Kummiudusta eroaminen?

Sikäli väärää tietoa annat, että kummiudesta ei voi kirkon silmissä luopua, tai paremminkin kummiutta ei voi kasteen jälkeen kummilta ottaa pois. Kerran kummi on siis siinä mielessä aina kummi.

Eri asia on, että kummius ei todellakaan ole millään tavalla mihinkään sitovaa, joten käytännössä kummius muodostuu sen mukaan, kuinka kummi ja lapsen vanhemmat - lapsen kasvaessa myös lapsi itse - haluavat ja määrittelevät. Jos kummi ei pidä yhteyttä tai lapsen vanhemmat eivät pidä yhteyttä, niin eihän kummisidettä silloin ole muualla kuin kerran tehdyissä papereissa. Joissa taas ei ole mitään, mihin joku voisi vedota vaatiakseen jotain.

kummiudesta kirkon sivuilla http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/3D771C0F959FAD46C2257022003F65DA?OpenDocument&lang=FI

näin se menee kirjoitti:

Sikäli väärää tietoa annat, että kummiudesta ei voi kirkon silmissä luopua, tai paremminkin kummiutta ei voi kasteen jälkeen kummilta ottaa pois. Kerran kummi on siis siinä mielessä aina kummi.

Eri asia on, että kummius ei todellakaan ole millään tavalla mihinkään sitovaa, joten käytännössä kummius muodostuu sen mukaan, kuinka kummi ja lapsen vanhemmat - lapsen kasvaessa myös lapsi itse - haluavat ja määrittelevät. Jos kummi ei pidä yhteyttä tai lapsen vanhemmat eivät pidä yhteyttä, niin eihän kummisidettä silloin ole muualla kuin kerran tehdyissä papereissa. Joissa taas ei ole mitään, mihin joku voisi vedota vaatiakseen jotain.

kummiudesta kirkon sivuilla http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/3D771C0F959FAD46C2257022003F65DA?OpenDocument&lang=FI

Lue lisää

Minulla tilanne, että olen kaverin (ei läheinen ystävä) lapsen kummi ja lapsi kohta 4 vuotta. Kaverini ei pidä yhteyttä minuun ja olen aikalailla lopettanut nyt yhteydenpidon kun se on täysin yksipuolista. Ei hirveästi kiinnosta pitää yhteyttä, kun hän ei ole ainakaan pariin vuoteen soitellut. Kutsuja synttäreille ei ole koskaan edes tullut. Lahjatoiveita kun kysyy, niin niitä ei tule ja lahjoista ei kiitetä. Tekstareihin ei aina edes vastata tai puheluihinkaan, vaikka jättäisi soittopyynnön kuulumisista. Mitä lienen tehnyt?

Olenkin tässä päätellyt, että täysin turha vaiva yksipuolisesti ylläpitää suhdetta kummilapseen. On tässä jo yritetty ja asiasta tulee aina vain paha mieli. Eihän lapsi edes tunne minua, kun ei olla 2 vuoteen nähty. Kylässäkäyntiehdotukset ei sovi aikatauluihinsa ja epämääräiset lupailut meillä kyläilystä eivät ole koskaan toteutuneet. Olisi pitänyt vaan alunperinkin kieltäytyä kummiudesta, mutten kehdannut...
Omien lapsieni kummeiksi olen pyytänyt sukulaisia. Ne kun ei katoa minnekään.

Taidan nyt laittaa viimeisen lahjan kirjeen kera, jossa toivotan hyviä jatkoja kummilapselle. Eipähän tarvitse miettiä ja harmitella asiaa sitten enää.

pettynyt kummi kirjoitti:

Minulla tilanne, että olen kaverin (ei läheinen ystävä) lapsen kummi ja lapsi kohta 4 vuotta. Kaverini ei pidä yhteyttä minuun ja olen aikalailla lopettanut nyt yhteydenpidon kun se on täysin yksipuolista. Ei hirveästi kiinnosta pitää yhteyttä, kun hän ei ole ainakaan pariin vuoteen soitellut. Kutsuja synttäreille ei ole koskaan edes tullut. Lahjatoiveita kun kysyy, niin niitä ei tule ja lahjoista ei kiitetä. Tekstareihin ei aina edes vastata tai puheluihinkaan, vaikka jättäisi soittopyynnön kuulumisista. Mitä lienen tehnyt?

