Vanha harppukin täällä innostuu. Kylläpä Scorsesen ohjaus Shutter Island ja aiemmin aivan väärin imelänä pitämäni DiCaprio tekevät kunniaa Dennis Lehanen dekkarille. Totisesti. Harvoin yhdistän kirjan ja kuvan ja mielelläni pidän ne erilläni, kun molemmat ovat omanlaisiansa vertailematta. Mielitiettyjen kohdalla on pakko tehdä poikkeus.
Elokuva ei häviä dekkarille millään tavoin, päinvastoin. Ennustan kuvasta klassikon kaltaista. Elokuvien must, jota lapsenlapsemmekin elektronisista vempaimistaan tulvaisuudessa silmäilevät, arvelen. Usein en intoile kaikista suuren meren takaisista tempauksista, mutta täytyy myöntää, että kyllä ne amerikkalaiset osaavat. Josko Lehanessa oli muistaakseni jotain eurooppalaistakin sukujuurta.
Elokuva ei häviä dekkarille millään tavoin, päinvastoin. Ennustan kuvasta klassikon kaltaista. Elokuvien must, jota lapsenlapsemmekin elektronisista vempaimistaan tulvaisuudessa silmäilevät, arvelen. Usein en intoile kaikista suuren meren takaisista tempauksista, mutta täytyy myöntää, että kyllä ne amerikkalaiset osaavat. Josko Lehanessa oli muistaakseni jotain eurooppalaistakin sukujuurta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen lukenut kaikki mitä Dennis Lehane on kirjoittanut, ja pidän kovasti. Shutter Island taitaa olla suosikkini (tosin Gone Baby Gone on aika lähellä).
Odotin elokuvaa ristiriitaisin tuntein sillä mietin, miten kirjan maailman ja juonen kuvittaminen voi mitenkään onnistua? Olin kuitenkin todella iloisesti yllättynyt. Elokuva oli loistavasti toteutettu; onnistui pitämään kirjan kaikki tärkeät elementit, ja luomaan ahdistavan ja painostavan tunnelman.
Ja vielä pluspisteet Scorseselle lopun pienestä muutoksesta, joka itse asiassa teki lopusta vielä koskettavamman. Sitä sai pohtia vielä jälkeenpäinkin pitkään, mikä on aina hienoa, kun niin paljon näkee elokuvia jotka unohtaa jo ennen kuin on päässyt salista ulko-ovelle.
Kirja on vielä lukematta, joten en pidä kiirettä elokuviin menolla. Lehane on ollut viime vuosien suurimpia ilonaiheitani dekkarien saralla. Menneisyyden ote ja Kenzie/Gennaro-sarja ovat lajityyppinsä valioita.
Eiköhän Lehanen sukujuuret ole syvällä Irlannin mullassa. Jos ei muuten niin ainakin parin sukupolven takaa.
Meikäläinen kyyninen korppukin piti elokuvasta, samoin armas vaimoni. DiCapriosta voi sanoa samaa kuin Clint Eastwoodista, paranee vanhetessaan. Mihin vielä ehtiikään. Kirjaa en ole lukenut, kai. Olisin saattanut pudota kärryiltä jossain vaiheessa. Niin kävi elokuvassakin, mutta takaisin kyytiin kipuaminen onnistui. Upeaa kuvausta ja asiaakin lobotomian vaikeista vuosista. Kuvalisella upeudella en tosiaan tarkoita, että koko Venetsia pitää räjäyttää taivaan tuuliin tai hukuttaa Kalifornia, jotta vaativa katsoja olisi tyydytetty.
Rohkenen suositella.