonna2:ksi,nyt siltä voi tuntua mutta olettekovarmoja että naIkkonen näkyy lehdissä,listoilla,lavoilla vielä 20v kuluttua??? tai edes 10 vee kuluttua...? Olihan Britneykin oops...-hitin aikoihin hehkutetuin ja rakastetuin nainen maailmassa,mutta onko nyt 10 vuotta myöhemmin? -Miksi siis ladygaga olisi!? Nykyajan artistit erottaa takavuosien tenitähdistä myös paljon se että heidän esikoislevynsä myyvät hädin tuskin 10milj kopiota( beyonce,Rihanna,ladygaga,katyperry...) kun taas Brit ja Chris myivät komeasti yli 10 ja 20 milj kultavuosinaan/albumi!

        Aikahassua että Vhristina Aguileraa ei mainita yhdelläkäään noista listoista,silti nainen on "yksi maailman menestyneimmistä poptähdistä" -ja kuuluisimmista. mahtaa olla hienoa ja kai saavutus sekin että vsaikka levynmyynti onkin "melko pientä",maine on silti melkoinen!

      • ka kaaaaaaa
        ggp kirjoitti:

        levymyynti ei enää ole mikään mittari. 80% musiikista imuroidaan netistä laittomasti. Kiertuemenestys, mainosdiilit, artistin julkisuusarvo ovat tärkeämpiä. Madonnaa kuuluisammaksi ihminen tuskin voi tulla planeetalla. Hän pystyy myymään meille kaikenlaista paskaa, vaatteita, kabbalaa, kauneusleikkauksia jne.

      • Queen of the catwalk
        ka kaaaaaaa kirjoitti:

        levymyynti ei enää ole mikään mittari. 80% musiikista imuroidaan netistä laittomasti. Kiertuemenestys, mainosdiilit, artistin julkisuusarvo ovat tärkeämpiä. Madonnaa kuuluisammaksi ihminen tuskin voi tulla planeetalla. Hän pystyy myymään meille kaikenlaista paskaa, vaatteita, kabbalaa, kauneusleikkauksia jne.

        niinpä. nykyään levy-yhtiöt yms. ovat jo huomanneet että rahaa ei saada enää samaan tahtiin levyjen kautta (tai laillisen nettilataamisen) koska laiton imurointi on niin laajaa. sen takia suuret rahat tehdään kiertueilla ja madonnahan on ollut näillä listoilla kärjessä jo vuosia menestyneillä kiertueillaan.

    • GagaJacko

      No, Michael Jackson on Wikipedian mukaan myyny 750 miljoonaa levyä (mukaanlukien siis kaikki Number Ones jne.. albumit), ja useiden muisen lähteiden mukaan levymyynti ois yli 1000 miljonaa. Niin mikä ihmeen Pop-jumalatar Madonna sit muka on 200-300 miljoonallaan? Toi on iha naurettava luku Jackoon verrattuna.

      Okei, täs puhuttiin naisartisteista. No joo, on Madonna menestyny, mut sen ura onki kestäny kymmeniä vuosia! Ja GaGa on ollu kuuluisa 2 vuotta! Niin mun mielestä täs asias ei voi ees verrata Madonnaa ja GaGaa. Katotaan parin kymmenen vuoden kuluttua. Kyl mä ainakin uskon että GaGa menestyy ja hänellä on nimeä musiikkibisneksessä vielä vuosien päästä, sen verran hyvä artisti on, ja fanejaki riittää!

      Ja vielä sen verran, etten oikeen usko että GaGa haluaisi edes tulla tunnetuksi minään'' Madonna Kakkosena'', vaan haluais varmaan luoda ihan oman brändin, niinku tähänki asti. :)

      • wannabebitch

        got to be there 5m
        ben 4m
        music and me 4m
        forever, michael
        of the wall 20m
        thriller 100m
        bad 32m
        dangerous 34m
        history: 22m
        invincible 13m

        the jacksons five myynyt noin 100 miljoonaa albumia.

        kun nämä kaikki lasketaan yhteen niin tulee 335m kaikki singlet noin 160 miljoonaa.
        tulee noin 490 miljoonaa. mutta tietenkin sehän on aivan oikein valehdella kaikille että se oli myynyt 250 miljoonaa äänitettä enemmän.