Olenkin tässä päätellyt, että täysin turha vaiva yksipuolisesti ylläpitää suhdetta kummilapseen. On tässä jo yritetty ja asiasta tulee aina vain paha mieli. Eihän lapsi edes tunne minua, kun ei olla 2 vuoteen nähty. Kylässäkäyntiehdotukset ei sovi aikatauluihinsa ja epämääräiset lupailut meillä kyläilystä eivät ole koskaan toteutuneet. Olisi pitänyt vaan alunperinkin kieltäytyä kummiudesta, mutten kehdannut...
Omien lapsieni kummeiksi olen pyytänyt sukulaisia. Ne kun ei katoa minnekään.

Taidan nyt laittaa viimeisen lahjan kirjeen kera, jossa toivotan hyviä jatkoja kummilapselle. Eipähän tarvitse miettiä ja harmitella asiaa sitten enää.

Lue lisää

minun lapsillani kummeina kaksi siskoani ja yksi veli, ainoa joka on koskaa lapsiani muistanut on veljeni, vaikka minä ole kaikkien synttärit muistanut.

suku on vaan suku kirjoitti:

minun lapsillani kummeina kaksi siskoani ja yksi veli, ainoa joka on koskaa lapsiani muistanut on veljeni, vaikka minä ole kaikkien synttärit muistanut.

Emme varmasti ole ainoita. Joskus ystävyyssuhteet voivat mennä piloille. Mutta itse valitsin tuossa tilanteessa, että en tee lapselle sellaista, että hylkäisin hänet. Voithan pitää yhteyttä vain lapseen, eikä vanhempiin. Esim vie lahja postilaatikkoon, ja joulukortti vain hänen nimellään.

yksi iiii kirjoitti:

Emme varmasti ole ainoita. Joskus ystävyyssuhteet voivat mennä piloille. Mutta itse valitsin tuossa tilanteessa, että en tee lapselle sellaista, että hylkäisin hänet. Voithan pitää yhteyttä vain lapseen, eikä vanhempiin. Esim vie lahja postilaatikkoon, ja joulukortti vain hänen nimellään.

Lue lisää

Minullakin on vastaava tilanne. olen kummina nelivuotiaalle kaverin lapselle. Ihmettlin jo silloin aikoinaan kun minua pyydettiin kummiksi - ja suoraan sanottuna kävi hiukan mielessä perheen äidin hyvinkin ilmeinen lahja-ahneus. Eli paljon kummeja = paljon lahjoja lapselle. En kuitenkaan VALITETTAVASTI kehdannut kieltäytyä.

Tähän saakka olen jaksanut yrittää. Synttärikutsua en ole saanut kertaakaan ja joskus satunnaisesti kohdatessamme saattavat kysyä miksi en koskaan käy. Eli kutsumattako pitäisi mennä ovelle pimpottelemaan? Kerran kävin viemässä lahjan ihan paikanpäälle, mutta silloinkin, ennakkovaroituksesta huolimatta oli vastaanotto hyvinkin ylimalkainen ovensuukäynti.

Lapselle en torjuntaani silti osoita. Laitan kortin ja pienen kirjekuoreen mahtuvan lahjatervehdyksen aina merkkipäivinä. Ei siihen pitäisi työssäkäyvän talouden romahtaa.

Oletteko muut etäkummit vieneet kummilastanne mihinkään esim. yhteistä iltapäivää viettämään? Itse olen miettinyt että veisin pojan kivaa iltapäivää viettämään vaikkapa lasten teatteriin tai korkeasaareen, mutta hiukan se silti jännittää, kun en lasta niin hyvin tunne.

Maakrapu* kirjoitti:

Minullakin on vastaava tilanne. olen kummina nelivuotiaalle kaverin lapselle. Ihmettlin jo silloin aikoinaan kun minua pyydettiin kummiksi - ja suoraan sanottuna kävi hiukan mielessä perheen äidin hyvinkin ilmeinen lahja-ahneus. Eli paljon kummeja = paljon lahjoja lapselle. En kuitenkaan VALITETTAVASTI kehdannut kieltäytyä.

Tähän saakka olen jaksanut yrittää. Synttärikutsua en ole saanut kertaakaan ja joskus satunnaisesti kohdatessamme saattavat kysyä miksi en koskaan käy. Eli kutsumattako pitäisi mennä ovelle pimpottelemaan? Kerran kävin viemässä lahjan ihan paikanpäälle, mutta silloinkin, ennakkovaroituksesta huolimatta oli vastaanotto hyvinkin ylimalkainen ovensuukäynti.

