Moni tutuistani on vielä päälle 3-kymppisenä sinkku. Nyt he ovat heränneet huomaamaan, että meillä on tässä iässä jo lapsi, avioliitto ja omakotitalo. Samaten monella muulla.
Tiedän, että nämä sinkkuystävät tuntevat "kellon tikittävän" ja ovat jopa ahdistuneita.
Kannattaako heille hehkuttaa kuinka ihanaa on olla isä vai puhua vain muista asioista? En haluaisi kasata paineita heille enkä aiheuttaa sellaista mielikuvaa, että ylpeilisin.
Tiedän, että nämä sinkkuystävät tuntevat "kellon tikittävän" ja ovat jopa ahdistuneita.
Kannattaako heille hehkuttaa kuinka ihanaa on olla isä vai puhua vain muista asioista? En haluaisi kasata paineita heille enkä aiheuttaa sellaista mielikuvaa, että ylpeilisin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kannata hehkuttaa eikä ylpeillä. Voihan olla niin, että haluatte elämältänne eri asioita. Jotkut eivät halua lapsia koskaan. On sitten niitäkin, jotka tietävät esim. sairastavansa jotain että eivät voi saada lapsia koskaan. Silloin ei välttämättä ole kiirettä perustaa perhettä eikä välttämättä halujakaan, jos ei adoptio kiinnosta tippaakaan.
Olen raskaana, mutta en puhu asiasta muille ja yritän puhua ihan muista asioista, jotta kukaan ei ahdistuisi. Yksi tuttuni menetti juuri keskenmenoon vauvansa, joten olisi todella typerää hehkutella omaa onneaan.
ne ovat kaatopaikan äytäjiä eli vaipoja tulee aiva vitusti niikun kuukautis siteitä naisilta ja tampooneja.
Että puhut ihan miesten asioista sinkkujen kanssa, koska ei niitä kiinnosta se perhe-elämä. Sitten kaltaisiesi kanssa sitten niistä perheasioista.
Tämä on minusta hassua. Voihan se olla totta, mutta hassua se on. Kyllä minua ainakin kiinnostaa ihan yhtälailla lapsettomien kuin "lapsellistenkin" ystävieni jutut. Tuntuu kohtuuttomalta, että meillä olisi kaksi tiukkaa karsinaa, ja vauva syntymän hetkellä siirrytään toiseen, toisista tulee "kaltaisia". Toki lapsi on valtava asia elämässä, mutta sen lisäksi että ollaan isejä ja äitejä, ollaan miehiä, naisia, puolisoita, lenkkeilijöitä, työssäkäyviä, elokuvanystäviä, iskelmämusiikin kuuntelijoita, dekkareiden lukijoita... ja kun ystävistä on kyse, niin sopisi siinä toisen elämässä kiinnostaa muukin kuin se itselle mieleisin asia. Ja itse ainakin ajattelen niin, että kun toisen elämässä on jotain niin mullistavaa kuin lapsen odotus tai pieni lapsi, niin hänen ihmettelynsä, onnensa ja ajatuksensa voivat olla hetken aikaa ensisijaisia - saan minäkin varmasti puhua omista asioistani vuorollani.
Ja tuo ettei voi puhua raskaudestaan, ettei kukaan ahdistu? Toki jos tietää toisen kokeneen keskenmenon, niin voi hänen seurassaan valita sanojaan, mutta miksi ihmeessä pitäisi pääsääntöisesti vältellä aihetta? Sitten ei kai saisi puhua parisuhteesta, terveydestä, urakehtyksestä, omista vanhemmistaan, opiskelutuloksista, asuntotilanteesta, lomamatkoista... ainahan joku voi ahdistua siitä jos jossain asiassa ei itsellä ole asiat ihan yhtä hyvin? Eikö enää osata olla onnellisia toisten puolesta? Itse pitkät lapsettomuushoidot läpikäyneenä voin sanoa, että samalla kuin toisten vauvauutiset ilahdutti niin totta kai ne muistutti omasta "puutteesta"... mutta vielä enemmän olisi harmittanut se, jos ystäväni eivät olisi voineet olla omia itseään ja puhua itselleen tärkeistä mieltä polttavista asioista vain siksi että minä en jostain syystä vielä ollut onnistunut lisääntymään.