    • GagaJacko
      • mudonna1234

        on varmaan hienoa. no ensinäkin 80 ja 90 luvulla ei ollut mitään youtubeja ja internettejä. lisäksi nykyään on paljon helpompaa ladata biisit netistä laillista kautta tai laittomasti, mutta laittomaa ei lasketa myyntiin. siis jos nykyään maksaa netistä ladattava biisi vähän alle euron ja 20 vuotta sitten singlet oli paljon kalliimpia. kaiken lisäksi luulen että madonna on tehnyt paljon enemmän uran eteen kuin lady gaga. nupeudella ei niinkään ole merkitystä vain sillä pysyykö kansan suosiossa.

      • Gaga jyrää
        mudonna1234 kirjoitti:

        Gaga on jyrännyt Madonnan maanrakoon. Madonnahan on nykyään ihan pihalla musabisneksestä. Levyt ei myy, hittejä ei tuu, videot on kammottavia. No hän on tullut vanhaksi.

      • imesitäja
        Gaga jyrää kirjoitti:

        Gaga on jyrännyt Madonnan maanrakoon. Madonnahan on nykyään ihan pihalla musabisneksestä. Levyt ei myy, hittejä ei tuu, videot on kammottavia. No hän on tullut vanhaksi.

        madonnalla on muutakin elämää kuin musiikin teko, jos satut tietämään. neljä lasta. viimeaikona tehnyt lourdes tyttären kanssa vaatemalliston johon on kulunut aikaa. nyt madonna on ohjaamassa historiallista elokuvaa englannin kuniinkaallisista. madonnalla ei nyt ole aikaa musiikin tekoon ja hänellä ei ole levytys sopimusta kenenkää kanssa. sitäpaitsi on madonnalla ollut pitempiäkin taukoja musiikista kuten 90-luvulla.
        bedtime stories julkaistiin vuonna 94 ja sitten madonna julkaisi seuraavan albumin vasta 98, joka oli menestys albumi ray of light. sitäpaitsi ei tule olemaan seuraavaa madonnaa koska madonnan nimi on madonna. todennäköisesti madonna palaa levytys studioon tämän vuoden lopulla tai ens vuoden alussa.

        http://www.mtv.co.uk/artists/madonna/news/220381-madonna-gives-music-a-break-for-a-bit

      • aikansa-kutakin
        imesitäja kirjoitti:

        No Madonna on haastattelussa todennut ettei edes ole ikinä vaihtanut lapselle vaippaa. Eli lasten arkea pyörittävät palkolliset diivan keskittyessä itseensä ja bisneksiinsä. Varmasti hän uhraa lapsilleen muutaman hetken laatuaikaakin esim ottamalla heidät mukaan rahanteko hankkeisiinsa.

        Madonna ja elokuvat on aina ollut katastrofaalinen yhdistelmä ja luulisi hänen jo tuon oppineen. Pop-musiikki on Madonnan ydinosaamisalue mutta sielläkin on tullut viime vuosina takapakkia. Madonna on menettänyt otteensa klubi ja ''katu'' -kulttuuriin, mikä oli hänen menestyksen perusta. Nykyään hän luulee tietävänsä mikä on coolia mutta todellisuudessa ei tiedä ja hänellä on ympärillään vain perseennuolijoita mielistelijöitä. Tässä tilanteessa jonkun Gagan kaltaisen on helppo nousta hänen varjostaan kirkkaimmaksi tähdeksi.

      • vibeulenfg
        aikansa-kutakin kirjoitti:

        sä sit fanittaan sun gagaa. madonna tuossa itseasiassa ohjaa elokuvaa joka on ihan eri asia kuin siinä näytteleminen. kaikilla tulee joskus huonoja aikoja jolloin tekee vääriä ratkaisuja, omasta mielestäni hard candy oli aika huono tekele. no mutta virheistä opitaan. jos et madonnasta tykkää niin voit fanittaa sitä gagaa. kyllä mäkin lady gagasta tykkään. en vain sitä miksikään uudeksi popin kuningatareksi ole mieltämässä, ennen kuin madonna sanoo että lopettaa musiikin teon kokonaan. lähempänä popin kuningatar asemaa on varmaankin britneys spears.