Lapselle en torjuntaani silti osoita. Laitan kortin ja pienen kirjekuoreen mahtuvan lahjatervehdyksen aina merkkipäivinä. Ei siihen pitäisi työssäkäyvän talouden romahtaa.

Oletteko muut etäkummit vieneet kummilastanne mihinkään esim. yhteistä iltapäivää viettämään? Itse olen miettinyt että veisin pojan kivaa iltapäivää viettämään vaikkapa lasten teatteriin tai korkeasaareen, mutta hiukan se silti jännittää, kun en lasta niin hyvin tunne.

Lue lisää

Heh, edellisen viestini jälkeen tunsin itseni typeräksi ja ajattelin, että "it takes two to tango" - eli jos lapsen vanhemmat käyttäytyvät näin, lienee minun itseni syytä olla aktiivisempi. Nyt olen sitten yli vuorokauden odottanut vastausta viestiin, että milloin sopisi tavata.

Rehellisyyden nimissä olisi kaikkien kannalta parempi jos hylkäisin ajatuksen koko kummilapsesta. Ystävyyteni lapsen vanhempien kanssa on päättynyt ("se kun vaan on luontevampaa olla pariskuntien seurassa") erilaisiin elämäntilanteisiin ja sillä sipuli.

Suoraan sanottuna, ystävyyttä vanhempiin en kaipaa, ainut mikä kiusaa on tämä kummius.

Maakrapu** kirjoitti:

Heh, edellisen viestini jälkeen tunsin itseni typeräksi ja ajattelin, että "it takes two to tango" - eli jos lapsen vanhemmat käyttäytyvät näin, lienee minun itseni syytä olla aktiivisempi. Nyt olen sitten yli vuorokauden odottanut vastausta viestiin, että milloin sopisi tavata.

Rehellisyyden nimissä olisi kaikkien kannalta parempi jos hylkäisin ajatuksen koko kummilapsesta. Ystävyyteni lapsen vanhempien kanssa on päättynyt ("se kun vaan on luontevampaa olla pariskuntien seurassa") erilaisiin elämäntilanteisiin ja sillä sipuli.

Suoraan sanottuna, ystävyyttä vanhempiin en kaipaa, ainut mikä kiusaa on tämä kummius.

Lue lisää

Itse olen myös kummi lapselle, joka jo täyttää 12 vuotta. Vaikka en ole vanhempien kanssa "väleissä" niin olen kuitenkin kummi lasta muistanut, jouluna ja syntymäpäivänä. Lahjan olen vienyt postilaatikkoon. Poika on itse kiittänyt lahjasta teksiviestillä.

Nyt olen alkanut miettimään, että kauanko tämä kummin velvollisuus kestää? Itse olen ajatellut, että,
(joulu muistaminen erikseen)
13v,
14v, rippilahja,
16v, yläasteelta pääsy,
jos menee lukioon, niin ylioppilaaksi pääsy,
jos muu koulutus, niin sieltä valmistumisen muistaminen,
kihloihin meno,
naimisiin meno.
Sitten lopettaisin kummina lahjojen antamisen.

Mitä mieltä te olisitte?

ikuisuusko kirjoitti:

Itse olen myös kummi lapselle, joka jo täyttää 12 vuotta. Vaikka en ole vanhempien kanssa "väleissä" niin olen kuitenkin kummi lasta muistanut, jouluna ja syntymäpäivänä. Lahjan olen vienyt postilaatikkoon. Poika on itse kiittänyt lahjasta teksiviestillä.

Nyt olen alkanut miettimään, että kauanko tämä kummin velvollisuus kestää? Itse olen ajatellut, että,
(joulu muistaminen erikseen)
13v,
14v, rippilahja,
16v, yläasteelta pääsy,
jos menee lukioon, niin ylioppilaaksi pääsy,
jos muu koulutus, niin sieltä valmistumisen muistaminen,
kihloihin meno,
naimisiin meno.
Sitten lopettaisin kummina lahjojen antamisen.

Mitä mieltä te olisitte?

Lue lisää

Sinulla ja kummipojalla ei näytä olevan mitään henkilökohtaista suhdetta, tuskin kehittyykään kun ei ole yhteydenpitoa muuten kuin kohteliaisuudesta.
Kummiutesi jäänyt jo tapa-asteelle pojan elämään ja ehkäpä hänkin aikanaan valitsee lapselleen samoin. Eikä siinä mitään, tapakin pitää yllä kummiperinnettä vaikka sen anti on –0.