Hehkuttaa ei tietysti tarvitse, tai antaa ymmärtää että oma elämäntapa on jotenkin ainoa oikea tai parempi, tai että sinkkuus tai lapsettomuus tai omakotitalottomuus olisi jotenkin puutteellisempaa elämää, mutta kyllä omista valinnoistaan saa olla avoimesti onnellinen ja ylpeä, muita kunnioittaen! Toki sellaiset "kyllä sinä sitten ymmärrät kun itse saat lapsia" -kommentit, vihjailut arvomaailman muuttumisesta (oikeanlaiseksi tietysti), lapsettomien sinkkujen elämänymmärryksen ja kypsyyden kyseenalaistaminen yms. on tarpeetonta. Mutta jos useampi isä uskaltaisi sanoa ääneen ne hienotkin hetket tavallisesta lapsiperhearjesta, ehkä useampi halukas mutta pelokas isäkandidaatti uskaltaisi tehdä ratkaisun elämässään?
Olen itse tuollaisessa tilanteessa, että kaverit pariutuvat ja tekevät lapsia samalla kun itse olen sinkku. Ystäväni, joilla lapsia jo on, voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan: toiset eivät lapsen saamisen jälkeen enää muusta puhu eivätkä muista asioista juuri halua kuulla ja toiset ottavat uuden perhe-elämänsä entisen keskustelun lisäksi, eli heidän kanssaan voi vaihtaa kuulumisia entiseen malliin, heille kuuluu yleensä muutakin kun vaippoja ja maitoa jne. Rakastan kaikkia ystäviäni yhtä lailla, mutta kyllähän se jossain kohtaa alkaa harmittamaan jos entiset yhteiset puheenaiheet eivät enää OLLENKAAN jaksa toista kiinnostaa ja puhua pitäisi vain lapsista. Ja pidän lapsista, haluaisin niitä itsekin, mutta minulla ei vielä ole ollut onni saada niitä (tai miestä jonka kanssa yrittää).
Olen todella iloinen ystävieni puolesta kun he lapsia saavat ja tottakai onneansa haluaa ja pitää saadakin hehkuttaa :) Joskus ahdistaa kuunnella lapsijuttuja, jos muusta ei puhuta, tai jos itseä muuten masentaa, mutta kyllä se on yleensä ihan kuulumisia muitten joukossa ja puhun lapsijutuista ihan mielelläni. Jos kärsisin lapsettomuudesta, olisi varmaankin karmeaa kuunnella, joten se on ehkä juttu erikseen, mutta kyllä muuten pitää ystävien saada kertoa kun menee hyvin tai huonosti.
Sanoisin, että koita hieman haistella onko lapsettomuus ystävillesi jotenkin erityisen kipeä asia, mutta jos ei ole, niin hehkuta ihan rauhassa...mutta muista puhua muustakin välillä :)
Me emme voi saada lapsia. Kaikki hoidot on kokeiltu. Ihmiset tietävät meidän kärsivän lapsettomuudesta, mutta silti meille aina mainostetaan lapsiperheen onnea, mitä se ja se lapsi on sanonut jotain hassua, kuinka paljon on tullut pituutta lisää jne, jne. Joka kerta tuo on kuin nyrkki kasvoja vasten. Emme halua alituiseen nostaa meidän lapsettomuutta esille, koska aihe on niin arka. Joskus ihmisten kommentit ovat ihan älyttömiä "voittehan te ottaa koiranpennun", "jos lapsia haluatte, niin saatte kyllä noi meidän riiviöt lainaan, hah hah".
Minä ainakin suosittelisin jättämään hehkutukset pois, koska sinunkin ystäväpiirissä saattaa olla miehiä, jotka eivät voi saada lapsia (vaikka eivät sitä sinulle kertoisikaan) ja minusta se "tuhkamuna"-fiilis ei ole kovin itsetuntoa hivelevä fiilis. Ja toisaalta, mitä se sinulle kuuluu, mitä ne ihmiset tekee yli 3-kymppisinä? Jos sinä olet ylpeä isä, ei kaikki välttämättä halua olla ja on paljon ihmisiä, joita ei toisten lapsijaarittelut kiinnosta yhtään.
ole kade sinkkuja kohtaan?
Olen sinkku 30v. mies, hyvissä hankkeissa, varakaskin kun on tullut säästettyä, mutta ei sitä oikeaa ole vielä kohdalleni sattunut, olisin valmis ostamaan vaikka sen omakotitalon ei vaan yksin viitsi, en kadehdi ikäisiäni perheellisiä vaan nautin joka hetkestä sinkkuna, jos sopiva sattuu kohdalleni olen toki valmis perustamaan perheenkin.
Aina joskus on noita hehkuttajia, mutta yllättävän moni ikäkaverini on jo eronnut ja lapset toiselle jääneet, en voi muuta kuin sääliä näitä!
"voisin ostaa talon, mutta en vaan viitsi.."
"naisenkin saisin, mutta odottelen jos joku osuisi kohdalle..."
Juuri tuollainen asenne on ikisinkuilla.
Kateellista toistoa, hehheh, heh....