      • coco17
        vibeulenfg kirjoitti:

        Lady GaGa on (samoin Madonna) omaperäinen, lahjakas, tekee hyvää musiikkia, hyviä keikkoja yms. Mä vaan mietin pystyykö GaGa "luomaan uutta" ja säilyttämään mielenkiinnon itseensä... Nykyään on youtubet yms. ja netistä voi ladata helposti musiikkia, toisin kuin 80-luvulla, jolloin Madonna aloitteli mahtavaa ja menestyksekästä uraansa. Madonna on tehnyt (mun mielestä) uransa eteen enemmän kuin GaGa, ja arvostan sitä suuresti. GaGalla ja Madonnalla on loppujen lopuksi eri käsitykset musiikista, sen teosta ja merkityksestä. Toista "Madonnaa" ei tuu koskaan olemaan, kuten ei toista "Lady GaGaakaan".

      • gagagugu
        coco17 kirjoitti:

        Madonnan ''taide'', kuuluisuus ja maine perustuu hänen lutkamaiseen käyttäytymiseen. Esitteli tissejään ja hieroi pimpsaa miljoonien ihmisten edessä. Aikansa se oli hauskaa mutta nyt epätoivoista, eikä hänellä sitten ole todellista lahjakkuutta artistina. Gaga on suosiossa ohittanut Madonnan.

      • who's the badest
        gagagugu kirjoitti:

        Madonnan ''taide'', kuuluisuus ja maine perustuu hänen lutkamaiseen käyttäytymiseen. Esitteli tissejään ja hieroi pimpsaa miljoonien ihmisten edessä. Aikansa se oli hauskaa mutta nyt epätoivoista, eikä hänellä sitten ole todellista lahjakkuutta artistina. Gaga on suosiossa ohittanut Madonnan.

        tällä hetkellä lady gaga on suosittu mutta saa nähä onko suosittu 10 vuoden päästä. et varmaan ole koskaan kuullut albumeista kuten true blue, like a prayer, ray of light tai confession on a dance floor jotka ovat madonnan parhaimpia albumeita. varsinkin ray of light joka on todella mahtava teos ja musiikki videoissa ei ole seksiä missään. tälläiseen teokseen ei lady gaga koskaan pystyisi. nytkin näkee jo että gagan musiikkivideoihin on vähäpukeisuus tulossa ja kaiken maailman ihme asut. viellä hullumpaa on se että nuoret tytöt matkii lady gagan manga silmiä käyttämällä yli suuria piilolinssejä ja se saattaa koitua tuhoisaksi heidän näkö kyvylleen, varsinainen idoli. madonna on pysynyt pinnalla keksimällä aina jotain uutta jokaiselle albumille. saa nähä kauanko lady gagan ihme asut ja friikki olemus jaksaa kiinostaa. jos madonnalla ei olisi lahjakkuutta artistina niin ei se 80-lukua pitemmälle olisi päässyt.

      • Hahhah !
        who's the badest kirjoitti:

        >Madonnan ''taide'', kuuluisuus ja maine perustuu hänen lutkamaiseen käyttäytymiseen. Esitteli tissejään ja hieroi pimpsaa miljoonien ihmisten edessä. Aikansa se oli hauskaa mutta nyt epätoivoista, eikä hänellä sitten ole todellista lahjakkuutta artistina. Gaga on suosiossa ohittanut Madonnan.

        Jo se seikka että joku idiootti luulee että kahden vuoden jättimenestys nollaa Madonnan 20 vuoden supersuosion kertoo paljon älyllisestä kapasiteetista. Madonna on legenda - Gaga tällä hetkellä suosituin popartisti. Suosittelen sinulle koko Madonnan tuotantoa, jos aivosi eivät ole kokonaan puuta huomaat että Madonnalla on musiikillistaKIN lahjakkuutta vaikka muille jakaa ;)

      • who's the......
        Hahhah ! kirjoitti:

        ja nyt madonnalla on menossa 27 uravuosi. saavuttanut enemmän kuin kukaan muu naisartisti. omasta mielestäni verrastettavissa mm. michael jacksoniin, elvikseen ja the beatlesiin. kukapa ei haluaisi yhtä pitkää suosiota kuin madonna:)

    • It's Britney, b*tch

      En mä ymmärrä mikä siinä Madonnasta tekee popin kuningattaren muuta ku se, että se heilu lavoilla aikasemmin ku nää nykyajan tähdet. Madonnalla on muutama kuunneltava biisi, nekään ei oo kovin kummosia.