Itselläni on kummitäti, jonka kanssa vaihdamme joulukortit vain. Kuitenkin, olen pannut merkille kuinka jo vuosikymmenten ajan saan häneltä ja valitsen huolella, jopa rakkaudella erityisesti joulukortin.

1967 born kirjoitti:

Sinulla ja kummipojalla ei näytä olevan mitään henkilökohtaista suhdetta, tuskin kehittyykään kun ei ole yhteydenpitoa muuten kuin kohteliaisuudesta.
Kummiutesi jäänyt jo tapa-asteelle pojan elämään ja ehkäpä hänkin aikanaan valitsee lapselleen samoin. Eikä siinä mitään, tapakin pitää yllä kummiperinnettä vaikka sen anti on –0.

Itselläni on kummitäti, jonka kanssa vaihdamme joulukortit vain. Kuitenkin, olen pannut merkille kuinka jo vuosikymmenten ajan saan häneltä ja valitsen huolella, jopa rakkaudella erityisesti joulukortin.

Lue lisää

Onko kummius tosiaan nykyään pelkästään lahjojen ostelua.
Itse toivon että oman lapseni kummit jaksavat olla mukana tyttäreni elämässä!
Kaikki materia on toisarvoista.
Lapsella ei voi ikinä olla liikaa rakastavia aikuisia.

Jos vanhempien kanssa on sukset aivan ristissä, on yhteydenpito todella hankalaa pieneen kummilapseen. Voihan toki lähetellä lahjoja ja kortteja postissa, mutta ovatkohan ne edes tervetulleita jos ei muuten ole mitään yhteydenpitoa? Eikä lasta voi vain "hakea" kummitapaamiseen, jos sille ei ole vanhempien lupaa tai asiasta ei ole sovittu ja saako sitä lupaa vanhemmilta jos on välit poikki heidän kanssaan?

Jokainen tietää ja tuntee oman tilanteensa parhaiten. Tuskin kukaan kummi haluaa lapselle kostaa, se on vaan ikävä seuraus siitä että vanhempien kanssa menevät välit poikki. Uskon, että nimenomaan kummisuhteen ja lapsen takia monet yrittävät mahdollisimman kauan kestää huonoksi mennyttä ihmissuhdetta.

Minusta on parempi antaa asian vain olla ja unohtua, jos yhteydenpitoa ei ole luonnollisella hyvällä tavalla. Miksi yrittää väkisin ylläpitää toimimatonta ihmissuhdetta? Lapsella on yleensä monta kummia, joten eikö riitä että he pitävät yhteyttä. Onhan meillä jokaisella muitakin asioita elämässä ja muita ihmissuhteita; töitä, puoliso, lapsia, ystäviä, sukulaisia, muita toimivia ihmissuhteita, kotona on paljon tekemistä ja harrastuksia. Mieluummin sitä käyttää aikansa ja energiansa näihin asioihin, sen sijaan että väkisin yrittäisi pitää pieleen mennyttä ihmissuhdetta kasassa.

Vaikka tälläkin palstalla on esiintynyt uskonnollisia perusteluja kummiudelle, en silti jaksa uskoa että kirkkokaan vaatisi ketään jäämään huonoon ihmissuhteeseen. Kyllähän kirkko hyväksyy avioeronkin nykypäivänä, jos asiat ovat menneet kertakaikkisesti niin solmuun, ettei niitä voi sopia. Sama pätee muihinkin ihmissuhteisiin. Joskus ihmissuhteet vaan menevät siihen pisteeseen ettei niitä voi jatkaa. Jos jatkuvasti on paha mieli jonkun ihmisen takia, mielestäni on oikeutettua laittaa oma hyvinvointi etusijalle, vaikka se vaatisi etäisyydenottoa tai yhteydenpidon katkeamista kokonaan.

...suurempi asia! kirjoitti:

Jos vanhempien kanssa on sukset aivan ristissä, on yhteydenpito todella hankalaa pieneen kummilapseen. Voihan toki lähetellä lahjoja ja kortteja postissa, mutta ovatkohan ne edes tervetulleita jos ei muuten ole mitään yhteydenpitoa? Eikä lasta voi vain "hakea" kummitapaamiseen, jos sille ei ole vanhempien lupaa tai asiasta ei ole sovittu ja saako sitä lupaa vanhemmilta jos on välit poikki heidän kanssaan?

Jokainen tietää ja tuntee oman tilanteensa parhaiten. Tuskin kukaan kummi haluaa lapselle kostaa, se on vaan ikävä seuraus siitä että vanhempien kanssa menevät välit poikki. Uskon, että nimenomaan kummisuhteen ja lapsen takia monet yrittävät mahdollisimman kauan kestää huonoksi mennyttä ihmissuhdetta.

Minusta on parempi antaa asian vain olla ja unohtua, jos yhteydenpitoa ei ole luonnollisella hyvällä tavalla. Miksi yrittää väkisin ylläpitää toimimatonta ihmissuhdetta? Lapsella on yleensä monta kummia, joten eikö riitä että he pitävät yhteyttä. Onhan meillä jokaisella muitakin asioita elämässä ja muita ihmissuhteita; töitä, puoliso, lapsia, ystäviä, sukulaisia, muita toimivia ihmissuhteita, kotona on paljon tekemistä ja harrastuksia. Mieluummin sitä käyttää aikansa ja energiansa näihin asioihin, sen sijaan että väkisin yrittäisi pitää pieleen mennyttä ihmissuhdetta kasassa.

Vaikka tälläkin palstalla on esiintynyt uskonnollisia perusteluja kummiudelle, en silti jaksa uskoa että kirkkokaan vaatisi ketään jäämään huonoon ihmissuhteeseen. Kyllähän kirkko hyväksyy avioeronkin nykypäivänä, jos asiat ovat menneet kertakaikkisesti niin solmuun, ettei niitä voi sopia. Sama pätee muihinkin ihmissuhteisiin. Joskus ihmissuhteet vaan menevät siihen pisteeseen ettei niitä voi jatkaa. Jos jatkuvasti on paha mieli jonkun ihmisen takia, mielestäni on oikeutettua laittaa oma hyvinvointi etusijalle, vaikka se vaatisi etäisyydenottoa tai yhteydenpidon katkeamista kokonaan.

Lue lisää

Sen verran kommenttia edelliseen, kun sanoit "en silti jaksa uskoa että kirkkokaan vaatisi ketään jäämään huonoon ihmissuhteeseen. Kyllähän kirkko hyväksyy avioeronkin nykypäivänä".

Kummiudesta ei voi "virallisesti" erota, se on kirkon kanta, kuten keskustelussa on aiemminkin sanottu. Mutta koska koko kummiudessa ei ole mitään "virallista", niin siitä ei sen kummemmin tarvitse erota. Kyse ei ole siis avioliittoon verrattavasta, oikeasti juridisesta jutusta, johon siihenkin kirkko on halunnut aikanaan sanoa sanasensa (ja esim. katolinen kirkko sanoo vieläkin).

Jos kummi ei halua pitää yhteyttä kummilapseen ja/tai tämän vanhempiin, asia ratkeaa sillä, ettei hän pidä yhteyttä. Sama toisinpäin, jos kummilapsi tai tämän vanhemmat eivät yhteyttä halua pitää. Kyse ei ole siis mistään "huonoon ihmissuhteeseen jäämisestä", elleivät osapuolet itse niin valitse. Kummin nimi säilyy kirkon papereissa, koska kirkko niin päättää, mutta valinnat yhteydenpidosta tekevät tietysti asianosaiset itse.

Tulipa kurja mieli lukea, kuinka kummilapsen vanhemmat ovat käyttäytyneet. Oikeastiko ihmisillä ei ole mitään tapoja, vaan ollaan vain tavaraa tai palveluksia vailla? Onneksi sisuunnuit sen verran, ettet enää ole tuollaisten ihmisten kynittävänä!

(Ehkei kommentin alkuperäinen kirjoittaja ole tätä lukemassa, mutta ketjua lukiessa ahneus näyttää olevan aika yleistä nykyään, kun ollaan lahjoja ja apua odottamassa.)

Ihanan lohdullisia sanoja, kiitos niistä vaikka kyseessä onkin vanha ketju. Itse täällä juuri suren sitä, että joudun jättämään yhteydenpidon kummilapseni perheeseen hyvin vähäiseksi. En vaan jaksa loputtomia tarpeita ja vaatimuksia, joiden toteuttamisesta ei edes kiitetä vaan palkaksi tulee aina vähättelyä ja surua ja uusia, yhä suurempia vaatimuksia. Halusin ihan vilpittömästi olla turvallinen ja läheinen aikuinen lapsen elämässä, mutta itseäni ja omaa perhettäni suojellakseni se ei nyt onnistu.