      Christina taas on todellakin heittäytynyt pois valtavirrasta, itse oon nähny tätä typyä viimeks musiikkimaailmassa biisien ''Lady Marmelade'' ja ''Fighter'' yhteydessä, niistäkin taitaa olla jo pari-kolme vuotta.

      Lady Gaga oli sillon The Famen aikoihin ihan kuunneltava, Monsterien tullessa kuvioihin oli se yhä parempaa, mutta 2010 lopussa alko menee överiks. Siinä vaiheessa kun joku alkaa pitään itseensä jonain monsteriäitinä ja myöhemmin Born This Wayn tullessa alieniäitinä, niin ei jaksa kiinnostaa. Ties mitä kokkelia on vetänyt. Voi olla että meidän Gaga ajautuu ton sekoilunsa kautta mömmöihin ja tekee Jacksonit, tai ainaki Britneyt.

      Ja te sanotte Britneytä Madonnan kopioks ja jollain tapaa unohdetuks? Britneyllä on uraa takana ysärin lopusta ja siitä lähtien on ollu paras naisartisti mitä on nähty. Britney on joo sekoillu, mutta palas yhä parempana takasin. Blackout oli mestariteos, Circus oli fantastinen ja te kaikki jotka uskoitte että Popin prinsessan ura olis loppunu 2007 - FEMME FATALE ilmestyy 29. päivä tätä kuuta ja kaikkien snippettejen ja HIAM'in jälkeen voidaan todeta, että tää tulee oleen paras levy Britneylta ikinä, ja varmasti 2010-luvun paras albumi.

      Britney on kyllä vähän nuori kuningattareks, annetaan titteleiden pysyä entisellään. Ja teille jotka pidätte Gagaa ''popin jumala(ttarena)'', älkää oikeesti viittikö naurattaa.

    • ustssss

      no hmm joo britney joka ei edes laula livenä ja kaikki biisit on muokattu ankaralla kädellä tietokoneella ettei ääni kuulostas huonolta. ääni kuulostaa nykyään britneyllä kaikissa biiseissä samalta. tiedän että madonnankin ääntä on paranneltu studiossa, mutta livenä laulaa itse. ehkä se tekee madonnasta popin kuningataren että hänellä on 61 top 10 hittiä isobritanniassa ja usassa 37 top 10. mediatrafficin eli maailman listä ykkös singlejä hänellä on 18.

      vuonna 2008 valittiin bilboardin toiseksi menestyneimmäksi artistiksi.

      http://www.billboard.com/bbcom/specials/hot100/charts/top100-artists-20.shtml

      http://www.youtube.com/watch?v=uTrc2LKkJGI&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=P4dhQjxxUCA&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=JXx4IY4krIU

      myös madonna kiertueita on kehuttu aina spektaakkelimaisiksi.

    • Little Monsters!

      Minä Olen Gagan Tosi Kova fani! Ja Uskon että hän on vielä Kuuluisuudessa 20-40 vuoden päästä! Gagan suosio Kasvaa koko ajan Ja sitä paitsi miksi alkaa Riidellä Kahdesta Artistista! kaikilla on oma mielipide! Ja toiset tykkää siitä mistä tykkää! Mutta minä olen Gagan Puolella! :)

    • queen of everything

      Olen aina tykännyt Madonnasta, mutta ikävä kyllä hänen parhaat päivänsä ovat nyt takanapäin. Kaksi viimeisintä levyä sen osoittavat. Madonnan konserteista en ole koskaan välittänyt koska laulu tulee 90% nauhalta mikä häiritsee minua, oli show kuinka upea muuten.

      Gagan en usko koskaan saavuttavan Madonnan tasoa. Vaipuu unholaan parin vuoden päästä. Madonna sen sijaan pysyy valokeilassa kuolemaansa saakka, tosin hänen julkisuuden tavoittelunsa alkaa olla jo varsin epätoivoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe